Positiivinen pöhinä

Vuoden sosiaalisin viikonloppu oli Suomalaisen Naisen Päivät, tapahtuma ulkosuomalaisille naisille Hollannissa. Ja saavat sinne toki Suomessa asuvatkin tulla tapaamaan tuttuja, tai pitämään työpajoja. Reilun vuorokauden ohjelma lauantaiaamusta sunnuntaipäivään hurahtaa kuin siivillä. 

Olipas siinä tosiaan paljon suunnittelua ja valintoja jo laukun pakkaamisessa. Mieheni sanoi, että "se on vaan yks yö, eiks se ole helppoa". Mutta kun siinä on hyvin erilaisia tilanteita. Luentoa, workshoppia, teemajuhlat eli käytännössä naamiaiset, joissa aioin käyttää uusia kasvomaalejani, disko, tavaroiden myyntiä, metsään meno, saunaan meno, dinner. Koko ajan saa vaihtaa vaatteita.

Kissanpeba-paitakin sai tulla mukaan.

Menomatkalla piti muka olla aurinkoinen lauantai, mutta oli harmaata ja sumuista ja lämpötila jumittui kolmeen asteeseen ihan koko matkaksi. Ajomatkaa oli reilu puolitoista tuntia. Tilaisuus pidetään joka vuosi eri paikassa Hollannissa, ja nyt sattui minullekin pidempi ajo.

Paikka oli meiltä suoraan pohjoiseen, paitsi että suoria teitä ei sinne ole ja pitää valita jonkinlainen siksak-reitti. Monikin tuttava kysyi, missä se on, mutta vaikka sanoisin "Hulshorst", ei sitä pikkukylää kukaan tunne. Veluwen metsäalueen pohjoisosassa siinä Nunspeetin ja Harderwijkin välissä.

Saapuminen ja suomalaisuuteen sopiva Perkele-paita.

Hotelli oli sokkeloinen kompleksi, johon kuului useampia taloja; huoneet olivat yhdessä, sauna toisessa, ja tilaisuudet ja torit ja työpajat päärakennuksessa. Välissä kulki kevyesti puu- ja olkikatoksilla katettuja kivikäytäviä, oli lintutarha ja suihkulähde ja puutarhan pikkupolkuja nätisti. Rustiikkinen tyyli, valkoisia kivitaloja, paljon puuta sisustuksessa. Myöhemmin kuulin tuttua tööttäystä lintutarhasta, siellä oli seeprapeippojakin.

Lintutarha.

Seutu on ulkoilijoille suosittua, metsää on, voi vaeltaa ja pyöräillä, ja hotelliinkin tuli pariskuntia ja perheitä polkupyörät pakattuna auton taakse. Metsän puista kuului säännöllisesti tikan pärinä, ja hotellin puissa näin pyrstötiaisia oksilla, kyllä ne siluetista tunnistaa. Joku tipu sirkutti sunnuntaiaamuna niin säännöllisesti, että heräsin siihen, että mikä ääni toistuu ja toistuu. Yksi kertoi heränneensä aamulla semmoiseen "onks se kyyhky..." "Ai sellanen huhuu-hu?" "No just sellanen huhuu-hu". Niitä on tosin meillä kotonakin.

Pyrstötiaisia.

Pyllypuu.

Teeman mukainen sanomalehti Villin Pohjolan Sanomat kertoi ohjelman ja aikataulut ja osallistujat, ja olihan siellä taas vajaa sata henkeä. Ruokailut tapahtuivat seisovasta pöydästä salissa lasikaton alla, jossa mökä oli suuri. Niin pääsee tutustumaan pöydissä aina eri naisiin tai kuulemaan vanhojen tuttavuuksien uusista vaiheista. 

Aurinko alkoi vihdoin tulla esiin ja pikkuryhmissä pidettävät iltapäivän työpajat olivat kiehtovia taaskin, niin sisällä kuin metsässä. Infoa ja asiaa, ajattelun aihetta ja elämyksiä.

Pikkuiseen saunaan tunki parhaimmillaan 14 naista yhtaikaa ja siellä vaihdettiin tietysti taas kauhukokemukset ulkomaiden oudoimmista ja huonoimmista saunoista esim. kuntosaleilla ja naurettiin.

