Lomanjämä

Pitää muistuttaa miestäni, etten minä tahallani kiusaa ja tee pussilakanan laittoa hankalaksi. En minä vain tajua heti, että pitäisi astua lähemmäs, roikottaa peittoa alempana, levittää eri lailla. ”En minä ole ilkeä! Olen vain tyhmä.”

Huom. hollantilaisissa pussilakanoissa ei ole niitä Pohjoismaiden käteviä käsiaukkoja yläkulmassa, mikä tekee operaatiosta vielä astetta haastavampaa. Ja miehelläni on valtava tuplakokoinen peitto + pussilakana yksin itsellään, ja sekin on aikamoinen laitos.

Kun palattiin Hollantiin, täällä oli edelleen 31 astetta. Mä en jaksa. Paahteessa ei voi muuta kuin bunkkeroitua sisälle suljettujen verhojen taakse, koska ulkona ei voi olla. Etupihassa ovat jotkut kukat kuihtuneet ruskeiksi kasoiksi ja pitäisi poistaa, mutta siellä on jatkuvasti helle niskassa.

Liiallinen kuumuus ei tosin sikäli haittaa, että ei nyt ihan heti teekään mieli lähteä retkeilemään. Vastahan tässä ajettiin lentokentältä kotiin niin että silmissä vilisi. Ei ole mitään pakkoa, voidaan lepäillä loput lomapäivät.

Ensimmäisenä aamuna levättiinkin eli nukuttiin pitkään ja sikeästi. Mieheni meni markettiin hakemaan leipiä ja leikkeleitä. Minä aloin pestä pyykkiä. Sitä olikin viisi koneellista. Käsittelin kaikki valokuvat tietokoneella. Kun vielä tehtiin pidempi ruokasuunnitelma ja käytiin vihanneskauppa, keksin, että haluan leipoa mokkapaloja. Pitäähän loman jämällä sentään tehdä jotain hauskaa kuten leipoa ja syödä.

Joku päivä kuitenkin istuin pihassa, kun ei muutakaan tehty. Siivosin etupihan ja silitin. Hetken oli nimittäin pilvistä, sitten taas alkoi aurinko paahtaa sinitaivaalta. Mutta puun varjossa kesti olla.

Torstaina halusin vihdoin liikkua ja nähdä jotain muuta kuin olohuoneen. Teki mieli käydä pitkästä aikaa nuuskimassa kirpparia keskustassa. Ja voisi käydä puutarhakaupassa ihan vaan katselemassa (kun he rakentavat arvatenkin jo joulukuusimaailmaa). Pyörällä. Mieheni tuli mukaan.

Kirpparin ihmeitä.

Eläinkaupassa kissanruohohylly oli ihan tyhjä. Puutarhakaupassa olikin yllättäen kissanruohoa pöydät täynnä ja vielä tarjouksessa. Kissat alkoivat heti näykkiä ruohoa innoissaan, kun laitoin ruukut ulkohäkkiin.

Etiketissä ruohon nimi oli innovatiivisesti ”miauwkauw” eli ”miau-pureskelu”. Sama saksaksi Miaukau.

Perjantainakin keksittiin tekemistä: kävimme erikoisolutkaupassa valitsemassa muutaman oluen varastoon. Halusin ajaa tämän keikan minun autollani, jotta se ei ihan ruostu paikoillaan kahta viikkoa. Kurvattiin pienteollisuusalueelle ja mieheni sanoi: ”bloody hell, unohdettiin se lahjakortti kotiin”. Totta. Ajoin takaisin ja sitten saatiin oluet.

Aloitin palapelin, jossa on erikoisen muotoiset palat, jännä kokeilla sekin. 

Ja halusin tehä linoleumista kärpässienileimasimen. Materiaaleja oli vielä kaapissa. Joku pakkomielle kaivertaa kärpässieni niin että laittaisin siihen valkoista akryyliväriä, ja sen voisi painaa tummille papereille. Oli hauskaa ja helppoa tehdä pikku taideprojekti. 

Tuli hyvä, ei-perfektionistinen sieni. Tekisi mieli painaa sitä johonkin t-paitaan tai vaatekappaleeseen, jos olisi joku sopiva tumma. Mutta se pitäisi varmaan laittaa jollain oikeilla tekstiiliväreillä, oletan.

Pihassa näin ihmeen. Vaikka toukokuussa istuttamani karviaispensaan taimi on kärsinyt paahteesta ja kuivuudesta ja on vähän surkea, näin, että siinähän roikkuu yksi marja. Tummanpunainen ja pieni, mutta marja kumminkin. 

Olihan se vähän pikkuinen olosuhteista johtuen, mutta oikean makuinen. Kirpeähkö, loogisesti. Jos olisi ollut koko kesän runsaasti vettä ja vähemmän saharamaista kuumuutta, siitä olisi tullut pulleampi ja makeampi.

Kun meiltä hajosi yksi punainen emalikattila ennen lomaa, etsimme kaikki Venrayn kaupat läpi, saisiko jonkun värillisen sen tilalle. Ei saa. Ei enää nykyään. Se punainen setti oli taannoin paikallisesti ostettu, mutta nykyään sallitut värit ovat musta ja teräs. Jopa koko Suomen katsoin sitten läpi, eikö ole vaikka jotain Finelin retro-Vegetaa uutena painoksena tai edes punaista tai mitään kuviota, mutta ei. Olisin oikeasti tuonut jopa kattilan matkalaukussa Suomesta saakka, jos olisi ollut värillinen tarjolla.

Vältimme siis nettiostelua oikeasti parhaamme mukaan. No, nettikaupasta löysin söpön kattilan ja se tulikin sitten Puolasta saakka ja on valmistettu Tshekissä. Kyllä tuo slaavilainen estetiikka välillä puhuttelee minua. Entisen itäblokin nostalgiakuvasto on osin samaa kuin suomalainen elämäntyyli 70-luvulla. Meillä oli ne idän vaikutteet.

No, kattila on ylisöpö pilkullinen ja vielä sellainen pyöreä tynnyrimuotoinen, ja yritin lukea tshekkiläistä tuotelappua. Jotain baabushkaa siinä pukkasi selvästi... ja käännösohjelma vahvisti, että se on sarjaa ”Isoäidin keittiö”. Todellakin. 

Se on minun estetiikkaani. Olihan minulla nostalginen emalimukikokelmakin jo nuorena. ”Grannycore”, mummocore, on nykyisille nuorillekin houkutteleva trendielämäntyyli: monista nuorista naisista on kiinnostavaa kasvattaa viherkasveja, kutoa sukkaa, nauttia teekupposesta rauhassa ja mennä aikaisin nukkumaan.

Lopulta sitten katsoin, että uusin romaanikäsikirjoitukseni on valmis. Annoin sille nimeksi ”Reykjavik Helsinki Bonn” keskeisten tapahtumapaikkojen mukaan. 

Laitoin kirjan liikkeelle. Alotin projektin. Valitsin julkaisupaketin. Sain ISBN:n. Totesin, että ladattava sisältöhän pitää olla pdf eikä pages. Tein pdf:n. Sitten kansikuva valitti, että on huono resoluutio. Väänsin sitä alusta ihan uudestaan isommassa alkuformaatissa. Sain toimeksiannon tehtyä. Väänsin koko kirjailijasivuni (www.liisarauhakoski.net) siihen suuntaan, että uusi kirja on mukana ja sillä on oma alasivu. 

Olen saanut mallikappaleen tarkastettavaksi ja kirja on ilmestymässä nettikauppoihin tilattavaksi nyt vähitellen ensi viikkojen kuluessa, ja e-kirja tulee noin kuukausi myöhemmin. Pokkarin saa tilattua nyt jo tästä linkistä: https://kirjakauppa.bod.fi/reykjavik-helsinki-bonn-liisa-rauhakoski-9789528098614

Kerron täällä piakkoin enemmän kirjan aiheistosta.

Että olihan siinä taas yhdelle lomalle ihan tarpeeksi.