Terde, kissankynsi ja sillisalaatti

Ruokakaupassa oli hirvittävää. Siellä on keskiviikkoisin ihan kamalasti väkeä. Mihinkään hyllylle ei mahdu. Missä vain seisonkin, niin joku yrittää kurottaa juuri tasan taakseni tai jopa siirtää kärryäni, koska se oli kahden sekunnin ajan väärässä paikassa. 

Lisäksi kauppa on päättänyt luukuttaa karnevaalihumppaa täysillä nyt koko tämän ja ensi viikon ilmeisesti. Delaan. En pysty ajattelemaan yhtäkään ajatusta siinä metakassa. En halua sinne ollenkaan enää karnevaalin aikana.

Karnevaalilehdessä on pubien mainoksia ja muuta hauskaa, kaikki paikallismurteella.

Kaupassa oli vaaleanpunaista sillisalaattia. Eli siis punajuurta sisältävää sörsseliä. Nyt mennäään aika pitkälle rosollin suuntaan. Mielenkiintoista, että Ruotsin/Suomen jouluruoka on täällä karnevaaliherkku.

Siellä oli myös erityisen suuri laari parasetamolia isosti esillä. Olisko ”itseaiheutettuun päänsärkyyn”, siinä oluttarjouksen vieressä... Vai ehkä sittenkin vain suuren flunssa-aallon takia, hmm?

Janneke on taas kiinni verhossa. Janneke on tällainen: ”Onks siellä pyörävarastossa vielä joku kissa?” -”Kyllä kai.” -”No missä? Ei näy lattialla.” -”Se on tuolla kolmannella ylähyllyllä ja kilistelee kukka-amppelin ketjuja.” -”Miten se edes pääsee noin ylös?” -”Sen kun tietäisi.”

Tai: Mitään ei näy eikä kuulu missään huoneessa. Yhtäkkiä takanani keittiön verho heiluu. Janneke on juuttunut kynnellään siihen kiinni.

Yhtenä aamuna kello kuusi kuulin kilinää yläaulasta. Kun rapina vain jatkui, menin katsomaan. Janneke oli lipaston päällä ollut tyrkkimässä korujani ja juuttunut kynnellään yhteen kaulaketjuun kiinni. Tassu oli ylhäällä eikä kynsi lähtenyt koukusta. Älä nyt vedä niin että ketju katkeaa. Rynnistin apuun, tartuin tassuun, ja nostin kynnen irti lenkistä.

Tai: Kello 5.51. Janneke moukuu ja tuo kovan muovisen kulkuspallon yläkertaan leikittäväksi. Kolinaa ja kilinää.

Janneke: ”En minä vaan mitään...”

Kylppärin mini-ikkunaakin pitää vahtia.

Nämä kissa-aiheiset somessa kiertävät totuudet ovat osuvia: ”Varmaan monelle tuttu tilanne, että kissa jumittuu kynnellään johonkin ja sitten kun menet auttamaan, se on hyvin loukkaantunut, että kehtasit koskea sen tassuun.” Tai: ”Kissan omistajana opit nopeasti, että hiljaisuudet voivat tuntua hyvin erilaisilta: ’kissa on näkymättömissä ja kaikki on hyvin’ tai ’kissa on näkymättömissä, mutta tässä on nyt jotain epäilyttävää’.”

Viime sunnuntaina oli aurinkoista ja lämmintä ja halusin kävelemään. Keksin yhdistelmän: kävellään keskustaan, otetaan ne suunnitellut kahvit kivassa kahvilassa ja kävellään takaisin. Oikein hyvä. Laitoin päälle vain kevyemmän välikausitakin, ja silti aurinko paahtoi niin että hikoilutti.

Yllättäen keskustassa oli jo silloin karnevaalitouhua. Prinssiä ja pariskuntaa kimallepuvuissa ajeli pyörällä kohti keskustaa. Humppamusiikkia kuului. Vastaan tuli kaksi hahmoa, miestä joilla oli selässä kannettavanaan valtavat puhallettavat nuket, joiden käsiä he liikuttelivat kepeillä heilutellen. Huvikseen hauskuuttivat yleisöä kulkemalla pitkin katua niiden kanssa hypellen.

Kahvilan kadulla oli niin tyyntä, että ihan helposti päätimme jäädä ulkopöytään. Otin kaneli-matcha-latten ja se maistui heinältä ja ruoholta, navettatunnelma. Myös itsetehty vaniljalimonadi oli oikein hyvää. Jazzorkesteri kirjavissa takeissa soitteli myös kadulla.

Pääsin myös raivaamaan pihaa. Pelkät katkaistut saniaisten oksat ja hortensian kukinnot täyttivät koko kompostisäiliön. Eivät mahtuneet syksyn lehdet enää. Otan ne sitten ensi viikolla. Toivottavasti silloin olisi kuiva sää, koska nyt oli tullut sadekuuro päältä ja lehdet olisivatkin olleet ällön märkiä. Jo hortensian katkonnasta nahkahanskat tulivat limaisen litimäriksi.

Sitten löytyi kadonnut palapelini pala. Pöytätabletin alta, jonka mieheni nosti ylös. Ei ollut kaukana.

Miten onkin paljon tekemistä yhtäkkiä. Se on kiva, kun innoissaan aloittelee ja laittaa liikkeelle suunnitelmiaan, mutta niiden toteuttamisvaiheet numero 1 - 27 ovatkin sitten tehtävälistalla edessä, kas vain. Ja niitä pitää jaksaa edistää monta viikkoa tai kuukautta. Pian tulee päivä, jolloin ei yhtään huvitakaan enää kuten alussa. Mutta proggikset ovat kesken. 

Onko liian monta rautaa tulessa. Toisaalta halusinkin jo toimintaa. Ongelma on ehkä se, että energiatasoni ei ole yhtään stabiili, vaan aaltoilee. Heikompina päivinä, ja niitä on paljon, toivoisi, ettei olisi olemassa yhtäkään proggista.

Allergiakuvioni ovat muuten aika mielenkiintoiset. Siitepöly (leppä ja pähkinäpensas) selvästi aloittelee, ulkona käytyä aivastuttaa. Loogisesti ja kokemuksesta voisi olla odotettavissa herkistymistä ruoka-aineillekin tänä aikana. Silti vetelen esim. ruokalassa täysillä leipää, jossa on päällä hummusta ja saksanpähkinää, enkä saa mitään oireita. 

Analysoin, miksi tykkään siitä telkkarin siivousohjelmasta, jonka nyt löysin Hollannista. Jossa koko talo raivataan tyhjäksi ja tavarat karsitaan ja huoneet järjestetään uudelleen toimivaksi. 

No, kaiken kaikkiaan se on loppujen lopuksi feelgood-ohjelma, hyvän mielen ohjelma. Lopussa kaikki ovat onnellisia ja tyyytyväisiä. Asunto on siisti ja paljon toimivampi kuin ennen. Ja siihen päästään kivuliaan prosessin kautta, jossa tavaroiden karsiminen itkettää ja suututtaa, mutta kriisistä mennään läpi ja lopulta tulos on hieno. Ja lisäksi vielä tykkään realismista ja olen utelias näkemään, millaisissa tavallisen kategorian asunnoissa muut asuvat ja millaisia tavaroita ja säilytysjärjestelmiä heillä on.

Kontrasti on suuri siihen, kun samalla mieheni katsoo kuluttajaohjelmaa, joka tutkii elintarvikkeiden sisältämiä aineita ja pakkausten väittämiä. Tutkitaan ja hutkitaan koko tunti. Tulos on aina pettymys. Väite ei pidäkään paikkaansa; tämä leipä ei ole yhtään sen terveellisempää kuin muut. Tai tässä ei ole mitään luonnollisen autenttista, vaan jauhe tulee Kiinan tehtaalta. Jne. Totuus kaivetaan esiin ja se on aina ruma: meitä on taas huijattu. Tämä EI ole feelgood-ohjelma. 

Eikä se toinenkaan kuluttajaohjelma, joka muistuttaa Suomen Karpoa. Jossa kuvaillaan joku huijarifirman tekemä temppu ja autetaan uhria selvittämään asiansa ja irtisanomaan sopimuksensa tai saamaan rahansa takasin, ja käydään jäkättämässä firman edustajalle. Ikävää settiä sekin. Näyttää pahan ihmisessä.

Päivän kysymys: Mikä on minestronekeitto? Yhtäkkiä sen resepti oli lehdessä, jonain variaationa, ja muistin, että sehän oli kouluruokalassa joinain vuosina mukana menyyssä. Tai menossa. Se kuulostaa Italialta. Sen liemi oli kirkasta. Oliko siinä jotain pastaa mukana? Vihanneksia oli. Jos se on italialainen, mikä siitä tekee italialaistyyppisen? Mitä siihen kuuluu / miten se määritellään?

Netistä: kyllä siihen hyvinkin kuuluu pastaa. Ja papuja alunperin myös. Niitä en kyllä oikein muista koulusta. Porkkanan kyllä. Liemeen lisätään tomaattipyreetä, joka tekee siitä punertavan. Paljon vihanneksia tulee. Voi olla vegetaarinen tai esim. jauhelihalla tai kinkulla terästetty. En muista koulun tarjoamaa muotoa tarkkaan. Neutraali alue. Ei siis voinut kovin pahaa olla.

Taas tuli kylmä ja Siperian tuulet puhaltaa, tai Puolan, kuten täällä sanotaan idän suunnasta.