Kävin lähikaupassa ja joku pyörtyi kassalla, tai siis makasi maassa, ja paikalle kuulutettiin lääkintäjoukko. Siinä oli jo niin monta reipasta miestä ympärillä auttamassa, etten olisi voinut olla hyödyksi, joten jatkoin ostoksiani. Enkä viitsinyt niin paljon tuijottaa, että olisin välistä edes nähnyt, oliko se mies vai nainen. Joku aikuisen kokoinen kuitenkin.
Tulipa muuten hieno kramppi vasempaan pohkeeseen kun kurottelin varpaillani jugurtteja ylähyllyltä. Aijai että sattui. Pitäisi ehkä venytellä!
Surkuhupaisa: UPS oli tuomassa minun 10 tilattua kirjaani juuri kello 11-15. Minulla oli kampaaja-aika kello 11 ja koska siellä blondeerataan, siinä kestää noin klo 15 saakka. Tasan se paketin ajanjakso siis. Ohjasin sitten paketin kauppaan haettavaksi.
Meinasin muutoin katkerasti valittaa, että tänä iltana en ehdi tehä palapeliä, koska telkasta tulee Schiphol-dokusarja. Se on nähtävä.
Mutta sen jälkeen Schiphol-dokusarja ilmeisesti jo päättyikin, koska nyt tulee sen aikana jotain vankiladokkaria.
![]() |
Schiphol Airport. |
Tällaisten päivien pitäisi olla kaksi kertaa pidempiä. Vapaapäivien. Että ehtisi kunnolla kaiken. Tuntuu, että kaikkiin hommiin tarvitsisin tuntikausia. Eikä minulla ole tuntikausia vaikka mihin.
Lukea yksi kirja rauhassa loppuun - tuntikausia. Koota blogi - tuntikausia. Tehdä kotivideoita - tuntikausia menee. Katsoa kaikki kiinnostavat ja kesken jääneet youtubevideot loppuun - tuntikausia. Ja, Antti Holmalla on taas pari uutta podcastia, joista sain vihiä lehdestä, ja ainakin vanha sarja on ilmaiseksi spotifyssa. Yli puoli tuntia per jakso, milloin muka ehdin. Tuntikausia, joita ei ole. Millä minä näistä valitsen. Vai valitsenko naistenlehtien lukemisen, koska olisi ihanaa, että siihenkin olisi oikeasti aikaa.
Käväisin kampaajan jälkeen kierroksen keskustan parissa kaupassa. Lattianpuhdistusrobotti kierteli automaattisesti käytäviä tavaratalossa, se oli uutuus.
Teki mieli kunnollista emmentalia. Olisiko keskustan juustokauppa mahdollisuus? Päättelin, etten uskalla mennä sinne. Se on pieni luksusputiikki. Siellä on helposti ainoa asiakas. He alkavat myydä tiskiltä jotain kallista ja minusta on epäkohteliasta olla ostamatta mitään, jos olen mennyt sinne kyselemään, vaikka siellä ei ehkä ole sitä mitä haluan, ja kohta minut on pakotettu ostamaan joku iso edampallo, joka maksaa puolet kuukausipalkastani ja jota en ollenkaan halunnut. Ei sellainen ole positiivinen ja rento kauppakäynti, vaan ahdistava.
Eli lähikaupasta mieluummin emmentalit. Ja katsoin sitten ainakin rästivideot loppuun.
Sitten väsytti ja päätin suoda itselleni sen levon. Menin nokosille oikein sänkyyn. Kissat tulivat perässä. Kun heräsin, molemmat olivat hiipineet lähettyville ja ruvenneet myös nokosille.
Kissat eivät tuomitse. Ne touhuavat mukana, mitä ihminen päättääkin tehdä. Vaikka silloinkin, jos on pakko nousta migreenin takia kello 3 yöllä ylös ja mennä alakaappiin etsimään suolakeksejä nälkään, kissa vain iloitsee seikkailusta ja tulee mukaan ja menee kaappiin kehräämään eikä ihmettele. Ja nukkumaan voi mennä mihin aikaan tahansa, sen ne tietävät itsekin.
![]() |
Pyykkitelineelle piti taas päästä. |
![]() |
Ja seuraava höhelö. Pinnat taipuvat melkein hajalle. |
Minun oli pakko laittaa se kirjapakettini menemään keskustan lahjakauppaan, kun ei oikein ole muuta vaihtista, ja parin päivän päästä se oli haettavissa. Autoa ei saa lähelle, vaan se on jätettävä jonnekin kadun varteen. Katu oli aivan täynnä ja siinä, missä halusin kääntyä vasemmalle, tuli juuri joku kokonainen työmaa raskaine kuormureineen ulos sivukadulta ja tein u-käännöksiä sen kanssa, että mahduin risteykseen. Olipa sirkusta.
Koska ne kirjat painavat, en halunnut raahata niitä ties kuinka pitkälle, vaan menin sitten maksulliselle P-paikalle. Maksoi lopulta 40 senttiä.
Siellä kaupassa oli hirveä ruuhka, kaikki odottivat ja toivat paketteja jonossa ja DHL purki juuri koko pakettiautonsa sinne, valtavia laatikoita takahuoneeseen kantaen. Yhden naisen pakettia etsittiin turhaan vaikka kuinka kauan ja ongelmaa syntyi, kun ei millään löytynyt. GLS-kuski tuli siihen myös seuraavaksi. Niillä on hirveä pakettivirta siellä.
