Kylillä

Kylillä on oikein käyty, ensin kierros mieheni kanssa. Halusin pari vaaleankin väristä sukkaa, koska minulla on ainoastaan mustia nilkkasukkia, ja joidenkin semikesäisten vaatteiden kanssa ne tuntuvat liian voimakkailta.

Sukat ovatkin olleet ainoa musta vaatekappaleeni sitten 90-luvun. Silti olen jumittunut siihen ajatukseen, että perussukat ovat aina mustat. Outoa sinällään.

Hankin pari sinertävää alkuun ja pitää testata, voinko elää niiden kanssa ja lisätä vaaleita värejä.

Kävimme yhden kahvilan takapihan sisäpihaterassilla ensimmäistä kertaa, vaikka se on ollut siinä monta vuotta. Piti se kerran nähdä. Ihan mukava paikka, muttei se nyt muuten ole ihmeellinen. Sisällä kahvilassa oli tosi tumma ja pimeä sisustus, täyttä ja aika kova mökä.

Oli varjossa 18 astetta, mutta auringossa kesäisen lämmin, olin ilman takkia puserossa. Ihan kesäistä vielä, terasseja auki ja niillä väkeä.

Illalla Jannekea kiinnosti kovasti turkkilaisesta ravintolasta tilattu lammasvarras. Nenä nuuskutti todella pitkään lautasen reunassa. Niin kilttejä ovat, etteivät varasta ihmisen ruokaa.

Kirjani tiimoilta tein someen pienen promootiokierroksen. Tuli nimittäin sähköposti, että e-kirja on valmis. Löysinkin sitä pian sitten kaikista nettikaupoista. Päivitin kirjailijasivun ja laitoin mainosta instaan ja facebookiin.

Toisen kauppakierroksen tein keskenäni. Tuli aika vilkas päivä. En laittanut itselleni pakkotehtäviä viikkovapaalleni. Sain mennä keskustaan kaikessa rauhassa. Ja jos vaikka kylän trendikkäimpään kahvilaan lounaalle, se on sellainen luksus vetää siellä jotain avokadoleipää suuren maailman tyyliin. 

Halusin takaisin tavarataloon, koska en vieläkään onnistunut ostamaan valmista espresso martinia pienessä lasipullossa. Ensimmäisellä kerralla vain ihmettelin ja ihailin (ja mietin sitä, että hassua kun taloustavarakaupallakin on täällä alkoholioikeudet); toisen kerran olin siellä mieheni kanssa, kuljin hyllyn ohi ja unohdin sen tyystin. Ja se jäi kaivamaan. 

Myöskin jäin sittenkin kaipaamaan vielä ihan valkoisia tai harmaita sukkia. Piti siis yleisesti täydentää puoliväliin jääneet ostokset. 

Aamulla oli tosin jonkin verran viestitulvaa sähköposteissa, instagramissa ja whatsapissa kaikilta tahoilta yhtaikaa. Kun näistä selvisin, pääsin lähtemään. Vaikka siellä satoikin. Varmuuden vuoksi pikku sateenvarjo mukaan. Niin kylmä, että nyt tarvitsi takin.

Oli myös ostoslistaa ruokakauppaan, jossa käymme vain harvoin. Sieltä saa joitakin tuotteita, joita ei saa muusta lähikaupasta ollenkaan.

Ajoin parkkipaikalle keskustamarketin viereen. Toivoin, että pömpeli olisi edelleen hajalla eli puomi auki ilmaiseksi kaikille, kuten aika usein on, mutta ei. Piti äkkiä tankata kyltistä ehdot: kuinka kauan nyt saan seistä tässä ilmaiseksi, jos käyn lopuksi marketissa? Puolitoista tuntia. Hm, teenköhän nyt höhlästi kun parkkeeraan tänne? En kyllä ehdi mihinkään kahvilaan istumaan sillä ajalla ostosten lisäksi. Pitää keksiä joku strategia ja siirtää auto myöhemmin muualle. En haluaisi luopua lounashaaveesta vain tyhmän rajoitetun autopaikan takia.

Valkoiset sukat sain. Harmaita sukkia oli vain viiden parin paketissa ja se oli huono homma. Minua ahdisti hyllyvälissä paljon, kun siinä oli juuri myyjä täyttämässä hyllyä ja olin ilmiselvästi kärryn tiellä. Mutta olin täällä jo viikko sitten katsomassa sukkia enkä osannut, nyt olen tullut erikseen takaisin, ja minun on nyt saatava katsoa ne sukat loppuun! En tule tänne kolmatta kertaa saman asian takia epäonnistumaan. Jotta sori nyt vaan, jos seison tiellä. Olen asiakas joka etsii tavaraa, luulen että sellainen saa olla kaupassa paikalla?

Espresso martinin löytyminen ilahdutti niin, että jäin vielä katselemaan krääsäpöytiä. Oli  pakko ottaa hölmö soikea kissanmuotoinen aluslautanen, joka näyttää Jip-Jannekelta. Älä kysy, mihin minä sen laitan. 

Rohdoskauppaa katsoin, etsin paria hyödyllistä ainetta. Myös siellä hyllyllä oli hirveä ruuhka, ja yksi myyjä ravasi, suorastaan laukkasi, ainakin viisi kertaa juuri selkäni takaa edes takaisin minuutin sisään ja se kävi todella häritsemään keskittymistä.

