Maustetta ja väritystä elämään

Janneke on vitriinikaapissa. Lautaspinot kolisevat.

Janneke on vaatekaapissa. Muovilaatikko, jossa on henkareita, kaatuu.

Vaihdetaan vuodevaatteet ja levitetään liinavaatekaapista puhdas joustolakana. Siinä on suuri reikä. ”Janneke!” Se on ilmeisesti kynsinyt sitä tyytyvväisenä lepopaikkaa leipoessaan enemmän kuin aluksi huomasimme.

Ei näin söpölle voi olla vihainen.

Pusu veljeltä.

Ostoskadulla tuli mummoihminen vastaan ja oikein nauroi ja pysäytti minut. Hän sanoi, että onpas hienoa kun sulla on housut ihan saman väriset kuin tukka. Minulla on siis nyt uusi violetinpinkki tukka. Ja olin toisaan valinnut purppuraiset sammarit vähän sen mukaan. Eli tottahan se oli. Vastasin että joo, laitoin tällai sinistä ja pinkkiä.

Paistoin pinaattilettuja. Tein isoja paistinpannun kokoisia. Se on suomalainen asia, niitä ei Hollannissa tunneta, vaikka täällä syödään isoja paksuja lettuja erilaisilla päällysteillä ja on olemassa paljon letturavintoloita ”pannenkoekenrestaurant”, joiden menyy koostuu pelkästään monesta kymmenestä eri lettuvariaatosta, suolaisesta ja makeasta. Varsinkin lapset rakastavat letturavintoloita. 

Paistaminen oli hauskaa hommaa ja lettujen käännökset onnistuivat. Ihan kauniita tuli.

Puolukkahilloa ei saa kuin Ikeasta, mutta kuningatarhillo korvasi. Laitoin myös raejuustoa oheen. Tätä ruokaa ei ole kouluruokailu minulta pilannut. Pidin pinaattiletuista jo peruskoulussa.

Lounaaksi söimme pakastimesta pois paketin karjalanpiirakoita viime lomalta. Tein munavoita. Onnistun aina sössimään sen sillä, että sulattelen voita mikrossa, jotta se sekoittuu paremmin kuin jääkaappikylmänä, ja sitten se sulaa liialti nesteeksi ja munavoi on soppa, kun se ei jäähdy ja kiinteydy enää takaisin ajoissa.

Paahdoin ja jauhoin myös uuden satsin garam masala -maustetta keittokirjan ohjeella. Se oli kivaa käsityötä. Katson ohjeen vanhasta saksalaisesta intialaisen keittiön keittokirjasta. Siihen tulee kuutta eri maustetta kokonaisessa muodossaan: kanelitanko, kardemummaa kapseleina, neilikkaa kukintoina, korianterin siemeniä, juustokuminan siemeniä ja mustapippureita. Niitä saa täällä onneksi rohdoskaupasta.

Mietin välillä, onkohan minulla oikein virallisesti yliliikkuvat nivelet eli hypermobiliteetti. Koska: a) yletyn helposti käsillä lattiaan kun kumarrun suorin jaloin b) pääsen aina helposti täyskyykkyyn c) saan helposti kädet yhteen selän takana eri tavoilla d) polvet ja kyynärpäät ylitaipuvat vähän suoran yli e) sormet ylitaipuvat kaarelle f) istun sohvalla aina risti-istunnassa g) istun penkillä ja tuolilla kotona aina yksi jalka koukussa vieressäni tai muutoin vinosti ja omituisesti h) nukun suuren osan yöstä kyljelläni niin että yksi polvi on rinnan korkeudella leukani alla ja toinen jalka suorana.

Mutta siihen on ihan tarkat kriteerit. Niistä saan yhteensä juuri 5 pistettä kokoon, mikä on yliliikkuvuuden alaraja. Aika monta kriteeriä ei täyty; ei pikkurillini taivu yli 90 astetta ylös eikä peukaloni taivu rannetta vääntämällä koskemaan rannetta. Hypermobiliteetti diagnosoidaan vain, jos nivelistä on haittaa ja kipuja. No, niitä ei ole.

Sidekudoksia on erilaisia ja jotkut ovat notkeampia. Olen selvästi siellä notkean puolella, mutta ei tästä diagnoosia saa.

Tutustuin netissä lisää siihen ajatukseen, että olisiko hauskaa värittää sellaista aikuisten värityskirjaa, jossa on tahallaan söpöjä skenarioita. Se on suurikin trendi maailmalla nyt, että teinit ja aikuiset tosissaan värittävät ja jakavat somessa vinkkejä, miten tehdä erilaisia pintoja ja varjostuksia, veden laineita, saippuakuplia ym ym. Jotkut ovat oikein kunnianhimoisiakin siinä koristelussa. 