Myös netistä tilaamani palapeli tuli postiautomaattiin ja hain senkin. Se on kyllä mainio. Ihan paras nimeltä Cat Bookshelf, hauskat kissamaailmaan sopeutetut kirjojen tittelit ja paljon kissoja ja kivat värit.
![]() |
Kirjapaketin tarkastus & valvonta. |
Iloisena olen syönyt Kallen mätitahnaa aamupalaleivän päällä ja se onkin yllättävän ihanaa. Ensi kerralla täytyy hankkia useampi tuubi varastoon, kun niitä jostain saa. Hollannin Ikea on lopettanut niiden myymisen ikävä kyllä. Ei tainnut olla kovin suosittu tuote täkäläisille.
Oli oikein ruotsalaisten elintarvikkeiden viikko, kun söin vielä Daimia lisäksi. Sitäkin nyt ihmettelen, mistäköhän Hollannin kaupasta saisi Daimia missään muodossa. Melko harvassa on.
Tiistaina satoi 12 tuntia putkeen rankasti ja täällä tuli puolen kuukauden keskivertosademäärä päivässä. Onneksi esim. liikenne oli silti suht normaalia. Nyt taas paistaa aurinko. Ja pihassa voi istua juomassa teetä ja syömässä pullaa (otsikkokuva).
Suunnittelin lohipastan meille ja huomasin, että nykyään lähikaupassa on ”aina tiistaisin lohipaketit 400 g tarjouksessa”. Kannattaisi hakea lohi siis tiistaina. Mutta suuri pelkoni oli, että kun menen sinne töiden jälkeen, tarjoustuotteet saattavat olla jo lopussa. Menin epäillen, mutta ilahduin, kun aulassa oli heti isot pinot 400 g lohia. Otin kaksi tämän viikon ruokaan ja kaksi laitettavaksi pakkaseen.
Kun löysin helposti kaikki aineet, menin vielä katselemaan huvikseni ”syntien hyllyjä” eli nautintoaineita, viinaa ja karkkeja. Katselin kivoja valmiscocktaileja, mutten ottanut alkkista. Mutta jos olisi joku kiva irtokarkki. Ne kyllä vetivät puoleensa. Otin rasian happamia hedelmäkarkkeja, jotka näyttivät hyvältä. Miehenikin ilahtui niistä.
Oli sadekuuroja, välillä aurinkoa, ja sitten hieno sateenkaari makuuhuoneen ikkunasta.
Kun tulen töistä, kissat tulevat vastaan eteiseen ja siirtyvät siitä olohuoneeseen edeltäni. Usein on sama tervehdysrituaali, ja molemmilla samanlainen: 1) etutassujen venytys 2) takatassujen venytys 3) maton raapimista 4) mahdollisesti Jipin plösähdys kyljelleen edessäni, mahdollisesti kierintää lattialla 5) mahdollisesti Janneken asettuminen matolle pötkölleen silitettäväksi.
![]() |
Kylkiplösähdys. |
Kaikkeen on nykyään kissapsykologilla selitys. Myös maton raapimiseen. Tyypillistä on, että kissa alkaa terottaa kynsiään kun omistaja tulee kotiin. Sen tulkitaan olevan yleistä innostumista, että ”kiva kun tulit”, ja sitten kissa käyttää energiaansa kynsienhoitoon, koska on ilahtunut.
Vastikään kauhistuin siitä, kuinka väärin ihmiset voivat tulkita eläintensä käyttäytymistä: kuulemma on sellainenkin myytti, että jotkut uskovat, että kissat suunnittelevat tappavansa omistajansa ja siksi teroittelevat jo kynsiään murha-aseiksi tämän nähdessään. Voi hyvänen aika. Onhan niillä terävät kynnet ja hampaat ja joskus voivat tehdä arvaamattomia temppuja, mutta eivät ne nyt ihmisentappajia ole.
![]() |
En suunnittele murhaa. |
Kokeilin keinoa, jota somessa mainostetaan migreeniin: laita jalat mahdollisimman kuumaan veteen ja samalla päähän jotain viilennystä. Otin tuolin ja ämpärin, ja otsan kylmennykseen märän rätin. No, sen aikaa kun siinä istuu, kipu lievenee jonkun verran. Mutta kun jalkakylpy viilenee ja pitää lopettaa, niin pian palaa kipu täysillä.
No, lopulta tuli Janneke ihmettelemään. Odotinkin, että se huomaa kivan vesiaiheen. Ja tulee maistamaan. Kyllä. ”Mikäs täällä liplattaa, onkos tämä vettä. Nuuh. On vettä. Lämmintä vettä. Jossa on jalat. Kiva. Eikun juomaan!” Nauroin aika kovaa, kun Janneke latkii vettä jalkakylvystäni. Vesi oli puhdasta, olin juuri pessyt jalkani suihkussa eikä siinä ollut mitään saippuoita.
Kissat pitävät kaikista jännittävistä vesistä ja juovat kulhoista ja pannuista, jotka on jätetty likoamaan. Jätämme niille usein tahallamme kattilan kettiöön käytön jälkeen. Sellaisen neutraalin, jossa ei lillu mitään haitallisia ruoka-aineita, vaan jossa on keitetty vain munia, pastaa tai riisiä ja kattila vielä huuhdeltu välissä. Silti kissa haistaa siinä vähän erilaisen aromin ja pitää sitä herkkuvetenä.
Esittelen usein: ”No niin, juu siinä on munavettä. Ota vaan munavettä.” ”Katsos täällä on pastavettä sulle, tule juomaan.” ”Se kulho on jännittävää kissanvettä. Saa käyttää.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti