Heittämällä maailman rumin pulla

Voi hyvänen aika tätä touhua. Siis minun korvapuustin leivontaani. Niistä tulee aina ihan hirveitä, epämuotoisia. Ja taaskin liian isoja. Taikina oli varmaan liian löysää.

Heittämällä maailman rumin pulla. Osastoa "Tuhotkaa tuo todistusaineisto. Pikaisesti."

On aika vaikeaa mielestäni arvioida, pitäisikö lisätä vielä jauhoja. Koska taikina kyllä alkaa irrota kulhosta ja kädestä, vaikka olisikin lepsua, ja sitten luulen, että olen vaivannnut tarpeeksi ja kaikki on hyvin. Siihen tarvitaan melko hyvä tatsi, jotta sen saa oikein. 

Hollannin kieleen on oikein lainattu saksan käsite "Fingerspitzenfgefühl", sormenpäätuntuma, joka tarkoittaa kykyä arvioida hienovaraisesti yksityiskohdat ja saada asetukset tasan tarkkaan kohdilleen; tai taidokas tunteiden hallinta ja sanavalinta jossain keskustelussa, tai mitä nyt onkaan tilanteita. Sitä ei minulla ilmeisesti ihan ollut taikinan suhteen.

Suomen kielessä on "näppituntuma", mutta minusta se tarkoittaa jotain epämääräistä. Vähän kuin perstuntuma. Suunnilleen arviointi. Tuo saksalainen tarkoittaa eksaktia tarkkuutta, hienosäätöä.

Varsinkin kun taikina on lepsua, se olisi kannattanut jakaa heti kahteen osaan, kuten usein teenkin. Mutta ei. "Kyllä se tosta yhtenä laattana menee". No eikä mee, tulee aivan valtavia lötköjä kasoja, joita ei pysty käsittelemään. 

Ja miten se taikina ei kulhossa vielä kohoa kunnolla, mutta kun sitä alkaa rullailla, niin massa vain paisuu paisumistaan, ja kohta mahtuu yhdelle uunipellille enää neljä tai viisi jättimäistä laitosta!

Aivan littana ja liian iso rulla.

Vinoja ja löysiä.

Onneksi osaan nauraa itselleni. Sitä taitoa pitää soveltaa ihan äärimmäisesti aina korvapuustien kohdalla. Ilman sitä taitoa en olisi pitkälle päässyt elämässä. Aina kuitenkin jokin menee pieleen. Tai on vähintään itsekseen kuvitellut hienon tuloksen, joka lopulta menee mönkään. Kyllä elämä karsii liiat perfektionismit, kun ei vaan taidot riitä kaikkeen. 

Leivonnaisissa minulla onkin aina ollut periaate, että tärkeintä on maku. Olisi paljon pahempi juttu, jos se pulla maistuisi kauhealta. Ei sitä sitten syö. Kyllä nämä muotopuolet vetää. Ja ne voi skaalata esteettisyyden mukaan niin, että jos tulee vieraita, heille lajittelee ne jotenkin kohtuullisen näköiset esille.

Lapsena luki sen sadun, jossa se olion (peikon? noidan? Ai, kääpiö kuulemma) salainen nimi oli Tittelintuure. Olenko ainoa, joka ajatteli, että se on ruma sana? Muistutti pippeliä, joka on kielletty sana? 

Nykyään kuulemma sadun uudemmissa versioissa sille onkin keksitty ihan muita nimiä. Olisiko joku muukin epäillyt, että lapsi joutuu syntisille poluille tuosta nimestä. Koska lapsen mielikuvitus on melkoinen. Mutta siten tuokin nimi on vain ohimenevä sukupolvikokemus.

Entä olenko ainoa, joka juhannuksena, kun käytetään vaihtoehtoista ruotsista johdettua sanaa mittumaari, ajattelee väkisin, että se on ruma sana? Jonka aivot vaihtavat molemmat m-kirjaimet v-kirjaimiksi...

No tämäpä oli törkeä temppu: Paikallinen säätiedote sanoi vielä vähän aikaa sitten, että perjantaina olisi päivällä 11 astetta. Ja sadetta. Ajoin keskustaan käymään, sateenvarjon kanssa. Sade piti kyllä paikkansa. Mutta auton lämpömittari näyttikin vain 7 astetta, sitten se laski 6:een ja lopulta 5:een heti perään. 

Olin ajatellut, että 11:ssä pärjää ilman varusteita; en tarvitse kaulaliinaa. Mutta 5 on ihan eri asia. Siihen haluan kaulaliinan, ehdottomasti käsineet, ja piponkin! On se nyt eri juttu kuin 11 hei! Harvoin on säätiedot noin pielessä. Itse asiassa siellä kaipasi myös pitkiä kalsareita farkkujen alle. Käsiä paleli ihan tosissaan. Eikä niitä voinut laittaa taskuun, kun piti pidellä sateenvarjoa tuulessa kaksin käsin.

Kävin nimittäin teettämässä pihaportin avaimen kopion suutarilla. Mieheltäni oli taipunut ja lopulta katkennut portin avain mystisesti. Onneksi avaimen osa ei kuitenkaan jäänyt lukon sisälle! Oli meinaan se ja sama, meneekö sinne samantien jatkuvassa sateessa, koska lauantaina oli luvassa ihan samanlainen jatkuva sade. 

Suutarilta tarttui mukaan myös violetit kengännauhat. Ihan varmuuden vuoksi. Ei sitä koskaan tiedä, milloin tarvitsee violetteja kengännauhoja. Haluan tukea puotia jo periaatteesta siitä, että heillä on ihanan värikkäitä kengännauhoja myynnissä.

Ennen kuin suuri kylmyys palasi tänne, ehdin yhtenä lämpimänä päivänä nauttia auringosta pihakahveilla.

Jo viime viikolla keksin leipoa pitkästä aikaa, ja siitä se putki sitten lähti. Leipaisin kahvin makuiset muffinsit. Helppo ja hyvä resepti. Perusrepertuaaria 90-luvulta. Ne onnistuvat ulkonäöltäänkin yleensä kohtalaisesti. Voisivat kohota ehkä vähän enemmän kukkulaksi, mutta menee se näinkin, että täyttävät paperivuoan tasaisen mukavasti. Pääasia että ovat kuohkeita.

Paistuivat ihan nätisti ja tasaisesti.

Vielä kuorrutus päälle.

Kun itse leipoo, niin sittenhän on lupa syödä niitä tuoreeltaan pihistelemättä.

Myös aamupalaksi.

Käytiin sateesta huolimatta illalla kokeilemassa uutta pikaruokalaa, jolla on ihan mukavasti sisustettuja istumapaikkojakin. Keskustassa elää ainakin tarpeeksi ravitsemusliikkeitä ja jos joku poistuu, jokin muu tulee yleensä tilalle yrittämään. Kauppojen liiketiloja on enemmän tyhjillään.

Loaded fries.

Kirkon edessä toinen pikaruokapaikka ja kaksi olutkuppilaa.

Entinen raatihuonekin on ravintola.

Kunnallisvaalit tulevat, ja saan niissä äänestää. Kaikille jaetun sanomalehden mukana tuli vaaliliite, jossa voi täyttää analogisesti vaalikoneen. Eli lueskella, mitä mieltä paikalliset puolueet ovat muutamasta tärkeästä kysymyksestä ja näin selvittää, kuka olisi samoilla linjoilla kanssasi. Kunnallisvaaleissa on sekaisin maanlaajuisia suuria puoleita sekä paikallisia ryhmittymiä, jotka toimivat vain kussakin kylässä tai kaupungissa. Yritetään saada tolkkua.