lauantai 21. syyskuuta 2024

Leivontaa, sähkönjakelua ja puupaloja


Mitä tuolla talitintti laulaa? Kevätfiilis. Viime aikoina on muutenkin alkanut kuulua lintujen ääniä taas kesätauon jälkeen, kuten aina syksyllä. Myös punarinta on piipittänyt.

Ulkona olikin nyt taas loistava auringonpaiste ja oikein tukala kuumuus! Naurettavaa. Helle jatkuu.



Meillä oli sähkökatko kotona, kun olimme töissä. Facebookissa näin paikallisryhmässä ilmoituksen: Sähkökatko Venrayssa! Jaa, onkohan meilläkin. Yritin käynnistää kissakameraa sovelluksella. Ei toiminut. Yhteys poikki. Viittaa sähkökatkoon. Kysyin kavereilta, onko heillä sähköä. Oli sähkö muttei telkkarisignaalia. Outoa. Yhdellä oli sähkökatko ja samoin minun lääkärikeskukseni ilmoitti Instassa olevansa ilman sähköä. Ryhmään tuli uusia tietoja: sähköyhtiö on tietoinen, vikaa korjataan.


Mietin, mitä meillä tapahtuu. No, jääkaappi ja pakastin lämpenevät. Ei se niin nopeasti aiheuta vahinkoja. Jos jotkut laitteet, kuten tulostin, heräävät katkon jälkeen henkiin, ne saattavat äännellä, sitä voisivat kissat pelästyä.


Me olemme Ihanat Maut.


Lopulta kesti vain noin tunnin kunnes sovellus jo itsestään ilmoitti, että kamerat toimivat taas. Mieheni huomasi, että sillä välin joku oli kaatanut toisen kissakameroista kyljelleen! Vandaalit. Ovelat. Juuri kun ei ole todistusaineistoa, kuka sitä töni, mennään hajottamaan kamerat. ”Täällä ei valvota!”


Eiväthän ne oikeasti sellaista tiedä, mutta olipa sattuma.


Kamera kyljellään!

Täällä valvon vain minä!


Lopulta illalla kotona eivät edes digitaalikellot vilkkuneet, vaan olivat ajassaan. Kyllä ne minun tietääkseni menevät vilkkumatilaan heti kun sähköt katkeavat. Ehkä meilläkin oli pelkästään nettiyhteys poissa.


Kauhistuin muuten noita Ylen juttuja niistä siirtohintojen osuuksista, joita jotkut sähkönkäyttäjät Suomessa joutuvat maksamaan. Nehän saattavat haastattelujen esimerkeissä olla enemmän kuin itse sähkön kulutuksen kulut. Oijoi. Siellä ovat kyllä markkinat jotenkin sekaisin. Katseltiin miehen kanssa, mikä osuus se meillä on. Noin kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Täälläkin jakeluyhtiöt ovat käytännössä monopoliasemassa alueittain, mutta eivät silti ole innostuneet kahmimaan sen suurempia hintoja.



Aloitin epäillen ja jännittyneenä elämäni ensimmäisen puisen palapelin. No huh huh sentään kuinka pieniä paloja. Ja erikoisia muotoja. Onpas tässä outo metataso. Ja millä pirulla näitä saa alkulajiteltua millään tapaa? Pikku paloja saa kyllä tiirailla hyvin tarkkaan. Bloody hell. Pani kiroilemaan kuin Gordon Ramsay. 


Palat ovat tosiaan pieniä ja paksuja ja haisevat kuumalta puulta, sahaamiselta. Laatikossa lukikin, että laserleikkuri aiheuttaa tietyn hajun. No, ei se kuuma sahaamon puu onneksi ole epämiellyttävä aromi.


We all live in the yellow submarine.


Hirveän huomiotaherättävä metataso tulee siitä, että 500 palan joukossa on 50 palaa, joilla on oma muotonsa: ”Kato, kuumailmapallo. Oho, toi on majakka. Ja kitara.” Sitä katselee erikoispalojen muotoa ja keskittyy siihen tasoon enemmän kuin isoon kuvaan, joka on muodostumassa. Erikoispalojen merkitystä korostamaan niihin on piirretty/poltettu joitakin viivoja, esim palatsiin pari ikkunaa ja kirjekuoreen läpän viivat, jolloin huomio keskittyy vieläkin enemmän yksittäisen palan kertomaan tarinaan.



Lähestymisstrategia ei ole kovin helppo, koska sattumalta tässä värit toistuvat joka puolella kuvaa. Joissain palapeleissä voi niin kivasti katsoa, että ”teen tuon punaisen alueen ensin” tai on selvää, että ”kaikki keltainen on tuossa villapaidan kohdalla”, jolloin ne voi ensin erotella ja tehdä yhen kokonaisuuden. Tässä on 10 vaaleenpunaista kohtaa, 10 liilaa kohtaa, 7 turkoosia kohtaa, 5 sinistä kohtaa, 12 vihreää jne. Ei pääse helposti alkuun.


Monet palat tässä myös vain laitetaan toisen viereen eikä ole nypykkää, joka ankkuroisi ne toisiinsa. On kokonaisia alueita, jotka voi rakentaa, ja koko linjan pituudelta ei vieläkään ole yhtäkään yhdistävää palaa, vaan se on lelluva saareke.



Vaatii varovaista käsittelyä, ettei mikään pala liu’u paikoiltaan. Tarkkaa koordinaatiota ja tärisemätöntä kättä. Eli tekniikka ja tuntu on kyllä erilainen kuin pahvisissa sekä isommissa palapeleissä. 


Sain sen valmiiksi, mutta siinä kesti näillä erikoishaasteilla reilusti kauemmin kuin tavallisesti viidessäsadassa palassa. Olipa erikoinen kokemus.




Leipaisin omenapiirakan. Ehkä kun sitä omenasatoa ja -tuotetta alkoi tulla joka tuutista kaikilta, joilla on omat omenapuut, niin heräsi idea tehdä sesongin piirakka. Vaikka meillä pitää ne kaksikin omenaa ostaa ihan kaupasta. 



Reseptileikkeitä selatessani huomasin yhä edelleen paikkansa pitävän vanhan huomautukseni. Kun (joka) ohjeessa sanotaan ensin, että ”Laita uuni kuumenemaan”, olen kirjoittanut viereen protestin: ”No älä nyt perkeleessä laita vielä!” 



Kuinka hitaita ohjeiden kirjoittajien uunit ovat? Jos edessä on vaikka kuinka monta vaihetta taikinan tekemisineen, ainesten pilkkomisineen ja täytteiden sekoittamisineen, niin siihen minulla vierähtää tunti, kun taas uuni on kuumana kymmenessä minuutissa. 


Aivan hirveä sähkön tuhlaus siitä tulisi, jos heti laitan uunin päälle! Jos uuni on omasta paremmasta arviostani huolimatta jollain kerralla liian aikaisin valmis, hermostun järjettömästi jokaisesta minuutista, jolloin se hohkaa täysissä lämpötiloissaan turhaan ja tyhjänä. Ei ole hauskaa joutua kiirehtimään valmistelujaan sähkölaskupaniikissa.


Olen myös aika hidas mm. paloittelemaan vihanneksia ja tarvitsen siihen kunnolla aikaa. Ja vaikka taikina olisi jo valmis, mutta sille pitää vielä voidella ja jauhottaa vuoka taikka jaella kaikki vaikka muffinssivuokiin, sellainenkin ottaa yllättävän paljon aikaa. Tiedän, että voin laittaa uunin päälle vasta kun kaiken valmistautumisen loppu jo todella häämöttää. Sittenpä odotan pahimmassa tapauksessa 5 minuuttia sitä uunia, so what. Sillaikaa voikin jo tiskailla kulhoja.




Yhdistin ja sovelsin omenapiirakkaan paria reseptiä. Pohjaan tuli kaurahiutaleita. Omenoiden alle tuli sössö ranskankermasta, fariinisokerista, vanilliinisokerista ja munasta.


Janneke tuli ensin tiskipöydälle nuuhkimaan voideltua vuokaa ja ranskankermapurkkia ja taikinavispilöitä. Oli kiinnostavaa. Muttei se nuollut mitään, vaikka ehkä voi veti eniten puoleensa. Jip heräsi myöhemmin myös hyrisemään siihen.



Laaduntarkastus on tärkeä työ.


Menin sillä periaatteella, että nyt ei nuukailla, enkä halua mitään lällyä terveystorttua jossa on oikeastaan liian vähän sokeria. Haluan paksun mehevän ja makean. Jos leipoo niin sitten leipoo kunnolla. Ja fariinisokeria päälle reilulla kädellä.



