Konehalli jee jee

Viisujen loppukommentti. Suomen semifinaalissa sali mylvi ja juontajan kanssa tehty Erikan haastattelu artistikatsomosta oli mahtavan hauska. Hollannin Claude kannusti myös ykköstelkkarissa Erikaa ja sanoi ystävystyneensä hänen kanssaan.

Aavistin voittajan. Jo kuukausi sitten, kun kuuntelimme viisukappaleita läpi, tokaisin Itävallan kohdalla spontaanisti: ”No siinä on sitten se tämän vuoden voittaja.” 

Myös lavalla se oli niin clean kokonaisuus, vakuuttava ja erottuva. Ja vaikka siinä on se äärimmäinen, korkea ooppera-ääni, niin kappaleena se on käsitettävä ja melodiallinen ja sen voi muistaa kuten jonkin popkappaleen, eli ei ole liian rajoja rikkovan taiteellinen kuitenkaan.  

Kisakatsomossa söpöintä oli se kun Janneke halusi taas tunkea selkäni ja sohvan väliin nokosille ja kehräsi siellä onnellisena.

Finaaliin panostettiin jo oikein snäkkivalikoimalla.

Liven myötä muutama kappale teki minuun parhaan vaikutuksen ja nousi ihan omiin sfääreihinsä. Liettuan synkkä rokki, aah rakastan tuskaa ja kipua ja raskaita kitaroita, mahtavaa. Italia vain parani esitys esitykseltä, oli sympaattinen ja sanomallinen ja hyvä kappale. Puola oli myös upean voimallinen. 

Ranska paransi käsitystäni, koska live oli hyvin eläytyvä ja toi tunnetta esille. Ei ollut silti minulla kärjessä. Latvian etnoilu oli audiona lähes sietämätön, mutta kyllä se keijuesitys oli sittenkin hieno erikoisuus.

Mutta kyllä nuo tulokset, sekä tuomariston että yleisön, jakautuvat ihan oudosti ja herättävät kysymyksiä esim. poliittisista motiiveista. Tämä heittää aina varjon euroviisujen ylle.

Loppujen lopuksi kuitenkin listatulos ei ole tärkein, vaan osallistuminen. Erika on saanut valtavan kansainvälisen fanijoukon ja voi lähteä Euroopan-kiertueelle jos haluaa.

Jip makaa diivana.

Janneke myös.

Tiistaina olin mahdottoman pitkällä työmatkalla Saksassa. Sain suunnilleen pelätä, pääsenkö näkemään koko euroviisut. Autobahnilla oli ruuhkaa tietysti ja siitä kun pääsisin omalle autolleni Venloon, minun pitäisi ajaa vielä puoli tuntia kotiin.

Neljän hengen automme kokoontui aamulla. Autossa puhuin portugalilaisen työkaverini kanssa esim. kokkailuista ja mitä söi opiskelijana. Portugalissakin tonnikala oli halpa opiskelijan ruoka ja sitä kaikki vain sekottivat pastaan ja valmis. Mutta työkaverini oli saanut kotona laittaa ruokaa jo teinistä alkaen äidin avulla ihan oikeasti ja osasi lisätä tonnikalaan mausteita ja aineksia ja kermaa ja sipulia ja vihanneksia, jolloin muut opiskelijat ihastelivat, että ooh, voiko tämä maistua näinkin hyvältä, ja sitten reseptiä leviteltiin. Sardiinista ja turskasta keskusteltiin. Pääsin myös kuvailemaan suomalaisen roiskeläppäpizzan. 

Kuskimme ajoi aika reippaasti ja aikaa oli ylikin, joten kävimme vielä virvokejuomalla saksalaisella huoltoasemalla. Sain raparperijuoman.

Saavuimme erittäin suureen offset-painoon, jossa firmamme mainosesitteet painetaan. Olen ollut siellä ennenkin pari kertaa vuosia sitten, mutta varsinainen painokonehalli on ilo nähdä uudestaankin. Se on uskomattoman valtava ja sen kokoluokan painokoneet samoin.

Pikku esittely kokoushuoneessa, sitten saimme vierailijan turvaliivit, korvakuulokkeet ja lähettimen selostuksen kuulemista varten, ja turvakengät. Kaikki naiset olisivat tarvinneet koon 39 kengät ja niitä ei ollut hyllyssä yhtään. Oli pakko ottaa liian isot 40:t jotka klonksuivat jaloissa ja olivat hankalat. Ja kuuman hikiset.

Turvakenkämuotia.

Tuotantohalleissa ei saanut kuvata, ymmärrettävästi. Siellä näkisi esim. aikakauslehtien kansia kohuotsikoineen, joita ei ole vielä julkistettu yleisölle. Ja liikesalaisuuksia kuten sen, ketkä kaikki ovat painon asiakkaita. Ja teknistä tietoa, minkälaisia koneita on hankittu.

Mutta siellä oli niin kivoja yksityiskohtia. Trukkeihinsa työntekijät olivat liimailleet huumoritarroja kuten ”surkeesti pysäköity”. Kaikki käynnistysnapit ja ohjelaput ja työvälineiden merkityt paikat ja rasvaämpärit ja liimaämpärit ja puhdistusrättiohjeet ja tilattavien aineiden nimenmuutokset olivat kiehtovia. Yhdessä sinisen metallisessa suuressa mekaanisessa koneessa oli liimattuna Applen omenatarra kuin se olisi Macin viimeisin tuoteuutuus. Ja sitten ne hirvittävät yksityiskohdat: taulukko johon merkitä tapahtuneet työtapaturmat; ohjevihko ”mitä tehdä jos löytää työntekijän tiedottomana”, ja taulullinen isoja rautakankia ripustettuna otsikolla ”vain ihmisen pelastamiseen koneesta”.

Koneita oli ihana nähdä. Liukuhihnat liikkuvat, karuselli pyörii, katalogit roikkuvat pinseteissä katonrajassa, valtava paperirulla vaihdetaan painokoneeseen ja pyörii hirvittävää vauhtia, eurolava pakataan automaattisesti esitepinoilla hihnan päässä. 

Trukkikuskit ajavat, mutta käytävillä kulkee myös jatkuvasti automaattisia robotteja, jotka hakevat ja siirtelevät lavoja. Itsenäisesti ilman kuskia liikkuvia trukkeja, jotka sensorin sinivalolla skannaavat tien edessään, etteivät törmää mihinkään. Uskomatonta, että kehitys on näin pitkällä.

Painomusteen kuivatusuunin vieressä oli tietysti hikikuuma, ja sen perässä on jäähdytysyksikkö. Kuljettiin rappuja ylös alas monta kerrosta ja tuli oikein liikuntaa. Kuljettiin myös jyrkkiä metallisia ritilärappusia pitkin, yli liukuhihnojen könyten.

Ruokatauko tuli kun olimme jo kaikki nälkäisiä. Pääsimme upeaan kanttiiniin, missä voi valita päivittäin kolmesta lämpimästä ateriasta ja lisäksi saa salaattibuffettia kastikkeilla, hyviä sämpylöitä, virvoitusjuomia, jälkiruokia ja kaikenlaisia kahveja. Lohi hummuskastikkeessa vihannesten kera oli todella maukas.

Kierros jatkui konehallissa ja pääsimme viiden ryhminä sisälle hirveään paperintaittokoneeseen. Paperi vilisti kuin valon nopeudella kumirullien välissä ylös ja alas ja me olimme ihan vieressä siinä. Olisi ollut aivan hengenvaarallsta osua siihen sormella tai millään, ja se olisi myös räjäyttänyt paperijatkumon ja pysäyttänyt koko koneen. Ja hirveä mökä oli. Suorastaan pelottavaa.

Mietin, kuinka erilaista olisi olla töissä tällaisessa aivan teknisessä konehallissa. Jokin siinä kiehtoo. Siellä on korkea erikoisasiantuntemus koneiden toiminnasta ja suuri vastuu. Kolmivuorotyö ei tosin ole yhtään kivaa eikä se joustamattomuus, että konetta on valvottava ja hommat tehtävä tosissaan jatkuvasti ilman ylimääräisiä lööbailutaukoja.

Kuuma päivä, aurinko paahtoi ja autossa oli ilmastointi päällä. Useita pikku ruuhkia Ruhrin alueella kuten aina, tietyömaita aina vaan toisensa perään. Mutta ehdin juuri illaksi kotiin.

Mieheni osti minulle vahingossa jotain light-juustoa siivuina. Kompensoin sen vetelemällä lounasleivän päälle kunnolla voita. Nainen tarvitsee rasvaa hei.

Tein tonnikalaleivät ja kissa tuli tietysti. Aioinkin antaa niille vähän osinkoa niiden kupeista. Janneke heräsi heti tuoksuun, Jipiä piti huudella pari kertaa yläkerrasta. 

Herkut annamme aina periaatteesta molemmille kissoille yhtaikaa, ettei synny kateutta eikä tunnetta, että toista on huijattu ja jätetty ulkopuolelle. Jos toinen nauttii jostain mausta selvästi enemmän, sille sitten annetaan vähän lisää.

Tiedustelimme ja tilasimme kissojen tulevaan ulkoaitaukseen parhaan kiipeilypuun. Se ei ole mikään rakennuspaketti vaan ihan valmis tuote, 175 cm korkea. Kyselimme, saakohan  toimituksen sovittua niin että olemme kotona vastaanottamassa. He soittivatkin, että ovat tulossa lähistölle nyt heti lauantaina, kävisikö se. No okei. 

Uups, onpa painava. Millähän sitä raahaa ulos. On ainakin tukeva.

Janneke hyppäsi suht heti kiipeilemään. Jipin strategia on makailla lähistöllä, hyristä, katsella ja nuuskutella sen juuressa. Vähitellen tottua esineen läsnäoloon. Katsoa miten Janneke kiipeää sillä. Ja joskus myöhemmin, kun aika on kypsä, lähestyä sitä itse ja uskaltaa hypätä päälle. Hidas prosessointi. Sille on vain annettava aikaa kiireettömästi.

Minulle kävi sellainen palapelikohtalo, että mietin yhä uudestaan usein netissä näkemääni palapeliä, joka olisi kyllä siis aika ihana saada. Maaginen sienimetsä, väriä hohkaavat sienitalot ja keijut, mysteerinen fantasia. Sinne voisi kadota haaveilemaan, pakoon todellisuutta, ainakin taas talven pimeässä.

Eilen jostain syystä mietin sitä oikein intensiivisesti, ja illalla oli meilissäni hollantilaisen pelikaupan mainos: nämä palapelit -20% tarjouksessa nyt. Olisipa hauskaa, jos se sieni on mukana kampanjassa... Onhan se tuossa kuvassa! Ihan selvä, että tämä on merkki ja ostan sen nyt.