Grillijuhlilla syksyyn

Mieheni pomo piti puutarhakutsut, joille saivat tulla kaikki työntekijät perheineen. Kuulemma hän asuu melko maaseudulla, jossa tilaa riittää ja pihalla on jopa uima-allas. 

Näköjään täällä on normaalia järjestää grillikutsuja vielä syyskuussa ja luottaa siihen, että sää on lämmin.

Siellä oli vähän sellainen tuntu, että tämä on viimeinen kesäpäivä. Aurinko paahtoi naamaan ja minun olisi pitänyt ottaa aurinkohattu mukaan. 

Joillain oli simmarit mukana, koska uima-allas oli oikeasti tarjottu optioksi, mutta kukaan ei ikävä kyllä mennyt uimaan. Ei vain tapahtunut aloitusta. Harmi, olisin mennyt mukaan jos liikehdintää olisi ollut. Mutta ruoka oli hyvää.

Oli hieno lukaali ja valtava takapiha, johon kuului iso grillikatos kesäkeittiöineen, se uima-allas, puita, pikku lampi ja lammen takainen niittyläntti. Kauniisti poutapilvet ajelehtivat taivaalla, vaikkeivät ne usein varjoa tuoneetkaan.

Iltaa kohden vähän tuli viileä tuuli ja jotkut laittoivat hupparia päälle. Alko selvästi viiletä, kun aurinko aleni. Mietin, että oikeastaan en olekaan yhtään valmis siihen, että joudun kiskomaan hupparia ja takkia päälle, koska paleltaa; en haluakaan syksyä.

Vain muutama päivä sen jälkeen oli oman työnantajani grillijuhlat firman parkkipaikalla. Ne pidetään vain työntekijöille heti töiden jälkeen.

Lämpötila sinä päivänä sanoikin jo hyvin selkeästi, että nyt se piste on tullut: ”Siirrymme sisätiloihin.” Ylipäänsä elämässä. Ei ollut enää hauskaa olla vapaaehtoisesti ulkona. Jalkoja palelsi tavallisissa kangashousuissa. Kylmä tuuli kävi korviin.

En ollut varautunut siihen, että auto näyttää aamulla vain 7 astetta! Ja ylärajani käsineiden käytölle on 10 astetta. Olisi pitänyt olla yhtäkkiä käsineet!

DJ soitti teltassa. Onneksi oli telttakatos, koska Venlon ylle parkkeerasi sitkeä sadepilvi juuri silloin. Kaikki tunkivat katoksen alle tiiviisti. Pitopalvelun tuoreeltaan valmistamia ruoka-annoksia käytiin hakemassa. Paras oli joku meksikolainen miniburgeri, joita nälkäisimmät miehet hankkivat 3-4 peräkkäin. Söin myös thainuudelia katkaravuilla sekä napolilaisen pizzapalan. Suosittu oli perinteinen ranskisannos paperitötterössä, mutta minun ei tehnyt nyt mieli tavallista ranskista. Viidentenä oli tarjolla pulled chicken ja bapao-sämpylä, jota en halunnut, koska se sitkeä valkoinen bapao on minusta epäilyttävää ainesta. 

Suomessa sitä ei kai kovin tunneta? Se on taas yksi tällainen oikeastaan Kiinasta, mutta Indonesian kautta hollantilaiseen keittiöön tulleita ilmiöitä, joiden nimistä ja koostumuksesta ei sitten tiedäkään, ovatko ne nyt enemmän kiinalaisia vai indonesialaisia. Bapao on sitkas höyrytetty leipäpallo, jonka sisällä on yleensä lihatäytettä, ja niitä myydään oikein isoina pullina valmiseineksenä ihan lähikaupassa, jolloin se kai vain lämmitetään mikrossa. En ole oppinut tykkäämään.

Se sattui tosiaan olemaan koko viikon kylmin päivä. Päivälämpötila laski sadekuurossa 12 asteeseen. Mutta seuraavaksi onkin taas jo 21-24 lämpötiloja luvassa ja poutaa.

Seuraavana aamuna piti tehdä monimutkaisia temppuja autoilla. Miehen auto piti viedä korjaamolle, joten ajoin perässä, jotta voin tuoda mieheni takaisin, ja sitten hän lainasi minun autoani töihin. Minä en tarvinnut autoa, koska olin etätöissä.

Se oli yhtä kirpeä aamu, joten nyt tiesin, että tarvitsen käsineet rattiin. Sitten oli takki, kaulaliina ja käsineet ihan talvimaisesti.

Olin muutenkin iloinen, kun löysin vaatekomerosta odottamasta megaison kaulaliinani, jossa asuin koko viime talven. Ei tarvinnut kaivaa sitä muovilaatikosta, vaan se oli jäänyt hyllylle odottamaan kevään kylmiltä. Ja heti kun asunto alkoi viiletä, muistin myös, miksi asuin siinä sisälläkin koko ajan, ja että tulen tekemään sen taas. Niskaani paleltaa heti, jos on viileää.

Yhtenä aamuna ihmettelin ihan että höh, miksi kuulostaa siltä että lämpöpatterit menevät päälle. Toden totta, nehän lämpenevät. No, mieheni oli jo asettanut termostaattia niin, että hän ”vähän testaa”, toimiiko laite. Heh, eikö hän ennen ollut niitä säästäväisiä, joille 19,5 riittää sisälämpötilaksi? Ja nyt jo testailee vaikka on 21.

Muistelen vaan heti noita lukuisia työkavereita, täydellisiä säästäväisiä kansalaisia, jotka joskus marraskuussa ”tunnustavat”, että ”noo-o, alkoi talossa olla sellaiset 15 astetta niin nyt sitten ekaa kertaa ihan varovasti laitettiin vähä patteria päälle... onhan se kallista tietysti, mutta ei pärjätty kauempaa ilman...” Kerro siinä sitten, että kyllä me yritämme aina pitää sellaiset 20,5.

Illalla kävimme pyöräilyllä ja olipa kylmä kesävaatteissa. Lammaslauma oli lähistöllä, niin pitihän niitä käydä moikkaamassa. Kuinka kauan jatkuu pyöräsesonki vielä, en tiedä.

Se fiilis kun kerrankin meinaat relata illalla, mutta sähköposti onkin täynnä sairausvakuutuksen ilmoituksia, joita varten pitää kirjautua rasittavasti sisään ja nähdä, että ottavat kivasti rahaa tililtä, ja sitten tulee ”uusi autovakuutuksesi on valmis, katso tästä” ja sinne pitää kirjautua, jne.

Ja myöskin ilona oli se, että oli nenäliinoja pesukoneessa, miehen shortsien taskusta tulleita. Murusina kaikkialla. Ja kun olin taannoin luvannut itselleni, että tarkistan aina itse ihan kaikkien housujen taskut, vaikka miehenikin tarkistaa ne ensin. No en sitten nyt jaksanutkaan, heitin shortsit sekaan, ja heti meni pieleen.

Kiva idea oli se, että keksimme valmistaa täytettyjä paprikoita à la 70-luku. Ihan hauskaa tekemistä ja hyviä. Sainpa hienosti kannet leikattua irti. Pysyivät pystyssä. Jos eivät pysy, ne voi leikata pitkittäin ja täyttää ”veneinä”.

Tosin juustoa saisi aina olla kolminkertaisesti lisää. Näihinhän voi täytettä improvisoida ja tuunata monella tapaa. 

Kaaliraaste lisukkeena oli myöskin melko 70-lukulaista.