keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Apinoita ja hippibaareja – Venetaksilla Railay beachille


Päästiin vihdoin sinne perinteiselle puiselle pitkähäntäveneelle, koska mentiin taksiveneellä Railay beachille.

Lipun saa vain samana päivänä, aamulla lipunmyyntiluukulta Ao Nangin keskustasta siitä kulmasta, jossa rantakadun autoliikenne kääntyy sisämaahan. Sitten menijät kerätään rannan nurkkaan odottamaan, kunnes 8 henkilöä on koossa ja heidät lastataan veneeseen. Kun tulimme, luku oli sillä heti täynnä ja kuski viittilöi mukaan hiekkarannan yli.



I am sailing... tai jotain.

Railay-nimi on joku englantilaisittain valittu kirjoitustapa; suomeksi ääntämys on ”Railei”. Tämä tulee päivittäin selväksi siinä kadunkulmassa, jossa koordinointiäijä huutelee lipun ostaneita ihmisiä oikeaan suuntaan rannalle, siinä on jatkuva "Railei! Railei! Ralei!" korvassa.

Railay beach on jostain syystä kuuluisa ja kaunis ”täytyy nähdä” -paikka. Siitä oli ristiriitaisia kokemuksia netissä. Varauduimme siihen, että on todella ruuhkaista. Ja että itäpuoli Railay East on haisevaa mangrovea. Luimme varastelevista apinoista ja hippibaarien kujasta.

Vene vie uimarannalle Railay Westiin. Sen vieressä on vielä Tonsai beach, jonne voi yrittää kivuta kalliopolkua pitkin kukkuloiden yli, tai kiertää jotain virallista kiertotietä kauempaa.

Jahas.

Railay West.



No ruuhkaista oli, mutta Hollannin Scheveningen heinäkuussa on täydempi. Ehkä se oli tämä marraskuu ja ehkä muulloin siellä on sietämätön tungos. Ranta on aika pitkä eli ihmiset levittäytyvät isolle alueelle.

Ihan jees. Saatiin paikka puun varjostakin, jota on täällä tosiaan melko vähän tarjolla. Onneksi oli välillä pilviä. Kahden minuutin ajan ripsi vettä, mutta se jäi siihen.

Yritin snorklata ja useita lajeja kaloja oli kyllä kallioiden lähellä korallipohjan päällä. Mutta hiekka oli tosi hienoa ja pehmeää täällä ja aalloissa se aiheutti vedenalaista sameutta. Näkyvyys oli siis melko huono, kalojen tiheys aika matala, ja kalliopohja ärsyttävän lähellä pintaa, eli syvää paikkaa ei meinannut löytyä millään. Ei halua vahingoittaa korallia eikä myöskään koskea pohjaa, koska ei tiedä, mitä merivuokkoja siinä asuu, jotka myrkyttävät koskettaessa, joten vähän klaustrofobista lipua juuri ja juuri pohjan päällä snorklaamassa. No, oli laskuvesi joten vesi syveneekin toisaalta ihan itsekseen nousuvedellä.


Muutenkin uimaranta oli matalaa vettä poijuilla merkityn alueen loppuun saakka. Mutta vaikka onkin kauniiksi kehuttu ranta, edes täällä ei ole valkoista hiekkaa eikä kaikkein kirkkain vesi, ei sellaista turkoosia väriä kuin jossain muualla.

Ranta on kyllä komeiden kallioseinämien ympäröimä ja välissä huojuvat palmut kannaksella, mutta on se vähän, että ”no mistä tää Railay on niin kuuluisa”. On sitä saarilla kauniimpaakin vettä ja poukamia nähty.

Täällä vissiin kauneus kokee inflaation. Jos on käynyt saariretkillä katsomassa upeita rantoja, "ihan kaunis" ei olekaan mitään...



Kallioseinämässä korkealla oli pääskysten pesiä rapautuneissa koloissa ja rei’issä, pääskyjä liiteli kallion edessä paljon.

Pitkin rantaa oli kosteassa hiekassa pyöreitä pikku reikiä ja jokaisessa niistä asui minitaskurapu. Alle senttinen vaaleanharmaa pallero. Aina kun käveli niiden alueella, ne tunsivat askelten lähestyvän ja jokaiseen lähellä olevaan koloon juoksi nopeasti yksi minirapu turvaan vilahtaen. Kolojensa ympärille ne olivat levittäneet hiekkapalleroita, liekö kakkaa vai rakennusjätettä vai mitä. Sitä oli välillä hyvinkin symmetrisinä ympyrä-alueina säteittäin kolon ympärillä.

Miniravun taideteos.

Useita pesäkoloja.


