maanantai 9. maaliskuuta 2020

Virus tulee lähelle ja muut viikon uutiset



Avaan kartan uutissivulla ja huudan: ”Hei, nyt on Venlossa 1 corona!” Työkaveri: ”Joo, tiedetään. Sen perheen tyttö on samassa koulussa mun tyttären kanssa.” Ups. Olivat tulleet Italiasta ja lähes koko perhe sairastaa ja on kotikaranteenissa. Oli tsekattu, kuka on ollut yli 2 tuntia tekemisissä tytön kanssa koulussa. Työkaverin tytär ei onneksi ollut häntä paljon nähnyt.

Hankalaa on se, että näköjään ruokakauppojen kuljetuspalvelut ovat lopettaneet toimintansa viruksen takia. Ennen saattoi tilata ostoksensa kotiovelle, mutta nyt ei. Joten mistä he saavat ruokaa 5 hengelle usean viikon ajan? Nyt alan tajuta niitä, jotka hamstraavat.

No näillä on tuttuja, jotka hakevat heille ruokaostokset, soittavat ovikelloa ja jättävät pahvilaatikon turvallisesti oven taakse, ja saavat tietysti maksun digitaalisesti.


Töissä jokainen sai pienen käsidesipullon. Sitten tuli sähköposti, että valmistaudu etätöihin mahdollisesti eli laita laitteet toimintakuntoon. Katso, että kannettavassa tietokoneessa on yhteys. Läppärit on otettava mukaan kotiin ja takaisin joka päivä siltä varalta, että yhtäkkiä tulee käsky sulkea toimisto. Painavaa raahausta olkalaukussa, not my favourite.

Nyt hallitus kehottaa olemaan kättelemättä enää ketään koko Hollannissa. Brabantin läänissä pitää jäädä varmuuden vuoksi kotiin, jos on vähänkään vilustuneen oloinen. No nythän on muutenkin nuha- ja flunssa-aalto, joten sitten jäikin monta opettajaa pois töistä ja sadat koululaiset ajelehtimaan ilman koulupäivää ja vanhempia, jotka eivät saa yhtäkkiä järjestettyä vapaata töistään.

Jos pian jokainen, joka vähänkään yskii, on Erittäin Epäilyttävä ja laitetaan karanteeniin, niin voin ilmoittaa, että kevään siitepölyallergian takia aion kylläkin yskiä kesäkuuhun saakka päivittäin eikä sillä ole viruksen kanssa mitään tekemistä.


Töissä pesen käsiä ahkerammin ja tartun ovenkahvaan paperiliinalla. Kotona juon maitohappobakteeria kuurin. Ei, kumpikaan ei coronan takia. Käsihygienia tuli siitä kun huomasin saavani nuhataudin toisensa perään heti kun näytän nokkani töissä, enkä enää halunnut olla koko ajan jonkun sortin flunssassa. Ja yritän olla laittamatta sormia naamaan työpäivän aikana. Yakult-juoma tulee siitä kun vatsani on ollut aika levoton viime aikoina, siellä ei selvästi ole kaikki muumit laaksossa. Jos se mikrobien tasapainottamisen lisäksi parantaa vastustuskykyä niin se on bonusta.


Mutta oikeasti, ei todellakaan tiedä, milloin virus kolkuttaa ovelle, koska silmukka kiristyy tässä ympärillä joka suunnasta eli lähimmät tartunnat ovat jo tosi lähellä. Tänään saldo on yhteensä yli 300 tapausta Hollannissa ja päivittäin nousee.


Suomen euroviisuvalinta


Ai niin viisut, hyvänen aika. Virheetöntä hollantia matruusiesityksen alussa, täysin ymmärrettävää! Ja muutenkin pitkät pätkät hyvää hollantia Kristalta. On tainnut opetella siltä uudelta hollantilaiselta ihastukseltaan.

Cicciolinan lavashow oli just se pelätty överi. Pinkissä lateksipuvussa ja megakoroissa ja karhut ja ennen kaikkea paljon koreografiaa, jumppaa ja venyttelyä. Antaisivat ihmisen laulaa rauhassa.

Ainakin kolmessa esityksessä oli päälleliimattu tanssi, että pitää vääntelehtiä ja liikkua koko ajan, vaikka musiikki ja laulu olisi jo ihan tarpeeksi mielenkiintoista. Varsinkin kun se liikkuminen verottaa laulusuoritusta eikä näytä sujuvalta.


Esityksen myötä Cicciolinan arvo laski, koska videolla se oli niin söpö ja nyt ei. Bananasin arvo nousi, koska heidät laitettiin niin kirkkaisiin väreihin luomaan oman maailmansa. Eternityn arvo laski, koska oli kamala mekko ja laulajaa kuvattiin huonoista kulmista ja hänenkin piti väkisin liikkua. Aksel erottui edukseen, koska sai seistä rauhallisena ja tunnelmoida ja laulaa hyvin.

