sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Ihan zen



Tässä viime aikoina minulla oli harras toive saada paljon rauhaa ja lepoa, ja se johtui siitä, että oli neljä vuorokautta migreeniä ja hirveä väsymys ja kroppa joka paikasta hajalla ja kipeä. Hermosto oli selvästi niin tolaltaan, että ihan juureva hermoston rauhoittaminen olisi todella tarpeen. 


Aistit rauhoittuvat jo siitä, että saa välillä olla kiireettä ihanassa hiljaisuudessa yksin. Katsella ikkunasta kissan kanssa, ihailla keltaisen syyspuun värejä, olla välittämättä mistään. Yritin kovasti perusrauhoittua.


Teki myös mieli kaivaa esiin vanhat suitsukehartsini, joita poltetaan sitä varten myytävän hiilinapin päällä. Hiili pitää laittaa kuumuudenkestävään astiaan hiekan päälle, ja kun se hehkuu, sille ripotellaan lusikalla suitsukeaineita ja löyhytellään savuvanaa sulkaviuhkalla oikeaan suuntaan. 


Sulkaviuhkaan voi kerätä jonkun linnun vapaaehtoisesti lahjoittamia sulkia, eli joita on itsestään pudonnut. Sitä varten ei saa siis nyppiä esim. lokin pyrstöä väkisin. Minulla on jonkun entisen tutun neitokakadun sulkia, joita oli irronnut itsestään.



Tässä olisi ilmainen harakan sulka kadulla.


En aio enää sisällä polttaa näitä hartseja, koska niistä tulee valtava savupilvi ja ensinnäkin pelkään, että palohälytin alkaa huutaa. Niitä ei ollut silloin vielä kun viimeksi poltin näitä sisällä. Toisekseen kissat eivät tunnetusti tykkää voimakkaista tuoksukkeista. 


Nyt piti siis kokeilla, toimiiko suitsukkeen poltto ulkona pihalla. Toimii se. Tosin hiili piti saada syttymään sisätiloissa ensin, koska tuuli puhalsi tulet sammuksiin aina. 


Ulkona tuuli hoitaakin savutuksen eri suuntiin tehokkaasti. Haisee kyllä niin hyvältä. Katselee vain kun mini-tulivuori pulputtaa hiilen päällä ja muuttuu mustaksi, ja rauhoittuu. 



Rituaali auttaa rauhoittumaan jo sen aistimuksen kautta: on jotain erikoista katseltavaa, ja aisteille jotain kaunista kuten hyvä tuoksu. Ei siinä sen kummempaa.


Toisen kerran menin pihalle illan jo hämärtyessä ja otin mukaan lyhdyssä kynttilän. Vielä tunnelmallisempaa.


Ihan sama että taas oli jo kello 19 silloin kun sinne ehtii, ja oli viileää ja pimeni. Ihan sama. Se on tehtävä silti, jos kerran haluan. En kestä sitäkään, että oikeastaan haluan asioita, mutta jätän sikseen, koska siinä on pieni hankaluus. Ei.


Ihan hiton zen.




En oikeasti kestä kuulla uutisia tai mitään muita huutavia ihmisiä tai kälätystä telkkarista suht vilkkaan työpäivän ja ruokaostosten jälkeen. Tarvitsen sen hiljaisen rituaalin. Tuhat kertaa mieluummin istun hämärässä pihassa yksin hiljaa lyhdyn ja suitsukkeen kanssa ja tuijotan hiiltä.  


Tekisin muitakin rituaaleja jos tietäisin yhdenkin.


Totesin aikataulun menevän niin, että no, heräsin kello 7, ajoin töihin, olin töissä, ajoin takaisin, tehtiin ruokaa, syötiin, tiskattiin; ja silloin kun tiski alkaa olla valmis, kello on 19. Kas, näin on täydet 12 tuntia menneet pelkästään asioihin, jotka on pakko tehdä, ja kaikki se on tehty putkeen ilman taukoa jolloin ehtisi hetkeksi omien ajatusten ja tarpeiden ääreen.


Täytyy päättäväisesti ottaa sen jälkeen se oma hetki. Lyhty auttaa pimeyteen. Kuka keksi lyhdyn. Liekki on lasien takana suojassa tuulelta. Nerokasta. Vihdoin käytän meidän lyhtyjämme siihen, mihin ne on tarkoitettu, eli ulkona.



Toinen rauhoittava asia oli syksyinen metsäkävely. Loistavaa. Mietin sitä yhtä kaunista puronmutkaa, että olisi ihanaa aistia metsää pitkästä aikaa kunnolla. Jos menisi kävelylle sinne joku päivä heti töiden jälkeen, vaikka heti ennen kuin syödään. 


Mutta sanoin tämän idean ääneen miehelleni ja hän ehdotti, että voisihan sinne mennä nyt hetikin. Aurinko oli jo laskemassa, mutta kai se nyt hetken vielä kestää.




Oli oikein kaunista ja puro virtasi. Pelkäsin enempääkin mutaa monien rankkasadekuurojen jälkeen, mutta ei sitä paljon ollut. Vihreää sammalta ja hyvä tuoksu. Kääpiä lahoavalla puunrungolla ja kannossa. Hajonnut puusilta paluumatkan varrella on korjattu.







Joku oli sisustanut ison puun juurelle tonttuoven: laittanut siihen koristesoraa, miniatyyrioven ja minihahmoja.




Ihmeitäkin tapahtuu: sinä aamuna olin hereillä jo 6.40 niin että vapaaehtoisesti nousin. Pääsenpähän vähän aiemmin töistä kotiin. Siitä huolimatta olin virkeä koko päivän enkä saanut mitään kauheaa väsykohtausta. 


Ja illalla vielä jaksoin ulos. 


Mietin että virkistyäkseen, palautuakseen, saadakseen iloa töiden jälkeen on edellytyksenä jonkinlainen energiataso. Jopa siihen, että pystyy tekemään tietoisesti kivoja asioita, tarvitaan voimia. Jos on aivan piipussa, niin ei pysty antamaan itselleen edes kunnon palautumista, vaan pelkkää roikkumista.




1 kommentti:

  1. Ihan mahtava tuo tonttuovi! Ei ole mitään vastaavaa ikinä tullut vastaan. Metsäkävelyt ovat tosiaan rentouttavia, viimeksi eilen ja tänään.

    VastaaPoista