Kello 5.50 joku oksensi yläkäytävällä ja se ei ollut mieheni. Onneksi. Tietysti yksi kissoista. Menin siivoamaan jäljet ja Jip istui siellä onnettomana. Se on sellainen surullinen ja järkyttynyt sen jälkeen.
Ehkä onni onnettomuudessa oli, että sillä hetkellä kylppärin ovi oli kiinni, muuten se olisi varmaan mennyt jollekin kylppärin kolmesta matosta ja olisi pitänyt pestä matto.
Sehän on sellainen yksi kissaklisee, että ne yrjöilevät tämän tästä; tai sitten kakovat niitä karvapalloja. Ja että ne valitsevat yrjötä juuri sellaiselle matolle, jota on tosi vaikea puhdistaa.
No, myytinmurtajat: Totta on, että suuri osa kissoista oksentaa silloin tällöin. Sitä ei kyllä pitäisi tapahtua jatkuvasti, tai sillä on joku ruuansulatusongelma, joka pitäisi selvittää lääkärissä. Mutta harvakseltaan oksentaminen on yleistä.
Meidän kissojemme en ole sen sijaan koskaan nähnyt muodostavan karvapalloa. Nämä ovat lyhytkarvaisia. Kai niitä karvoja sitten irtoaa turkkia puhdistaessa niin vähäisesti, että ne tulevat takapäästä ulos.
Selitys maton valitsemisellekin on tarjolla kissapsykologilla: Varmaan kissa haluaa tarrautua alustaansa kynsillä, kun sen maha kramppaa, joten ne mieluummin valitsevat pitävän karkean alustan eli maton kuin sileän lattian, jos voivat. Eivät ne siis mene pilaamaan mattoa ilkeyttään.
Kun kävimme vaihteeksi eri marketissa, sain sieltä surimirapuja valkosipuliöljyssä. Tanskalaisessa murhasarjassa syötiin rapusämpylää ja sitten teki mieli saada heti jotain sellaista itsekin. No olihan minulla juuri uudet surimit - vaikkei se olekaan oikeaa rapua - ja pehmeää leipää. Tein omat rapuleivät iltapalaksi.
Totesin, että olen ruvennut arvostamaan proteiineja ruokana entistä enemmän. Sitä suositellaan ikääntyville ja vaihdevuotisille naisille ja että aamupalallakin olisi hyvä muistaa proteiini. Kausittain olen syönyt savulohta aamupalalla, tai raejuustoa, jota on nytkin käytössä, ja se tuntuu oikealta.
Jos joku epämääräinen mielitekonälkä iskee, peilaan sen, että tekeekö mieli muka oikeasti jotain karkkia ja makeaa, no ei oikeastaan, entä jotain suolaista höttösipsiä, no ei sitäkään. Entäs proteiini? Juustonpaloja, tonnikalaa, surimia, jopa keitetty muna? Usein juuri jotain sellaista. Ei hiilaria eikä sokeria, vaan proteiinia.
![]() |
Kaurapuurossakin on kuulemma proteiinia. |
![]() |
Mutta välillä makea kahvihetki kelpaa. |
![]() |
Hiilaria: Saksan valmisknödelit. |
Kun viimeksi ostin yleistavaratalosta yllättävää espresso martinia valmiina pullossa, niin sitten se viinahana aukesi. Lähikauppaan tullessa siellä oli vastassa valmiita cocktailmixejä lasipulloissa. Tarjouksessa. Juu, täällä on alkoholia tarjouksessa.
Siitä se riemu repesi. En voinut vastustaa kirkkaita värejä. Otin ohimennen yhden: ”Täytyy kokeilla tämä punainen ainakin.” Mieheni kommentoi, että ”jaaha”. Sitten sekoilimme melonihyllyllä, koska sitä varten ei ollut digitaalista viivakoodia, jonka skannata. Osastonmies lupasi päivittää hintalapun muutamassa minuutissa.
”Jää sä näiden kärryjen kanssa tähän vessapaperille, niin mä otan tän skannerin ja käyn piippaamassa sen melonin.” Meloni onnistui, mutta meninpä taas cocktailhyllyn ohi. ”Mutta hei, tollainen mojitohan on niin raikkaan makuinen, kyllä haluan senkin.”
