lauantai 21. maaliskuuta 2020

Todellisuus on omituinen elokuva

Masentavaa on alkanut olla. Kun lukee enää kuolemantilastoista ja kuinka aalto leviää ja leviää ja leviää. Kuinka kaikki ovat vaarassa, eikä itsekään halua sitä tautia. Aika synkkää on ja kaikki normaalin elämän asiat näyttäytyvät mielettömänä ja turhana.

Kuinka professorit sanovat, että liikkumista olisi rajoitettava vielä paljon paljon tiukemmin kuin sitä nyt rajoitetaan Hollannissa tai Suomessa, tai tulee kymmeniä tai satoja tuhansia kuolleita.

Epidemia paisuu niin suureksi, että sen on pakko lopulta tarkoittaa sitä, että myös omia tuttuja sairastuu tai kuolee.

Nyt on se tuntu, ja asiantuntijoiden mielestä pitääkin olla, että tuolla ulkona vaanii kuolemanvaara.


Onneksi me ei ollakaan käyty pitkään aikaan missään yleisötilaisuuksissa, ruuhkaisissa kaupoissa, keskustoissa, ostoskaduilla. On pidetty etäisyyttä muihin luontokohteissakin. On käyty vain ruokakaupassa sekä hakemassa ruokaa ulkotipuille ja sisätipuille, ja silloin niissä kaupoissa ei ollut ketään muita. Ei ainakaan ruuhkaa.

Mutta yhä selvemmäksi käy, että mikä vain kohtaaminen voi olla virus. Jopa se yksi ainoa kampaajakäynti, jossa puhuu yhden kampaajan kanssa. Se aion vielä tehdä ja olkoon se sitten vika tukanleikkuu ennen apokalypsiä. Sen jälkeen en mene mihinkään.

Paitsi ruokauppaan ja töihin. Ne jäävät vikoiksi vaaran paikoiksi, joissa kohtaa ihmisiä.

Ruokakauppa on jo sovittu niin, ettei mennä sinne kaksistaan haahuilemaan. Käydään vuorotellen. Yritetään käydä hiljaisempana hetkenä, mä menen myöhään illalla tänään. Tehdään viikkolista ja haetaan samalla kaikki ruuat koko viikoksi. Jotta tarvitsee mennä mahdollisimman harvoin.

Ja ylipäätään vain listan kanssa ripeästi, ettei siellä seiso miettimässä yhtään kauempaa kuin on pakko.

Saatetaan alkaa käyttää myös online-ostospalvelua ja toimitusta, jos niillä kapasiteetti riittää.

Töihin edelleen miehen on mentävä joka päivä, ja minun kerran viikossa. Joissain maissa on määrätty kaikki ei-olennaiset firmat jo kiinni. Vasta sellaisesta käskystä alkaisi meidän todellinen kotikaranteeni. Jolloin olisi ylimääräistä aikaa.

Mikä leffa tämä todellakin on, mikä kauhuleffa tämä todellisuus on. En mä ole tätä pystynyt prosessoimaan ja tajuamaan kokonaan.

Kaikki on joka tapauksessa jo peruttu ja mä en haluakaan yrittää suunnitella yhtään mitään ennen kuin koko tämä paska on ohi vaikka siihen menisi puoli vuotta.

Nyt on todellakin terveys tärkeintä ja yhtään mihinkään ketään tapaamaan tai joukkoihin ei mennä, piste.


2 kommenttia:

  1. Tuo parsapelto kertoo minulle paljon. On korjuukausi, mutta ei korjaajia, ei tänään, ei huomenna, ei ensi viikollakaan, eikä kukaan tiedä milloin tulee. Noin se on kaiketi meilläkin, mutta en pääse katsomaan muualle kuin ruokakauppaan. Siellä eivät parsat, retiisit, perunat, porkkanat & co kasva.

    VastaaPoista
  2. Meillä on yksi parsakauppa jo auki, mutta saas nähdä kuka sen kaiken sadon sieltä tosiaan nostaa kuumimpana sesonkina. Joku lehti jo kirjoitti, että työttömäksi joutunut entinen baarimikko voi joutua tekemään ne työt...

    VastaaPoista