Saksan vaikutelmia haistelemassa Essenissä

Joskus käväisen mieheni kanssa isommalla ostosreissulla Saksan jossain ostoskeskuksessa. Meidän seudullamme ei ole suuria kaupunkeja, ja muutenkin kannattaa välillä vaihtaa maata, sillä esim. vaatteissa Saksan valikoimat ovat tuntuvasti erilaiset kuin Hollannin.

Eipä näitä retkiä kovin usein tehdä. Vuosi sitten olimme Oberhausenin Centrossa, ja sitä ennen vuonna 2015 samassa paikassa. Vaan olipa kannattava reissu sekin 2015, löysin housuja. Oho! Kivoja värejä! Ja sopivat samantien eivätkä lahkeet ole aivan liian pitkät!

Nyt sain vinkin uudesta paikasta. Essenissä on ostoskeskus Limbecker Platz, ja se on niin keskustassa, että sieltä pääsee lisäksi helposti kulkemaan myös ulko-ostoskatuja.

Tuolla shoppingparatiisissa näkyi olevan 70.000 neliömetriä liiketilaa. Näyttää isolta, mutta listauksen mukaan Suomesta löytyy helpolla pari kourallista tuon koon ylittäviä keskuksia; on Sellot ja Jumbot ja Isot Omenat. Suomi on tottunut aika valtaviin laitoksiin.

Täällä oli melko rauhallista perjantaina. Lauantai on aivan varmasti ruuhkainen.

Essen on yllättävän iso. Moni ei ole kuullut tuosta Ruhrin alueen monien suurkaupunkien väliin pillottautuvasta entisestä kaivoskaupungista ollenkaan, mutta siellä on kuitenkin 600 000 asukasta ja se on Saksan 9. suurin kaupunki! ”Ruhrin alueen pääkaupunki” ja ”Euroopan keskellä”, sanovat itse.

No, kaupunkimaista oli tauoton jyräävä liikenne, monimutkaiset megaristeykset, pitkään punaisena pysyvät liikennevalot, kaaos ja takana kärsimättömänä tunkeilevat ja kaahaavat paikalliset. Vaikeasti ennustettavat kaistan vaihdot, milloin tulee risteys, tarkoittaako navigaattori tätä poikkikatua vai vasta tuota, joka on heti 10 metrin päästä?

Löysimme auton parkkiin keskuksen katolle. Limbecker Platzin kauppakeskuksen suunnistuselementteinä olivat neljä kulmaa nimeltä Amsterdam, Rooma, Pariisi ja Essen.

”Amsterdamissa” oli pohjakerroksessa lasten leikkipaikka, jossa voi istua suuressa puukengässä hollantilaistalojen siluettien välissä. ”Roomassa” suihkulähde purskutti vettä. ”Essenissä” oli historiallisten kaivostyöläisten patsaita ja ylemmässä kerroksessa lasten leikkipaikalla voi istua kaivosvaunujen päällä kuuluisan kivihiilikaivostornin varjossa. 

Paras hetki oli Wurst-Königin luona. Saksassa saa aina nauraa joko suorasukaisia, liioiteltuja, hassuja tai väänneltyjä liikkeiden nimiä, sitäkin enemmän jos osaa saksaa ja ymmärtää vaikka jonkun tahallisen englanti-saksa-sekoituksen huumoritarkoituksen. Mutta tämä kauppakäytävän lihatiski oli ihan vaan ”Makkara-Kuningas”.

No sinne tuli asiakkaaksi verkkaripukuinen nuorehko mies ja hänen pieni musta koiransa. Mies jutteli lihatiskin myyjärouvien kanssa, koira seisoi innoissaan etukäpälät tiskin alalaidalla lasin edessä, ja myyjä ojensi koiralle maistelupalan. Nauroimme ääneen. Koira makkaratiskillä, mikä filmi. Omistaja osti sitten oikein kokonaisen pitkän nakkimakkaran vain koiraa varten, ja syötti sen sille viereisellä penkillä istuen.

