sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Düsseldorfin joulumarkkinoilla

Mitäs sinne Düsseldorfiin ajaa, noin tunnin? Kaupungin kaistanvaihdot ovat kaoottisia ja parkkihallit täyttyvät nopeasti lauantaisin ja erityisesti joulukuussa, jolloin kaupungissa on joulutoreja ainakin viidellä eri aukiolla. Mutta siellä on Düsseldorfin Suomalaisen Seurakunnan ja Suomalaisen Kielikoulun järjestämät suomalaiset joulumyyjäiset. Vain yhden päivän ajan. Once in a lifetime! Siellä saa ruisleipää, savulohta, pullaa, marimekkoa, käsitöitä, lakua, suomalaista glögiä...

Joten lähdettiin tsekkaamaan. Enkä ollut näitä suurimpien saksalaiskaupunkien joulumarkkinoitakaan kokenut vielä itse.


Aachenin joulumarkkinoilla olemme olleet miehen kanssa usean kerran, ja se on kyllä suuri, tunnelmallinen ja tiivistunnelmainen tapaus myös; voin suositella. Aachenissa kuljetaan kaarevia kujia keskustan kukkulalle ylämäkeen ja kojuja riittää todella suuri valikoima. On kauniita historiallisia rakennuksia ja puitteet ovat oikein hyvät saksalaiseen joulutunnelmaan.

Mutta nyt Düsseldorf. Reinin sillan yli ja suoraan vaan kalliiseen ydinkeskustan parkkihalliin; 3 euroa per tunti. Pitää olla kätevää viedä vaikkapa Suomi-ostokset autoon välillä; kaupungeissa nyt vaan on pakko maksaa, ei voi mitään.


Düsseldorfissa saa varautua maksamaan vähän luksusektsraa muutenkin, sillä siellä on aika paljon varakkaita asukkaita ja voi helposti bongata Porschen, Ferrarin, Rolls Roycen ja kalliita putiikkeja, taidegallerioita ja koruliikkeitä. Keskellä Schadow-Arkaden-ostoskeskusta oli samppanjabaari, jossa seurue istui syömässä ostereita ja juomassa aitoa samppanjaa punaisella matolla, siinä keskellä aulan vilinää.


Ensin suomalaistunnelmiin. Jotta saan ruisleivän ja karjalanpiirakoita kotiin ennen kuin loppuvat! Hämmentävää hoitaa myyntitapahtuma itsestäänselvästi suomeksi, keskellä Saksaa. Sitä ei arjessani paljon tapahdu. Suomalaiset glögit ja korvapuustit paikan päällä sitten myös. Ja joulupukki ilmestyi lavalle ja veti puoleensa jännittyneitä lapsia.




Täällä hääräsi H niin kun Hausfrau -blogia kirjoittava Jenni ahkerana myöskin ja oli loihtinut herkulliset puustimme.

Löysin tontun, ei kun poron, ei kun poro-tonttulakkisen Jennin.

Ja sitten stadiin. Onneksi ei satanut kuin vasta illansuussa. Aika viileä tuuli oli, joten kyllä käsineet ja pipo olivat ihan hyvät olla olemassa. Muutama aste plussaa.

Tekoluminen kuusi, ja ihan oikeita tavallisia.
Kaufhof-tavaratalo on aika iso pytinki täällä.
Kartta kertoo joulutorien paikat.
Glühweinia riittää. Nämä ovat järjestään alkoholijuomia, paitsi Kinderpunsch ”Lasten punssi”, joka on lämmintä, kanelilla maustettua mehusekoitusta.

Aika villiltä vaikutti myös tämä ”kuumia cocktaileja” -koju.

Ei Saksaa ilman makkaraa. ”Wurstbraterei” eli Makkaranpaistamo esittää mm. puolimetrisen Bratwurstin.
Rekiä ja rekvisiittaa, ja kaikenlaista kaunista tavaraa.


Täällähän on koko maailma. Kaduilla kuuluu englantia, ranskaa, flaamia, hollantia, ruotsia, suomea, espanjaa, kiinaa, japania... No useimmat japanilaiset ovat täällä ihan kotikaupungissaan, sillä Düsseldorfissa asuu Euroopan suurin japanilaisyhteisö.

Vanhat karusellit kuuluvat Saksan joulumarkkinoihin.
Erikoinen kissa, kala suussaan.
Glühwein-kojun päällä valtava pyörivä perinnehökötys.
Eri toreilla on oma yhtenäinen teemansa ja designinsa. Tämä Sternchenmarkt ”Tähtitori” on nätin sininen.



Ostoskatu Flinger Strassen kojut ovat satumaisen muotoisia taikataloja.

Kätevä: Ostoskassien säilytyspalvelu-bussi.




Käväisimme Reinin rannalla. Tuli vastaan pop-taidetta. Erikoisia yhdistelmiä kollaaseissa.




Hollantilainen installaatio: hollantilainen proomu ohittaa romupolkupyörän.
Reinin promenadilla voi istua kaasulämmittimien alla ravintolateltoissa syömässä kunnon tukevia aterioita tai juomassa paikallisen Alt-oluen.



Vanhassa kaupungissa on hassuja ravintoloita ja kylttejä.

Wahnsinn = hulluus.

Tässä kunnon kirjakauppa, iso ja mukavatunnelmainen Mayersche. Löytyy useista kaupungeista.
Kaufhof-tavaratalolla oli jouluikkunoita. Ihan tuli Stokka mieleen. Mutta tämä on kaupallisempaa toimintaa; joissain leluissa on hintalaput ja mainostetaan, että osta leluosastolta juuri näitä nalleja.



MARSIPAANIA! Mitäs mä nyt teen?
”Rakkaus” löytyi.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun pääsit käymään Düsselissä, meiltä ois vähän turhan pitkä matka. ;) Kivoja kuvia. Terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Saksa on iso maa! Täältä ei noin vaan lähdetäkään sinne ihan etelään, siihen menee todella monta ajotuntia. Mutta nämä Ruhrin alueen ympäristöt on meiltä helppoja kipaista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä, oli kiva nähdä Düsseldorfista vähän muutakin tietoa. Ei se kaukana tälläkään kertaa meidän reitiltämme ollut, kun pysähdyimme Bad Münstereifelissä ja jatkoimme siitä Hannoverin suuntaan. On nää ihania katsottavia!

    VastaaPoista
  4. Saksalasiet kyllä osaa tehdä hienot joulumarkkinat. Parhaimmillaan tietysti kylissä, joissa on söpöjä ristikkotaloja kulissina muutenkin. Hienoja ja hauskoja käsityötuotteitakin niillä näkyy.

    VastaaPoista