Käytös ja huolellisuus

Yhtenä päivänä pelästyin ihan hirveästi, että hajotinko autoni ja tyhjeneekö takarengas nyt. Ajoin töihin tullessa portilla aika rajusti korkean kivireunuksen yli ja sieltä takaa kuului jotain omituista ääntä. Olen kerran historiassa aiheuttanut renkaan tyhjenemisen vain ajamalla jalkakäytävän reunaa vasten. Vai pihisikö jousituksesta jotenkin ilmat pihalle? 

Kävin katselemassa sitä rengasta pitkin päivää peläten, että se näyttäisi lätyltä. Ajoin myös koekierroksen parkkipaikalla, mutta kaikki tuntui ja näytti normaalilta. Taisi olla onni onnettomuudessa. 

Vannon ainakin ajavani varovammin sen kurvin, jos käytän sitä kakkosporttia. Minulla on taipumus ohjata siinä kohdassa liian nopeasti oikealle, mutta siinä on vielä reunaa.

Kielot marssivat meillä jo kotiovella.

Olen pettynyt itseeni aina kun en hallitse auton liikeratoja niin täydellisesti kuin kuvittelen. Välillä luulen, että voin vetäistä tuosta puoliympyrän, mutta kääntösäde onkin suurempi ja olen nolo, jos joudun peruuttelemaan paikallani ja korjaamaan ajolinjaa. Kuin joku tyhmä. Pahimmassa tapauksessa taakse tulee muita autoja, jotka joutuvat odottamaan, kun häslään. Pulssi kohoaa välittömästi. Tai yritän parhaani pysäköidessä, mutta kun katson ulkoapäin, auto on sittenkin rumasti niin vinossa, että se häiritsee.

Mutta kuten se äskettäinen Teema-kulhonkin pudottaminen näyttää, saatankin todellisuudessa olla kömpelö.

Minulle on jotenkin aina ollut suuri kunnia-asia hallita motoriikka täydellisesti. Olen luonut sellaisen illuusion, että minä en koskaan pudota tai hajota mitään ja teen asiat siististi ja tyylipuhtaasti. Mutta onhan noita laseja kaatunut ja autolla tullut viistettyä tai pysäköityä huonosti. Ehkä se onkin totuus. Että saatan olla fyysisesti huolimaton. En pidä siitä totuudesta, koska minun alitajuisessa moraalijärjestelmässäni se tekee minusta huonomman ihmisen. Joka ei hallitse itseään ja raajojaan. En haluaisi olla sellainen.

Muistan, etttä koulussa oli kunnia-asia myös saada hyvä numero huolellisuudesta. Mitä siellä oli? Käytös ja huolellisuus? Ala-asteella se oli todistuksessa. Oliko vielä yläasteellakin? En ole varma. Kunnon koululainen on huolellinen, se oli itsestäänselvää.

Jotkut törmäilevät ovenkarmeihin ja huonekaluihin. Olen ensin väittänyt, että se ei kyllä päde minuun. Mutta epämiellyttävä totuus taitaa olla, että pätee. On minulla noita yllätysmustelmia, että mikäs tämä on jalassa. Ai niin, kuljin taas päin tuolia eilen.

Olen myös hajamielinen. Unohdinpa taasen laittaa kahvikoneeseeni sen kahvipädin ja sulkea kannen. Käynnistin napista mitään ajattelematta. Tai siis, ajattelin monia eri aiheita intensiivisesti, mutta en sitä kahvin laittoa. Kuumaa vettä lirisi sinne tänne. 

Muistinhan jo laittaa kuppiin maitoa, makusiirappia ja kardemummaa ja täyttää vesitankin. Kuka sen kahvin vielä muistaisi laittaa paikoilleen.

Ja yksi päivä minulla oli likainen paita päällä töissä. Se oli siis tullut suoraan pyykistä enkä kotona huomannut siinä mitään. Ehkä yhden pienen rasvatahran, josta ajattelin, että no tämä lähtee seuraavassa pesussa. Töissä kirkkaassa valossa tajusin yhtäkkiä, että paidan koko etumus ylhäältä alas on ihan täynnä tahroja, jotain rasvaa tosiaan, ainakin kymmenen läikkää, ja ne näkyvät selvästi keskellä, villatakin reunojen välistä. Se oli vielä sellainen roikkuva villatakki, jossa ei ole mitään nappeja tai vetskaria, jolla sen saisi kiinni. 

Huivin roikkuvilla päillä ja sitä villatakkia vetelemällä yritin piilottaa tahroja pari tuntia kunnes kyllästyin ja tutkin asiaa vessassa. Voisiko paidan kääntää nurinpäin? Ei, tahrat näkyvät myös kankaan sisäpuolella. Entä selkäpuoli eteenpäin? Se toimisi. Kaula-aukko on hitusen tiukempi, mutta ei niin oudon muotoinen, että paidan huomaisi olevan väärin päin. Tahrat ovat silloin selässä villatakin alla piilossa.

Oli suht noloa ja yllättävänkin ahdistavaa olla likaisissa vaatteissa töissä. Se ei ole tarkoitukseni, vaikka muuten pukeudun joskus miten sattuu enkä sovi normeihin esim. kirkkaiden värien puolesta.

Kotona liotin paitaa tahranpoistoaineessa ja pesin uudestaan. Siinä näkyy vieläkin läikkiä, ei perhana. Pitääkö se tunkea 60 asteeseen silläkin uhalla että se kutistuu? Pitää varmaan, tai sen saa heittää roskiin. 

Olenkohan kokannut jotain paistinpannulla tosiaan rasvaroiskeessa, vai mistä se on tullut? Jos se on kokkaamisesta, niin tajuan, että essu keittiössä onkin joskus ihan asiallinen asia. Ettei oikeasti pilaa vaatteitaan.

Nyt voi sitten mennä itseensä, haluaisinko ehkä välillä yrittää parantaa huolellisuusnumeroani.

Laskuvirheitä ja pakettivaikeuksia

Optikolta hain uudet aurinkolasin linssini ja minulla oli mukana mieheni saama alennuskortti 150 euroa. Hän oli hankkinut uusia lukulaseja ja saanut sen. Vaihdoin linssien väriäkin ruskeasta perusharmaaseen. Olin taannoin ihan tietoisesti halunnut sen ruskean, mutta sitten alkoi vähitellen häiritä, kun kaikki oli vääristyneesti ruskean sävyistä. 

Täysi alennus luvattiin, mutta loppusumma hämmensi. Minusta siinä oli liikaa jäljellä. Olin jo maksanut etukäteen osan, ja sairasvakuutus korvaisi satasen moniteholaseista. Maksoin nyt sitten silti, koska väitettiin että se on ihan oikein, ja kotona jatkoin miettimistä rauhassa.

Tuntui, että maksoin 60 euroa liikaa. Miten se voi olla? Kai minä sen osaan laskea, että jos 300:sta eurosta otetaan pois 150, niin jäljelle pitäisi jäädä 150 eikä 210?? Pitää mennä takaisin valittamaan. Ketuttaa.

Vanhat

Uudet

Kävin sitten, kun ehdin, optikolla ihmettelemässä, että miten minä tämmöisen loppusumman maksoin. Kovasti selvitettiin ja sitten ilmeni tietokoneelta, että siitä puuttui lopulta sittenkin se sairasvakuutuksen 100 euroa. Ne olisi pitänyt uudelleen näpytellä sinne sen jälkeen kun käyttää alennuskupongin. Siellä on kai liian monimutkaiset systeemit. 

Mutta lopulta siis linssit olivat vielä halventuneet ja minun olisi pitänyt maksaa loppusummana 110 euroa eikä ne virheelliset 210. Joten optikko oli minulle jopa satasen velkaa. Se laitettiin heti maksupäätteellä pankkikortilleni. Kiitos.

Eikö tämä ole Hassisen Koneen biisistä! ”Olet maailmalle sentään satasen velkaa!!” Se missä on Juan Carlos. On. Lempibiisini ”Odotat?!” Siis sen sijaan nyt ”maailma oli mulle satasen velkaa!” Saaks nauraa??

Tein siitä kivan pyöräretken, kun menin optikolle. Aurinko paistaa paistamistaan ainakin kuudetta viikkoa putkeen. Päätin olla reipas ja pumppasin pyörän kumit talven jäljiltä. Karvasatula oli taas pehmeä. 

Tuuli on edelleen jääkylmä eli olisi oikeasti pitänyt olla käsineet vieläkin. Joka päivä on aivan ristiriitaisesti yhtaikaa jääkylmää (ilma, tuuli ja varjopaikat, aamut) ja läkähdyttävän kuumaa (auringonpaiste, tyynet hetket, iltapäivä ja ilta). Oli silti ihanaa pyöräillä taas. 

Osasta kadunreunoja olivat kevätkukat kukkineet, mutta tuossa lähellä on upeista upein kaistale narsisseja ja tulppaaneja sekaisin, eri värisiä, se on kuin Keukenhof, niin ihana kukkapenkki. 

Minun piti testata Teams, koska Skype lopettaa parin viikon sisään ja minut pakotetaan lataamaan uusi ohjelma tai hankkimaan joku muu korvaava videopuhelu-optio. No, luulin että se Teams kettuilee minulle ainakin puoli tuntia ennen kuin se toimii. Ei. Se oli ehkä neljän minuutin homma asentaa se ja kirjautua sinne. Nyt se toimii jo.

Suomesta oli tulossa paketti DHL:llä ja se ilmoitettiin jakeluun just tasan sinä torstai-iltapäivänä, jolloin kukaan ei ole kotona. Olin kotona koko edellisen päivän, ja olisin seuraavan. Mieheni olisi ollut torstain aamupäivän kotona. Mutta ei osunut oikein.

Usein toimituksen voi muuttaa DHL-sovelluksen kautta, mutta tässä ei ollutkaan mitään nappia, mitä painaa. Etsin ja etsin ainakin kymmenen kertaa eri aikoina, että enkö tosiaan nyt voi muuttaa sitä toimituksen aikataulua tai paikkaa. En voi.

No sitten stressasin sitä töissä ja sitten se oli ovella ja sitten tuli ilmoitus, että no kai se menee sitten hakupisteeseen seuraavaksi, kun missattiin.

Illalla postiluukussa oli tästä vielä paperinen kortti, jossa luki, että ”hankipa kuule se kiva DHL-sovellus niin voit aina siirtää paketin toimitusta!” Ei vaan pidä paikkaansa! Minulla on ollut se sovellus monta vuotta ja tiedän kyllä, miten se toimii.

Lisäksi mukana oli jonkun DHL:llä erikseen kirjoittama ja printtaama epävirallinen muistutuslappu, että ”voisitteko ystävällisesti ilmoittaa mihin pakettinne toimitetaan jos ette ole kotona.” Se kuulosti aika passiivis-aggressiiviselta, että voisitteko HELKKARISSA antaa ohjeet. 

Se raivostutti. En VOINUT antaa ohjeita, vaikka minulla on se sovellus. Minä YRITIN. Mutta en saanut mahdollisuutta. Ja nyt tulee olo, että minua SYYTETÄÄN. Mitä tein väärin? MISSÄ voisin ilmoittaa eri toimituksesta, jos sovellus ei toimi? Missä ihmeessä? Mitä minun pitäisi vielä tehdä? Kirjoittaa ovelle jotain lappuja, että ”emme ole tänään kotona joten tervetuloa kaikki murtovarkaat, ja paketin voi muuten viedä hakupisteeseen”?

Ylipäänsä luulin, että siellä on sisäiset vakioproseduurit jotka määräävät, mihin paketti viedään, jos ihminen ei ole kotona. Aika useinhan ihminen ei ole kotona. Ennen oli itsestäänselvää, että no sitten on plan B, jonka kuriirifirma päättää. Miksi se ei nyt enää riitäkään ja miksi se ei ole OK?

Paska palvelu. Kuka noita heippalappuja kirjoittaa?

Huomaan, että epäoikeudenmukaisuutta ja vääriä syytöksiä minun on todella vaikea kestää emotionaalisesti. Siitä nousee niin paljon turhautunutta raivoa, etten tiedä mihin sen laittaisi.

Hain sen paketin. Olin valmistautunut, että näyttäisin siellä sen lapun ja kysyisin, ihan rauhallisesti kysyisin, että mitä minun pitää tehdä jos se sovellus ei anna optioita. Mutta siellä oli sellainen joku 18-vuotias jäbä, joka ei kuitenkaan tiedä mitään; pakettini kanssa minulla oli kädet täynnä, ja heti perääni tuli seuraava asiakas. Sisään sinne pääsee vain tulemalla uudestaan kun olisin laittanut paketin autoon, ja vain soittamalla ovikelloa, ja se tuntui liialta vaivalta vain, jotta pääsisi känisemään. Joten annoin olla. 

Mieheni oli sen sijaan sen verran reipas, että lähetti kysmyksen DHL:n oikeaan asiakaspalveluun (jossa pitäisi olla joku muu kuin chattibotti). Ilmeisesti sovelluksessa on

silloin tällöin puutteita eikä se aina anna optioita. Ei sieltä kai sen enempää vastausta tullut.

Ja muuten, paketti oli lähetetty Suomesta ihan Suomen Postilla, jolloin ennen vanhaan oletusarvona oli, että sen tuo täällä päässä PostNL. Nykyään paketit siirtyvät varmaankin Saksan kautta matkatessaan DHL:n käsiin loppukuljetukseen. Sitäkään palveluntarjoajaa minä en vastaanottajana valitse, vaan sen päättää puolestani joku muu.

Pääasia kai, että paketti tuli. Sainkin sitten vanhemmiltani uuden mallin keltaisen Teema-kulhon korvaamaan sen, jonka hajotin. Sävy on vähän tummempi kuin ne meidän vanhamme, mutta hyvin samankaltainen. Niitä on siis vielä olemassa. Tuotannon muotti on selvästi päivitetty eli uusi kulho on ehkä pari milliä vanhoja isompi ja tukevampi, mutta kyllä ne voi edelleen pinota toistensa kanssa.

Saimme myös Mignonia pääsiäiseen, yksi oli kuoriutunut kokonaan matkan varrella kuten ne usein tekevät. Ja paljon muuta kivaa, muumipalapelin, suklaata, namua, lehtiä, ja Fiskarsin erittäin terävän vihannesveitsen. Kokeilin sitä jo fenkoliin ja se leikkasi todella helposti kovankin vihanneksen. Hyödyllinen, mutta vaarallinen jos osuu sormeen.

Kissat tykkäsivät tietysti pahvilaatikosta ja nuuskivat kaikki tavarat.

Naisten viikonloppu

 

Huh, olipa viikonloppu. Olin toista kertaa vuosittaisilla Suomalaisen Naisen Päivillä. Tällä kertaa kävi tuuri, sillä ne pidettiin melkein naapurissa Parkhotel Horstissa. Paikka vaihtuu joka vuosi. 

Vaikka ne pidetään Hollannissa, osallistua saa mistä maasta tahansa, jos vain jaksaa matkustaa paikan päälle. Naisia tulee vaihtelevasti esim. Saksasta, Englannista, Luxemburgista, Belgiasta ja Ranskasta saakka. Osallistujia oli tällä kertaa 80. Tietoja löytyy nettisivulta naisenpaivat.nl tai vaikka instagramista tililtä naisenpaivat.

Kissa auttaa aina pakkaamisessa istumalla vaatepinon päällä.

Kissa, apua, ethän istu kynsien kanssa sukkahousujen päällä? Kyllä???

Viikonloppu täynnä ohjelmaa. Parkhotel Horst oli neljän tähden hotelli, siisti ja moderni. Meillä oli kokonaan alakerta käytössä torina ja luentosaleina. Komeasti sieltä näkyy pikkujärvi ikkunoista ja kimaltelee auringossa. Minulla oli iso huone ja kulmassa miniparveke. Hiljaista ja äänieristettyä yöllä.

Alakerrassa tapahtuu.

Komeat sohvat vastaanottoaulassa.

Kokoontuminen yhteiskuvaan.

Hotellihuone.

Lotta-Sofia Saahko oli lennätetty Suomesta esitelmöimään ja hänellä oli koskettava oma tarinansa. Ostin häneltä ”Koti kulttuurien välissä” -kirjan tilaisuuden jälkeen, sen henkilökohtaisimman muistelun kasvamisesta eri maissa. Työpajoja oli tarjolla ja lauantaina ehti osallistua kahteen perättäiseen. Opin hormoneista ja hyvinvoinnista ja jaoimme toisillemme stressinpoistovinkkejä.

Tällä kertaa iltajuhlan pukeutumisteemana oli Linnan juhlat. Siinä sai käyttää luovuutta ja olla vaikka myös historiallinen linnan neito ym. Oman asuni sain yhdisteltyä omasta vaatekaapista. Vihreä mekko oli itse ommeltu, ja jotta sain aikaan pitkän juhlapuvun, laitoin sen alle vihreän rimpsuhameen, joka sopi hyvin yhteen. Sitten haalin kaikkia romanttisia hörsöilykoristeluja asusteiksi eli ihanat silkkihuovutetut rannelämmikkeet ja leijuvan sifonkihuivin, jota ei paljon arjessa tule käytettyä.

Ravintolasalissa, joka oli koko aula vastaanoton takana, oli aika paha akustiikka eli mökä, kun 80 naista huutaa yhtaikaa. Niin se taitaa aina olla, oli millainen ravintola tahansa, joka on tupaten täynnä. Oli hyviä keskusteluja.

Valtavasti jutteluja monista aiheista sekä lounaalla että illallisella. Mielenkiintoisia kokemuksia ja reissuja ja muuttoja on kaikilla takana, ja ammatteja ja yrityksiä. Voi että.

Musiikkia oli moneen otteeseen: Finlandiaa haitarilla illallisen välissä, Trio Nostalgia soitti vanhoja iskelmiä ja klassikkoja; Satumaata laulettiin mukana. Ja Letkajenkka mentiin ja totesin, että hyppely on ihan hirveää kardioliikuntaa eli hengästyn hyvin nopeasti. Siis jos haluan nopeaa tehokasta kotijumppaa, niin tee pari jenkkaa.

Diskossa tuli testattua, sopivatko uusin Erika Vikman ja KAJ tanssilattialle, ja sopivathan ne. Lisäksi hoilattiin Heili Karjalasta ja paljon muuta. KAJ:n saunabiisissä kuuluu kunnon kaiutttimilla basso, että ruotsalaiset tuottajat ovat sinne kyllä taikoneet toimivat rumpukoneet mukaan, mikä tekee siitä houkuttelevamman kuin pelkkä humppa. Cha cha cha toimi myös edelleen.

Hankalaa hengityselimilleni, että minun tulee huudettua mukana sanasta sanaan noita tutuimpia biisejä, samalla kun tanssin. Intensiivistä urheilua. Tiskiltä sai onneksi heti valmiina vesilasin kun tarvitsi sen hengästymiseen. 

Kaikkia suomihittejä en toki tunne, siis niin että niistä olisi emotionaalinen muistijälki. Silloin joskus 90-2000-luvulla en paljon kuunnellut mitään räppejä enkä mitään Cheekin Sokka irtejä. Lisäksi Kaija Koo on aina mennyt suoraan minun ohitseni. Enkä ollut enää pitkään aikaan ollut Suomessa silloin kun PMMP oli suosittu.

Kesken Dingon Levottoman tuhkimon menivät sähköt DJ:n pöydästä eli tuli hiljaista ja diskovalot sammuivat. Verhon takaa tuli henkilökunta, että sori, se olin minä. Olivat yrittäneet kytkeä jotain salin laidalla. Odotellessa aloimme laulaa itse sitä Dingoa ja hoilasimme tanssilattialla keskenämme keskeiset palat.

Paikalla oli myös saatavilla Suomi-karkkeja, ja Fazerin levyt myytiin kokonaan loppuun, samoin harvinaiset mignon-munat. Salmarin minipullot toivat Suomi-tunnelmaa diskoon. Ilmaista viinaa ei ole... paitsi on. Sponsoribägissä oli Kyrön gini 5 cl.   

Sunnuntaina oli sitten varsinainen myyntitori käsityöläisille ja yrittäjille. Hauskaa, että taas muutama uusi lukija löysi kirjoistani oman kiinnostavan teemansa ja samaistumisen kohteensa. Juteltiin ysärimenneisyydestä ja 80-luvusta. 

Tuli vähän kuiva kurkku siitä kun piti olla kovaääninen ravintolassa, ja loput siitä kun huusi ja tanssi diskossa täysillä. Käheä ääni aamulla, ja kurkkukipua yöllä. Aika rankkaa siis.