maanantai 17. joulukuuta 2018

Aggressiota ja ATK:ta – kyllä Bangalore hoitaa

Yhtenä aamuna olin aika turhautunut. Kaikkea rasittavaa edessä. Mutta päätin antaa työpäivälle mahdollisuuden kääntyä hyväksi. Kun on paikalla, voi tapahtua vaikka mitä vaikka minkä ihmisten kanssa. Voi olla hauskaakin.


Ihme käänteitä. Pääsinkin käyttämään kiukkuani toimintaan. Joskus sitä tarvitaan, jotta asiat liikkuisivat. ATK-tekniikka, aargh. Skannaukset eivät tulleet sähköpostiin vieläkään ja soitin helpdeskiin, että tämä toiminto on ollut hajalla eilisestä saakka. Asia kirjattiin, mutta sitten Bangalore vastasi kirjallisesti, että meidän mielestä kaikki on hyvin.

Raivostuin ihan pikkasen siitä, että minut jätetään yksin ongelmani kanssa ja ollaan, että hanki joku ”field engineer” sieltä talosta. Meillä ei ole protokollaa saada niitä oman talon harvoja ATK-tyyppejä tekemään mitään pyynnöstä, vaan pitäisi vaan virallisesti soitella Bangaloreen. Siellä on oikeasti intialaisnimisiä intialaisia ja allekirjoituksessa lukee Bangalore. Eiväthän he pysty ratkaisemaan kaikkea sieltä saakka siltä etäisyydeltä. Tekevät varmasti parhaansa, mutta kun ei pysty.

Marssin sinne, missä muistin ATK:n istuvan ja löysin sen nurkan ja tuttu vanhapappa sanoi, että no noi kaksi tyyppiä tuossa ovat niitä, jotka voisivat auttaa. Näin sivusilmällä, kuinka hollantilainen partamies vetäytyi hyvin huvittavasti takaperin näkymättömiin kahvinurkkaukseen kun kuuli, että ongelmia ja tehtäviä on tulossa, ja jätti puolustuskyvyttömän nuoren tietokoneintialaisen hoitamaan homman. Hänelle selitin ja hän lupasi tulla tsekkaamaan.

Toim. huom. Saksassa virallisia käsitteitä ovat ”tietokoneintialainen” ja ”tietokonekiinalainen”. 90-luvulla huomattiin, että Intiassa ja Kiinassa monilla on hyvä ATK-koulutus, ja sieltä haettiin lahjakkaita nuoria Saksaan tietotekniikkatyöläisiksi. Että sellaiset stereotypiat. Tämä oli kyllä oikeasti hollantilainen ja saattoi olla suvultaan peräisin mistä tahansa maasta, jossa ollaan vähänkään hollantilaista perusblondia tummempia.

Myöhemmin sähköposteja tuli jopa Englannista, että näyttääpi siltä, että skannaus toimii nyt taas. Testasin ja se toimi. Kävelin käytävään ja siellä liikkuivatkin juuri ne kaksi ATK-hyypiötä, partamies ja ”intialainen”, valkoinen kaapeli kädessään. Jotain he olivat puuhanneet palvelinhuoneessa.
– Ai teittekö te just jotain?
– Me vähän rukattiin palvelinta...
– Se toimii taas! Löytyikö sieltä joku syy?
– Siinä oli häikkää tämän ja yhden toisen printterin kohdalla. Kiva että toimii.
– Joo, kiitos vaan kovasti!

On sitä muillakin välillä pientä ärsytystä. Viimeksi vieressä seisoi tuttu saksalainen nainen ja kysyi ”ei teillä olis kalashnikovia lainaks?” Pitäisi kuulemma saada luotua vähän hiljaisuutta avokonttoriin sillä puolella salia. ”Eräs” esitelmöi siellä suureen ääneen tunnin verran, mikä kuului kyllä meillekin saakka, ja ”eräs tiimi” on yleisesti kuulemma häritsevän kovaääninen, kun yrittää keskittyä johonkin tarkkaan hommaan.

Jos tällaisen leipoisi pienenä vihjeenä.

Sitten masennus iski mikrosekunnissa, kun sain sähköpostin, että kopiokoneeni edelliselle yhteyshenkilölle on taas tullut varaosapaketti, joka kuuluu minun koneeseeni. Aahh aargh, periviholliseni se siinä, ponnahtaa taas laatikosta esiin kun sitä vähiten odottaa. Se, joka nyysii ja käyttää minun koneeni osat. Tästä vuodatin taannoin tarpeekseni valitusvirttä (linkki: Loputon kauhukertomus hajonneesta kopiokoneesta).

Mutta nyt iski sellainen rohkeus, että otankin vihdoin härkää sarvista ja marssin sen luokse katsomaan, minkälainen nilkki se on. ”Josko voisin hakea sen keltaisen värikasettini”, viattomana tiedustelin kirjallisesti ja sain selville, missä tuo tuntematon kollega istuu. Pomolle ilmoitin hihoja käärien, että menen nyt lyömään päin pläsiä yhtä tökeröä hahmoa, joka on aiheuttanut niin paljon harmia. -”Oi, voinks mä tulla mukaan? Mullakin on just sellanen fiilis, että olis kiva lyödä pläsiin jotain!”

Vaelsin sivurakennukseen retkelle ja huhuilin yhteiskonttorihuoneessa, että tämän nimistä etsin. Erinäiset sormet näyttivät yhden kirjoituspöydän taakse. Jaa että sellainen, tummatukkainen melko nuori tyyppi sieltä löytyi, pahis itse. Mielenkiintoista.

No, koska hän uskalsi nousta reippaasti ja kätellä viattomana hymyillen, päätin antaa anteeksi ja laittaa tietämättömyyden piikkiin hänen syntinsä. Auliisti hän jakoi minulle varaosansa. Päivittelimme kaaosta ja lupasin avata samppanjan sinä päivänä kun tukihenkilö saa vaihdetuksi nimemme niin, että minun pakettini alkavat tulla minulle.

Se samppanja on jo hyvin lähellä, sillä muutoslomake on kuulemma nyt lähetetty Xeroxille. Kippis. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti