keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kotibileistä ja myrskystä selvitty


Töihin ilmestyivät englantilaisraukat, kaksi miestä, tutut työkaverit. Myrsky riehui kolmatta päivää ja he olivat lentäneet Hollantiin. Hyvä, että se laskeutui ollenkaan, se oli vissiin kaksi kertaa joutunut yrittämään. Hyvä, että se lensi ollenkaan, sadat lennot oli peruttu sinäkin päivänä. Ehdotin, että ”piditte sitten toisianne kädestä” kun heiluva lentokone pelotti, mutta eivät he myöntäneet.

He olivat tulleet Schipholiin ja odottivat laukkujaan hihnalla, jossa luki Birmingham. Ei kuulunut. Kesti ja kesti ja kesti. Sitten Birmingham katosi näytöltä ja nämä huolestuivat: ”Ei hiton brexit, nyt meidän laukut on jossain ekstratarkastuksessa eikä pääse ollenkaan maahan.” Brexit tulee je brexit tappaa? He hakivat henkilöstön, joka istui kilsan päässä hallin toisessa päässä hihnalla numero 1 (kun heidän lentonsa oli varmaan jossain numeron 80 tienoilla, joo mä tiedän sen hallin, se on pitkä) ja laukkuihminen soitteli jonnekin ja lopulta Birmingham tulikin takaisin näytölle ja laukkuja alkoi tulla, pitkän ajan kuluttua.

”Oli se mielenkiintosta”, sanoi britti. Brittiläinen asenne.

Myrsky niin. Tuli rakeita ja tuli räntää monta päivää. Todella vaihtelevat pilvet. Yhtäkkiä oli pikimustaa ja piti laittaa valot päälle, koska sadepilvi tuli aamupäivällä. Venus paistoi illalla pilvien välistä kirkkaana, minuuttia ennen kuin seuraava raekuuro iski päälle. Aamulla myrskyn riekaleiden välissä loisti valkoinen täysikuu.

Irto-oksia makaili pitkin katuja, mutta muuten ei sattunut meillä mitään. Naapurilta putosi aidalta yksi ulko-koristetaulu, joka esittää sinitiaista. Makaa pöheikössä vieläkin. Näen sen yläkerran ikkunasta.

Rakeita.

Silti käynnistettiin töissä Mon kanssa ulkokävelysesonki eli kierrettiin perinteisesti ympäri toimistorakennusta parkkipaikalla, kun aurinko paistoi vihdoin. Vaikka sieltä tuleekin jo siitepölyallergiaa nenään.

Mo oli saanut verikokeesta tuloksen, että on D-vitamiinin puutosta. Hän meinasi, että menee aurinkoon käppäilemään ja siinä se, mutta talvi on täälläkin niin pimeä ja pitkä, että eihän täällä ole mikään aurinko paistanut sitten lokakuun oikeasti. Kyllä siinä on varmaan pilleripurkille mentävä.

Manasin, miksei minulla ollut pipoa juuri myrskypäivänä, kun Mo keksi mennä 2 x kävelylle, koska siellä paistoi aurinko ja sen D-vitamiini. Karsean kylmä, ja juuri sinä päivänä unohdin kaulaliinan kotiin enkä ajatellutkaan pipon tarvetta. Käsineet sentään oli.

Kohta tulee uusi myrsky taas, sunnuntaina kuulemma.

Kissa Doris kävi istumaan lintulaudan päälle. Niin, missäpä ovat kaikki linnut nyt. Turkinkyyhky katseli katolta, eikä yksittäinen harakkakaan uskaltanut sanoa mitään vastaan. Punarinta kävi pensaassa erikseen kiusaamassa ja lennähtelemässä.


Pidettiin mieheni synttäribileet ja laulettiin lauluja ja join alkoholitonta olutta. Muut joivat oikeaa olutta, paitsi kuskit. Suomalainen mustikkalikööri otettiin esille ja pullo saatettiin loppuun. Se on meillä monien miesten suosiossa snapsina.


Vieraat saivat rauhassa sössiä jouluksi laitetun pöytäliinan, sitten se meni pyykkiin.

Sitten kun luulee, että alkaa olla myöhä, tuleekin klo 3 yhden tytär meille omien nuorisobileidensä jälkeen ja sanoo: ”Onks täällä se afterparty?” No on kai. Sitten otettiin nuorison edustajan kanssa vielä kaljat.


Meillä oli hyvä playlist ja ihmiset esittivät paljon toivekappaleita. Kaikkea kasaria, kaikkia kauheita. Modern Talking. Lauloin Rian kanssa Like a virgin, pyydettiin Salt’n’pepa Push it, ja sitten koko Saksa-osasto; Peter Maffay: Du, Marianne Rosenberg: Ich bin wie du, ja DJ Ötzi: Ein Stern. Jee jee.

Final Countdown tietysti. Italialainen italodisko Felicità on meillä kestosuosikki, tai sitten sen sävelellä Maastrichtin murteella laulettu ”Sjiek is miech dat”, jonka esittää italialaisjuurinen artisti Fabrizio Maastrichtista.

Muuten vaan visiiriin sattunut vanha maastrichtilainen levy kirppiksellä.

Ja hollantilainen klassikko Bier en tieten, eli Kaljaa ja tissejä. Ei aina voi olla nipo ja poliittisesti korrekti, joten nauran. Se menee näin: ”Bier en tieten, jaala laa laa laa, bier en tieten, jaa la lalalala.” (Kertosäe on nyysitty BoneyM:n kappaleesta Brown girl in the ring.) Siinä on sentään tasa-arvoisesti myös ”säkeistö erityisesti naisille”, kuten siinä kuulutetaan tiedoksi, ja sitten tulee: ”Wijn en piemels, jaala laa laa laa.” Eli: Viiniä ja pippeleitä.

Kun nämä osaa, voi osallistua karnevaaliin.

Muutoin karnevaaliin saattaa tarvita: Naamiaisasut lapsille, kuten tässä suloisesti ”Rosvo ja poliisi”.


Tai sitten koiralle naamiaisasu, kuten tämä makkarakoira -hot dog mäyrikselle:



Ja tarvitaan: paljon viinaa erikoistarjouksesta.


Itse kyllä keskityn marjojen ja pakastemarjojen erikoistarjouksiin.


Joskus mietin, kuka näitä harakanvarpaita muka pystyy lukemaan.

Kukkakaali 1,99, onko tämä halpa?? Ei hajuakaan. (Tai siis haju on, se haju kun kukkakaalia keittää ja koko talo haiskahtaa viemäriltä, ehehe.)

Kalapuikko ja kukkakaali tapahtui. Paluu arkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti