Pikkuisia bileitä

Ihan ei ollut firman pikkujouluja meillä, sellaisia iltabileitä, mutta yksi päivä tarjoiltiin ilmainen joululounasbuffetti ja oli lahja-arvonta. Sen lisäksi oma osasto järjesti eri päivänä keskenään muutaman vapaaehtoisen voimin jouluaamiaisen, ja mentiin illalla pienellä porukalla ravintolaan.

Jouluaamiainen oli kokoushuoneessa, ja kivasti oli järjestetty. Raaka sipuli haisi ovelta kauas, koska siellä oli perinteisesti saksalaisten tuoma Mett-Igel eli raakaa jauhelihaa, jota lapataan sämpylään. Myös ihania pikkumunkkeja Saksasta. Oli juustosiivuja ja kurkkua ja muita leivänpäällisiä, keitettyjä munia, appelsiinimehua ja kaakaojuomaa.

Syötiin sämpylää ja leivonnaisia, juotiin mehua ja kaakaota. Ja sitten oli kaivettu kaapista jotkut vanhat lahjashamppanjat ja otettiin hörpyt. Eli brunssi siitä tuli. Hengattiin siellä melkein lounaaseen saakka, mikä oli kivaa vaihtelua.

Tip tap.

Lounaalla myös hengattiin pöydissä pitkään. Vietettiin vähän vapaata. Osaston johtaja soitti juuri illan ravintolaan Venlon keskustaan, että tuota noin, uusimman laskennan mukaan meitä onkin 11 eikä 10, saako sinne yhden tuolin lisää. Ravintola sanoi, että ei mahdu. On ihan täyteen varattu ja muutkin ryhmät olivat ilmoittaneet lisäjäsenistä. Lupasivat soittaa takaisin, jos järjestyy.

Keksittiin siinä luovasti kaikki ratkaisut odotellessa. Kuka perkele oli se joka ei ilmoittautunut ensin kyselyyn, mutta on nyt tulossa mukaan? Kenet laitetaan ulos seisomaan? Jos vaihdellaan tasapuolisesti sitä, kuka on ulkona, vaihdetaan 10 minuutin välein? Ja sille annetaan ikkunasta ruokaa. Tai aina kaksi ulkona, niin voivat jutella keskenään. Voiko tuoda oman tuolin? Taitettavaa retkituolia olisi tarjolla. Tai joku menee jonkun syliin istumaan. Pienin laitetaan lastenistuimeen. Kaksi laihaa jakaa yhden tuolin.

Sitten ravintola soitti, että saavat pöydät jotenkin kuvioon niin että sopii, ja onneksi joku muista vieraista oli ilmoittautunut sairaaksi ja vähentänyt itsensä laskuista.

Ravintola olikin sitten ihan täynnä ja se oli melko pieni. Meillä oli pitkä pöytä keskellä salia. Ravintola olikin ihan suuren Sounds-levykaupan takahuoneessa, siinä oli vain lasiovet välissä ja takana näkyivät levyhyllyt. Ensin kauppa oli vielä auki, sitten se sulkeutui, ovi laitettiin säppiin ja isot valot pois.

Lasiovien takaa saa LP-levyjä.

Meille tuotiin neljä kierrosta annoksia lautasilla jaettaviksi, noin kolmea eri ruokaa per kierros. Siinä sitten maisteltiin ja pähkäiltiin. Kasvissyöjille oli monia herkullisia kasvisruokia, mutta yksi henkilö ei oikein sietänyt tulisesti maustettua ruokaa ollenkaan ja tosi moni kasvisruoka oli ainakin kohtuullisen tulinen. Siinä show. Muut ennakkotestasivat mielellään ja raportoivat tulisuuden asteen. Tonnikalatataki ja gambas piri piri olivat ihania minulle, mutta oli paljon hyvää muutakin. Kauniit annokset.

Odoteltiin vielä jälkiruoka-kahvi-vika kalja -kierros ja osa lähti kotiin. Osa jäi etsimään jotain baaria parille drinksulle. 

Espresso ja limoncello.

Pakollinen vessaselfie.

Illallisella perustettin whatsapp-ryhmä, johon laitettiin kaikki valokuvat; ja jatkoista tuli yöllä filmejä ja kuvia. Olivat jossain pubissa, jossa soi tanssimusiikki lujaa ja voi laulaa mukana ja tanssia ryhmässä. Ihan kiva sinällään joskus tehdä sellaistakin, mutta kai minulla oli päivän actionmittari täynnä sekä yhteisaamiaisen että hyvin hälisevän ravintolan jälkeen. Halusin vihdoin kotiin. Oli jo myöhä.

Keskustan läpi kuljin autolle, juhlakansa oli pubeissa. Venlolaiset olivatkin sanoneet, että nyt on varmasti kaikki paikat ihan täynnä porukkaa, koska kaikki firmat ja ryhmät pitävät joulujuhlia ja menevät baareihin ja ravintoloihin. Näin oli, paljon oli mökää ja yöelämää joka kulmassa. Keskustassa on myös tekojää-luistinrata ja sen baari, aivan täynnä myös kuulemma.

Muutoinkin töissä liikkuu kaikenlaista herkkutarjoilua aika usein. Ihmiset leipovat ja tuovat joulunamuja.

Otin projektikseni pelastaa töissä kahta kimalaismukia. Keittiön kaapissa satuin näkemään pastellinkeltaisen mukin, jossa on maailman söpöimmät piirretyt pulleat kimalaiset. Otin sen hetkeksi käyttöön. Nämä ovat sinne jääneitä yhteisömukeja, joita saa käyttää kuka vain. Sitten näin ilmoituksen, että tällä viikolla kaapit puhdistetaan kokonaan, ja kaikki ”yksityiset” tavarat poistetaan ja kaikki mukit ja lasit jotka eivät ole virallisia firman logollisia, saavat lähteä. Eli kimalainen lentäisi armotta roskiin! Ei saa! Päätin pitää sen omassa laatikossani yli siivouksen. Että se säästyy edes tällä kertaa.

No, sitten menin viellä kerran katsomaan kaappiin ja siellä oli toinen kimalaismuki, samaa sarjaa, missä lentääkin 20 pörröistä kimalaista. Ne vaan lisääntyvät... Pelastin senkin täpärästi omaan laatikkoon ennen siivousta.

Nyt olen surullinen, jos ne molemmat lentävät roskiin heti seuraavana siivouspäivänä kun palautan ne kaappiin ja seuraavalla kerralla kukaan ei ehkä ota niitä syrjään. Tekisi mieli ottaa se kaikkien söpöin kotiin. Oikeasti, ei se voi olla varastamista kun se uhkaa olla roskiksessa firman toimesta koko ajan.

Saatiin yhteistyökumppanilta personoidut suklaarasiat.

Joulukortteja lähimmille työkavereille.

Suzukissa alkoi vinkua hihna kylmällä kostealla säällä liikkeelle lähdettäessä. Korjaamo sanoi puhelimessa, että sitä varten voi tulla ilman ajanvarausta milloin vain käväisemään niin kiristetään se. 

Kyseessä olikin tosiaan vain kaksi apulaitehihnaa, joita voi vielä kiristää hitusen. Kesti vartin ja maksoi 24 euroa. Mutta seuraavaksi jos vielä vinkuu, ne pitää vaihtaa uusiin. Se ei kuitenkaan ole niin iso homma kuin jakoketju olisi. 

Ne ovat aina koomisia tilanteita, kun ajaa muiden autojen joukossa liikenteessä, ja alkaa kuulua joku häiriöääni. Itsestäänselvästi syyttelen muita: ”Kauheeta kun jonkun hihna vinkuu, joillainhan se vinkuu koko ajan ihan hirveästi, joku surkea kosla taas liikkeellä, miksei ihmiset huolla autojaan... Mistä toi kuuluu... Ai jaa, se onkin mun auto!”

Autolehtiä korjaamolla.

Pieni lasku.

Käytiin taas hakemassa ”Hankkijalta” kissanhiekkaa ja lintujen siemeniä. Myyjä näpytteli kanta-asiakaskortin ja siinä lukee osoite. - Ohhoh! Mä asun samalla kadulla! Siellä toisessa päässä! - Hehe, kiva sattuma. - Sori, mä vaan satuin näkemään ton. - Hauskaahan se on.

Oli pakko hankkia posliininen kissanpää-joulukoriste sieltä myös, koska se oli niin tasan Janneken naaman näköinen.

Nyt vietetään hieman joulua! Hyvää joulua!