Cicciolina oli ilmiö ja olisi sikäli ansainnut sen. Discojytä olisi erottunut joukosta varsinkin kun nyt on muutenkin ”itsemurhaballadien vuosi” ja ”puoli Eurooppaa näköjään ahdistunut kuin keskitysleirillä” viisuesitystensä perusteella. Niin että sinne joukkoon hidas kappale Suomeltakin sitten.

Ei Akselissa eikä kappaleessa ole mitään vikaa. Kappaletta voin arvostaa, se on pätevä ja sitä voi laulaa mukana ja se jää hyvin mieleen parin kuuntelun jälkeen. Mutta kyllä se kisoissa hukkuu massaan.


Maajussille morsian


Joo, ei mulla ole ruoka-addiktiota... Katson Hollannin uusinta Maajussille morsianta ja kommentointini puuhapäivästä ovat vain tällaisia: ”Katos, mitä soppaa ne nyt keittää? Punajuuri onkin hei tosi hyvää. Hmm, onks tossa homejuustoa katettuna pöydällä, tekeekin mieli. Onpas hyvännäköisiä kolmioleipiä. Nami, toffeekuorrutus kakussa.”

Ai niin, oli siellä jotain maanviljelijöitä kanssa.


Älykäs älymittari


Sähkömies kävi ja saatiin digitaalinen sähkö- ja kaasumittari. Jee. Nyt ei tarvitse tulla mittarinlukijan koskaan enää, vaan data kulkee automaattisesti.



Joskus minua peloteltiin sillä, että jos luvut ovat yhtiöllä aina tiedossa, niin alkavat laskuttaa joka kuukauden todellisen kulutuksen mukaan. Sitten olisi talvella kamalan korkeat laskut ja kesällä pienet. Mikä olisi aika huonoa budjettisuunnitelmille. Tulot kun pysyvät samana joka kuukausi. No onneksi kuukausierä pysyy edelleenkin vakiona ja korjaillaan vain kerran vuodessa tarkastamalla, kuten tähänkin mennessä.


Lämpötyyny niskaan


Ostin kirsikankivityynyn, joka olisi Suomessa kauratyyny. Lämmitetään mikrossa ja laitetaan niskaan. Epäilin, että onko meidän rohdoskaupassa sellainen myynnissä, niin siellähän olikin 6 erilaisen valikoima hyllyssä: neliön muotoinen tyyny, U-muotoinen niskamakkara tai pitkä suorakulmio, ja samat naturellina tai laventelin kanssa. En erityisemmin pidä laventelin hajusta. Otin pitkulaisen suoran, jotta se pysyy niskassa, mutta on vähän enemmän alaa leveille hartialihaksille kuin U-mallissa.

Siihen pitää ruiskia vettä sumutepullosta ennen laittamista mikroon, mutta sillon se kyllä haisee vähän omituiselle. Ei se nyt hirveän pitkään pysy lämpimänä, mutta on suht kätevä kuitenkin istuessa käyttää. Niskan lihaksissa tuntuu lämmön vaikutus. Täytyy testata pidempään eli säännöllisesti.


Miehen sukua kävi kylässä, sisko perheineen (extended). Saatiin tulppaaneja.

Ja tein unelmatortun onnistuneesti ja se syötiin. Ei paljon jäänyt jämäpaloja. Se on sellainen, että jos leipoisin sen vain itselleni, söisin sen ihan kokonaan yhdeltä istumalta.


3 kommenttia:

  1. Jopa osasitkin tehdä täydellisen unelmatortun!
    Pitäisiköhän minunkin ruveta panikoimaan koronaviruksen takia, kun kaikki ovat niin huolissaan minusta. Kuulun riskiryhmään. No, jos tauti on tullakseen, niin tulkoon silloin kun olen jo valmiiksi sairaalassa. Lähete ja matkalaukku ovat valmiina, aika varattu.
    Sairaalan tietokoneessa on jo puhelinnumero, kenelle saa soittaa hakemaan ruumis pois.
    Muistakaa te Hollannissakin olla sanomatta käsipäivää kuten Mark Rutten opasti, mutta unohti saman tien. ;D
    Kaikkea hyvää, halte die Ohren steif!

    VastaaPoista
  2. No niin, laitoinkin nyt julki mainion unelmatortun reseptin. Sitä ehtii leipoa vaikka kotikaranteenissa... Mulla on ajoittainen astma, joten ei olisi kivaa kokea tuo virus, kun niin helposti on keuhkot ongelmissa muutenkin. Joo ei kätellä toistaiseksi. Parhaat toivotukset sairaalakeikalle, kaikki menköön hyvin!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista, että siellä ollaan lopettamassa ruuan kuljetuspalvelut, kun luulisi, että niitä yritettäisiin nimenomaan lisätä näin korona-aikana. Olen ymmärtänyt myös ulkomailla asuvana, että Suomessa nämä ovat juurikin lisääntymässä. Onneksi perheellä siellä on hyvä tukiverkosto lähellä - nämä ovat kyllä kultaakin kalliimpia näinä päivinä!

    VastaaPoista