tiistai 25. helmikuuta 2020

Autolla Norjaan Osa 4 – Vuonojen ytimessä

Uudelleenjulkaisu: juttusarja Norjan automatkasta, joka tehtiin heinäkuussa 2018.
Koska ylläpitäjä poistaa entisen blogiosoitteeni kokonaan, julkaisen säilyttämistarkoituksessa joukon vanhoja artikkeleita uudestaan täällä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin heinäkuussa 2018.

 

4. päivä: Bergen – Gudvangen, 147 km


Automatka Bergenistä sisämaahan päin opetti jo paljon Norjasta. Mentiin noin neljänkymmenen tunnelin läpi, pituus vaihdellen 200 metrin ja 3 kilometrin välillä. Bergenin jälkeen oli nättiä vuononlaitaa ja jyrkkiäkin kalliota, havumetsää, kyliä, rautatietä, eri mallisia siltoja vuonojen yli.

Tässä vaiheessa ihailtiin jo loivaakin rinnettä ja perus-vuononrantaa eikä tiedetty, että maisemat komistuisivat tunti tunnilta loputtomiin matkan edetessä.



Saatiin kivat pullakahvit maalaiskylän tavistaukotuvassa. Vetelin jotain ruotsia krouvin sedälle, joka tuntui ymmärtävän tilaukset kyllä englanniksikin, mutta posotti itse norjaa. Hyvin meni ja ystävällinen oli. Kanelbulle meni täydestä. Vaikka se taitaa olla bolle.

Perusterassi peruskyläkaupan luona.

Kahvilan lastenkorin Suomi-yllätys, hihhii, ”Mummi”.

Pari oleellista sittemmin usein nähtyä käsitettä tässä kyltissä: ”Daglegvarer” eli hyvin suoraan käännettynä ”päivittäistavaroita” osoittaa ruokakaupan eli supermarketin suuntaan. ”Kro” on aina hyvä vinkki, jos tarvitsee kahvia tai ruokaa, eli on ”krouvi” eli lounaskahvila tai edes jonkin lajin ruokapaikka.

Tienvieren rinteet jyrkkenivät ja alkoi näkyä ensimmäisiä lumiläikkäisiä vuorenhuippuja, tai tunturinlakia. Järviä, joihin pyöreät lumihuiput heijastuvat.


On se lunta.

Helle painoi ja näin taukopaikan, jossa oli uimarannan merkki. Se oli Vangsvatnet-järvi juuri ennen Vossia. Nyt spontaanisti pulahtamaan eikä nirsoilla, vaatteet vaan vaihtoon pyyhkeen takana niityllä ja jee!

En ollut ainoa uimari, mutta oli muuten kylmää. Takana näkyi lumilänttejä korkeimmilla huipuilla. Niin kylmää, että ei ole pelkkä se kauhistus, että ”iik iik kylmää”, vaan jalkoja puristaa ja niihin sattuu, koska verisuonet menevät suppuun tai jotain. Hyvin hidasta totuttelua. Mutta menin silti ja uin pari kierrosta. Vieressäni ruotsalainen eläkeläispariskunta reippaasti pulahti.

Sankariteko.

Harmi, että Vossin laskettelukeskuksen köysirata oli suljettu vuoteen 2019 asti huollon takia. Laittavat ihan uudet gondolit tai jotain. Olisimme päässeet sillä korkealle vuorelle pällistelemään.


Tvindefossen


Sen sijaan saatiin ihan E16-tien varrella Tvindefossen näkyviin. Siellä oli pari muutakin turistia. Mutta oli hieno, leveä, kaunis. Useina portaina ihan rappuja tulee vesi alas viuhkana.

Ja tätä mä tarkoitan hämäävillä epäselvillä kaksoisnimillä ja variaatioilla, joita tulee siellä täällä vastaan: Tvindefossen on yhtä lailla nimeltään Tvinnefossen. Joissain tapauksissa saattaa variaatiossa arvatenkin olla osuutensa norjan kahdella kielivariaatiolla (Bokmål ja Nynorsk), tai paikallismurteilla, en tiedä. Mutta tämä ei ole ainoa paikka, joka tunnetaan useilla eri käsitteillä.

Ensin tällainen harmoninen ”yksin poseeraan” -kuva...

...ja sitten realistinen kuva, että turistien selfieitä ja jalustoja ja telttoja parveilee.

