Oli lämmin koko viikon vielä. Tajusin jossain vaiheessa, että torstaina on Taiteiden yö. No siellä en olekaan käynyt sitten 90-luvun. Se oli ihan legendaarinen ilta kyllä aina, niin paljon tapahtumaa kaduilla. Se on vähän ollut sellainen ulkosuomalaisen harmitus, että se menee aina ohi. Olemme yleensä Suomessa aiemmin kesällä. Mutta nyt se osui.
Kaivopuiston piknikin jälkeen heittäydyimme Taiteiden yön tapahtumiin. Olihan niitä.
Designmuseon edessä oli kesäterassi käynnissä ja lavalla tanssinopettaja ohjasi valssia, parit pyörähtelivät. Museon aulassa kudoin mattoteosta, johon pyydettiin osallistumaan, ja katsoimme näyttelyt.
Olimme menossa Kasarmitorin Superterassin euroviisu-yhteislaulukonserttiin. No siellä oli kaikki istumapaikat varattu aikoja sitten ja pääsimme vain jonkun pylvään pöntölle ja maahan istumaan. Ruoka- ja juomatiskeille oli mahdottomat jonot. Varmaan kiva paikka silloin kun saa oikein pöydän ja ruokia ajoissa, mutta megatapahtuma oli liian suosittu.
Kuuntelimme konsertin ensimmäisen puoliskon. Parempia hetkiä oli Paradise Oskarin biisi ja sitten ”Oskar” itse olikin yleisössä ja lauloi sitä yllärinä. Sata Salamaa oli reipas ja myös Verka Serduchkan kappale innosti joukkoa. Ja Kuumaan Ylivoimainen, joka oli tosin vain UMK-kandidaatti eikä varsinainen viisu. Vasta puolen tunnin tauon jälkeen olisivat tulleet varmasti ne parhaat biisit. Mutta oli muutakin nähtävää, joten häivyttiin.
Tultiin Espalle. Folksaimaa lauloi kauniisti lavalla. Isot puunuket liikkuivat köysistä vetämällä ja yleisö sai kokeilla. Sambakoulu rummutti villisti. Akateemisessa oli lavalla menossa svensk intervju. Keskuskadulla oli rumpali ja pätevän kuuloinen räppäri, joka improvisoi, jos hänelle antoi aiheen. Kolmella sepällä soitti Knucklebone Oscar rajua rokkenrollia.
Menimme Punkmuseoon tennispalatsin vieressä. Siellä oli ihan kunnon arkisto, lehtileikkeet, pilapiirrokset, protestipaidat, valokuvat ja historiikit Suomen punkskenestä.
Kun palasimme kotimatkalla asematunneliin, junaamme oli vielä reilu vartti aikaa ja yhtäkkiä oli nälkä. Näin Hesburgerin. Tiski ihan tyhjä. Noilta saa varmaan nopeasti burgerin käteen, jos toimin NYT. Marssin keneltäkään mitään kysymättä ostamaan kaksi juustopurilaista ja lykkäsin toisen mieheni käteen puoli minuuttia myöhemmin. Vedettiin ne rullaportaissa junalle kiirehtiessä. Legendaarista. Villin yöelämän hetki.
Pari rauhallisempaa päivää Hyvinkäällä. Kävimme Wennborgin mansikkatilan kesäkahvilassa vanhempieni kanssa, ja siellä oli myös laaja kukkaniitty, jolta sai poimia kimpun. Oli edelleen kuuma sää. Oli sinne aika pitkä matka autolla, ihan peltojen keskellä maalaistietä, mutta kiva idylli, isot mansikkapatsaat ja vanha traktori. Nyt loppuukin kesäkahvilan sesonki näinä päivinä.
Käytiin ostoskeskuksen ja Prisman kierros ja hankittiin kaikki tarvittavat Suomi-tuotteet kotiin. Kuuma vinkki Hollannissa asuville: Suomen apteekista saa ilman reseptiä levosetiritsiiniä (parempaa allergiatablettia) sekä kortisoninenäsuihketta kuten mometasonia. Näihin tarvitaan Hollannissa resepti. Jos tuotteet ja käyttöaiheet ovat tutut, ei aina jaksaisi vaivata lääkärikeskusta näin yksinkertaisilla asioilla, joten otin yhdet pakkaukset mukaan varastoksi.
Keltaisia Teema-lautasia myydään uutena tuotantona, muttei meidän vanhaa kokoamme. Mikä järki. Meidän leipälautasemme läpimitta on 19 cm, mutta nykyään saa vain 17 cm tai 21 cm kokoisia. Otettiin silti kaksi pienempää, koska joistain vanhoista halkeaa pinta.
Otin kahvilassa voisilmäpullan, mieheni haki ruokailuvälineet. Hollantilainen kattoi leivoshaarukan voisilmäpullalle. Nauratti.
Ostin Pullavan pullapitkon, koska oikeasti haluan pullamaitoa lämpimässä maidossa joskus. Laitoin sen kotona pakkaseen, samoin 6 karjalanpiirakkaa. Hankin myös Alku-annospuuroja, makeaa salaattikastiketta, Kallen mätitahnan (mitä mieheni yökkäili heti), Suklaalehti-keksejä ja liikaa suklaata.
Marjapuuroakin ehdin syödä.
Lentokentän käytävällä oli jollekin lennolle lähtevä pyöreänaamainen söpö kissa talutushihnassa, sillä oli kuljetuskassi.
Fazer on taas muuttanut valikoimiaan tyystin. Etsin kaikkialta turhaan pusseja, joissa olisi erillispakattuja Fazerina- tai Da Capo-konvehteja. Ei ole olemassa enää, ei ruokakaupoissa eikä lentokentällä. Juuri niitä olisin halunnut viedä töihin ja kissanhoitajalle. Edes Fazerina-suklaalevyä ei ollut olemassa enää! Piti tyytyä huonoihin korvaajiin.
Matkat menivät suht sujuvasti, vaikka hikoillen. KLM tuli taas puoli tuntia myöhässä. Saatiin sentään paikat vierekkäin koneessa tällä kertaa. Luin lehtiä.
Sanoinko jo, että lentomatkustaminen lamaannuttaa aivotoiminnan? Lentokentällä joku ohikulkija vihelteli jotain, joka etäisesti muistutti tiputanssia, vaikkei ollut se. No, siitä jäikin sitten lähtöportin pitkästä odotuksesta saakka tiputanssi soimaan mieleeni täydellä hamonikkapowerilla. Aaaaapuaaa. Koneeseen asetuttuani mietin, että tämä on hätätapaus, tämä TÄYTYY tappaa jollain nyt tietoisesti. Häritsevän korvamadon saa tapettua toisella kappaleella, joka ottaa sen sijan. Hätä oli niin suuri, että paremmaksi vaihtoehdoksi kelpasi vaikka Kaiken takana on nainen. Kunhan tiputanssi loppui.
![]() |
Taas päästiin kävelemään kentälle kohti rappusia. |
![]() |
Aika ohuiksi ovat käyneet nykyajan selkänojat. |
![]() |
Tuusulanjärvi ylhäältä. |
Hirveän kostea ilma oli vastassa Hollannissa ja matkalla satoikin, vaikkei sadetutkassa ollut yhtäkään tippaa, ei edes tihkusadetta, näkyvissä missään päin maata.
Kotona piti tuulettaa, hitusen haisi ummehtuneelta ja kissalta.
Paluuilta meni pitkäksi, koska kuitenkin halutaan purkaa laukut kunnolla ja viedä kaikki pyykkikoriin, ja pitää saada elintarvikkeet kylmään. Ja syödä jotain ja laittaa kissojen vessat ja ruoat kuntoon. Ja tuulettaa kämppä ja käydä suihkussa. Ja järjestää takaisin tavarat, jotka oli siivottu eri lailla kissanhoitajaa varten.
Kissat olivat eteisessä vastassa ja nuuskivat meidät ja silitettiin. Ne olivat vähän levottomia ja juoksentelivat, kun tuli taas muutos. Ne varmaan meinasivat, että talo on yksin niiden nyt ja olivat, että no höh, alivuokralaiset palasivat sittenkin jakamaan reviirin.
Ainakin yksi kissan lemppari-makuupaikka lomaviikolta näkyi selvästi. Sängyssä peiton päällä jalkopäässäni oli suuri matto kissankarvaa.
Heh, itse tykkään mädistä varsin paljon, mutta tuo Kallen mätitahna ei kyllä uppoa sitten millään. En tosin ole pitkiin aikoihin sitä maistanut, mutta ihmettelisin suuresti, jos se nyt sitten jostain syystä maistuisikin.
VastaaPoista