Vihdoin Purkutaidetta

Melko touhukas Suomi-viikko takana. Ohjelmaa perheen kanssa ja lisäksi pikkuinen savotta siitä, että vanhemmilleni piti hankkia ja asentaa uusi tietokone. Mihin Windows pakottaa maailmanlaajuisesti hyvin monet käyttäjät ensi kuukausien aikana.

Kukaan ei vaatinut käsimatkavaroita pois KLM:llä tällä kertaa. Muuta ei nyt ollutkaan kuin iso matkalaukku ruumaan ja yksi reppu matkustamoon kummallakin. Mutta meillä oli mieheni kanssa istumapaikat eri riveillä, vaikka rupesin tekemään lähtöselvitystä edellispäivänä heti kun oli mahdollista. Portti vaihtui kaksi kertaa (siinä tuli hölkättyä 5000 askelta Schipholissa) ja lento myöhästyi tunnin ja 15 minuuttia.

Lentokoneessa aivot hidastuvat ja mietin vain omituista sanamuotoa: Kone laskeui. Laske-ui. Joku sumu laskeuu siinä ruislinnun kesärunossa. Mitä hittoa, Eino Leino?? Mitä suomea tuo on? Ei kun se oli verhouu. Kaskisavuun laaksot verhouu. Silti, mitä tuo nyt on olevinaan. 

Jip pakkasi laukkua.

Kävellen takaportaita sekä Amsterdamissa että Helsinki-Vantaalla.

Microsoft ja kaikki tietokonevalmistajat käärivät kivat rahat tänä vuonna kun kaikkien pitää hankkia uusi systeemi. Vanhat Office-lisenssit tietysti vanhenevat samalla ja nekin pitää ostaa uusiksi tai et saa enää lukea edes omia Word-dokumenttejasi. Ja tulostimet keksivät, että emme teekään enää ajureita, jotka sopisivat W11:een, joten ihmisten on pakko ostaa uusia tulostimia.

Uusi pöytäkone on 7-senttinen kuutio, uskomaton mini. Canonin printteri maksoi 29,90 -  ja siihen mustekasetti 27 euroa. Kertaostettava Office-paketti maksaa 149 euroa.

Välissä käytiin hakemassa kaikille Hyvinkään Bursaladin palkittua burgeria.

En usko, että tämä on kokonainen tietokone. On se.

Burgeria odottaessa tuli vähän Top Gun Original Movie -tyyli, kun lainasin mieheni aurinkolaseja.

Arvostin Suomen homejuustoburgereita.

Muutoin suomalainen ruokavalio.

Sitten ehdittiin Porvoon-retkelle. Siskoni tietämä lounaspaikka eli kahvila Aatos WSOY:n talossa oli kiva kotiruokamainen buffet, ja persoonallinen kirjava sisustus.

Porvoo on aina ihastuttava.

Porvoossa shoppailin ihan kunnolla. Muovisista hupailukorvakoruista löysin tutun näköiset mustavalkoiset kissat sekä kahvikupit, joissa on kahvivaahtotaiteena hassu shiba inu -koira. Ja oikeana taidekäsityönä psykedeelisen väriset putiikin puukorvikset. Teekaupassa haisteltiin teetä ja otin marjaisan ja kukkaisen mustan irtoteen.

Sisustuskaupassa näin lieriörasiassa myytävän netistä tutun palapelin, vintagekissat kollaasina. Amerikkalainen sarja, ei näitä saa aina Euroopasta. Kannatti tarttua.

No käyhän sekin, Runebergintorttu elokuussa.

Mieheni lempparimuki hajosi kotona juuri ennen matkaa. Siihen oli tullut särö ja se alkoi vuotaa. Saimme Triplan Iittalasta saman korkean punaisen Taika-mukin. Silmät voi laittaa kiinni siinä kohdassa, kun yksi muki maksaa 30 euroa. Mutta mieheni on sentään sen todellinen päivittäiskäyttäjä.

Kun yritimme palata junalla Hyvinkäälle, jouduimme Triplan pebaan ja se oli pelottavaa. Halusin vain löytää sen yläaulan, jossa on Sieni (formerly known as), mutta 2. kerroksessa luki niin tomerasti kylttejä koko ajan, että ”Raiteille 1-11 tuosta suoraan”, että seurasin  kiltisti niitä. Mutta se johti johonkin harmaaseen rappukäytävään ja painaville oville, joiden takana oli rullaportaat alas vielä harmaammassa paikassa, että luulin olevani jossain painajaisessa eksyneenä. Mikä takakäytävä tämä on olevinaan? Lopulta sieltä nousi betonirappusia ylös raiteille. Tulimmekin jostain manalasta ylös laiturille, kun olisin halunnut tulla ylhäältä, mutta sitä ei suotu.

Triplan parempi puoli.

Välillä juna oli tyhjempi, välillä täysi.

Aloin heti metsästää Suomen erikoisherkkuja ja sain herneenpalkoja sekä jopa karviaisia. Myös päärynä-Puffet-jätskiä. Ja viiliä.

Metrolla oli kiva ajaa pitkästä aikaa. HSL:n uusi lipunmyyntisysteemi toimi luottokorteillamme puhelimella maksettuna, mutta ei pankkikorttiasetuksilla, mikä on tyhmää ja tarpeetonta. Eurooppalaisen, kaikkiin EU-elimiin liittyneen pankin kortin tulisi toimia ja olettaisi toimivan myös HSL:llä, kuten se toimii tavallisten suomalaisten kauppojen ja ravintoloiden kassoilla itsestäänselvästi. 

Oli kuitenkin kätevää näppäillä liput suoraan näytöltä paalusta tarvitsematta säätää HSL-puhelinsovelluksen kanssa. Siinä taas minulla on lakannut toimimasta mikään maksukorttini. Maksaessa tapahtuu aina virhe.

Pääsinpä vihdoin yhteen Purkutaide-projektiin. Olen näitä ihaillut netistä, mutten ole ehtinyt aiemmin. Nyt oli Arabianrannassa vielä viimeisiä päiviä tämä näyttely auki. Hakaniemen tietöiden takia ratikat olivat kahtia jaetuilla poikkeuslinjoilla, mutta menimme metrolla Sörnäisiin ja siitä kivasti piritorin kautta ratikkaan ja Arabiaan.

Miehelläni ei oikein ollut käsitystä, mitä odottaa, vaikka yrtitin selittää konseptia. Mutta hänkin löysi mielenkiintoisia huoneita ja ihaili. Paljon yhteiskunnallista sanomaa, myös liikuttavia luontohuoneita ja -runoja, itkettäviä sotakommentteja, hylätty metrovaunu, dystooppisia kumisevia äänimaailmoja, autiotalon vanhat tavarat, kokonaan pinkkiä, post it -lappuja, satiirinen yhtiö, protestoiva kissahahmo, hämähäkinverkkoja langasta, sininen heijastushuone ja valokuvataidetta, kangas painettu täyteen elementtikerrostalon julkisivua, neonmaalattuja ultravioletti-hohtavia tuoleja jne.

Kaiken kaikkiaan tämä on hauska, monipuolinen ja helposti lähestyttävä urbaani taidemuoto ilman pönötystä. Reagoidahan saa ihan millä tavalla tahansa, pinnallisesti naureskellen tai syvällisesti pohtien. Näissä projekteissa pääsee vaihtamaan tunnelmaa monta kertaa, synkästä ja pelottavasta söpöön ja herkkään.

Vanhassa kauppahallissa lounastimme uuniperunat. Olin siis hyvin omituisesti nähnyt ne sattumalta amerikkalaisten turistien Päivä Helsingissä -youtubevideossa suosituksena ja innostuin. Täytteenä poroa tai savulohta, ja tiskiltä valinnan mukaan mitä vain sörsseliä ja lisätäytettä päälle kuten suolakurkkua, punajuurta, homejuustoa, fetaa, maissia. Oli kyllä arvokkaat turistihinnat eli yksi peruna-ateria maksoi lähes parikymppiä. Mutta ne olivat maukkaat ja täyttävät.

Sitten vielä perinteisesti Fazerille. Jos millään torikahvilalla tai muulla olisi ollut berliininmunkkia, olisin mennyt, mutta sellainen löytyi vain Fazerilta minulle.

Kysyimme kissakahvilasta paikkoja spontaanisti, kun aikaa jäikin vielä kauppakierroksen jälkeen. Mahduimme. Nestori hyökkäili mieheni kenkien kimppuun ja uusi pikkukissa Enne hölmöili kassatiskillä. Juttelin Tyylilyylin kanssa ja mieheni silitteli Namitassua. 

Vieläkin oli maha täynnä, vaikka siitä oli jo viisi tuntia kun olin syönyt perunan ja munkin.