Sähkö ja tatska

Kävelin korttelitalolle äänestämään kunnallisvaaleissa. Pyörätien varrella olivatkin juuri nyt puut kukassa. Siellä on hattaraisia valkokukkaisia ja vaaleanpunaisia puita, joista haluan aina saada kuvan keväisin. No nyt sattui sekin kohdalle. Puiden kukinnat menevät hyvin nopeasti ohi, kiva että satuin paikalle.

Yhtenä iltapäivänä ruokapöydän lamput alkoivat välkkyä. Mieheni laittoi ne pois ja päälle, sama jatkui. Koska ne kaksi lamppua värisivät molemmat, se ei voinut johtua vain yhdestä hajoavasta led-lampusta, vaan koko sähkösysteemistä, mikä oli pelottavaa. 

Sitten sähköt sammuivatkin useasta laitteesta ja lampuista. Keittiön valosta, jääkaapista, mikrouunin näytöstä, siis koko keittiöstä, ja pyörävarastosta missä on ylimääräinen pakastin ja jääkaappi. Ja makuuhuoneen kelloradiokin oli pimeänä. Muistelen, että se on ennenkin kuulunut samaan sulakkeeseen näiden alakerran asioiden kanssa.

Mutta sähkökaapissa ei ollut yksikään sulake mennyt eri asentoon. Kaikki vielä ns. toiminnassa. Eikä se ollut yleinen sähkökatko, koska osa kämpästä toimi. Eteisen valot, olohuoneen toinen puoli töpseleineen kaikkineen, ja yläkerrasta kaikki muut huoneet paitsi makuuhuone oli kunnossa. Lämmityskin oli päällä vielä.

Mieheni alkoi soittaa huoltoyhtiölle ja jonotti puhelimessa jonkun aikaa. Keskus varmisti myös, etteikö sulake ole pompannut. No kun ei ole. Lupasivat lähettää huoltomiehen.

Onneksi aika pian firman pakettiauto ajoi talon eteen ja äijä tuli. "Mä oon ollut täällä laittamassa teidän kylppäriremontin sähköt." Ai jaa. Mittaili sähkökaapissa; kaikki kunnossa. 

Seuraava paikka oli mennä tikkailla keittiön lampun aukkoon, missä kulkee katossa sähköjohto. Piti poistaa keittiön lamppu ja katsoa. No siellähän se vika heti oli. "Täällä on piuha irti. Johto on vähän sulanut." Joku sokeripalan tapainen liitospala oli kärtsännyt.

Déjà-vu Bonn 1990-luvulla, kerrostalon olohuoneen katto. Siellä aivan sama systeemi: katossa kulkeva johto, jota pitkin kulkee koko asunnon sähkö, ja jossa kärisee sokeripala. Silloin siellä haisi sulavalta muovilta katossa jo monta kertaa ennen kuin se sähkö pimahti. Nyt ei haissut.

Sähkömies askarteli sinne uutta liitosta ja johdonpätkää ja kaikki alkoi taas toimia. 

Sähkön pala.

No nämä ovat alkuperäisiä 80-lukulaisia materiaaleja, eikä se ole koskaan ennen hajonnut. Eli ehkä se on aika normaalia, että se joskus ylittää sietokykynsä. Tällaista tapahtuu kuulemma aika usein. Ja se, että tulee kärtsäys, ei aina automaattisesti tarkoita sitä, että sulake lentäisi.

Keittiön sulakeryhmä onkin suurin kai, kun sen pitää kestää uuni, mikrouuni, vedenkeitin, 2 jääkaappia ja 2 pakastinta, kahvinkeitin, plus muuta sälää. Silti sähkömies vakuutti, että tämä vika ei johdu meistä. Meidän pitää vain käyttää edelleen kaikkea ihan kuin ennenkin. Emme olisi voineet tätä estää, meillä on ihan tavalliset talousvehkeet.

Pihasyreeni alkaa tehdä silmuja ja jopa kukinnon nuppuja.

Kun sähkökatkon takia digikellot nollautuivat, asetettiin ne uudestaan aikaan illalla. Myös mieheni herätyskello. Silloin kun nousemme molemmat töihin normaaliin aamuvuoroon, en yleensä laita itselleni vekkarin hälytystä, vaan mieheni saa nousta ensin vähän seitsemän jälkeen, minä havahdun niihin aamutoimiin, ja sen jälkeen alan itse siirtyä kylppäriin.

No, mies nousee, peseytyy, minä torkun sängyssä. Pitäisi vähitellen nousta. Oletus on, että nyt kello on jotain 7.40. 

Otan kännykkäni penkiltä ja siinä lukee 8.40. Mitäh? Entä minun herätyskelloni, joka toimii pattereilla ja on siis koko ajan oikeassa ajassa? Sekin on 8.40. Täh? Vain mieheni vekkari näyttää 7.40. Voiko se olla väärin? 

Siinä on siis kai erehdytty tunnilla silloin kun mieheni näppäili siihen numerot eilen? Eihän kännykän kello voi olla väärässä! Kyllä me nyt hitto ollaan tunti myöhässä aikatauluista. Mieheni pitäisi olla töissä kello 9. Niukaksi menee.

Kääks. Kävelin heti yöpuvussa alakertaan, missä mieheni söi rauhassa aamupalaa ja ilmoitin, että nyt on kyllä oikeasti 8.40 jo. Ei hitto! Jos menee NYT autoon niin voi ehtiä ajoissa. Kamat kasaan, kengät jalkaan, puoli leipää jäi syömättä. Siivosin mitä mieheltä jäi kiireessä lojumaan. 

Olenhan minäkin myöhässä jo, mutta minulla on joustava työaika, jonka voi kompensoida vaikka heti jäämällä illalla pidemmäksi aikaa. Peseydyin, pukeuduin ja söin ekstranopeasti ja olin töissä 9.30 eli tasan tunnin normiaikaa myöhemmin.

Ihan sellainen klassikko kuin jossain sarjakuvakirjassa.

Jotta tällainen draama tällä kertaa.

Jip: "Täh?"

Haluan nyt vielä esitellä kunnolla oikean kyynärvarteni tatuoinnin, koska on jo sen ottamisen vuosipäivä. Meinasin viime vuonna koko ajan laittaa siitä pari hyvää kuvaa blogiin, mutta aina artikkeli täyttyikin muista asioista enkä koskaan päässyt aiheeseen. Jos nyt sitten tasan vuoden myöhässä.

Ei ollut eka kerta; vasemmassa olkavarressani on parina eri ajankohtana otettuja kuvia ja siellä on jo aika värikästä johtuen isosta saniaisen lehdestä, jonka ympärillä on akvarellityyliin väriläiskiä. Kaikki alkoi jo vuonna 1995 pienestä mustasta lunnista.

Mutta lopulta, kun vasen puoli oli kunnolla täytetty maksimiin, jäi kaivelemaan, että haluaisin vielä oikeaankin käsivarteen jonkin koristuksen. Jotain kevyttä. Se oli vain fiilis. Joka kerta kun näin jonkun naisen kyynärvarressa jossain somepostauksessa kivan koristeellisen tatuoinnin, ihailin sitä kovasti ja halusin itsekin. Tunne toistui ja toistui ja toistui. 

Ja tällä kertaa tosiaan kaavailin jotain herkällä tyylillä, nätisti ja kepeästi ja ilmavasti. Kyynärvarsi, jossa kuvio ulottuu melkein ranteeseen, on toki paljon useammin näkyvillä ihmisten ilmoilla jos vähänkään käärii hihaa, joten sen edustuskelpoisuuskin piti miettiä erityisen hyvin.

Lopulta löysin netistä fineline-tyylin tatuoijan, jolta tällainen ohut naisellinen piirrostyö ja hempeä väritys näyttäisi onnistuvan. Meidän kylällämme on vain väärän tyylin putiikki, mustaa ja melko massiivisen tummaa, jykevää tai realistista. Tuo sopiva oli puolen tunnin ajomatkan päässä Helmondissa. 

Keräsin ideoita ja piirtelin itse luonnoksia, joihin ymppäsin kaikki kivat ja läheiseltä tuntuvat elementit yhteen kuvioon.

Ideassa oli mukana tuulessa keinahtelevaa koristeketjua, jossa on kiinni sulkia ja niissä häivähdys värejä kuten turkoosia ja violettia, ja ylimpänä mystinen kuunsirppi, josta ketjut roikkuvat. Ja olisihan hauska laittaa mukaan vielä kissamme.

Kävin keskustelemassa ideoista, näytin kuvat, ja tatuoija otti niistä valokuvia muokatakseen lopullisen versionsa niiden perustella. 

Ääriviivaluonnos iholla.

Kissat tosiaan sisällytettiin kuvioon, nyt ne pusivat toisiaan kuunsirpillä, ja mallia otettiin valokuvista niin tarkkaan, että yhdellä kissalla on musta häntä ja toisella valkea hännänpää kuten oikeastikin.

Kun lisäiltiin vähän mintunvihreää ja turkoosia, sain itse katsella tatuoijan väripurnukoita ja valikoida tasan haluamani sävyt.

Tykkäsin myös kovasti siitä, että tatuoija lisäsi pikku tähtiä tuikkimaan sinne tänne tyhjiin kohtiin. Olen kovasti tykännytkin sen tapaisista tatuoinneista, joissa on ripoteltuna pieniä lisäelementtejä; pisteitä, kuplia tai tähtösiä.

Hienohan siitä tuli, ja sellainen herkkä kuten halusin. Hetkeäkään en ole katunut. Mietin, että on hauskaa, kun kädessä on aina mukana koristus, vaikkei jaksaisikaan laittaa mitään rannekorua.

Jip tutustuu kuvaansa.