Sokeri oikein paahtui siihen pinnalle ja ranskankermamössö alla oli vaniljainen ja torttu oli hemmetin hyvää. Miehenikin mielestä oikein yliherkullista. ”Eli nyt mä voisin aloittaa työt leipomossa?” 




6 kommenttia:

  1. Mä en kyllä pärjäis tollasen puupalapelin kanssa. Hermostuttaa, jos paloja pitää sihtailla ja arvioida. Ei sovi mulle, olen suurpiirteinen.
    Ihana piirakka/torttu wow! Pitää olla kunnolla myrkkyä, jos kerran alkaa! Samaa mieltä olen tosta uunijutusta. Kiertoilmauuni on oikeastaan heti lämmin - mitä sitä lämmittelemään. Paan useimmiten leipomukset kylmään uuniin ja sitten vasta käännän kytkintä. En oo vielä pilannut mitään. Perkele! Miten olis omenahyve? Sitä mä tein tänään slurps. Kato ohje netistä. Helppoo ja vielä jädee päälle 🤤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, mitä se pari minuuttia haittaa jotka uuni vasta lämpenee. Se on välillä jopa jo 5 minuutissa meilläkin lämmin. Mulla on myös sellainen omenakauramössö-ohje, tosi hyvää sekin. Kaurahiutaletta ja voita ja kanelia ja fariinisokeria ja tujaus jauhoja tms. murustellaan sekaan. Joskus omenahyveeseen kuuluu marenkivaahto päälle, se on kyllä ihana jos sellaisen jaksaa vääntää. Fazerin kahvilasta saa sellaista omenahyvettä jossa on sitkeä pehmeä marenki päällä, nam.

      Poista
  2. Jos ja kun lopputulos on tuollainen, niin ilman muuta leipomon töihin! Ja itse teen tosiaan niin, että uuni päälle vasta silloin, kun käytännössä kaikki valmistelut on valmiina. Meillä siirtohinnoittelu ei ole mahdoton, mutta kieltämättä tuo ihmetyttää - eikö asialle tosiaan voi mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosin oikeassa leipomossa työpäivä alkaa joskus kolmelta-neljältä aamulla ja siihen en kykene. Ai niin toinen suomalaine erikoisuus, pörssisähkö. Onneksi sellaista konseptia ei täällä ole keksitty. Näkyy tuovan lähinnä kurjuutta eli liian kallista sähkölaskua...

      Poista
  3. Ihan hyvä, että teet kärsivällisyyttä vaativia palapelejä etkä esimerkiksi neulo sukkia. Hollannissa villasukkien sesonki on lyhyt. Minulla on ystävätär, jolta saan sukkia lahjaksi, kun kuskaan häntä autolla. Ihme kyllä nekään eivät ole ikuisia.
    Neuloin muuten 4 vuotta sitten islantilaispaidan, jollaisesta haaveilin lapsesta asti. Ei vielä ole ollut niin kylmää, että olisin sitä käyttänyt.
    Omenat ovat minun herkkuani. Nyt pitää tehdä omenista monenlaista ruokaa. Pfalzilaiset tekevät perunasta ja omenista ruokaa (sosetta), jota kutsutaan Himmel und Erde (taivas ja maa). Perunat ja omenat keitetään ja muussataan yhdessä. Perunoita nimitettiin joillakin seuduilla Erdapfel, hollanniksi aardappel, maaomena. Se toinen on sitten puuomena. Syödään verimakkaran, Bratwurstin, maksamakkaran tai pekonin ja kuullotetun sipulin kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aardappel tosiaan. Hollantilaiset tykkäävät omenasoseesta ja syövät sitä monen liharuoan kanssa, mutta sen sekoittamista perunaan ei ole täällä keksitty. Sukkia en osaa neuloa, mutta äidiltäni kyllä saadaan kivoja villasukkia joilla on kuitenkin viileinä kuukausina hyvin käyttöä. Ehkä palapeleissä on minulle se filosofia, että pääsee kerrankin tekemään jotain, mistä ei ole mitään hyötyä eikä tulosta. Se pakottaa vain olemaan aktiivisesti tyhjän panttina, mikä on hyvin terveellistä suorittajatyypille. Oikein luksusta.

      Poista