sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Hemmetin kielipuoli - työnhakijana ulkomailla


Somen ryhmissä on ollut keskustelua suomalaisten omista kokemuksista siitä, miten työllistyä ulkomailla. Miten on menny noin niinku omasta mielestä.

Lähteneiden lähtöpisteet ja omat tavoitteet vaihtelevat tietysti laidasta laitaan. Mutta jos on aktiivisesti etsinyt töitä ihan siellä paikallisten joukossa ilman suhteita ja yrittänyt löytää paikkaansa yhteiskunnassa, on saattanut kohdata kovia ja sitkeitä esteitä.

Esimerkiksi tämä blogiartikkeli avaa törmäyksiä odotusten, oletusten ja realiteettien välillä, tässä tapauksessa Yhdysvalloissa: Ribs and Coke - Ammatillinen umpikuja

Ei sitä työpaikkaa tuosta vain napata. Kommenteissa todettiin aivan oikein, että aika useassa maassa on aika usealla alalla tarjolla hyvin koulutettuja kilpailijoita, joille työpaikan kieli on äidinkieli.

Jep, ulkosuomalaisen elämässä ”virkistävää” on tämä nurinpäin käännetty aspekti, miltä tuntuu olla se, joka onkin vähemmistö, ulkkari, omituinen, ei-kulttuuriin-sopeutunut, ellei jopa ylimääräinen.

Ulkomaisuus tuo ihan sivistyneissä maissa, kansainvälistyneissä länsimaissakin, reppuun miinuspisteitä ainakin nyt työnhakutilanteessa. Onhan se nyt hemmetti huono puoli, jos on kielipuoli. Kuka sellaisen haluaa.


Suomesta käsin saattaa kuulua uteluita, joko löysit sen työpaikan heti, ja oletuksen sfääriä, että helpollahan se järjestyy ja senkus menee töihin. Ehkä joihinkin töihin tosiaan voisi mennä, mutta jos oma rima on koulutuksen ja kokemuksen takia kuitenkin korkeammalla kuin minimipalkkaisissa hanttihommissa, voivat vaikeudet alkaa. Jos siis haluaa jotain mielekästä hommaa. Ellei sitten satu olemaan koulutettu sellaiselle erikoisalalle, jonne etsitään oikeasti koko ajan porukkaa.

On onnekkaita naisia, joiden mies tienaa enemmän kuin tarpeeksi kahdelle eikä rahahuolia synny. Ei ole pakkoa osallistua työelämään, ja matkaan on ehkä lähdettykin tämä kuvio selvitettynä. Eikä siinä perheellisillä usein ole taloudellisesti mitään järkeä, jos lastenhoitomaksuihin menisi koko palkka siitä ilosta. Maailma on aika vanhanaikainen ja se on realiteetti: toimivin kuvio on monessa maassa se, että joku hoitaa lapsia kotona.

Joillekin kotona pysyminen voi olla hyvä ja oikea tilanne, niin lapsettomile kuin perheellisillekin. Joillakin taas elämän mielekkyys voi olla koetuksella, jos aikoi oikeastaan omaakin uraa tehdä ja mitään alkupistettäkään ei yrityksistä huolimatta löydy.

Joistakin kirjoista tai mediasta voi saada valheellisen kuvan, että ulkomailla suomalaisen elämä aina lutviutuu ja pääsee itsestäänselvästi leipään kiinni ja menestymään ja kaikki arvostavat.

Tässä kohdassa tuli mieleen, että tuore kirjani ”Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia” on varsinaisen inhorealistinen kuva vaikeuksista päästä työelämään kiinni. Vastakohta sille, jos kuvittelee kaiken olevan glooriaa ja rikkautta ulkomailla.

Kirjassani kuvaan raadollisesti, mitä tapahtuu yliopistokoulutetun uralle ulkomailla ilman verkostoja ja heikolla kielitaidolla. Tapahtumapaikkana on Hollanti vuosina 2001–2007.

Aloitin täysin nolla-arvoisena pätkätyöläisenä ja sain korkeintaan ujutettua itseni verovirastoon lukujen näpyttelijäksi, ellen sitten ollut siivoamassa. Hollanti, vuokratyöfirmojen ja pätkätöiden luvattu maa muiden kärjessä jo takavuosista saakka. Työttömyyspätkät ja -byrokratia tulivat tutuksi.

Hollantia parjataan myös paljosta osa-aikatyöstä, mutta itselleni se on joustava mahdollisuus. En ole kaivannut välttämättä juuri tasan 40 tunnin työviikkoa. Olen ollut tyytyväinen osa-aikatyössä moneen kertaan ja tehnyt myös mm. osa-aikaisia iltavuoroja. Hollanti kai yrittää mahdollistaa perheenäitien edes osittaista osallistumista työelämään paljolla osa-aikatyön tarjonnalla, ja minusta se on ihan okei.


Asettautumista työmarkkinoille ei omalla kohdallani tietystikään helpottanut humanististen tieteiden tutkinto, jolla on konkreettisten ammattien kanssa aika vähän tekemistä, ellei halua jäädä yliopistomaailmaan (ja sieltä halusin paeta).

Työelämään aloin kunnolla tutustua alkujaan Saksassa opiskelijatöiden kautta ja sain muutaman pohjanoteerauspätkän jälkeen melko mielekkäitäkin tehtäviä toimistoissa. Asiaa auttoi se, että osasin saksaa todella sujuvasti.

No rohkea rokan syö, tai miksi pitikään ja mitäs läksit, mutta saatin itseni taas nollatilanteeseen muuttamalla uudestaan ulkomaille ja yrittämällä päästä heikolla hollannin taidolla duuniin uusissa ympyröissä, joissa kukaan ei minua tuntenut.

Ei ollut helppoa se! Tavallaan tunnistin ja hyväksyin sen, että jos ummikkona yrittää aloittaa, niin se on otettava alkuunsa vastaan mitä tahansa. Juuri se ”mitäs läksit”, vastuu omasta siirrosta. Ei mitään tuoda koulutetulle hopeatarjottimella eteen, ei nykyään edes kotimaassa saatikka sitten kielipuolena ulkomailla jossain.

Sisua ja joustavuutta jos mitä se opetti, kun ei voinut laittaa rimaa yhtään mihinkään ja oli pakko vain tienata rahaa jostain, koska ei silloinen mies meitä millään muotoa voinut elättää.

Enkä todellakaan huvikseni niitä töitä etsinyt, vaan paniikki pakaroissa: rahat loppuu jos ei ala tulla palkkaa tilille ja hyvin äkkiä. Siinä pääsi limboilemaan ihan satunnaisissa työsuhteissa: menen mihin tahansa, kuka vain minut huolii. Ei ollut saumaa jäädä odottelemaan, jos jotain parempaa mahdollisuutta ilmaantuisi.


Hyvin hitaasti tuhannen pätkätyön kautta ja kielitaidon parantuessa nousin vaativampiin toimistotöihin. Oma arvo ja kyky oli todistettava millin palasina kooten yhä uusille työpiireille.

Arvoaan voi alkaa kunnolla tehdä tajuttavaksi vasta, kun paikallinen kielitaito alkaa olla melko tukeva ja pystyy oikeasti ilmaisemaan itseään. Joillain kansainvälisillä aloilla sujuvan englannin osaaminen saattaa riittää, mutta opeteltava asia ja kynnyshän sekin on. Itselläni nimenomaan paikallisen kielen omaksuminen avasi yhä enemmän mahdollisuuksia tulla kohdelluksi paremmin ja lopulta jopa yhdenvertaisena paikallisten kanssa.

Pääsin naureskelemaan siinä kohdassa, kun olin saanut hitusen mielenkiintoisemmat tehtävät kuin muu pätkätyöläisten ryhmä. Tulkitsin niin, että ehkä managerit olivat lukeneet CV:ni ja nähneet siellä koulutusta ja työkokemusta takana ja siksi antoivat minulle arvostusta, vihdoinkin.

Mutta saman tien kuulin luottamuksellisena huhuna, että siirtoni oli aiheuttanyt närää ja kateutta paikallisten keskuudessa; miten niin täällä ”ylennetään” ulkomaalaisia ja me ei saada mitään... Niin klassinen iskulause, ”ulkomaalaiset tulee je vie meidän työpaikat!” Ja nyt olin vihdoin kerran se paha ulkomaalainen, joka sai erityiskohtelun. Jotenkin absurdia kaikki.

Työelämä on yksi suurista teemoista kirjassani. Aihe rakentuu kurkistuksista lukuisiin pätkätyöpaikkoihin ja vähittäinen integroituminen näkyy pienissä palasissa läpi tekstin.

Kirjani on otteeltaan humoristinen ja viihdyttävä. Se tarttuu moneen aiheeseen ja pohdintaan rehellisesti ja realistisesti omasta tarinastani käsin. Sen kautta pääsee sisälle Hollannin olemukseen sekä anekdoottien että kulttuuristen tietoiskujen kautta.

Tietoa kirjastani löytyy kirjailijasivultani: https://www.liisarauhakoski.net/



3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Itsekin täällä osittain vielä kielipuolena kamppailen kielen (saksan) kanssa, mutta pikkuhiljaa alkaa myös tuntumaan siltä, että suurimmat kamppailut ovat takana. Ymmärrän kieltä jo todella hyvin ja nyt tavoitteena olisi saada puhe luistamaan kunnolla niin että juurikin pystyisin ilmaisemaan itseäni kaikissa tilanteissa ja minut nähtäisiin oikeasti potentiaalisena työehdokkaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä! Siihen tarvitaan harjoitusta. Tilasin alkuvaiheessa sanomalehden ja tankkasin siitä päivittäin sanavarastoa, kuuntelin paljon telkkaria, ja sitten oli vaan pakko yrittää puhua eri tilanteissa. Muistan tuollaisen vaiheen hollannin kanssa, että alkoi olla mahdollista muodostaa lauseita ja sanoa asiansa, mutta joutui intensiivisesti miettimään, ja siinä kesti. Jolloin joku työkaveri jo kommentoikin: "...miks oot niin hidas, puhu vaan nopeammin niin se menee jo ihan hyvin!" En pystynyt nopeampaan alkuvaiheessa. Mutta siitä se kehittyi.

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta ulkomailla työskentelyn haasteisiin liittyen. Moni suomalainen kyllä vaatii työelämässä suomen kielitaidon osaamista muilta mutta harva on joutunut itse kokemaan saman vaatimuksen ulkomaille muuton jälkeen. Kaverini muutti Saksaan ja tätä ennen hän jo tiesi, että kielikoulutukseen on panostettava jos haluaa oman alan töitä saada. Hän päätyi liike-elämän kielikoulutukseen panostamaan ja koki, että tämä auttoi alkuun ennen muuttoa. Tietääkseni hän ei alkuun oman alan töitä saanut mutta kielen opiskelun myötä hänelle viimein avautui työmahdollisuus. Toiseen maahan muuttaminen ja kielitaidottomuus ovat kyllä aina iso haaste. Tämän voisi jokainen yrittää muistaa ja ymmärtää.

    VastaaPoista