Hillitty vappuretki

On tämä ulkomaan vappu vähän sellainen umpisurkea. Se, että ”no olisi tuolla jääkapissa joku kuohujuomakin varastossa, muttei sitä nyt voi juoda, kun huomenna on työpäivä aikaisin.” Ehkä säästetään se euroviisuihin. Hollanti sattuu olemaan niitä todella harvoja maita, joissa 1. toukokuuta ei ole yleinen vapaapäivä.

Suorastaan kuuma. 25 ja 27 astetta eri päivinä. Koko viikon.

Yritin vahvistaa violettia tukkaväriä jo omallakin violetilla kotona, ja turhautti, kun se oli edelleen liian haalea sekä enemmän sellainen sininen ellei melkein harmaa tylsä. Halusin hehkuvan. Pinkkiä päälle sitten? No nyt se on hyvä.

Tukka on kukan värinen.

Vapun aattona minulla sentään oli vapaapäiväni. Uhkasin meneväni terassille, koska tulee niin loistava sää. No jonkin verran peräännyin suunnitelmasta, kun edellisenä iltana migreeni koveni ja tuntui, että se ehkä tuli siitä paahteesta ja kirkkaasta auringosta, jossa kävelin työpaikan tauoilla. Että kestääkö pääni sitä aurinkoa ja kuumuutta yhtään, ja tekeekö mieli ulos aurinkoon vapaaehtoisesti ollenkaan, jos terveyteni suuttuu siitä.

Mutta menin nyt sitten pyörällä keskustaan. Nukuin niin pitkään, että en ottanut aamupalaa ollenkaan, vaan siirryin suoraan kahvilan lounaalle. 

Olin ihan trooppisesti liikkeellä lyhythihaisessa hawaiipaidassa. Ihan on helle tuolla.

Olin kyllä päättänyt, että ihan varmasti en mene istumaan suoraan aurinkoon, koska ihoni palaisi siitä saman tien kipeästi. Minun on välteltävä aurinkoa suht hysteerisesti, koska sen efektit vain pahenevat vuosi vuodelta. Tulee ihan sairas olo ja vielä pääkipu ja migreeni ja iho palaa ja kaikkialle sattuu, jos saan liikaa aurinkoa. Varsinkin nyt kun ekaa kertaa vähän paljastelee ihoaan valolle, niin ei auta olla kovin pitkään. Pyöräilyn aikana saatu paiste saa riittää.

Kahvilan katupaikat olivatkin aivan paahteessa tai varattuja, joten menin sisälle. Ikkunat ja terassiovet olivat kuitenkin auki ulos lämpimään ja aurinko paistoi ikkunankin läpi kirkkaasti. Sain ruokani ja juomani.

Mansikka-matcha latte

Tonnikalaleipä aamiaiseksi.

Siitä istumapaikalta näin kenkäkaupan, ja mietin, että pitäisikö kurkistaa sandaaleja nyt sattumalta. Minulta ovat viime vuosina hajonneet kahdet punaiset ja yhdet pinkit sandaalit, joita käytin tosi paljon, joten siinä on vähän aukko. 

Olen hyvin nirso, joten helppoa ei ole löytää hyväksyttäviä. Ensinnäkin haluan kenkiinkin aina värejä, ja mieluiten sitten vielä ihan tiettyjä harvinaisempia värejä. Sandaalien tulisi olla mukavat jalassa. Ne saavat olla osin sporttisen näköiset, mutta silti jotenkin nätit. En halua ihan sellaisia vain-käytännöllisiä remmisiä ja solkisia vaellussandaalejakaan, vaan vähäsen estetiikkaa saa olla. Ja silti mukavuus on ykkösasia, ettei mistään paina ja hierrä. Ja! Siedän vain hyvin vähän korkoa, ihan anatomisesti ja jalkaongelmia välttääkseni. Kaikenlaiset valtaisat kiilakorot ovat heti poissa laskuista.

Näin ensimmäisessä kaupassa aivan hirvittävän paljon sellaisia sandaaleja, joissa oli kimalletta ja kultaa. Haluaako oikeasti JOKAINEN muka jotain kiiltävää kultaa kenkiinsä? Nirsoilen siinäkin, en halua. Sitten katsoin kokonaista seinällistä sandaaleja ja ne olivat kaikki pelkästään vaaleanruskeita tai mustia. Missä värit? 100% ruskeaa, mitä pelleilyä tämä on? Ei oikeasti yhtäkään väriä. Menin pettyneenä pois.

Toisessa kaupassa oli vähän parempia sekä joku kevyt hyvännäköinen malli, mutta ikävä kyllä sielläkin värit puuttuivat pitkälti. En halunnut mustaa, harmaata tai tummansinistä.

