Suomi – meno

Tää sisällöntuottaja kävi vähän talvilomailemassa eikä tuottanut sisältöä. Ei ehi.

Suomessa sattui meille sellainen täystalven viimeinen viikko. Vielä ihan lumihankia, kunnon pakkasia, kadut jäässä, lumipyryjä, liukkaita paikkoja. Alkoi juuri nollaantua ja loskaistua kun lähdimme pois. Tosin Hollannissakin oli juuri matkaa ennen aivan talven valkoinen iso räntäsade ja tuntui, että ei täälläkään mikään talvi lopu ollenkaan. Juuri sen jälkeen se käänne lauhempaan vihdoin tuli.

Taas sai puhdistaa autoa lumesta Hollannissa.

Schipholin kentälle tulimme ajoissa. Käytiin poseeraamassa suihkukoneen moottorissa, joka on kauppakäytävällä. 

Minulla oli turkoosi paita päällä ja hiukset ovat juuri kirkkaan turkoosit. Turvatarkastuksessa tuli kommenttia miespuoliselta työntekijältä, jolle näytin siniset kenkäni, että pitääkö nämäkin ottaa pois. "Ahah, huomaan että sulla on kivasti saman värinen pusero kuin tukka, ja kengätkin sopii, kyllä on mietitty värit selvästi." Koneessa taas stuertti sanoi, että "no nyt on KLM:n värinen tukka." Naurahdin että juu, ihan tätä päivää varten erikseen tietty.

Syötiin lounasta taempana olevassa voileipäbaarissa, joka huomattiin viime kerralla vaihtoehdoksi liian ruuhkaiselle aulakahvilalle. Samalla lailla sieltä sai sämpylää, leivonnaista, kahvia ja juomia. Oli jopa jonkinlaisia kaneli- ja kardemummapullia; pohjoismainen trendi levittäytyy maailman kaupunkeihin.

Designmerkkien kalliissa kaupassa näin laukunkoristeita ja yksi niistä oli valkoinen nahkasydän, johon oli raapustettu teksti "kiss my ass". Hinta 70 euroa. Tosin nyt 50% alennusta, eli 35 euron "ass". Naureskeltiin sitä aika lailla. Sanoin, että maksaa 3 euroa kun askartelen sulle käsin saman.

Siitä tulikin esiteltyä miehelle Juicen klassinen kappale "rock and roll and blues and jazz, kiss my ass."

Nähtiin portilla, kun koneeseemme tuli Catering service. Kommentoin, että ne pahat KLM:n voileivät lastataan nyt. Siksi meillä onkin strategia aina syödä jotain ennen lentoa, jotta voimme kieltäytyä niistä. 

Periaatteessa leipiä on useita lajeja ja ehkä joitain niistä voi syödä, mutta meillä kyllä käytännössä tarjotaan vain yksi vaihtoehto lennolla ja se on aina paha. Ollaan yritetty ainakin kahdenlaista puputtaa, ja kamalaa on. Kuivakkaa höttöistä leipäsiivua, kumijuustoa ja jotain sinapinmakuista levitettä, tai hapanta paprikasörsseliä välissä. Ei pysty. Ja jopa mieheni on ihan samaa mieltä, vaikka onkin hollantilainen leivänsyöjä, jolle juustoleipä on yleinen lounas.

Mutta se on KLM:n ja Hollannin ylpeys, jota ei saa haukkua. Useimmat syövät kyllä sen leivän ihan tyytyväisenä. Kääreessä kehutaan, kuinka uniikki ihana juusto siinä on välissä suoraan Hollannin maaseudulta, joten sitä pitää tietty palvoa. Jukenauta. Olen nähnyt Instagramissa yhden ulkomaalaisen sanovan, ettei tykkää niistä leivistä, ja hän sai niskaansa tuhat vihaista hollantilaista, että kuinka voit halveksua meidän parasta kansallistuotettamme. En siis sano tätä ääneen kuin suomalaisille.

Mutta pari rundia virvoitusjuomia, kahvia ja teetä saa, ja otamme vastaan myös jälkiruoan eli pienen yksittäispakatun kakkupalan, ne ovat syötäviä. 

Meillä oli paikat takana ja sitä varten oli takaraput eli kuljettiin kentän kautta. Sai pari kuvaa koneesta läheltä. A321 neo. KLM on uudistamassa kalustoaan. Vanhemmat työjuhdat ovat B737:ja. Ne korvataan vähitellen Airbuseilla.

