Aatto, joka on arki. Leivoin mustikkapiirakkaa, kunhan olin tyhjentänyt kissanvessat ja tiskannut tilaa keittiöön. Mieheni oli töissä tavallisesti, viiteen.
Mutta sitten laitettiin jouluvaatteet, otettiin lahjat ja piirakka mukaan ja ajettiin joulunviettoon miehen siskon perheen luo syömään.
Aattoyönä kuului kolinaa alhaalta. Mieheni meni katsomaan ja ilmoitti, että naapuritalon tuttu kollikissa on pihassa. Sille piti ilmeisesti taas rähistä ikkunan läpi elehtien. Kukkaruukku oli pudonnut ikkunalaudalta, Jip hyppi edes takas, ja Jannekella oli paksu häntä. Mieheni kävi jopa ulkona puhumassa vieraalle ja se on sinällään ystävällinen, ihmisille siis.
Aamulla kun mieheni nousi töihin, oli kuulemma saman talouden tyttökissa ollut pihassa. Mutta sitä vain katseltiin rauhallisena eikä kukaan rähissyt.
Nyt kun oli näin kissojen joulutervehdykset vaihdettu, ne nukkuivat koko aamu- ja keskipäivän aivan plättynä olohuoneessa.
Oli ihan mukava aattoilta, miehen sukulaiset olivat panostaneet ateriaan ja tarjoilivat oikein kauniisti eri kattauksia, ja jälkkäriksi meni minun mustikkapiirakkani. Oli oikea joulukuusikin. Koiria piti vähän vahtia, koska ne välillä yrittivät poimia lahjan ja lähteä vetämään sen kanssa.
Saimme lahjaksi mm. sellaisen pitkään etsimämme kissojen pahvisen snäkkiauton, jonka sukulaiset olivat onnistuneet löytämään kaupasta. Rakensin sen joulupäivänä ja sitä tultiin jo kokoamisvaiheessa haistelemaan.
Kissat käyvät pahviautossaan raapimassa ja ihmettelemässä, ja Janneke könyää sisään usein tuulilasin kautta. Sarjaan kuuluu kai jäätelöauto, joku texmex taco-myyntiauto, ja tämä yleinen Streetfood, jonka saimme. Hauska. Niiden pitää vielä vähän harjoitella nakkisämpylöiden ja purilaisten myyntiä luukusta.
Muina joulun päivinä ei tarvinnut tehdä mitään. Paitsi kokata itsellemme hyvät ateriat.
Minä olen huokaillut täyden mahan kanssa, että puh huh mikä annos, nyt en kyllä muutamaan tuntiin jaksa syödä yhtään mitään. Armoa ja tauko. Mutta mieheni kyselee samantien: Mites se jälkiruoka? Otetaanko heti? Ja entäs sitten ne juustot? Milloin saa juustoa?
Alkoi kylmä jakso ja yöpakkaset. Kirkas sää, eli lunta ei tule. Joinain päivinä oli hirveä tuuli, rajuja tuulenpuuskia, ja se oli jääkylmä koillistuuli. Paikoin hollantilaiset pääsivät luistelemaan jäädytetyille radoille tai niittyjen ohuille jääkerroksille, kun pari yötä oli pakastanut kunnolla.
Me olemme keskittyneet hengaamaan sohvalla, lukemaan ja syömään herkkuja.
Tuossa pari viikkoa sitten sammahdin iltaseitsemältä ja halusin oikein sänkyyn minitorkuille. Oli vähän mahakipuja ja hitusen sairas olo.
Heti kun sammutin valon, kuulin kuinka Janneke hipsuttelee yläkertaan ja hyppää sängylle jalkoihini. Oikein reilusti makaamaan sääriin nojaten; yleensä se pitää vähän etäisyyttä niin ettei kontaktia tunne iholla. Ja hipi hiljaa ihan liikkumatta jäi siihen torkuille.
Haluan tulkita sen niin, että se tuli parantamaan epämääräisiä sairauksiani. Ainakin se valitsi olla luonani ihan koko ajan, mikä on suuri kunnia.
Yritin määritellä Jannekea. Siihen ei jotenkin sovi ”ihana Janneke”. Se sopii Jipiin. Jip on ”ihana Jip”, sellainen rauhallinen pössykkä. Siinä on sellainen tukevan tasapainonen läsnäolo. Jannekella on eri adjektiivit.
Millainen on Janneke? Siinä on eri puolia. Se on pyörremyrsky. Se on villi silloin kun on liikkeen aika. Nopea ja pidättelemätön. Pikku Myyn tapainen, jopa ilkikurinen. Mutta toisina aikoina se hiipii. Näkymättömyyden mestari. Salaisuuksien haltija. Luikahtelee huomaamatta. Tarkkailee salaa. Käyttää älyä.
Kaikkein ylimmällä tasolla uskon, että Janneke on Reviirin haltija ja Talon suojelija. Se tuntee vastuun pitää lauman alue kunnossa. Se suojelee meitä kaikkia pahalta ja tunkeilijoilta ja tarkistaa paikat myös yöllä kulkemalla, kun kaikki muut nukkuvat.
Ja nyt se tasapainotti minua, kun minulla oli jokin kehon ongelma menossa. Unet Janneken kanssa paransivat ja virkistivät erityisesti.
Kun heräsin, päätin, että Janneke on sen arvoinen kuin tuhat kiloa kultaa.
 |
| Janneke etsii lehtiludetta. |
Sain idean vesiväripotretista, kun makasin ja mietin sen ylväyttä ja roolia lauman suojelijana. Janneke on Valtiatar. Se pitää kuvata kruunu päässä, kaunis kultainen kruunu, jossa on jalokiviä.
Yhtenä terveenä iltana tein sitten rauhassa ja tarkalleen Janneken kuvan.
Halusin tehdä Jipistä vastaavan potretin, mutta piti miettiä, missä roolissa eli minkälaisin attribuutein sen kuvaan. Sille ei voi laittaa kruunua päähän. Meillä on vain yksi kuninkaallinen ja se on Janneke. Jip on tavanomaisempi. Pitää olla joku juurevampi viba, mutta yhtä arvokas omalla tavallaan.
Ensimmäinen idea pehmoisesta piposta oli paras. Jip on kuvassa nyt sellainen mukava heppu, tavallinen kansan mies, jolla on lämmin pipo ja kaulahuivi. Joka myhäilee ja pitää seuraa. Katselee, chillailee ja kehrää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti