Käytös ja huolellisuus

Yhtenä päivänä pelästyin ihan hirveästi, että hajotinko autoni ja tyhjeneekö takarengas nyt. Ajoin töihin tullessa portilla aika rajusti korkean kivireunuksen yli ja sieltä takaa kuului jotain omituista ääntä. Olen kerran historiassa aiheuttanut renkaan tyhjenemisen vain ajamalla jalkakäytävän reunaa vasten. Vai pihisikö jousituksesta jotenkin ilmat pihalle? 

Kävin katselemassa sitä rengasta pitkin päivää peläten, että se näyttäisi lätyltä. Ajoin myös koekierroksen parkkipaikalla, mutta kaikki tuntui ja näytti normaalilta. Taisi olla onni onnettomuudessa. 

Vannon ainakin ajavani varovammin sen kurvin, jos käytän sitä kakkosporttia. Minulla on taipumus ohjata siinä kohdassa liian nopeasti oikealle, mutta siinä on vielä reunaa.

Kielot marssivat meillä jo kotiovella.

Olen pettynyt itseeni aina kun en hallitse auton liikeratoja niin täydellisesti kuin kuvittelen. Välillä luulen, että voin vetäistä tuosta puoliympyrän, mutta kääntösäde onkin suurempi ja olen nolo, jos joudun peruuttelemaan paikallani ja korjaamaan ajolinjaa. Kuin joku tyhmä. Pahimmassa tapauksessa taakse tulee muita autoja, jotka joutuvat odottamaan, kun häslään. Pulssi kohoaa välittömästi. Tai yritän parhaani pysäköidessä, mutta kun katson ulkoapäin, auto on sittenkin rumasti niin vinossa, että se häiritsee.

Mutta kuten se äskettäinen Teema-kulhonkin pudottaminen näyttää, saatankin todellisuudessa olla kömpelö.

Minulle on jotenkin aina ollut suuri kunnia-asia hallita motoriikka täydellisesti. Olen luonut sellaisen illuusion, että minä en koskaan pudota tai hajota mitään ja teen asiat siististi ja tyylipuhtaasti. Mutta onhan noita laseja kaatunut ja autolla tullut viistettyä tai pysäköityä huonosti. Ehkä se onkin totuus. Että saatan olla fyysisesti huolimaton. En pidä siitä totuudesta, koska minun alitajuisessa moraalijärjestelmässäni se tekee minusta huonomman ihmisen. Joka ei hallitse itseään ja raajojaan. En haluaisi olla sellainen.

Muistan, etttä koulussa oli kunnia-asia myös saada hyvä numero huolellisuudesta. Mitä siellä oli? Käytös ja huolellisuus? Ala-asteella se oli todistuksessa. Oliko vielä yläasteellakin? En ole varma. Kunnon koululainen on huolellinen, se oli itsestäänselvää.

Jotkut törmäilevät ovenkarmeihin ja huonekaluihin. Olen ensin väittänyt, että se ei kyllä päde minuun. Mutta epämiellyttävä totuus taitaa olla, että pätee. On minulla noita yllätysmustelmia, että mikäs tämä on jalassa. Ai niin, kuljin taas päin tuolia eilen.

Olen myös hajamielinen. Unohdinpa taasen laittaa kahvikoneeseeni sen kahvipädin ja sulkea kannen. Käynnistin napista mitään ajattelematta. Tai siis, ajattelin monia eri aiheita intensiivisesti, mutta en sitä kahvin laittoa. Kuumaa vettä lirisi sinne tänne. 

Muistinhan jo laittaa kuppiin maitoa, makusiirappia ja kardemummaa ja täyttää vesitankin. Kuka sen kahvin vielä muistaisi laittaa paikoilleen.

Ja yksi päivä minulla oli likainen paita päällä töissä. Se oli siis tullut suoraan pyykistä enkä kotona huomannut siinä mitään. Ehkä yhden pienen rasvatahran, josta ajattelin, että no tämä lähtee seuraavassa pesussa. Töissä kirkkaassa valossa tajusin yhtäkkiä, että paidan koko etumus ylhäältä alas on ihan täynnä tahroja, jotain rasvaa tosiaan, ainakin kymmenen läikkää, ja ne näkyvät selvästi keskellä, villatakin reunojen välistä. Se oli vielä sellainen roikkuva villatakki, jossa ei ole mitään nappeja tai vetskaria, jolla sen saisi kiinni. 

Huivin roikkuvilla päillä ja sitä villatakkia vetelemällä yritin piilottaa tahroja pari tuntia kunnes kyllästyin ja tutkin asiaa vessassa. Voisiko paidan kääntää nurinpäin? Ei, tahrat näkyvät myös kankaan sisäpuolella. Entä selkäpuoli eteenpäin? Se toimisi. Kaula-aukko on hitusen tiukempi, mutta ei niin oudon muotoinen, että paidan huomaisi olevan väärin päin. Tahrat ovat silloin selässä villatakin alla piilossa.

Oli suht noloa ja yllättävänkin ahdistavaa olla likaisissa vaatteissa töissä. Se ei ole tarkoitukseni, vaikka muuten pukeudun joskus miten sattuu enkä sovi normeihin esim. kirkkaiden värien puolesta.

Kotona liotin paitaa tahranpoistoaineessa ja pesin uudestaan. Siinä näkyy vieläkin läikkiä, ei perhana. Pitääkö se tunkea 60 asteeseen silläkin uhalla että se kutistuu? Pitää varmaan, tai sen saa heittää roskiin. 

Olenkohan kokannut jotain paistinpannulla tosiaan rasvaroiskeessa, vai mistä se on tullut? Jos se on kokkaamisesta, niin tajuan, että essu keittiössä onkin joskus ihan asiallinen asia. Ettei oikeasti pilaa vaatteitaan.

Nyt voi sitten mennä itseensä, haluaisinko ehkä välillä yrittää parantaa huolellisuusnumeroani.