keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Ja me toivotamm'



Meillä kävi talvi.



Parhaat joululaulut

En ole kuullut yhtään joululauluja vielä mistään tuutista. Enkä tiedä, kaipaisiko niitä. Aamulla autossa mietin Scrabblen kirjaimia viime pelistä. Minulla oli pelkkiä vokaaleja ja L ja N, mutta aika helposti niistä olisi saanut hollannin sanoja: loon (palkka), laan (kuja/katu) ja leen (lainaaminen). Mutta jos konsonantit laittaa eri järjestykseen, siitä ei taas saakaan mitään. Ei ole olemassa nool, naal eikä neel.


Tuli vain mieleen ranskan Noel.

Ja sitten huomasin jo laulavani englanniksi: Noel noel, noel noel, born is the king of Israel!

Jaa, mitäs vielä osaan. Mikä se loilotus oli, ai niin: Gloo o o o o, gloo o o o o,  gloo o o o o ooria, in excelsis Deo!

Ja sitten tiesin, että se yksi latinalainen oli hyvä. Hämmästyksekseni muistin sanat heti ekalla miettimisellä kokonaan. Kiva, kun on tällaista jykevää keskiaikasta melodiaa.

Adeste fideles
laeti triumphantes
venite venite in Betlehem
Natum videte
regem angelorum
venite adoremus
venite adoremus
venite adoremus
Dominum

Rekkoja ohittaessa se oli kiva laulaa kolme kertaa.

Ja mikä vielä on kiva? No hervottomat Tiernapojat tietenkin! Siinä sulle keskiaikaa. Ne muistaa aika hyvin ulkoa ja niissä on joku huvittava elementti kaikissa pätkissä. Hoo jos minä olen musta! Katsokaatte nyt tuota murijaanein kuningasta! Ja lankeeman hänen etehensä polovillensa! Herootes hän se ajoi! Piltin synnytti Petlehem. Se on niin reipas. Jos jotain haluan laulaa jouluna niin kaikki Tiernapojat, uhoten. Minä tykkään että sinä olet yksi styränki!


Maailman huonoin viiniteline

Sain töiden kautta alihankkijalta ”ilmasta viinaa”. Lähettävät joka jouluksi kolmisen pulloa viiniä joltain viinitilalta, jolla yhtiön johto on käynyt livenä maistelemassa. Kivat liikematkat niillä; käydään vähän ranskalaisella, italialaisella tai itävaltalaisella viinitarhalla.

Viinit tuli. Postissa. Enkä edes tilannut.

Yleensä nämä kunnon viinit ovat oikeita korkillisia, ja satuimme juuri tajuamaan mieheni kanssa, että nämä pullothan pitäisi säilyttää maaten, ettei korkki kuivu. Missä viinipulloteline? Ei oo!

Tuhrasimme lauantaina monta tuntia eri kauppojen ympäri ajeluun, eikä tällä kylällä vain ole myytävänä viinipullotelineitä. Ei ole valikoimaa eikä edes perusmallia. Eikä mitään, mikä mahtuisi alakaappiin. ”Missä on sellanen ihan simppeli 80-luvun puinen haitari, josta tulee sellanen ruudukko! Ennen niitä oli kaikkialla!”

Oli pakko ottaa omituinen lankkumalli, jossa on sahatut reiät pulloille, vaikkei kukaan oikein tiedä, mihin kohtaan kämppää sen sijoittaisi.

No, tämä onkin sitten maailman huonoin viiniteline. Siihen EI MAHDU suurin osa viinipulloista. Uuden viinipaketin kaikki kolme viinipulloa eivät mahdu reikiin. Heti kun kyseessä on vähän paksumpi pullo tai hitusen ylöspäin levenevä, niin loppuu marginaali.

Näin sen olisi tarkoitus toimia...

Mut ko tää ei mahu!

Uni

Näin unta talosta, jonka omistajaksi olin tulossa ja johon kuului vanhanaikainen keittiö ja museosiipi. Keittiössä oli keltaiseksi maalatut yläkaapit, leivinuuni ja niin vanhojen aikakausien puisia ja emalisia kapineita, että ne olivat minulle vieraita. Käytävän vitriineissä oli vanhoja pelejä ja leikkikaluja, ja näyttelyssä kävi pipopäisiä tavissuomalaisia, joille opas kertoi taustoista. Pihamaan ruskealle kaljulle maalle ajoi kovalla vauhdilla maansiirtotraktori hommiin. Illalla kummittelu alkoi. Minulle kerrottiin tosiasiana, että tässä talon siivessä kulkee räyhähenkiä. Monelle tapahtuu omituisia ja he näkevät täällä näkyjä. Kun kuljin yksin käytävää, kaksi kapeaa komeron ovea lehahti auki. Samalla kuului kahahdus, ilmava ääni, kuin ison linnun siivistä. Keittiössä näin pienessä ikkunassa, vai oliko se kehystetty valokuva, sähinää ja valoa, ja naisen kasvot ilmestyivät ruutuun epäselvästi. Kun kerroin ilmiöistä muille, he eivät pitäneet sitä kovin ihmeellisenä.

Vähän mietin, missä vaiheessa minun pitäisi ilmoittautua johonkin terapiaan, kun näen tällaisia tunnin yksityiskohtaisia unia poltergeisteista.


Kah, Frans!

Työkaveri Marc sai arpajaisissa hyvän onnen tiketin ja pääsi studioyleisöksi Top 2000 -telkkarishown nauhoituksiin Hilversumiin. Itse olin siellä 2015 ja hauskaa oli. (Tässä linkki artikkeliin.)  Marc pääsee esiintymään uudenvuoden aaton lähetyksessä.

”Mun vaimo on töissä Haagissa PvdA-puolueen toimistossa. Joten sen vanha tuttu on eurokomissaari Frans Timmermans. Ja se olikin sattumalta musiikkivieraana tuossa lähetyksessä kertomassa stooria Aretha Franklinista ja marssi studioon, ja ne vilkuttivat toisilleen, että heeih, sinäkö täällä, mikä sattuma.”

Kun tuntee yhdenkin ihmisen, niin tuntee jotenkin puoli Hollantia.

Kuulin kaiken tuon tulevan uudenvuoden telkkarishown julkimovieraista, bändeistä ja ohjelmanumeroista ja sitten ”ups, itse asiassa siellä piti luvata olla kertomatta etukäteen näitä yksityiskohtia.”


Firman disko

Oli sitten viime tingassa firman joulujuhla Venlossa. Parkkeerasin puiston laitaan. Pysäköinti on Venlon kaupungissa kallista. Jouduin maksamaan katupaikastani viimeisen tunnin, kunnes maksullinen aika loppuu klo 18. Oliko se 2,30 euroa tunnilta.

Kahden euron jälkeen mittari näyttää parkkiajan loppuvan 17:56. No varmana tulee pysäköinninvalvoja niissä neljässä minuutissa! Pakko tunkea vielä kymmenen senttiä koneeseen. Mittari näyttää 17:59. Jee. Oikeasti näin sen sieluni silmin, että saan sitten satasen sakkolapun yhden puuttuvan minuutin takia, koska autoni tsekataan juuri klo 17.58 ja koska hollantilainen viranomainen on yleensä pilkuntarkka ja tuntee yhtä vähän armoa kuin suomalainen. Laki on laki jne. Seuraavalla kymmenellä sentillä sain ostettua kolme minuuttia lisäaikaa eli aamuun saakka.



Kävimme ensin ravintolassa pienellä porukalla omaan laskuun ja sieltä kävelimme uudehkoon Grenswerk-tiilitaloon, jossa on suuri popkonserttisali ja harjoittelukämppiä bändeille. Bileemme olivat alakerran aulabaarissa, jossa oli DJ tositoimissa.

Venlo by night, ihan näde.

Ravintola De Brasserie.

En jaksa huutaa mölyssä enkä kuule keskusteluja kuitenkaan. On erittäin rasittavaa huutaa sekä yrittää ymmärtää muiden huutoa, enkä kestä sellaista millään tapaa koko iltaa. Joten toivoni oli siinä, että pääsisi tanssimaan.

Ja pääsihän siellä.

Se on kyllä ihailtavaa tuossa yhteisössä, että on niin suuri joukko rohkeita, jotka tanssivat jo vaikka iltakahdeksalta ja tanssivat, vaikkeivät joisi ollenkaan alkoholia. Ottavat sen vakavana harrastuksena ja ryhtyvät hommiin määrätietoisesti. Lattialla nähtiin afrikkalaista tanssia paljain jaloin, kun korkkarit saivat kyytiä, oli twerkkausta ja twistausta, miespomojen kukkoilua, ja milloin kenellekin hurrattiin virtuoosimaisesta esityksestä.

Saksalainen marssitekno mainittu.

Tässä oli siis seinällä joku kuuluisa tietellisesti analysoitu musiikkityylien kartta, jossa eri lajit on levitetty kahdelle akselille parin kriteerin mukaan suhteessa toisiinsa. Kauimpana näistä teknoista vasemmalla oli jazzia ja big bandiä.

Kyllä tanssi on hauskaa. Aamulla vain huomasin, että sepä oli huono kuntosali. Niskaa jomotti ja käsivarsia särki. Niska? Vaikken edes moshannut heviä. Mitähän kaikkia ruumiinosia siellä tuli heiluteltua? Kroppa oli vaikeuksissa. Yritin venytellä niskaa ja sitten rentouttaa hartioita roikottamalla niitä alaspäin, kumartuen alas saakka, mikä yleensä onnistuu. Auts, onpas vaikeaa. Selkääkin kiskoo. ”Sinäkin, alaselkäni!”

Venlon kaupungintalo komeilee.

Joulua

Kunhan väännän viimeiseen hetkeen saakka ¨’**&(?::)##&&(/#”!””/*:n töitä, lähdemme sitten lentokoneella Suomeen. Instagramiin varmasti heittelen kuvia matkan varrelta. Valkea joulu, jee.

Menemme koko porukka katsomaan uutta Ailo-leffaa upeine Lapin maisemineen. Miehelleni teos kulkee nimellä ”Poro – the movie”. Hän tuntee poro-sanan suomeksi.

Jo telkkarin BBC-luontodokumentin äärellä alan itkeä, kun näkyy eläin ja on vähän musiikkia. Ailoon ei varmasti yksi nenäliinapakkaus riitä. Viaton vasa! Susi jahtaa porotokkaa! Lumimaisema ja joikua! Mää kualen!

Näissä merkeissä, mukavaa joulua ja mahdollisimman vähän stressiä siitä itse kullekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti