Herätyskellodraama eli pommiinnukkuja

En kuullut herätyskelloani. Nukuin täysillä. Se on liian hiljainen. En uskonut, kun mieheni sanoi jo aikaa sitten, että ”tämä on vaarallista, tarvitset sellaisen herätyskellon, jonka kuulet. Osta uusi, älä luota tähän.” Ei meinaan ollut eka kerta, kun en havahdu siihen hiljaiseen piippaukseen korvatulppieni kanssa.

Nukun aina korvatulppien kanssa. Kun siihen on kerran oppinut, ei pysty vieroittumaan. Minkään herätyskellon kuuleminen ei silti ole ollut ongelma tähän saakka. Jokaisen herätyskellomallin vuosien saatossa olen kuullut hyvin korvatulppien läpi. Paitsi tämän uusimman. Vain tämä on ongelmallinen, normaalia hiljaisempi.

Tässä syyllinen.

Tässä kellossa on hyvää se, että se on yhteydessä radiosignaalilla Saksaan atomikelloon eli synkronoi itsensä jatkuvasti Frankfurtin viralliseen aikasignaaliin ja käy sekunnilleen tasan oikein, sekä vaihtaa kesä- ja talviajan automaattisesti. Tällainen kello toimii referenssinä, josta katsomme kaikkiin talouden kelloihin ja autoihin oikeat minuutit kesä- tai talviaikaan siirtymisen jälkeisenä aamuna.

Tässä enemmän tietoa tästä tekniikan ihmeestä: https://fi.wikipedia.org/wiki/DCF77

Edellinen radiosignaalikelloni oli vähän isompi ja piipitti tarpeeksi lujaa, mutta sen napit alkoivat kulua eli olla hankalat painaa, ja tilasin sen tilalle tämän netistä; pienemmän ja liian hiljaisen.

Heräsin itsekseni 8.22 ja minulla oli työpaikalla fysioterapeutin aika 8.30. En pysty 8 minuutissa beamaamaan sinne itseäni. Kello oli soinut ja lakannut soimasta jo yli tuntia aiemmin, enkä ollut tajunnut siitä mitään.

Onneton sattuma oli mieheni varhaisvuoro, joten hän oli jo poistunut talosta eikä pystynyt varmistamaan, miksi en nouse. Kuten näkyy, tämän asian on toimittava ilman lisäavustusta. En voi lähteä siitä, että mies kyllä herättää, jos en itse osaa.

Nousin sydän pamppaillen. Nolotti ja ketutti. En minä yleensä missaa tapaamisia, enkä nuku pommiin. Soitin fysioterapeutin vastaanottoon ja pyysin anteeksi. Olinhan itsekin valmistautunut henkisesti ja harmitti, etten nyt pääsekään. Päätin, että tasan huomenna menen ostamaan vekkarin, jonka kuulen. 

Aamuhetki en tiä kuinka kallis.

Kun aikataulu näin kusaisi pahan kerran, mietin, kuinka nopeasti saattaisin päästä liikkeelle jos oikein yrittäisin. Teoreettisesti. Ynnäsin, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta joskus myöhemmin pääsee työkuntoisena ovesta ulos. Pestä hampaat ja pestä tukka ja pukea jne. Aika tuntui vanuvan. Kuinka kauan niihin perusvalmisteluihin meneekin aikaa joka aamu! Ei riitä pesut, vaan on myös kampaus tehtävänä, on laitettava tavarat käsilaukkuun, on koottava ja syötävä aamupala, otettava puhelin töpselistä, mietittävä päällysvaatteet, annettava peipoille vettä, availtava verhoja. Mitä helekattia, täältä ei pääse tällä menolla koskaan kadulle. Miksei mulla ole muuten vieläkään vaatteita päällä, ja jo minuutti mennyt taas?

Laitoin pikaohjelman päälle ja karsin kaiken ylimääräisen. Jos vaan taitan leipäpalan kahtia ja otan sen töihin enkä tuhlaa kotona aikaa aamupalaan?

Helpoin aamupala on tämä.

Olin spurtin jälkeen töissä 9.00. Eli minulle riittää siis hätätapauksessa 38 minuuttia töihin pääsemiseen heräämisen hetkestä laskettuna, kun normaalisti menee noin 80 minuuttia. Tähän sisältyy 23 minuuttia autolla ajamista.

Olin täten lopulta vain tasan 30 minuuttia liian myöhään paikalla fysiota varten. Ketutti lisää. Niin pieni virhe ja myöhästyminen, ja sillä menee kaikki tsaanssit ohi. Ei armoa. Seuraavan ajan sain kahden viikon päähän.

Löysin uuden herätyskellon ja se on parempi kuin osasin haaveillakaan. Luulin, että vaihtiksia ovat nämä: Patterillinen viisarikello miellyttäisi silmää ja olisi helppokäyttöinen, mutta saattaisi tikittää ihan liian lujaa tik-tak ja häiritä meitä molempia. Tai töpseliin laitettava sähköllä käyvä punanumeroinen digitaalikello, jollainen miehelläni on; jossa saattaisi olla liian monimutkaset napit, numeroloisto saattaisi häiritä yöllä, ja kun otan sen käteen nähdäkseni ajan ilman rillejä tai laittaakseni hälytyksen pois päältä, siinä on se sähköjohto, joka sitten laahaisi sen takana ja pyyhkisi vaikkapa rillit lattialle yöpöydältäni. Lisäksi se sähkökentän ja sähköjohdon ajatus siinä heti oman tyynyn vieressä ahdistaa.

Löytyikin hybridi, joka yhdistää näiden parhaat puolet nerokkaasti. Kiitos Hema-sekatavarakauppa. Onkin olemassa simppeli, mutta digitaalinen kello, joka ei siis tikitä. Joka käy pattereilla eikä tarvitse sähköjohtoa. Jossa ei ole pimeässä punaisena loistavaa näyttöä, vaan mustavalkoinen näyttö ja pimeys, paitsi jos napsauttaa näyttövalon hetkeksi päälle. Helppo käyttää ja helppo ottaa käteen katsomista tai sammuttamista varten.

Ja vinkuu ku sika, eli kyllä minun pitäisi siihen herätä.