Välillä hiekkarannoilla näkee isompia koloja, 4-5 sentin läpimittaisia, ja niissä asuu isompi vaalea taskurapu. Tummia taskurapuja taas nähtiin mustilla kivillä veden rajassa.

Uima-alueen matalassa vedessä oli parvi pikkukaloja. Parisenttisiä vain. Pintavesi kuhisi kun ne etenivät. Jotkut hyppäsivät kaaressa veden yli ja näkyi nopea läikähdys ja veden pärskähdys, vilahdus siitä kun kirkas hopeinen kalankylki käy pinnan yllä.

Meidän edessä liiti joku iso tumma varjo poispäin vedessä. Se saattoi olla rausku.

Olin lukenut Bob Marley -baareista ja hippimeiningistä ja se nähtiin, kun käveltiin Westistä Eastiin kannaksen yli. Ihme hökkeleissä pikkubaareja ja kahviloita, mielikuvituksellisia taloja.

Laivan kokan muotoinen cocktailbaari. Yhden ihmisen mentävän kapea kahvipaikka. Baari, jossa istutaan kahdella laverilla makailemassa vierekkäin ja ne täyttävätkin koko puodin leveyden. Ajopuusta kyhättyä rakennustaidetta. Värikkäitä itse maalattuja kylttejä lankuilla.

No tervetuloa hippikujalle sitten.

Sushia... Jotenkin minua ei 33 asteen helteessä sushi houkuttele.

Venebaari.


Tämä on kyllä varsinaista hökkelirakentamista.

Mainostavat kaikenlaista ainetta, viittauksia mariin ja että kysy erikoisjuomaamme, jolla saa pään sekaisin... täällä kai on kaikki huumeet liikkeellä, vaikka muka on tiukka politiikka muuten maassa. Illalla baarit varmasti täyttyvät elämällä ja olisi ehkä mielenkiintoista nähdä, paljnko on väkeä ja millaista, ja onko meno todella kovinkin hurjaa vai ei. Päivällä oli hiljaista.





Tosi letkeä ja erikoinen tunnelma siitä kujasta syntyi, tee se itse -meininki ja hassuja mainoslauseita ja vitsejä. Kyllä se oli kiva nähdä, omalaatuinen.

Kävelytiellä kulman takana tulivat sitten ne apinat vastaan, joita emme oleet vielä nähneet missään ja joita vähän odottelimme. Jaavanmakakit. Ryhmä liikkui aitojen päällä, vajojen katoilla ja puun oksilla ja roikkui sähköjohdoista. Oli pieniä ja isoja. Katsahtivat sen verran, että onko ihmisillä syötävää. Mutta kun ei ollut, niistä voi ottaa kuvia ja pitää silti turvallisen pikku etäisyyden. Ihan rauhanomaisesti sujui kaikkien valokuvaus. Oli mammoja ja vauvoja, nuoria apinoita, jotka puhdistivat toistensa turkkia.

Ryhmä katolla.





Yhä ylös yrittää...

Myöhemmin hiekkarannan laidassa nähtiin puussa eri lajin apinoita ryhmä, silmälasilanguri eli mustalanguri. Ne olivat tummanharmaita väriltään, vähän valkoista naamassa, mutta pikkuvauva ädin mahalla oranssiturkkinen. Ne poimivat ja söivät puusta isoja lehtiä. Ne hoitivat hommiaan hyppien oksalta toiselle ja repien ruokaa itselleen kaikessa rauhassa muutaman metrin korkeudessa.

Mustia apinoita on kaukana korkealla puissa.

Railay East oli todellakin haiseva suo. Mangroven puita seisoi tiheänä juurakkona ja mutamaa haisi pahalle. Silti rantalinjan edessä on hienoja hotelleja puutarhoineen, ja on pitkä laivalaituri liikennettä varten. Jos asuu täällä, uida voi vain Westissä, kun kävelee sinne hippikujan läpi.

Löyhkä.



Ja vähän on rähjäistä takapihan meininkiä muutenkin... ja kukko.

Otettiin paremman puolen rantabaarissa juomaa ja lounas.



Täällä oli tummanvihreitä taskurapuja kivillä.



Paluuveneen käyttö oli helppoa. Kunhan vain huomasi iltapäivällä, että no nyt ekat veneet alkavat lastata väkeä paluumatkalle, ja meni rannalle notkumaan. Lipussa luki, minkä numeroiset veneet kuuluvat meidän yhtiöllemme. Sinipaitaiset miehet eli venekuskit keräilivät paluulippuja ja ryhmittivät ihmisiä, että okei mennään, tuolla veneellä. Taas 8 henkeä kyytiin ja menoksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti