Suomessa joululomalla – valkea joulu ja tihkusadetta Helsingissä

Tiivis viikko eli joulumatka Suomeen vanhempieni luokse alkoi ajolla Amsterdamin lentokentälle.

Jouluun kuului kaikki oleellinen: ruuat ja namut ja joulukoristelaatikko, jossa säilytetään vanhaa DRR:läistä Narva-merkkistä kuusenvalosarjaa, joka teoreettisesti toimii vieläkin. Joulurauhan julistus, ja Samu-Sirkan joulutervehdys haastavan tasoisena, nimittäin ilman tekstityksiä häiriön takia. Ei se mitään MTV, eihän tätä katso kuin noin miljoona lasta jouluaattona... Useimmat tosin osaavat jo ihan joka vuorosanan ulkoa. Pääsimme saunaan, hoilotin siskoni ja siskon miehen kanssa Tiernapojat, ja saimme valkean joulun.

Emme tehneet tällä kertaa mitään piparitaikinasta. Piparitalo on ihan hauska projekti, mutta todellisuus on se, että ensin siihen ei saa koskea, kun ei ole vielä joulu, ja sitten ihmetellään, kukakohan tämän ylipäätään jaksaisi muka syödä pois nyt kun sen saisi käyttää.

Tunnistimme, että tästä kohdasta on pakko saada selfie: ”Ite oot omituisen kokoinen matkatavara!”

Päivän paitaväri taisi olla vihreä. En tunne tuota miestä tuolla.

Mystinen valon hetki sadepilvien välissä.

Näin purilaisen. (Osaavat muuten isot hinnat Schipholissakin, yksi burgeri ja kalja vajaa 15 euroa. Terveisiä vaan myös Helsinki-Vantaan Tori-kahvilalle.)

Ähä, huomasin elikoiden tihutyöt. Naakat hyppivät tuolla Deltan gourmet-nostolavalla ja yksi kävi jopa sisällä koneessa avonaisesta etuovesta.

Meidän Boeing 737.

Onhan täällä lunta.

Samaistuttavat limsat. Piti vaan päättää, kuka on kuka.

Sauna ja parveke, hyvin tarkenee -11:ssä.

Puut olivat kauniissa huurussa ja lumet tupruttaneet oksille. Maisema oli kuin mustavalkoinen filmi. Kävimme metsäkävelyllä. Kukin puulaji on eri lailla kaunis lumikuorrutuksessa; mäntyjen pilvimäiset neulaspehkot, kuusten graafiset roikkuvat oksat, koivujen hennot varvut.

Illalla näki, kuinka lumi heijastaa. Pilvet iltataivaalla ovat hehkuvaa valkoista massaa, ja kun ne rakoilevat, taivas näkyy mustana välistä. Ei se Hollannissa ole sellainen negatiivi. Eivät pilvet yleensä näy valkoisina keskellä pimeää yötä.

Perinnetontut tuovat häivähdyksen 70-luvusta.

Metrinen pukki. Ehdotus: ”Pitäisköhän tämä polttaa lopuksi, kuten kuuluisa Gävlen olkipukki?”

Torttu!

Silli!

Namumalja näytti viinilasilta, joten hörps. Huom. ylpeänä esitän, että oikeasti en ottanut näistä liköörikonvehdeista lopulta yhtäkään. (Pandan konvehteja sen sijaan vedin ajoittain.)

Ailo-porofilmi oli sellainen perus luonto. Näimme samalla Hyvinkään uudistetun Sveitsin hotellin ja viihdekeskuksen. Silloin 70-luvulla tässä oli Rantasipi... ja nyt useita elokuvasaleja, lasten sisäleikkipaikka, metsäkiipeilypuisto, ja tunneli sisäuimalaan. ”Oho vau, tänne tulee oikein turisteja Hyvinkäälle, kuvittele!”

Kuten siskoni analysoi, Ailon juontotekstin tyylistä kyllä kuuli, että se oli ranskalainen käsikirjoitus. Ranskalainen pulisee, esittelee, kertoo laverrellen vaikka mitä, siinä missä suomalaiselle riittäisi pari sanaa. Kyllä olikin tosi ranskalainen, tajuan sen jälkikäteen monesta yksityiskohdasta. Alleviivaavan leikkisää hassuttelua ja maalailevaa tunnelmointia ym. joka olisi suomalaiselle too much. Mutta oli se kiva nähdä ja on kiva, että porofilmi menee maailmalle. Ja sekä nauratti että itketti hetkittäin.

Elävässä luonnossa nähtiin melko pieni rusakko pihassa ja myöhemmin isompi kadulla loikkimassa.

Hän poistuu.

Helsinkiin ehdimme yhdeksi arkipäiväksi ennen paluulentoa. Kauneimmat lumet olivat alkaneet tippua puista ja sulaa, ja Helsingissä oli erityisen nihkeää tihkusadetta ja harmaata sumua, yli nollan jo. On nähty kauniimpiakin säätiloja. Siellä oli yllättäviä määriä eri maalaisia turisteja välipäivänä ja harmitti niiden puolesta, kuinka oli kuraa ja sössöä. Ja todella liukasta märkää jääkenttää eri aukioilla.

Allas höyrysi lämpimänä, ja jotkut hullut kävivät myös kylmässä merialtaassa uimassa.

Kluuvikadun Fazerin kahvila on hyvä joka säällä. Tosin aina tupaten täynnä. Sanoin, että meillä on sentään käytössämme alkuasukkaan salainen vinkki, että jos tänne ei oikeasti mahdu istumaan, niin saman kinuskikakun saa myös Forumista tai Makkaratalosta.

Toinen must-paikka on kissakahvila. Uudet pennut kunnostautuivat lähinnä nukkumalla. Vanhaa tuttua Herkulesta pääsimme rapsuttelemaan sen torkkujen välillä. Tämänhetkisen ruokalistan suolaisia välipaloja voin suositella; lämmin savusiikaleipä oli todella miellyttävä.

Herkuleksella on kauniit vinot silmät.

Niin oliko täällä sitä savusiikaa?

Tajusin, että pilaan mieheni jokaisen kännykkävideon pölisemällä päälle jotain älytöntä. Luulen tietysti aina, että hän ottaa vain kuvia, kun ei varoita filmauksesta etukäteen. Tämänkertainen bravuurini oli huomata hänet zoomaamassa ratikkaa Aleksilla ja möläyttää: ”Sä ja sun raitiovaunu!” Sekä pupun loikkiessa sadan metrin päässä kannustaa ”pupu pupu pupu!”, mutta siinä olikin menossa videointi.

Aleksin jouluvalot: samanlaiset A-kirjaimet jo vuodesta 1948.

Sain VR:ltä jonkun ihme kimppalipun. Lähijunat-sovellus kertoi, että jos ostat menopaluun kahdelle neljälläkympillä, niin mikset ennemmin ottaisi kolmellakympillä kimppalippua, jolla saa ajaa 1–5 henkeä koko päivän lähijunilla. Täh ja miksi ne sellaista tarjoavat. Miksi joku tarjoaa vapaaehtoisesti halvempaa tuotetta? Miten niin se maksaa niin vähän? Missä on koira haudattuna? Tähän on tultu, että kuluttajana epäilen ihan jokaista hyvän kuuloista tarjousta silkaksi huijaukseksi, joka ei voi olla totta. No luin ehdot pariin kertaan, otin kimppalipun, ja se hyväksyttiin junassa tarkastuksessa. Enpä ole tällaisesta ennen kuullut.

Stockmannin jouluikkuna.

Ja hops, paluumatkalle.