Sen jälkeen saatiin halpa lounas Essolla, lihapullia muusilla, ihana autenttinen huoltsikka-säästöateria. Esson takapihan puitteet olivat kyllä ihan norjamaisen komeat.

Esson takapihalta. Oikeasti.

Stalheimissa olisi ollut mahdollista mennä suurelta punaiselta vuorenrinteen Stalheim-hotellilta lähtevälle 2,5 kilometrin polulle katsomaan vesiputouksia ja/tai rotkoa. Mutta kun helle. ”Joo, ihan kiva vaeltaa, mutta ei tässä 40 asteen paahteessa!”

Tuolla jossain olisi voinut vaeltaa.

Aika isoja kallionyppylöitä alkoi ilmestyä.

Kirkasvetinen koski.

Gudvangen


Saavuimme kahden yön hotelliimme ”Gudvangen Fjordtell” eli lyhennöksenä sanoista fjord-hotell. Se sijaitsee aivan Nærøyfjord-vuonon päädyssä.

Poikkesimme siis päätieltä kylälle ja ajoimme koko kylän läpi, ja alue alkoi loppua ja olimme jo lauttarannan bussikaistoilla. Mies epäuskoisena: ”Eihän täällä mitään hotellia ole! Me ollaan jossain ihan väärässä paikassa! Ja tie loppuu tähän!” Mutta pinnistin aivoistani sellaisen tunneälyn fiiliksen, että nyt pitää ajatella luovasti. Tiedän ihan tasan, että olemme oikean kylän oikeassa päädyssä. Ei todellakaan näy mitään hotellin näköistä rakennusta. Olin itsekin kuvitellut jotain kaksikerroksista. Mutta sen on oltava tässä. Katso ja lue. No onhan siinä hotellin kyltti! Tämä maja on jo hotelli! Ihan oven edessä ollaan. Kaikki hyvin. Auto parkkiin. Näyttää vaan niin erilaiselta kuin olettaisi.

Kylänraitteja on 1 ja sen varrella ehkä 12 taloa, siinä koko Gudvangen. Vuonon viimeisin pääty on turistikeskus. On matkamuistomyymälä, kahvilaravintola (= hotellimme aamiaishuone), viikinkikylä, huvivenesatama, lauttalaturi ja uimaranta. Tänne tuodaan turisteja busseittain viikinkikylään, jonne vie kapea heiluva puusilta.

Kaikenlaista viikinkisälää, kitsiset viikinkihahmonuket kaupan ovella, puusta veistettyjä viikinkiäijiä eri kokoisina, viikinkilaivapatsas koristeena, aidomman oloinen iso puinen viikinkivene terassin rannassa. Viikinkikylän myyjillä viikinkimekot päällä, suorat villaiset pitkät vyötetyt. Kaupasta saa lehmänsarvia juomalaseiksi.




Viikinkikylä illan rauhassa; päivällä auki.

Tämä on todella erikoinen hotelli. Huoneet ovat pyöreässä talossa säteittäin, jokaisella oma ulko-ovi, on ruohokatto ja välissä kattoikkunat loivan vinosti taivaalle ja vuoriin.

Huoneessa viikinkisisustus: puuornamentteja, pöytänä myllynkivi jaloilla, sängyn päällä lehmäntalja (mutta kun sen otti pois, niin näkyi takapuolella Ikean tarra) ja sängyn yllä puusta tehty taistelukirves ja kilpi.

Tässä talossa ovat siis hotellihuoneet.


Ei perhana, että nämä vuoret ovat korkeita. Ei tätä googlemapsista tajunnut, mikä rinne tässäkin kohoaa pystysuoraan taivaaseen vuonon vieressä. Aurinko katoaa sinne huippujen taakse alkuillasta ja varjo laskeutuu vuonon ylle. Vesiputouksia eli puron liruja tulee useita ylhäältä alas, osin vapaana pudotuksena.



Tänään tosin oli pelkästään helpotus, että aurinko poistui. Mennään näköjään aina hotellihuoneisiin sillä tyylillä, että no nyt check in, heti kaikki vaatteet pois ja suihkuun ja viilentymään - ja sitten huomataan, että huoneessahan paahtuu, sisälämpötila 30 astetta. ”Ei olisi uskonut, että täällä tulee kuumuusongelma!” puhahdin riisuessani taas kerran läpihikisiä vaatteita hotellihuoneessa.

Koko illan pidettiin tuuletuksena ovi auki ulos kävelytielle, jolla kulkee turisteja katsomassa viikinkikylää tai odottamassa lauttaa.

Oltiin itse nähtävyys. Hotelli on sellainen ruohokattoinen hobittimaja, josta bussituristit ottavat kuvia jatkuvasti. Mieheni otti huomaamatta kuvan aasialaisesta, joka kyykistyy ottamaan kuvaa hotellihuoneen lasiovemme takana.


Viikinkikylän edessä on uimaranta, vuonon päädyssä. Miehiä ja poikia hyppi ponttonilaiturilta veteen. Olisi ihana kaunis vesi aivan itkettävän hienossa maisemassa jyrkkien vuononrinteiden välissä, mutta eihän sinne voinut mennä kuin polviin saakka. Jalkoihin sattui vielä enemmän kuin järvessä. Vuonon meri- ja jäätikkövesi. Huomaa kyllä, että vuonoon valuu koko ajan käytännössä lumien sulamisvettä ylängöltä ja että se on luonnostaan kylmää. Yritettiin oikeasti.

Mutta huikeita valokuvia siellä sai, olla kaukana laiturilla pisteenä maisemassa, ihan yksin valtaisan näköalan keskellä.





Hotellin terassilla voi istua puupenkillä iltapalalla vielä klo 19 palelematta yhtään, vaikka oli vuoren varjo kylän yllä. Näky siinä edessä on vain niin upea. Katso nyt tuota maisemaa. Tyyni vuonon vesi jatkuu mutkan taakse, vuorijonot eri kerroksina, vinosti rinteet polveilevat ylhäältä kohti vettä, purot vesiputouksina pärskivät alas kalliota. Ihan liikuttavan hienoa.

Aamulla nousevan auringon valo alkoi siivilöityä toisesta suunnasta huippujen yli sisälle vuonoon.



Aamupala maisemassa viikinkituolilla. Näitä on kyllä joku tosissaan käsityönä vääntänyt.


Täällä on pikkukajava äänessä. Kaakattaa viikinkipatsaan päällä tai laivalipputoimiston katolla. Se mökäsi koko aamuyön jo. Puhuttiin sille. Näin valkoisen harmaasiipisen, aika pienikokoisen lokin, ja tuli vain spontaanisti mieleen, että ehkä tämä onkin kajava, joita on Islannissakin. Lokin lähisukulainen.

Netin kuvailujen ja äänten perusteella osuin oikeaan, pikkukajavia asuu vuonoilla, pesivät mielellään jyrkillä kalliorinteillä. Tunnusmerkit: kaakattaa ja kailottaa ja käkättää kuin hullu klo 5 aamulla. Näyttää viattomalta, kun sitä yrittää siitä syyllistää: ”Se olit sä, hullu! Oliks pakko?”

Pikkukajava kaakattaa viikingin pään päällä.


Molemmin puolin vuonoa autotie katoaa heti tunneliin. Se tunneli, jonka läpi ajamme huomenna Flåmiin, on 11,4 kilometriä pitkä.

3 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja maisemia. Vuoret ovat kyllä niin kauniita ja niitä on upea ihastella.
    On ollut itselläkin pitkään suunnitteilla autoreissu Norjaan. Täytyy kyllä nyt vihdoin alkaa suunnittelemaan tätä, kun saa tuon pirssin katsastettua.
    Hauska myös tuo Muumi-yllätys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorimaisemat on tosiaan hurjan kauniita, kun ei ole niihin tottunut. Eikä täällä Hollannissa pääse tottumaan... Hienoja näkymiä saa koko rahalla Norjassa, siellä oli lopulta jopa vielä upeampaa kuin kuviteltiin. Heh, Muumi ilahduttaa aina kun jostain pilkistää.

      Poista
  2. Norja on yksi ihan lempimatkakohteeni. Luonto, vuoret ja vuonot ovat henkeäsalpaavia. Itseäni kiinnostaa myös tunnelit ja tuolta vuorien lomastahan niitä löytyy. Tosin vedenalaiset tunnelit hieman hirvittävät, mutta samalla mietin kuinka niitä oikein huolletaan tai kuinka niiden rakennustyöt hoidetaan, onkohan kyseessä vedenalainen robotti tai vastaava.

    VastaaPoista