Ilmestyin kulman takaa taas yksi cocktail kädessäni ja mies nauroi.
Sitten menimme sattumalta vielä kerran siitä nurkasta ohi ja otin vielä sinisen ananasjuoman. ”Mutta tää on vika! Vannon!”
Seuraava kohtaus limuviinojen kanssa oli, että käytävällä tuli tuntematon nainen vastaan, katsahti kärryn pulloihin ja kysyi minulta: ”Maistuukohan noi hyviltä?” Naurahdin, että en nyt varmuudella vielä tiedä, mutta kauniin värisiä ainakin. Ja ihan varmasti ovat ylimakeita, tällaiset sekoitukset aina ovat. Että jos makeasta tykkää niin sitten testiin.
Mies: Tunsitko sä ton? -En! Mutta ei ole eka kerta kun multa tullaan kysymään viinaneuvoja marketissa. Muistatko Saksassa kun se yksi mummo tuli kyselemään, olisiko tuo minun viinini hyvä, kun minä ilmeisesti tunnen viinit? (Huomautus: en tod. tunne.)
Kolmas kohtaus oli se, että katsoin pullojen etikettiä tarkemmin kotona. Export olvi piste fi??? Suomen Olvi? Googlasin ja todellakin, Olvin cocktaileja ovat. Valmistettu Virossa, mutta Olvin merkkiä.
No nyt oli yllättävä Suomi-tuote. Huh huh.
Syyspäiväntasauksen aikaan oli vähän sekoilupäivä. Unohdin takkini töihin naulakkoon, enkä jaksanut palata ulko-ovelta yläkertaan hakemaan sitä. Autossa löysin taskusta ylimääräisen avainnauhan; ai onko minulla arkiston avain vielä housuissa. Oli pitänyt palauttaa kaappiin.
Sitten kotona sytyttelin kaasuliettä kun siinä vieressä oli leivinpaperi uuniritilällä, ja jo alkoi oranssi liekki palaa. Mieheni oli onneksi ihan vieressä. Ensin puhalsin, sitten läiskin patakintaalla, sitten mieheni sanoi, että lavuaariin ja vettä päälle. Viiden sekunnin pelästys.
![]() |
Leivinpaperin reuna kärysi. |
Lämpötila on kohtuullinen edelleen. Kylmimpänä oli välissä 15 asteen päivä, jonka maksimilämpötila olikin käytännössä lopulta vain 12 astetta. Yritin käydä yhdellä kävelyllä töissä. Onneksi villatakista pystyi nostamaan kaulukset pystyyn melkein korviin saakka. Pohjoistuuli vielä puhalsi, ja aloin kaivata pipoa.
![]() |
Paleleva olo. |
Olin jo kirjoittanut listalle, että pitäisi pölyttää lämpöpatterit ennen kuin lämmitys menee päälle ja alkaa kuumentaa pölyä haisevaksi. No, viime hetket käsillä, kotona oli olohuone laskenut jo 19,5 asteeseen ja halusin nostaa termostaattia, jotta se alkaa lämmittää. Ehdin juuri sitä ennen puhdistaa ne patterit sen verran mitä niitä pystyy.
Tyypillinen hetki oli kun juttelin työkaverin kanssa syksyn kylmenemisestä ja että kohta täytyy varmaan laittaa lämmitys päälle. Meillä on pysynyt kyllä hyvin pitkään reilut 20 astetta ilmankin; kun lämmityskausi alkaa, nostamme iltaisin termostaattia ainakin 21 asteeseen.
No, työkaveri todellisena hollantilaisena: ”Mjaah, meillä oli yksi aamu 17,5 astetta ja silloin vähän mietin, että pitääkö nyt tosissaan alkaa lämmittää.” Eikä vieläkään alkanut.
Odotin, että olisit saanut tuossa sisälämpötilakeskustelussa sen klassikkototeamuksen, mikä monelle meille ulkosuomalaiselle sanotaan: "Mutta ei kai sinua pitäisi palella, sinähän olet Suomesta!" :-D
VastaaPoista