tiistai 4. helmikuuta 2020

Hilpeähköt kutsut Saksassa



Minut oli kutsuttu sunnuntaina esimieheni (naisen) kotiin omituiseen rundiin ja siellä oli ihmisiä, joita minulla ei ehkä ollut suurta halua kohdata. Tai oli pienoinen epäluulo, kuinka mukavaksi siellä voi tuntea olonsa. Hitusen irrelevantti ryhmä. Ei ihme, että stressasi. Mutta mietin, että eipä tällaista toista kertaa järjestetä. Alihankkijan myyntiedustaja jää vain kerran eläkkeelle.

Nämä kutsut olivat niin omituiset, että miten tämän selittäisi. Meillä on ollut 15 vuotta yhteistyötä saksalaisen alihankkijan kanssa ja aina se sama myyntiedustaja yhteyshenkilönä. Silloin kun sopimus alkoi, oli jotain kiirettä ja sählää ja esimieheni oli kutsunut spontaanisti bisneksen tärkeät ihmiset kotiinsa illalla syömään sämpylää ja laittamaan sopimuspaperit kuntoon, kun päivällä eivät ehtineet enää kokoustaa sen enempää. Kuulemma. Tarina kertoo.

Joten nyt kun tyyppi jää eläkkeelle, tehtiin toisinto siitä tilaisuudesta, josta kaikki alkoi, jäähyväisiksi, ja mentiin taas syömään sämpylää pomon kotiin kaikkien niiden kanssa, jotka ovat tämän myyntiedustajan tunteneet viime vuosina. Oli nykyisiä esimiehiä ja entisiä työkavereitamme ja pari miekkosta sieltä alihankkijalta. Miehet vietiin katsomaan paikallisjalkapalloa VIP-aitiossa sitä ennen, yllätysohjelmana.


Okei, selvisin. Onnea. Selvisin koko tilaisuudesta ja auton ajosta pimeässä Saksassa. Keskusteluista kaikkien kanssa kunnialla ilman että tuli mitään hirveän noloa tai vaivaannuttavaa sanottua. Sämpylöiden valmistelusta esimiehen kanssa.

Ja ei mikään turha sämpylä, vaan Mettbrötchen, saksalainen traditio. Hyvästä lihakaupasta haetaan jauhelihaköntsä ja sitten ladotaan kerros raakaa lihaa leivälle. Raakaa sipulisilppua päälle ja ehkä kurkkua, kirsikkatomaattia ja persiljaa koristeeksi. Vaihtoehtona tehtiin kalkkunafileeleipiä ja juustosämpylöitä. Oli myös perunasalaattia ja nakkia.

Mettbrötchen.

Myyntiedustajan kanssa sainkin keskustella Thaimaasta, koska hän on sinne kohta menossa 5 viikoksi vaimonsa kanssa. Entisen työkaverin kanssa puhuttiin niiden tuoreesta adoptiovauvasta. Ja toinen entinen näytti kuvia niiden ostamasta omakotitalosta, jossa on iso piha.

Ja yleisesti tuttujen kanssa nyt ei ole ongelmaa. Alihankkijan pomokin on jotenkin niin positiivinen, että on helppo höpöttää jotain hihasta. Ja illan emännän mies, rento ihminen. Kissa näyttäytyi varovasti eteisessä pari kertaa, se on niin ujo ettei missään nimessä tule ihmisjoukkoon. Vaikka kissaa olisi saattanut kiinnostaa Mettbrötchen tai kalkkunafilee.


On upeaa, että sille entiselle työkaverille tuli vauva. He olivat kovasti halunneet lasta ja kun ei kuulunut, niin halusivat adoptoida. Oli sellainen tapaus, että vauvan äiti tiesi samantien, että tämä annetaan pois heti synnyttyä, joten poika tuli optimaalisesti taloon heti nollasta kasvamaan.

Työkaverin vaimo on nyt 3 vuotta kotona vauvan kanssa. Hyvin järjestetty. 2 vuotta saa rahaa Saksassa ja kolmantena ei saa, mutta voi silti pitää työpaikkansa, johon palata.

Minua miellyttää erityisesti tämä ihme: biologisen äidin oli nykysuositusten mukaisesti määrä valita nimi vauvalleen, jotta adoptiovanhemmat voivat joskus myöhemmin kertoa lapselle, että vaikka oikea äiti ei sinua kasvattanut, niin hän antoi sinulle nimesi. Mutta jos ei biologinen äiti haluakaan antaa nimeä, on hyvä olla Plan B ja adoptiovanhemmilla joitakin omia ehdotuksia mielessä. He olivat sitten miettineet ja listanneet kolme toivenimeä siltä varalta.

Sosiaalitoimistolla selvisi, että kyllä, biologinen äiti on valinnut pojalle kaksi etunimeä. Ja kun ne luettiin paperista, ne sattuivat olemaan tasan samat, joita adoptiovanhemmat olivat listanneet toiveikseen. 

Niin että onko aika selvä kohtalon merkki, että tämä lapsi kuuluu juuri heille ja että sen kuului mennä niin.



Tankkasin Saksassa paluumatkalla, koska neula alkoi laskea kohti nollaa. Menomatkalla olin että hoplaa, tämä tankkihan tyhjenee nopeammin kuin luulin. Luulin voivani ajaa vielä päivän-pari töihin ennen kuin on pakko tankata, mutta ei. Tuli selväksi, että minun on löydettävä jostain bensa-asema täällä, jos haluan vielä kotiin.