Salli mun nauraa, lentokoneessa. Tiedätkö, kun siellä on ne kuvat turvaohjeissa, joissa henkilö kumartuu pää polviin pakkolaskun aikana? No eihän siellä mahdu kumartumaan kuin pieneen japanilaiseen tervehdykseen, niin pää ottaa jo kiinni edessä olevaan selkänojaan. Lisäksi minulla on aina se lentokoneen ainoa henkilö edessäni, joka haluaa heti laittaa selkänojan taka-asentoon ja vie tilastani vielä 3 cm lisää, jotka ovat ratkaisevat esim. ruokaillessa. Kauhoin suuhuni helmipastaa eli pieniä pallosia ja yritin sen verran kumartua kipponi ylle, ettei tomaattikastike valu pitkin, niin en pystynyt. Otsani oli jo tiukasti kiinni selkänojassa.

Minusta tuo kallistustoiminto pitäisi poistaa lentokoneiden tuoleista, koska rivit tungetaan yhä täydemmiksi. Se on pelkkää lentoyhtiön voiton maksimointia, että rivivälit pienenevät pienenemistään ja ihmisillä on polvet suussa. Mieheni ei oikeasti mahdu siihen penkkiin. Minulla ei lukiessa mahdu aanelosen kokoinen lehti mahani ja edessä olevan tuolin väliin ainakaan niin, että saisin vaihdettua sivua. Eikä johdu mahasta.

Mennessä oli vielä ylibuukkaus. Että kuka jäisi vapaaehtoisesti rannalle, maksamme kyllä. Toisaalta samalla kuuluteltiin neljää suomalaista liikemiehen kuuloista nimeä, jotka eivät ehkä lopulta koskaan saapuneet portille, niin että ehkä se ylimääräinen matkustaja saikin neljä bisnestuolia itselleen.

Mutta lentoyhtiöt tekevät ihan itse sen, että tunkevat tuolirivit niin tiiviisti, että säilytyshyllytilaa on suhteessa liian vähän. Sitten valittavat mediassa ja porteilla, että kun ihmisillä on niin paljon käsimatkatavaraa, että pitää kuulutella ja etsiä, kuka laittaisi laukkunsa sittenkin ruumaan.

Sellainen pitäisi ratkaista jo etukäteen eikä vasta portilla. Ihmiset suunnittelevat ja pakkaavat käsimatkatavaran särkyvine esineineen ihan eri tavalla kuin ruumaan menevän. Jos jotain tekee, niin käsimatkatavaroiden kokoa ja määrää pitäisi valvoa etukäteen eikä vasta portilla ruveta valittamaan, kun on liian myöhäistä.

No, päästiin kotiin kuin sillit sardiinipurkissa tai jotain; pääasia että lensi turvallisesti. Helmipasta rinnuksilla tai ei.

Kah, Bornholm! Ja Ison-Beltin silta Fynin ja Själlannin välissä! (Mistä mä näitä keksin? No vertaan ikkunasta nähtyjä maaston/saaren/lahden muotoja jälkikäteen piirtäjän silmällä tarkasti googlemapsissa seutuihin, joiden yli suunnilleen lennettiin, kunnes löydän identtisen paikan.)

Schipholissa on tuloaulassa yhdellä kauppakujalla kiva moottori ja lentokoneen cockpit, jonne lapset voivat kiivetä, ja laskuteline. Näiden vieressä on kauppa, jossa on mukava valikoima erilaisia ja eri kokoisia lentokoneiden pienoismalleja, eri yhtiöitä ja konetyyppejä.

Jotenkin arki kiinnostaa matkan jälkeen. Se, että saa järjestellä kotona asioita. Siivosin jo kirjahyllyn ja askartelukaapin ja sukkalaatikot.

Ja jouluruokien jälkeen ilahduttaa vaikka se, että kaapissa on tonnikalapurkki, pestoa ja tomaattikastiketta tehdä pasta.

Matkaa ennen laitoin ulos uuden linnunruokasiilon seisomaan puupenkin päälle tönönä. Ainoana pelkona oli se, kaatavatko harakat sen. Eivät ole kaataneet. Sen sijaan oli sellainen romanttinen englantilaisen puutarhan akvarellimaalauksen tapainen näky, kun monta sepelkyyhkyä tepasteli puupenkillä nokkimassa siemeniä. ”Nyt meillä on oikea kanapöytä!” julistin miehelle.

Suomi on söpö.