Sen jälkeen koiralla oli edelleen nälkä ja se kipitti takaisin tiskille kerjäämään seuraavaa herkkua. Häntä heilui ja toiveet olivat korkealla. Myyjä jutteli sille takaisin, että täytyy kyllä kysyä omistajalta ensin, saako tänään enempiä paloja. Monikin katseli ja nauroi. 

Kahvitauolla mieheni sai haluamansa ämpärillisen kahvia ja minä chai latten. Nami.

Sitten Saksan käteisrahakulttuuri alkoi näyttää puoliaan. Korttimaksu ei toiminut kahvilassa, oli kuulemma häiriö. No eihän meillä ollut seteliäkään lompakossa, kun on tottunut itsestäänselvästi piippaamaan kaiken pankkikortilla. Etsimme sitten yhden talon pankkiautomaateista. Josta olivat kaikki pienet setelit loppu ja oli pakko nostaa 50.

Ja lähtiessä ei parkkimaksua, joka oli sentään lähes kympin, saanut maksaa kortilla, vaan automaatissa oli pelkästään suuaukko seteleille ja kolikoille. Hollannissa nämäkin menevät nykyään pankkikortilla.

Kirjakaupan myyjä sanoi perjantaiksi: ”Ich sach schönes Wochenende”, eli toivotti ”sanonpa että hyvää viikonloppua”. Näin minäkin puhun. Kirjakielisaksaa olisi ”ich sage” tai ”ich sag”. Täällä tietyt g:t pehmennetään, ja vaikkapa ”Guten Tag” onkin ”Guten Tach”. Olen imenyt vaikutteeni Ruhrin alueen ja Niederrheinin saksalaisilta. Shokeeraan jotain frankfurtilaisia tai eteläsaksalaisia puhumalla ”ruhrpottdeutschia”, vanhaa kunnon kaivoskaupunkien mongerrusta. Sitä se on töissäkin pitkälti, täältä seudulta ne työkaverit tulevat.

Kauppojen kiertely on kovaa työtä, en tiedä mitä askelmittari sanoo, mutta kyllä se alkaa töppösissä tuntua, kun sahaa kolmessa kerroksessa käytäviä edes takaisin usean tunnin ajan.

Kunnes sitten jumahtaa sovituskoppiin vääntelehtimään uima-asujen yläosien kanssa – erityisen hauskaa – tai housujen. Sekin käy työstä, kun sovittaa viittä eri yläosaa tai viittä eri housua per kierros. Suit sait, äh tää on liian tiukka, miten tän makkarankuoren saa pois jalasta?

En muuten ilahdu kaupoista, joiden mallistot on mitoitettu lilliputtien mukaan. On olemassa mallistoja, myös tunnettujen ketjuliikkeiden, joiden koko S sopii barbinukelle, koko M vastaa hyvin kapeaa henkilöä (oikeastaan XS:ää) ja vasta koko XL mahtuu minulle. Normaalisti olen siis M.

Normaalisti olen numeroissa 38 tai 40, mutta nytkin yhden liikkeen housut mahtuivat jalkaani vasta kokona 44, muut jumittivat polvissa ilman mahdollisuuksia. Tämä heittelee ihan armottomasti. Ei näihin merkintöihin voi luottaa.

Lopuksi löysin Karstadt-tavaratalon loppuunmyyntiosaston ”Kaikki housut 25 euroa”. Oli eri kokoisia yksittäiskappaleita. Ja ei kun kokeilemaan. Viestitin miehelle, että tässä menee vielä vähän aikaa... Hankin kolmet housut ja aika näyttää, olivatko ne järkevä päätös vai olivatko aivoni jo kovin sumentuneet tuntikausien kiertelystä ja sovittelusta.

Tässä arvuutellaan, mahtuvatko housut vai sanooko nappi "pimmm!" jos menen istumaan.

Sen huomasin vasta jälkeenpäin, että yhdet 25 euron housuni olivatkin oikein Desigualin ja olivat alun perin maksaneet 120 euroa. Hyvä diili. Mieheni oli taas suorastaan syyttävänä: ”Miten sä teet ton aina! Ihan törkee! Mihin kaupaan marssitkin, saat sieltä noin 7 eurolla satasen housut! Siis sen harvan kerran kun marssit sinne kauppaan.” Niin, jotkut osaa. ”Hupsista, nää olikin desigualit. En ees huomannu.”

Ei tämä nyt ihan Stokkan jouluikkunaa voita.

Haluttiin syödä muualla keskustassa, mutta alkoi olla myöhä ja auto piti pelastaa. Ostari sulkee klo 20 ja ostarin parkkihalli sulkee 20.30, eikä haluttu jättää autoa sinne jumiin yöksi, jos ruokailu venyy.

No etsipä sitten Essenistä parkkihalli, joka on pidempään avoinna! Se on vaikeaa. Ensimmäinen netin neuvoma 24 h-halli oli suljettu kokonaan nykyään, mitä ei heidän nettisivunsa kertonut; liekö remontissa. Useat seuraavat, hankalasti ja autolla virheitä ja käännöksiä tehden löytämämme hallit sanoivat kaikki sulkevansa klo 20.30. Kipaisin autosta katsomaan infokyltit livenä ennen kuin ajoimme sisään mihinkään. No onpa kätsää, aina 20.30. Teoreettisesti joistain halleista pääsee senkin jälkeen ajamaan ulos, mutta en lähtisi arvuuttelemaan ja riskeeraamaan. On nimittäin myös runsaasti parkkitaloja, jotka laittavat kaikki ovet kerta kaikkiaan kiinni sulkemisaikana.

Sitten löysimme rautatieaseman halliin, joka sanoi 24 h. No vihdoin. Asemarakennuksen käytävää pitkin pääsi sieltä kävelemään kiskojen yli keskustaan.

Asemahallissa esittäytyi taas hauskoja saksalaisia ilmiöitä. Koju, jossa olisi ”metrin pituinen crepes-lettu” – kuka näitä keksii – sekä useilla Saksan asemilla tavattava Yorma’s-elintarvikekioski. On niin suomalaisen oloinen. ”The Jormas.” Vai Turos Hevi Gee.

Weckmann leipomon julisteessa. Ai niin, se aika. Weckmann on pullapoika, jolla on kipsipiippu. Niitä saa myöhäissyksystä, Martinpäivän tienoilla, joillain seuduilla taas enemmänkin adventtina, ja niille on eri kaupungeissa, maakunnissa ja lääneissä todella monta erilaista nimitystä (Stutenkerl, Buckmann, Puhmann, Krampus, Klausenmann, Weckbobbe...)

Essenhän on Tampereen ystävyyskaupunki, joten tamperelaiset ovat kyllä siitä kuulleet! Ja Essenissä on valoviikot ja Tampereella on valoviikot. Nyt Essenissä oli valaistu maailmanpyörä, pari karusellia, pari jouluista ruokakojua ja churros jo auki, mutta varsinaiset joulumarkkinat valmisteluvaiheessa. 16.11. ne avataan.

Ostoskaduilla olisi ollut vielä suuri Kaufhof-tavaratalo, ja pari valtavaa vaatekauppaa, ym. ym. ym., joihin en ollenkaan ehtinyt vaikka rankasti töitä tein koko päivän. ”Ei hitto, mun täytyisi mennä siis tän kokoiseen kaupunkiin 3 päiväksi, jotta ehtisin sovittaa kaikissa vaatekaupoissa kaiken!”

Ja miksi en ostanut niitä kissankuvalla varustettuja pinkkejä olohousuja kympillä? Jäi harmittamaan.