Kolmannesta löytyi kirkkaanpunanen mukavan näköinen kevyt malli. Tosin siinä on hitusen korotusta kantapäässä ja toivon kovasti, ettei se haittaa käytössä. Paras viedä alta pois ennen kuin näiden amerikkalaisten Skechersien hinta nousee kauppasodassa...

Minulle ovat muutoin paljasjalkakengät ihan täydelliset. Jos minulle on tullut jotain jalkakipuja ja vaivoja jostain ylirasituksesta tai vähemmän optimaalisilla kengillä kulkemisesta, niin kaikki kivut poistuvat, kun laitan yhdeksi päiväksi paljasjalkakengät. Jos huonosti käy, minulle voi tulla rasituskipua jalkapöytään vain siksi, että kengissä on pienen pieni korko. Ihan lättänät ovat parhaat. 

Minulle on tullut jopa polvikipua aivan pehmeistä joustavista lenkkitossuista, eli sellainen paksu iskunvaimennuskaan ei ole paras minulle.

Kenkäkauppojen jälkeen menin vielä toiselle terassille, jossa oli katupaikka juuri puun varjossa vielä jäljellä. Sain siellä toisen haaveeni eli karkkikahvin, jossa saa kupposen oheen pienen valikoiman suklaata, marmeladimakeisia ja macaronsin. Ja olihan siinä höpsykin, senttilitra pähkinälikööriä.

Kun katsoin kadulla kulkijoita, totesin, että tällä hetkellä siis lähes jokainen käyttää jotain tennareita tai lenkkitossuja. Naiset ennen kaikkea. Joka sukupolven naiset. Vaikka olisi perhe, jossa on nelikymppinen äiti, kaksikymppinen nuori ja 11-vuotias tytär: kaikilla heillä on lenkkitossut. Myös eläkeikäisillä on nykyään kaikilla mukavat lenkkitossut. Kesämekon kanssa, housujen kanssa, shortsien kanssa, farkkujen kanssa, ihan minkä vaan kanssa. Mukavuus kai valloittaa alaa, ja on muodikasta. 

Hyvin harvinaisuutena kulki ohitse myös huoliteltu nainen korkokengissä. Hienothan ne ovat, jos itse niitä sietää ja on tottunut eikä satu. Mutta trendi vie yhä enemmän prosenttia väestöstä pois korkokengistä.

Tuijottelin vielä karkkikahviini kuuluvia kokosuklaisia kahvipapukarkkeja ja muistelin 80-lukua vai milloin se viimeksi oli, kun sai sellaisia kahvipapusuklaita, joiden sisällä sokerikuoressa oli liraus makeaa kahvinmakuista nestettä. Ne olivat aivan yli-ihania. Sen jälkeen en ole niitä enää missään tavannut. En tiedä, saiko niitä silloin ihan tavallisista Suomen kaupoista vai olivatko ne joku ulkomaan tuliainen. Kertokaa jos sellaisia on edelleen olemassa jossain maassa. Matkustan ihan sitä varten sinne mistä niitä saa, eheh.

Otetaan tämä kiireetön terdeily ja shoppailu vaikka sitten vapun viettona.

Lämpöaallosta oli se ilo, että pystyin päiväksi avaamaan kissoille ikkunan kissanverkkoineen. Kovasti niitä kiinnosti nuuskutella ulkoilmaa ja tuijottaa lähellä lehahtelevia lintuja.

Helle kävi voimille.

Jip esittää taas "surullista hyljettä".

Janneke sen sijaan pelaa jalkapalloa reippaasti.

Pihassa talitiainen tulee kylpemään meiän vesikippoomme, vaikka istun siellä ja ihan näkyvästi vastapäätä.

Nyt tuolla todellakin huutavat pääskyset! Valtavaa!

Tosiaan useanakin päivänä vähän migreeni pyrki. Luulen, että kroppani ei ole tottunut kirkkauteen ja lämmön paahteeseen. Mutta se meni myös osin ohi ihan ilman lääkettäkin. Yhden yön kärsin vähän, mutta aamulla se oli poissa.

No ei se kesä täälläkään kestä. Kohta mennään 28:sta asteesta kerralla 11:een asteeseen. 

Iloitsen sitten siitä, kun pääsen inventoimaan koko vaatekaapin ja vaihtamaan kesäiset vaatteet (ns. ”hepenet”) esiin ja paksut villapaidat alahyllylle piiloon. Puolivuotissiivouksessani saan aina karsittua jotain turhaa pois, ja se on mukavaa. Kaappi on vieläkin vähän liian täynnä. Mutta ihan vielä ei ole sen aika. 

Seuraavaksi käväisen pienellä kevätlomamatkalla, joten kuullaan taas sen jälkeen!