Täällähän muuten hyllyvälit ovat Suomeen verrattuna todella kapeat. Siinä on oikeasti jo täysin toisen hengitys niskassa, jos joutuu kohtaaman yhdenkin muun asiakkaan samassa kohdassa. Suomen hypermarkteissahan on aivan valtava lääni joka välissä. Meillä on ruokaupassakin todella ahdasta, ja muissa kaupoissa pääsääntöisesti myös. 

Rohdoskaupassa selvisi taas yksi Hollannin puute. Koko netti neuvoo nykyään tuhanteen kertaan, että sinkkiasetaatti on se ainoa flunssaan toimiva sinkin muoto, joka lyhentää sairastamista kolmella päivällä. Mutta kun sitä asetaattia ei saa mistään kaupasta missään tuotteessa. Haluan, että jos joku flunssa joskus vielä iskee, minulla on flunssasinkkiä valmiina. Mistä minä sen hankin, kun sitä ei myydä? Sitraattia on ja mikä se on, glukonaattia ja bisglysinaattia. 

Ei sitä näytä saavan edes onlinekaupoista. Ei tosiaan ole mitään asetaatteja netissäkään olemassa, jos etsii hollanniksi. Jep, sitä saakin näköjään Suomesta itsestäänselvästi ja suomalaisena tuotteena ja joka paikasta. No niin. Olisi pitänyt sieltä ottaa mukaan tätäkin.

Ehdin vielä sen ruokakaupan ja sitten loppuu pysäköintiaika. 

Pyöriskelin siellä kauan. Katselin bonustuotteita ja inspiroiduin. Löysin hyödyllisiä varastoja meille. Aasialaisten hyllyssä oli paljon tarjouksia: naan-leipää, Patakin intialaisia sooseja, teriyaki sticky chicken -soosi. Katselin myös papueineksiä, koska tekee mieli terveellisiä kasviksia välillä ja kasvisruokia. Oli kaupan omaa sarjaa yhden hengen kasvispohjaisia einespöperöitä ja otin niistä Tikka Masalan ja Chili sin carnen. Voin vetää niitä vaikka etätöissä lounaaksi, tai sitten illallisena.

Jos haluaa käyttää sen ilmaisen pysäköintiajan, P-lappu pitää aktivoida kassalla. Täti sanoi, että sinulla on nyt enää 10 minuuttia aikaa ajaa pois. Sanoin, että poistunkin hetikohta tämän jälkeen ja se onnistuu.

Sain kassalta vielä sellaisia pahvikortteja, jotka olivat jotain tämänhetkisiä minituotteita, joista lapset voivat rakentaa oman kauppatiskinsä. Otin ne ihan uteliaisuuttani, että mitenköhän tämä muka toimii. 

Ruokakaupoilla on täällä milloin mitäkin krääsää jaossa, ja takavuosina se oli useinkin muovitavaraa. Nykyään on sentään valveuduttu ja turhakkeet valmistetaan useimmiten pahvista ja paperista.

Siirsin auton kadun varteen, jossa olikin nyt yhtäkkiä reilusti tyhjää tilaa. Siinä saa pysäköidä kaksi tuntia kiekolla. Pääsin kahvilaan.

Sitten luksuslimsaa ja lounasleipää peliin. Strategiana mennä kivasti näyteikkunan tiskipaikalle, josta voi huvinaan tasan katsoa ulos kadulle ja tarkkailla ihmisiä.

Avokadoleipä oli niin luksus että päätin, että se voi olla juhla-ateria siksi, että olen saanut kirjasarjani valmiiksi. Minua onnitellaan saavutuksesta ja työstä ja sitkeydestä, mutta minusta ei (taas tälläkään kertaa) tunnu miltään se, että olen saavuttanut tietyn pisteen.

Teoriassa ymmärrän, että olisi tosi kiva juhlia saavutuksiaan tietoisesti. Ja se juhla voi olla ihan pieni. Kunhan tiedostaa sen. Ostaa vain itselleen sen yhden juoman ja kauniin ruoan ja sanoo: tämä on juhla-ateria. 

Kissat auttoivat taas ostosten purkamisessa. Tuotteet haistellaan ja kun kori tai kassi tyhjenee, sinne mennään.

Jip näyttää sanovan: ”Tarjoilija! Korissani on sisko. Minne voin tehdä valituksen?”

Otin askarreltavakseni ne pahvituotteet. Olivatpa söpöjä! Olipa hauskaa! Siinä oli insinööri oikein kehittänyt mallin ja ohjeet numeroina, että revi tästä irti ja sitten taita tästä kokoon: yksi kaksi kolme. Miellyttävää ja helppoa. Ja pinnassa on oikein valokuvia oikeista tuotepakkauksista pienin yksityiskohdin. Heti kun toivoin, että seuraava voisi olla joku punainen niin että saan kirjavan joukon - niin se oli punainen. Seuraavasta toivoin sinistä - ja se oli sininen. Nyt minulla on jo viisi tuotetta. Milloinkas saisi lisää.

Näitä kuuluu nyt keräilevän koko Hollanti hulluna. Vaihtelevat vielä keskenään, jotta saavat kaikki montakymmentä erilaista.