Suomessa oli valkoista ja jäistä. Ohjelmassa oli perheen parissa viikon aikana saunaa ja hyviä Suomi-ruokia. Runebergintorttujakin vielä sai. Laskiaispullat oli myyty loppuun kaupassa. Pari kertaa saimme tehdä lumitöitä pyryn jälkeen.

Heti maanantaina kävin anomassa henkilökorttia poliisilta. Ensin otettiin asiaankuuluva aneeminen passikuva valokuvaamossa. Poliisilla kuvat löytyivät tietokoneelta koodilla ja annoin kaksi sormenjälkeä ja allekirjoitin. Pikana kortin pitäisi tulla 2-4 päivässä eli se voi onnistua hyvinkin lomaviikon aikana. Hakupaikaksi sovittiin pieni K-kauppa lähistöllä.

Kun minulla ei ole niitä suomalaisia pankkitunnuksia, minun pitää hankkia henkilökortin lukulaite, joka lukee sen uuden kortin sirun tietokoneelle tai puhelimelle, jotta voisin kirjautua sillä Suomen digipalveluihin. 

Yritin kysellä henkilökortinlukijaa ympäriinsä. Powerissa oli periaatteessa, mutta ei varastossa. Olisi tullut joskus maaliskuussa. No, silloin en ole enää Suomessa. Kyselin teleoperaattoreilta, ei ollut. Kyselin Clas Ohlsonilta, ei ollut valikoimissa. Hesassa kysyin vielä Gigantista, ei ollut. Ainoa vinkki oli, että Verkkokaupasta saa tilata. Nähtiin, että kyllä niitä saa Hollannistakin netistä. Suomessa ne lisäksi maksavat sellaiset 44 euroa, ja Hollannissa noin 18.

Aika hankalaa, ettei sitä laitetta saa mistään suoraan käteen. Aika harvassa siis on tarve. Niinhän se onkin Suomessa asuville, kun voivat kirjautua pankkitunnuksilla. Yrität sitten käyttää DVV:n tarjoamaa kiertotietä ulkosuomalaisille ja toteat, ettei siihen tarvittavaa laitetta saa oikein mistään koko Suomesta ostettua.

Sitten hankimme elintarviketuliaisia. Otin myös purkin leivinjauhetta, koska täkäläiset pikkupussit ovat todella epäkäytännöllisiä. Niissä on aina enemmän kuin yhteen kakkuun tarvittavat 1 tai 2 teelusikallista, ja loput jauheet ovat auki revityssä pussissa, jota ei saa enää kiinni, ja vaikka sulkee sen solmulla pieneen eväspussiin, se loppu on kökköinä tai muruina seuraavalla kerralla eikä tiedä, toimiiko se enää. Hollannista ei kertakaikkiaan saa leivinjauhetta purkissa, jossa on kansi, jonka voi avata ja sulkea. Jos vain saan sen aineen pysymään purkissa kuivana täällä kosteassa säässä, niin siitä riittää ikuisesti.

Kävimme junalla Helsingissä. Oli ilkeän kylmää pohjoistuulta ja -5. Kävimme katsomassa rautatieaseman Taulu-ravintolan, jossa on myös kahvilatiski ja baariosasto, ja korkean katon alla voi istua mukavasti monilla tuoliryhmillä. Siellä on kunnostettu kuuluisa Järnefeltin seinämaalaus Kolin maisemasta, joka näkyy nyt hyvin ja arvokkaasti. 

Senaatintorilla oli alkamassa Ukraina-tilaisuus sodan alkamisen muistopäivänä, kuoro lauloi rappusilla. Käytiin katsomassa tyhjää Kauppatoria. Jäässä oli meri loputtomana hankena melkein reunaan asti, missä näkyi siipale harmaata märkää jäätä. Silja tuprutteli ja oli melkein lähdössä.

Nyt oli ruokateltta kiinni.

Muutama turisti oli sielläkin päin rohkeasti liikkeellä. Jotkut vetelivät matkalaukkujaan hotelliin. Oli jääkylmää, ja kaduilla sai katsoa miten kulkee lumen, jään ja liukkaan päällä. Tuli sellainen "respect"-olo, että he ovat päättäneet uskaltaa talvella Hesaan viimassa ja jäässä tulla puskemaan. Minullakin oikein sattui naamaan, tuntui että rillit jäätyvät nenään kiinni. Esplanadin puistossa penkit olivat täynnä lunta. Ei houkutellut istumaan.

Piakkoin seuraa tarinan jälkimmäinen puolisko artikkelissa "Suomi - Paluu". Tässä linkki!