Illalliselle oli sitten tarkoitus laittaa teemapuku päälle, jos haluaa pukeutua sen mukaan. Aika sopivasti sain kasvomaalinkin väännettyä. Ehkä hitusen aiemmin olisin voinut aloittaa, koska oli jo illallisen alkamisaika kun olin aivan valmis. 

Käytin karnevaalin aikaan käymäni iltakurssin oppeja. Asuun laitoin suomalaiseen metsään viittaavaa vihreää sekä talven sinistä, ja naamaankin halusin kahden vuodenajan puoliskot: toisaalta sinistä ja lumihiutaleita, toisaalta vihreitä versoja ja lehtiä.

Jotkut huomauttivatkin, että sopivasti oli juuri kevätpäiväntasaus, jossa talvi taittuu kevääksi ja puoliskot kohtaavat toisensa.

Saunanpunainen naama peittyy kohta maalin alle.

Talvipuoli: hiutaleet.

Kesäpuoli: lehviä.

Muillakin oli naamakoristusta. Kuten teemasta voi olettaa, metsän eläimiä näkyi. Oli kauriita ja hirviä, susia ja karhuja ja kettu. Sarvia ja korvallisia eläinhattuja, ja kuviointia naamassa. Oli noitia, shamaaneja, viikinkejä ja metsänhenki-keijuja. Pajukruunua, oksista tehtyjä koristeita, lehviä, murattia, oksasauvoja tietäjän sauvoina. Glittereitä naamassa, oikein isoja kuvioiksi liimattuja strasseja. Ja peräkylän baarin karvahattukansaa. Ja kylpytakkiin pukeutuneet saunojat vihtoineen ja kiuluineen.

Illallisella vaihdettiin kokemuksia mm. ruoanlaitosta eli siitä, kuinka hankalahkoa on pitää yllä suomalaisia perinneruokia ja traditioita, kun jo ainekset eivät ole ihan sitä samaa mihin on tottunut, eikä Hollannin suku välttämättä edes arvosta lopputulosta ja vaivannäköä. Perkeleellä vääntää sitten itse mämmiä ja paistonkestävää luumuhilloa ja voisilmäpullaa, jossa ei pysy voi sisällä. (Tai niitä minun löysän littania korvapuustejani.)

Sitten diskoiltiin suomihittien tahtiin joihin kuului mm. Käärijän tuotantoa, tunnettuja UMK- ja viisukappaleita viime vuosilta ja Erika Vikmanin parhaat. Ja Liekinheitin hoilotettiin mukana.

Pihalle oli laitettu ulkotulia. Tähdet olivat ulkona todella kirkkaat, kah siinähän on Orion. Meillä kotona kun on valosaaste, niin ei näy näin kirkkaasti kuin täällä metsässä. Käytiin vielä vähän yhdellä takakontilla salaisilla Salmari-höpsyillä. UMK-kandidaatti Takatukasta teimme version "Takakontti takakontti takakontti, se on siinä, tosi komia."

Kyllä oli taas raihnainen olo, selkään ja jalkoihin sattui parin tunnin tanssiminen. Sitten se kysymys, lähteekö tämä kaikki naamamaali suosiolla irti. Pesin ja pesin naamaa vedellä ja puhdistusaineella ja aluksi näytti jäävän sitkeästi vielä vihreää ja sinistä laikkua poskeen. Jatkoin jynssäämistä ja kävin suihkussa, ja oli se lopulta hyvin puhdas. Silmien alla oli ehkä vielä häivähdys väriä, mutta ei sitäkään aamulla enää näkynyt.

Huone oli hyvin rauhallisen hiljainen yöunille. Tuollaisen diskon jälkeen aina vajoaa enemmän sellaiseen koomaan rättiväsyneenä ja lihakset kivistäen ja kyllä siinä sitten saa untakin. Kunnes alkoi tipu ääntelehtiä.

Aamiaisella päivä käyntiin.

Aamulla sitten vielä myyntitorit ja kirpputorit ja arpajaiset ja lopputilaisuudet. Ostin torilta Lahdessa toimivan seppämestari Kirsi Vahteran koruja, netissä löytyy nimellä Routa Design (routadesign.com). 

Toivoteltiin hyvät kotimatkat ja tavataan ensi vuonna taas ym. Oli se vaan tosi positiivinen pöhinä.

Kissat auttoivat tavaroiden purkamisessa.