Stressikohtauksia pimeässä

Joskus kiehuu yli. Välillä on sietämätöntä, että on monta asiaa yhtaikaa velvollisuutena, ja ne kaikki ovat jotenkin hankalia eikä niille tahdo löytyä aikaa töiden ohella. Jo se, että on olemassa vuodenaika eli pimeä talvi, nostaa kuormitusta nytkin kovasti.

Mistä tulee stressi? Vaikka tästä:

1. Etupihassa makaavat syksyn lehdet, massa, valli, kaikki kunnan puista just nyt pudonneet lehtikasat, jotka tuuli on tuonut juuri meidän etupihaamme, enkä milloinkaan ehdi siivota niitä. Näen ne aamulla, mutta pitää lähteä töihin. Tulen illalla ja on säkkipimeää. Aina silloin kun olen kotona, on säkkipimeää. Ylipäätään aina sillon kun olisi aikaa tehdä joku ulkohomma, on säkkipimeää. Valoisan aikani istun jossain toimistossa turhautumassa sillaikaa kun puutarha kaipaisi minua, mutta sinne en pääse. Seuraavat viikonloput on koko ajan menoa eikä ehditä haravoida niinä parina valoisana tuntina.

2. Autoni eturenkaat kuulostavat taas löysiltä. Pitäisi laittaa painetta. Nämähän vissiin vuotavat ja pitää laittaa rahaa uusiin renkaisiin varmaan kohta. Ei voi olla, että ne ovat joka mittauksella 1,6 ja pumppaan niihin 2,3 ja parin viikon päästä ne ovat taas 1,6. Vähin mitä pitää tehdä on mennä bensa-aseman ilmapumpulle ja laittaa ilmaa. Mutta millä muka näen pimeässä illalla sen pumpun lukemat? Viimeksikin oli jo päivänvalossa lähes mahdotonta nähdä, mitä se ilmoittaa, kun kykkii siellä renkaalla alhaalla ja näyttö näyttää jotain jossain ylhäällä kaukana. Haluaisin lukea, mikä siellä on meininki. Pimeys estää minua hoitamasta tätäkään koskaan. Itse asiassa tarvitsisin miehen mukaan auttamaan ja lukemaan näyttöä.

3. Sairausvakuutus pitää tsekata, laskelmoida ensi vuoden kuukausimaksut ja niiden korotukset, vapaaehtoisen lisävakuutuksen tarve, ja se otanko omavastuuosuuden alemmas itselleni jos tulee kallista erikoissairaanhoitoa, jota en halua maksaa melkein tonniin saakka omasta taskusta. Olen vähintäänkin menossa silmälääkärille silmänpaineiden tarkistukseen tammikuussa. Nämä päätökset pitää hahmotella joulukuun aikana, sillä vakuutuksen saa muuttaa kerran vuodessa ennen vuodenvaihdetta ja nyt tuli tieto ensi vuoden maksumääristä. Hallintoasiat kotona ovat rasittavia, jos on juuri tehnyt töissä hallintoasioita ja yhtä monimutkaisia mietintöjä koko päivän.

4. On ylipäätään liikaa ohjelmaa 5. enkä tiedä milloin ehtisi muka siivota ja mieluiten karsia taas tavaraa ja 6. varsinkin minulta puuttuu aika ylipäätään kaikkeen harrastamiseen, jota teoreettisesti tekisi mieli tehdä. Illat kiitävät ohi ja väsyttää aikaisin. Aikani menee johonkin pyykinpesuun. Siis kamoon.

Tuli se idea, että ne perkeleen lehdet on laitettava säkkeihin vaikka sitten iltapimeässä taskulampun avulla. Ja ne renkaat on pumpattava vaikka olisi yö, ja minun on pyydettävä miestä auttamaan.

No pyysin miestä tekemään nämä asiat kanssani juuri nyt tai saan itkupotkuraivarin, kun to do -lista vain pitenee ja yhtäkään asiaa en siltä saa pois.

No tehtiin.

Lehdet säkkeihin ja tyhjennys puistikkoon. Näin tekevät kaikki naapurit. Puistikon pensasaidan vieressä on lehtikasa, jonka kunta hakee aina välillä pois. Meidän parilta neliömetriltämme irtosi 8 isoa mustaa jätesäkillistä täynnä lehtiä! Tätä mä tarkoitan, että ne kadun puiden ihan kaikki lehdet ovat juuri meidän pihassa, koska tuulen suunta on tähän. Tätä mä tarkoitan, että massa ja valli.

Kunnan puutarhaosasto siellä taas puuhailee. Itse asiassa yksi tuttu on siellä töissä, ja äijäporukan keskellä voi yhtäkkiä tulla vastaan Louise moottorisahan kanssa.

Ensimmäisen bensiksen ilmapumppu oli hajalla, ei se mitään pumpannut ja seuraava rengas näytti erroria. Juuri siksi olisi ihan kiva pystyä lukemaan se näyttö, jotta tietää, toimiiko se edes. Seuraava bensis. Ahaa, tämä haluaakin nykyään euron ilmapumppauksesta. ”Mies; lompakko, pliis.” Omaa en tajunnut ottaa mukaan ja sain pummata rahan. Kyllä niissä vähän pumpattavaa oli, kaikissa renkaissa ja erityisesti eturenkaissa. En nyt tiedä, ehkä se hajonnut pumppu ei täyttänytkään renkaita viime kerralla kun yritin, ja siksi ne olivat edelleen yhtä löysät. En tiedä, en ymmärrä. Tarkkailuun. Onneksi sentään kuulen, tunnen ja tajuan, jos se vasen eturengas on taas menettänyt paljon ilmaa. Ei ole normaalia, jos rengas sanoo asfaltilla käännettäessä kuuluvasti ”whiuuks”, kun löysä kumi siinä rullaa.

Kuvituskuva. Kaarani ei ole ihan näin vanha, mutta melkein.

Vielä parit ostokset ja ihmettelyä rautakaupassa tähän päälle. Ruokaa sai kaiken jälkeen yhdeksältä, kun haettiin kiinalaisesta kiinalaista. Mutta näin se menee. Minkäs teet.

Jos rupean järjestämään ruokaa heti töiden jälkeen ekana prioriteettina, niin en ehdi yhtään mitään muuta koskaan elämässä, koska sen jälkeen on liian myöhä monelle asialle. Siis meidän työaikojen mukaan ainakaan, jolloin ruoka ehtii aikaisintaan klo 18.30 tai 19 pöytään saakka.

Tulen muutenkin noin klo 18 pintaan töistä, joten suomalaisperinteisen aikataulun ”viideltä syömään” voi heittää absurdina romukoppaan samantien, fysiikan lakien vastaisena. (”Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan” voisi sen sijaan onnistua lauantaina.)

On oikeasti ihan oikein ja nerokas se ajatus, jonka vähän aikaa sitten kuulin, elämänhallinnasta ja stressaamisen estämisestä puhuttaessa: että se pakollisen ruoka-ajan kiire voi olla juuri se pointti, joka pilaa koko suunnittelun ja vapauden ja mahdollisuudet.

Näinhän se on, että ruoka-aika voi olla niin pyhä, että siitä otetaan stressiä ja paniikkia, että ehditäänkö muilta aikatauluilta saamaan ruoka ajoissa pöytään. Ja vaikka mitä muuta tärkeää olisi käsillä, tai haluaisi saattaa jonkun työn päätökseen, niin ei, pitää ennen kaikkea syödä eikä missään nimessä voi joustaa siitä ajasta yhtään.

Mietinpä itsekin, onko se ihan pakollinen ensimmäinen hoidettava. Jos siitä pitää stressata töiden jälkeen, että kaikki odottavat ruokaa pöytään viimeistään kuudeksi, niin unohda sun harrastukset ja muutkin tärkeät asiat.

Jos hylkääkin sen aikakäsityksen ja sen kiireen paineen ja päättää, että meillä tehdään hei ensin tärkeät asiat, käydään jumpassa ja rautakaupassa ja järjestetään muuta ja se ruoka voi olla vaikka kahdeksalta tai yhdeksältä, niin sillä saa aika lailla vapautta ja mahdollisuuksia. Keskittyä ensin olennaiseen.



Tätä haluan soveltaa myös. On niin paljon tehtävää. Ruoka ei saa hengittää niskassa vaatimuksena, että miksei olla syöty vieläkään. On saatava tehdä muuta kaikessa rauhassa ensin. Sitten se illallinen on myöhään, so what. Jos nälkä kurnii ihan aggressiivisesti vatsassa aiemmin, niin syön välissä banaanin tai kourallisen pähkinöitä.

Helppo ehkä minun on heitellä aikatauluja, kun olemme kaksistaan eikä ole nälkäisiä lapsia odottamassa. Ja kun mies on joustava ja tajuaa tämän problematiikan myös.

Mutta jo Euroopan eri maiden kulttuurit näyttävät, että niinkin voi elää, että iltaruuan aika on melko myöhään. Jees, yksi stressi vähemmän.

Oi kesä, jolloin voi syödä pihassa.