Aikuisille on tarjolla vakavia värityskirjoja, joissa on yksityiskohtaisia ja realistisia kauniita yrttejä, kukkia, eläimiä ja hahmoja tai kuuluisia taideteoksia, joita täydentää. Mutta myös tällaista yksinkertaista aasialaistyylistä söpöilyä eli pyöreämuotoisia eläinhahmoja tekemässä kivoja pikku asioita kotikolossaan tai kukkaniityllä. Jotenkin tällainen täysi kitschisyys sarjakuvatyylillä puhutteli minua.

Katsoin vinkit, millaisilla tusseilla on paras värittää. Kuulemma alkoholitusseilla, joilla pinnat saa tasaisesti peitettyä eikä näy raitoja kuten tavallisista (vesiliukoisista) tusseista.

Niillä saa myös tehtyä liukuvasti muuttuvia väripintoja, kun tekniikat harjottelee. Ja jos haluaa päälle valkoisia aksentteja, kannattaa olla valkoinen akryylimaali- tai geelikynä.

Päätin, että haluan kokeilla yhtä värityskirjaa ja hankkia siihen ne oikean lajiset tussit. 

Minulle tuli mieleen lapsuuden tosi innokas haaveeni, joka ilmestyi päähäni, kun olin moneen kertaan lukenut sellaista kuvakirjaa, jossa talossa asuvat eläimet siivoavat kaikki huoneensa ahkerasti. Minulle syntyi sellanen haave, että äiti piirtäisi minulle kuvia sen kirjan mallin mukaan selkeillä ääriviivoilla, ja saisin värittää ne. Se tuntui pitkään joltain aivan yli-ihanalta visiolta enkä vieläkään tajua, miksi. Jos minulla olisi se söpöjen eläinten värityskirja niin sehän olisi melkein se visio livenä.

Lisäsin itse donitsin.

Kokeilin alkoholitusseja. Ne on tärkeää säilyttää vaakatasossa, sanotaan. Onneksi näin sen ohjeen heti. Nämä ovat hienossa telineessä poikittain ja ne on pakko pitää siinä. Tein ensin värikartan, josta näkee, millainen kukin sävy on oikeasti paperilla.

Varsinkin tussien paksumpi sivellinmäinen pää on mainio. Niillä saa todellakin aivan pehmeän, tasaisen alueen samaa värisävyä. Ilman raitoja ja tummuuseroja. Upeaa.

80 alkoholitussin setti.

Alkoholitussit tahraavat paperin takapuolelle ja läpi pahemmin kuin perinteiset tussit. Siksi painotetaankin, että muista aina laittaa suttupaperi sivun alle. Ja että värityskirjassa on parasta olla kunnon paksut sivut. 

Lopulta uskalsin värittää ensimmäisen alkusivun kokeeksi. Se oli hauskaa. Ja olin tyytyväinen jälkeen.

Näin reippaasti takapuoli imee väriä.

Jo 1980 totesin, että tusseilla värittäessä on hankaluutensa. Se, että aina näkyvät ne viivat toistensa vieressä, vaikka kuinka tasaisesti yrittää täyttää. Viimeksi vielä viisi vuotta sitten ihmettelin aktiivisesti, millä saisi oikein kunnollisesti ja tukevasti väritettyä aloja omissakin piirustuksisssa: Puuvärit ovat usein liian haaleita, ja tussin jälki liian usein rumaa.

No, kiva että 2025 saan vihdoin vastauksen tähän kysymykseen, joka alkoi jo vuodesta 1980. Ei mennyt kuin 45 vuotta että joku osasi neuvoa, että on olemassa alkoholitusseja, jotka värittävät tasaisemmin kuin vesitussit. Okei, kiitos. En kyllä tiedä, oliko 1980 jo alkoholitusseja olemassa.

Tässä hiljaisten harrastusten etsinnässä on kyse syvemmistäkin asioista. Tunnen hermostoni yhä paremmin ja tajuan, kuinka usein pääni ja koko kroppani on ylimääräisillä stressikierroksilla. Se kerta kaikkiaan tarvitsee ja vaatii hidastamista ja rauhoittumista.

Viisaat neuvovat myös, että kun maailman myllerrys ja suoranainen hyvän ja pahan taistelu vain tässä kiihtyy ja uutiset näyttävät epätoivoiselta, on erittäin tärkeää pysyä omassa ytimessään, rauhoittua, pitää valoisuutta ja uskoa hyvään yllä ja keskittyä. Kaoottisten uutisten vastakohdan harjoittaminen eli kaikenlainen mindfullness, hiljentyminen, omiin sisäisiin prosesseihinsa tutustuminen, mietiskely, rauhoittuminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on todella tärkeää. 

Sekä minun tuoksurituaalini hilaisessa puutarhassa hämärässä että palapelini että värityskirjat ovat sen ydintä. Tämä on oikein. Mukavat hiljaiset harrastukset ovat globaalissa mittakaavassa hyvän puolella ja vahvana pysymistä. Protesti kaaokselle.