Suomi – paluu

Toisena Helsinki-päivänä oli jo jotain -7, ja pitkät kalsarit olivat hyvin hyödylliset kävelyetapeilla. Fazerilla mieheni sai kunnon laskiaispullan, jossa oli torni kermavaahtoa. Sivusali oli koristelu vaaleanpunaisen romanttisesti kirsikankukin, joita on Geisha-rasioissa koristeena.

Fazerin laskiaispulla.

Kluuvikadun kupoli.

Ajettiin ratikalla Töölön hallin pysäkille ja käytiin siitä Ratikkamuseossa. Se on pieni ja ilmainen. Kalustoa on kourallinen ja oheiskylttejä ja -mainoksia muutaman vitriinin verran. Oli myös hyvin varhainen hevosvetoinen raitiotievaunu, jossa oli pitkittäiset puupenkit toisiaan vastapäätä, ja sen kyljessä luki Sörnäs - Söörnääsi. Hauska.

Vanha puinen vaunu.

Kauniit maalaukset kyljessä. Jo tuolloin puiset ovet olivat taittuvat haitariovet.

Hevosraitiovaunu.

Rahastajan pestiä ja istumapaikkaa muisteltiin teksteissä ja kuvissa.

Vanhemman vaunun ohjaamo.

Alemmat väriskaalat tunnen ratikoista, ylin sininen ei ole tietoisuudessani, olikohan sitä liikenteessä vai onko vain suunnitelmataulu.

Keksin Sokoksen 10. kerroksen baarin, missä en ole koskaan ollut. Hienostelua. Hotelliaulasta hissillä ylös. Saatiin lupa, että voimme ottaa näköalapöydässä drinkit, jos teemme tilaa kun siihen tulevat pöydän varanneet ruokaseurueet myöhemmin. Oli näkymä Lasipalatsille ja Forumille.

Aurinko laski pilven alla.

Hyvinkäällä kävimme taidemuseossa (Museokeskus Taika). Kävely ostoskeskuksesta Jussintorille tapahtui ihan perinteisessä lumituiskussa. Auratraktorit kolasivat lunta kävelytiellä ja lunta läiski tuulen mukana reippaasti naamaan. Ei ollut pitkä matka, mutta kovat olosuhteet. Mieheni ymmärsi kun sanoin, että tällaisessa säässä päätin nuorena välillä kävellä takaperin koko kadun matkan, etten saisi jatkuvasti lunta suoraan naamaan. Paljon miellyttävämpää, kun etupuoli on suojan puolella.

Baarinäyttely Hyvinkään yöelämästä oli kiva. Paljon infotekstejä ja esineitä. Vanha pajatso siellä oli täynnä markkoja ja Finnhitsit soivat. 80-luvun Martina-ravintola mainittu, ja Rantasipin lukuisat menneet yökerhot eri nimillä. Paljon selvisi faktaa alkoholin annostelusta ja luvista Suomen historiassa, alkaen kieltolaista ja miten tarjoilu vähitellen vapautui. Kun naisetkin alkoivat päästä ravintolaan ilman miesseuraa, ja alkoholia sai alkaa tilata ilmankin ruoka-annosta. Joku keskiolutasiain tarkastaja kiersi kapakoita ympäri maata tekemässä muistiinpanoja, ettei meno ollut liian villiä ja anniskelusääntöjä noudatettiin.

Näyttelyn nimi on Neonvaloja ja nurkkapöytiä.

Suurissa olutlasikylteissä kerrottiin yksittäisten baarien historiaa.

Vanha rahapeli.

Aura-oluen mainos.

Tähti-pilsnerin mainos.

Tarkastajan muistiinpanot yllätyskäynniltä.

Klassisen ravintola Hopealyhdyn juustokampanjaa 80-luvulta.

Museokaupassa myydään nyt myös Darrakatti-tuotteita. Niissä esiintyy mustavalkoinen kissa, joka kommentoi elämää kyynisesti. Hankin magneetteja ja avaimenperän. "Kahvituttaa" on oikein hyvä jääkaapissa. "Vähän ahdistaa" -kissan ja "Nyt ei pysty" -kuvan haluaisin kiinnittää koristeeksi käsilaukkuuni, tosin "Nyt ei pysty" on magneetti, joten se pitää tuunata jotenkin sitä varten.

Sitten olikin henkilökorttini tullut. K-marketin kassalla oli postinurkkaus, rullakossa pakettia, ja jossain siellä oli tarkoitus olla poliisipostikin. Löytyi kassan alta suorastaan. Tarkistukset ja kirjaukset, hakukoodit ja passin vertailut. 

Illalla alkoi mennä nuoskaksi ja sitten loskaksi, oikein vesi tippua. Näin sen lämpötilan suoraan paksusta harmaasta taivaasta, jossa oli mustan synkkiä osioita. Jotenkin näki silmällä selvästi, että nyt alkaa suojasää. Yöllä romahtikin kasa lunta katolta. Lähtiessä vesilätäköt jo lilluivat polulla.

Synkkä nollasään taivas.

Prismassa näkyi spontaanisti kirkkaankeltainen pikkukattila eli kahvallinen kasari. Otin sen heti käteen, että mitä painaa. Oli ihan kevyt. Kyllä tällaisen voi viedä matkalaukussa. Meidän vanha kasarimme on aika kalkkeutunut ja vanha, ehkä sen voisi korvata tällä.

Kannattaa tarttua tilaisuuteen aina, jos saa harvinaisesti hyvän värisen jonkin esineen, mitä on yleensä olemassa vain mustana.

Jopa kassa alkoi minulle jutella, että onpa piristävä väri. Myös muilla kerroilla huomasin, että kassalla juteltiin ja oli leppoisasti aikaa. Ei kireää kiirettä. Vieressä autettiin jotain vanhempaa henkilöä, jolla oli joku vaikeus, ja yhdeltä oli vuotanut nestettä tuotteesta ja kassa lohdutteli ja auttoi pyyhkimään ja kertoi vastaavasta tapauksesta, kun tuttavalla aukesi pullo jotain.

Prisman kassalla tosin oli se outous, että iPhonella maksaessa se pääte ei hyväksynyt minun tavallista EU-systeemin kuuluvaa hollantilaista pankkikorttiani. Vain fyysisen pankkikortin otti. Mikä on ihan absurdia, kun kaikissa muissa Suomen kaupoissa se toimi. HSL:n lippuakaan en saanut ratikan sisällä puhelimen pankkikortilla, mutta puhelimen luottokortilla sain.

Keltainen kasari kotioloissa.

Matkalaukut täyttyivät hyvin tuliaisista. Ihan hyvä laittaa ne ruisleivät jo etukäteen matkalaukkuun niin ettei tarvinnut niitä enää lentokentän Alepasta hankkia.

Söimme ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaan lentoaseman ruokatorilla, jossa voi näytöltä tilata neljältä eri ruokatiskiltä jotain; pizzaa, aasianuudeleita, falafelia, burgereita. Päädyimme Bastard Burgeriin. Kirjava sisustus, kyseenalaisia alakulttuurien tarroja liimattu tiski täyteen. Onko oikeasti olemassa lumilautamerkki nimeltä "jumalauta"? Jos on, niin aika nerokas. 

Hattivattimetsässä pitää käydä.

Hyvät burgerit.

Robert'sin kahvit.

Tahra puserossa.

Burgerit olivat hyvät ja sitten ehti vielä kahvillekin. Totesin, että nyt sössäsin rasvatahran tähänkin paitaan eli alkavat puhtaat vaatteet loppua, joten on sopiva aika mennä kotiin. Ainoille housuilleni oli mieheni jo läikyttänyt lasin appelsiinimehua aiemmin. Aina kun minulla on koko loman ajaksi vain yhdet housut mukana, joku muu kaataa niille ensi töikseen jotain. Yksi kerta ne kuraantuivat heti Düsseldorfin kentällä pysäköintihallin vieressä, kun pakettiauto kaahasi vierestäni kuralätäkköön.

Takakäytävällä kurkki Fazerin logo kulman takaa. Netissä näinkin kommentin, että Fazer on juuri avannut toimipisteen kentälle.

Koneet olivat ihan ajallaan, vaikka oli melko sumuista, mikä voisi haitata laskeutumista. Lento oli taas aika tuulinen ja varsinkin nousun jälkeen ravisteli jonkin aikaa. Amsterdamissa laskeuduimme ikuisen kauan harmaassa pilvessä ilman näkymää mihinkään. Sadepilvi melkein maahan asti.

Kone portilla.

Kotona kissat olivat tyytyväisiä, niillä oli käynyt päivittäin kotihoitaja. Sitten taas nuuskuteltiin ja purettiin laukut, ja nyt saan tottua keväisempiin lämpötiloihin.

*

Matkan ensimmäinen puolisko löytyy tästä artkkelista: Suomi – meno.