Ja ei se mikää huono juttu ole, sillä Hollannissa on Euroopan kallein bensa (Kyllä! Kalliimpaa kuin Suomessa!) Monet rajaseudulta ajavat erikseen Saksan puolelle tankkaamaan. Minä en jaksa niin ravata alennusten perässä, joten en tätä suunnitellut ollenkaan, mutta se säästötilaisuus tuli nyt sattuman kautta.

Mielenkiintoisehkoa on, että vaikka ollaan ruuhka-Saksassa ja Ruhrin alueen laidalla, niin koko matkalla ei näkynyt yhtään bensa-asemaa. Kymmeniä kilsoja moottoritietä: ei yhtään. Pitkä pätkä maantietä: ei yhtään.

Muutenkin siellä ruuhka-Saksassa maantien laidassa on lähinnä: Kaalipelto. Perunapelto. Sokerijuurikaspelto. Hevoslaidun.


Ja toinen kehitysmaaseikka Saksassa: netin laatu. Sinne kun menee niin ei tule kännykkään koskaan enää 4G-verkkoa missään, vaan jotain surkeita yrityksiä nimellä E tai H. Data tuskin kulkee ja verkkosivut eivät lataa.

Yritin esimerkiksi katsoa, jos google maps näyttäisi minulle, mistä voisi löytää bensa-aseman. Voisi olla ihan tärkeä tieto joissain tapauksissa. Niin koko kartta ei lataudu, vaikka minuutteja odottelen. Liian huono yhteys. Ja seisoin silloin asuinalueella enkä missään korvessa!

Usein olen istunut matkustajana autossa Saksan moottoritiellä ja huomannut, että sielläkin katvetta riittää. Verkko katoaa kokonaan, mitään yhteyksiä ei saa, mikään verkkosivu ei toimi. Edes vilkkailla autobahneilla.

Hollannissa on siis kattavuus ja netin laatu ihan eri luokkaa ja tämä on totuus. Ja näkyyhän se eurooppalaisissa vertailuissakin ihan oikeasti.

Tällä matkalla auton kilometrit vaihtuivat 99 999:stä 100 000:een.

Esimies neuvoi minulle ison Shellin, toisella puolella moottoritien liittymää. Moottoritielle sitä ei näkynyt eikä sitä mainittu kylteissä, vaan se piti tietää.

Hinta oli hyvä. Super 95, joka on Hollannissa Euro 95, maksaa Saksassa 1,32 senttiä per litra. Hollannin vastaavalla eli palveluasemalla se maksaa 1,72 per litra. Hollannin automaattiasemalla eli kylmäasemalla maksaa 1,62. Piiik-kuinen ero.

Palvelu oli kivaa Shellillä. Palvelija oli kiva Shellillä. Nuori mies, ja ensin hän sai laskea edellisen asiakkaan säästöpossurahat, koko pinon messinkikolikoita, joista osa oli hapettunut puoliksi vihreiksi. Näytti joltain maakätköltä, joka on kaivettu ylös kymmenen vuoden jälkeen. Onneksi sillä ei sentään maksettu bensatankillista, vaan vain joku kahvi ja pasteija. Saksa ja käteisraha, tuttu pari.

Odotin kärsivällisesti ja katsoin viihtyisää shoppia. Oli täytettyjä sämpylöitä vitriinissä, ja hyllyissä oli pervosti tasan vierekkäin otsikoidut alueet ”autotarvikkeita” ja ”viini ja kuohuviini”. Siinähän ne huoltiksen tärkeimmät. Hollannin bensiksillä ei myydä alkoholia.

No lopulta kun nuoriso palveli minua, hän virnisti niin vilpittömän iloisena hyvää iltaa toivottaessaan, että se oli ilo. Jos joku mahdollisesti sanoi jossain, että saksalainen palvelu on epäystävällistä, niin tämä ei ollut.


Mutta on siellä ihan peban pimeetä talvi-iltana Saksassa. Maantiellä ei ole valaistusta, ”mihin suuntaan tää kurvi menee, ai toi onkin erkaneva kaista”. Siinähän näät kun et nää. Ja moottoritiekin on pimeä, ”miten tää Führung niinku menee tässä, miks tää kaista kiemurtaa tonne?” On eduksi, jos navigaattori näyttää, jatkuuko tie viivasuoraan eteen vai tuleeko joku mutka ja mihin suuntaan. On myös kiva, jos edellä ajaa joku ja näyttää suunnan. Ei, minulla ei ole mitään pimeänäkö-ongelmia, mutta pimeys nyt vaan on pimeyttä.

Kivasti sieltä selvittiin kumminkin.

2 kommenttia:

  1. Heh, Mettbrötchenistä ei tullut minun lempiruokaani, mutta en kehtaa jättää syömättä,jos joku hyvänhyvyyttään tarjoaa tai saan sairaalan iltpalalla. Nälässä ei uni tule.
    Joo ja viisaat saksalaiset antavan suomalaisnaisen ajaa sysipimeässä lokakuun iltayössä , sumussa ja tihkukusateessa letkan enisimmäisenä vaikka sata kilometriä (ilman navia). Koettu on. Kumma kyllä, kenelläkään ei ollut kiire ohittamaan, vaikka kuinka toivoin. Suomalaiset saavat väittää, että Saksan moottoriteillä kaahataan kahtasataa. Missä ja milloin?

    VastaaPoista
  2. Salaa keskityinkin kalkkunafileen syöntiin tuolla... Niinpä, yleensä liikennetilanne ja paikalliset rajoitukset kyllä estävät kaahaamismahdollisuudet. Joskus harvoin tulee takaa joku nuolennopeasti ja suhahtaa ohi ehkä noin 160 km/h, sitä varten kannattaa katsella peiliin ettei pelästy.

    VastaaPoista