Joulutorille!

Lauantainahan oli Suomen itsenäisyyspäivä. Keitin perjantaina luumuhillon ja leivoin ekat joulutortut lauantaikahville. Myöskin löysin ihan lähikaupastamme viinaosastolta Salmarin, ja kun niissä on satunnaisesti eri värisiä etikettejä, punaisia, keltaisia ja sinisiä, niin satuin saamaan suomalaisen sinisen. No siinä itsenäisyyspäivää.

Hollannin lintuyhdistyksen lehdessä oli Oulussa otettu hiiripöllön kuva.

Kävimme miehen perheen kanssa ravintolassa; ei kuitenkaan itsenäisyyspäivän takia, vaan kaksien synttäreiden ja Hollannin Sinterklaas-juhlan. Siellä oli joulukoristeena hyllyssä kokonainen valaistu miniatyyrikylä ja luminen laskettelurinne, jolla gondolihissi kulki narun varassa edes takaisin.

Haluamme perinteisesti käväistä kerran vuodessa jollakin Saksan joulutorilla. Nyt olimme Essenissä. Essen ei ole idyllinen, vaan yksi Ruhrin alueen mäsäksi pommitettu ja uudellenrakennettu kaivos- ja teollisuuskaupunki, jonka keskustaa hallitsevat suuret vaaleat kuutiomaiset liikerakennukset. Mutta aina ei jaksa ajaa tuntikausia johonkin säilyneeseen kauniiseen vanhaan kaupunkiin.

Sää oli aika huono, harmaa. Vettä ripsi tai tihutteli välillä.

Essenissä asuu näköjään Saksan kaupungeista eniten syyrialaisia, ja nyt oli suunnilleen hirmuhallinnon kaatumisen vuosipäivä, ja sitä juhlittiin, ymmärrettävästi. Siellä kulki siis erittäin paljon porukoita ja perheitä isojen Syyrian lippujen kanssa. Se ei ollut mikään pelottava mielenosoitus, vaan ilon ilmaus. Kuljeskelivat ja juttelivat. Luin Yleltä, että äärioikeistopiireissä juuri niitäkin valokuvia käytetään vääristeltyjen uutisten levittämiseen: ”Katso, tässä Essenin joulumarkkinoilla kulkee paljon maahanmuuttajia Lähi-Idästä ja osoittaa mieltä joulutorien kristillistä perinnettä vastaan.” No eikä osoita, vaan kulkevat kojujen välissä tyytyväisinä ja laittavat lapsensa ajamaan joulutorin karuselleissa. Vihamielinen väite kumottu omin silmin.

Oli myös punaisesti valaistu kaksikerroksinen glühweinkoju, jonka ulkoseinässä roikkui iso hirven pää, joka liikkui ja availi turpaansa, ja siitä kuului puhetta ja mainoslauseita. Puhuva hirvi. 

Yhdellä piparikojulla oli lisäksi metrilakua vastaavia pötköjä, tosin vissiin pelkästä hedelmäkarkkimassasta ilman sitä lakun osiota. Silti suomalaisen oloinen ilmiö. 

Myös loimulohta oli yhdessä kojussa, lankuille ripustettuna, liekkien päällä. Suomalainen konsepti. Nurkassa valmiina vaahtosammuttimet, jos loimuaa vähän liikaa.

Kuusenkoristetta sai vaikka tsekkiläisen Krtek-Myyrän hahmoisena, tai puisena joulupukin huussina. Yhdessä päädyssä joulutorilla oli samalla keskiaikamarkkinat.

Otimme pitkän kadun varrella glühweinit pöydän ääressä katoksen alla. Katos oli kiva, koska iltaa kohden alkoi ripsiä vettä vähän rankemminkin.

Ruusuja ja risuja glögikojun katossa.

Ihailtiin kojujen tavaroita ja ostettiin kaksi kaunista värikästä tuikkulyhtyä. Tällaisia on nähty useilla joulutoreilla kautta vuosien. Mieheni sai valita oranssinvärisen kupolimuotoisen, kun minä tein valinnan parhaasta pallomuotoisesta. Visiossani siinä oli ehdottomasti kontrasti voimakasta sinistä ja punaista, ja mieluiten jotain kaupunkia tai taloja, enemmän tai vähemmän abstraktisti. 

Tässä on sinisiä taloja ja myös punakeltaista ja tunnistan, mikä se on: se on Van Gogh. Se räikeän keltaisesti valaistu kahvilaterassi yöllä tähtitaivaan alla. Se, mikä meidän piti kopioida vesivärimaalauksena kuvistunnilla kuudennella luokalla.

Minä myyjälle: - Tollasen ottaisin yhden sit myös.

Myyjä: - Se on Van Gogh.

- Tiedän. Tunnen sen kun meidän piti maalata se vesiväreillä koulussa.

- No onnistuiko se? 

- Kyllä se onnistui.

Van Gogh-lyhty.

Oranssi kupoli.

Tuikkulyhdyt toimivat ihan hyvin kissojen kanssa. Ne ovat aika järkeviä. Nuuskaisevat, että mikäs tämä on, tuntevat kuumuuden, ja jättävät tuikun rauhaan.

Videolta kuvakaappaus: Jip tarkistaa nenällä lyhdyn, havaitsee kuuman ilman ja vetää päänsä säikähdyksestä taakse niin että kaksoisleuka syntyy. Terve pelästysreaktio.

Hema-tavaratalosta ostetut kaakaopallot toimivat taas kivasti. Täytyy ostaa lisääkin. Ontto maitosuklaapallo sulaa kuumaan maitoon ja kun siihen tulee aukko, ulos pullahtaa vielä pieniä vaahtokarkkeja.

Kävimme myös vihdoin luksuskylpylässä ilta-aikaan. Viimeksi kun aioimme sinne lomapäivänä, minusta alkoi juuri tuntua flunssaiselta emmekä sitten menneet. Onneksi se nuhatauti oli lievä, mutta kyllähän siinä viikon verran oli puolisairas olo ja vuotava nenä.

Kylpylässä on ravintola, jossa saa hyvän illallisen kylpytakkiin pukeutuneena. 

Kylpylään laitan silmiin piilolinssit, jotta näen vedessä lilluessa sekä lähelle että kauas enkä esim. mene puhuttelemaan jotain ihan väärää miestä. Ja on kiva nähdä, jos mieheni huomaa, että ”kato tuolla on kuikka järvellä / F-35 ilmassa / satelliitti menee / suihkukoneen valot”. Ilman linssejä hädin tuskin tietäisin, missä taivas on. 

Päivittäisissä silmälaseissani on jo voimakas monitehoalue tekstien lukemiseen eli siihen ikänäön osuuteen. Tätä ei piilolinsseissä voi toteuttaa, joten niiden kanssa minulla onkin sitten lukemisongelma. En näe lukea kännykän näyttöä, ruokalistaa tai pienen tekstin ohjetauluja. Otan mukaan lukulasit erikseen. Jotta näen vaikka sen kylpylän ravintolan ruokalistan.

Otin lukulasit kotelosta ja ihmettelin, miten on vasen silmä nyt kyllä ihan sumuinen. Ohoh, siinähän ei ole linssiä enää. Muovikehys oli katki ja linssi pudonnut syliini. Eheh. Sitä ilakoi tarjoilijakin, että no nyt hajoaa rillit ja kaikki. Onneksi kyseessä oli noin kymmenen euron halpislasit jostain kemikaliosta. Kotona taitaa olla toisetkin jo valmiina, rautakaupasta ostetut, ehkä 7 euroa. 

Muutenkin oli hilpeää. Suomalaisessa hirsisaunassa on tosi hämärää. Yhtäkkiä siellä alkoivat hiljaisuudessa naiset hihittää, kun toinen oli vahingossa laittanut kätensä kaverin johonkin sopimattomaan ruumiinosaan. ”Oi sori! Jotain lähentelyä tapahtuu yhtäkkiä...” Sitä naurahtelivat sitten muutkin.

Iltasella menimme hiljaiseen meditaatiosaliin, hys hys ja pyhä tunnelma, ja mieheni mölähtää ensimmäisenä, että ”Fucking hell, onks mulla väärä pyyhe??” Nauroin ja hyssyttelin, eikä se edes ollut väärä pyyhe.

Mutta pian siellä oli äänimaljarentoutus ja se oli kiva kokea. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet rituaaliin, vaikka siellä on aika monta lepotuolia.

Kylpylässä sanon aina, että ”eikö meilläkin voisi olla olohuoneessa tällainen ihana lämmin allas” tai ”haluaisin kans kotiin tällaiset lepotuolit, missä lämmintä ilmaa puhalletaan pebaan.” Että onko liikaa pyydetty vai.