Terde, kissankynsi ja sillisalaatti

Ruokakaupassa oli hirvittävää. Siellä on keskiviikkoisin ihan kamalasti väkeä. Mihinkään hyllylle ei mahdu. Missä vain seisonkin, niin joku yrittää kurottaa juuri tasan taakseni tai jopa siirtää kärryäni, koska se oli kahden sekunnin ajan väärässä paikassa. 

Lisäksi kauppa on päättänyt luukuttaa karnevaalihumppaa täysillä nyt koko tämän ja ensi viikon ilmeisesti. Delaan. En pysty ajattelemaan yhtäkään ajatusta siinä metakassa. En halua sinne ollenkaan enää karnevaalin aikana.

Karnevaalilehdessä on pubien mainoksia ja muuta hauskaa, kaikki paikallismurteella.

Kaupassa oli vaaleanpunaista sillisalaattia. Eli siis punajuurta sisältävää sörsseliä. Nyt mennäään aika pitkälle rosollin suuntaan. Mielenkiintoista, että Ruotsin/Suomen jouluruoka on täällä karnevaaliherkku.

Siellä oli myös erityisen suuri laari parasetamolia isosti esillä. Olisko ”itseaiheutettuun päänsärkyyn”, siinä oluttarjouksen vieressä... Vai ehkä sittenkin vain suuren flunssa-aallon takia, hmm?

Janneke on taas kiinni verhossa. Janneke on tällainen: ”Onks siellä pyörävarastossa vielä joku kissa?” -”Kyllä kai.” -”No missä? Ei näy lattialla.” -”Se on tuolla kolmannella ylähyllyllä ja kilistelee kukka-amppelin ketjuja.” -”Miten se edes pääsee noin ylös?” -”Sen kun tietäisi.”

Tai: Mitään ei näy eikä kuulu missään huoneessa. Yhtäkkiä takanani keittiön verho heiluu. Janneke on juuttunut kynnellään siihen kiinni.

Yhtenä aamuna kello kuusi kuulin kilinää yläaulasta. Kun rapina vain jatkui, menin katsomaan. Janneke oli lipaston päällä ollut tyrkkimässä korujani ja juuttunut kynnellään yhteen kaulaketjuun kiinni. Tassu oli ylhäällä eikä kynsi lähtenyt koukusta. Älä nyt vedä niin että ketju katkeaa. Rynnistin apuun, tartuin tassuun, ja nostin kynnen irti lenkistä.

Tai: Kello 5.51. Janneke moukuu ja tuo kovan muovisen kulkuspallon yläkertaan leikittäväksi. Kolinaa ja kilinää.

Janneke: ”En minä vaan mitään...”

Kylppärin mini-ikkunaakin pitää vahtia.

Nämä kissa-aiheiset somessa kiertävät totuudet ovat osuvia: ”Varmaan monelle tuttu tilanne, että kissa jumittuu kynnellään johonkin ja sitten kun menet auttamaan, se on hyvin loukkaantunut, että kehtasit koskea sen tassuun.” Tai: ”Kissan omistajana opit nopeasti, että hiljaisuudet voivat tuntua hyvin erilaisilta: ’kissa on näkymättömissä ja kaikki on hyvin’ tai ’kissa on näkymättömissä, mutta tässä on nyt jotain epäilyttävää’.”

Viime sunnuntaina oli aurinkoista ja lämmintä ja halusin kävelemään. Keksin yhdistelmän: kävellään keskustaan, otetaan ne suunnitellut kahvit kivassa kahvilassa ja kävellään takaisin. Oikein hyvä. Laitoin päälle vain kevyemmän välikausitakin, ja silti aurinko paahtoi niin että hikoilutti.

Yllättäen keskustassa oli jo silloin karnevaalitouhua. Prinssiä ja pariskuntaa kimallepuvuissa ajeli pyörällä kohti keskustaa. Humppamusiikkia kuului. Vastaan tuli kaksi hahmoa, miestä joilla oli selässä kannettavanaan valtavat puhallettavat nuket, joiden käsiä he liikuttelivat kepeillä heilutellen. Huvikseen hauskuuttivat yleisöä kulkemalla pitkin katua niiden kanssa hypellen.

Kahvilan kadulla oli niin tyyntä, että ihan helposti päätimme jäädä ulkopöytään. Otin kaneli-matcha-latten ja se maistui heinältä ja ruoholta, navettatunnelma. Myös itsetehty vaniljalimonadi oli oikein hyvää. Jazzorkesteri kirjavissa takeissa soitteli myös kadulla.

Pääsin myös raivaamaan pihaa. Pelkät katkaistut saniaisten oksat ja hortensian kukinnot täyttivät koko kompostisäiliön. Eivät mahtuneet syksyn lehdet enää. Otan ne sitten ensi viikolla. Toivottavasti silloin olisi kuiva sää, koska nyt oli tullut sadekuuro päältä ja lehdet olisivatkin olleet ällön märkiä. Jo hortensian katkonnasta nahkahanskat tulivat limaisen litimäriksi.

Sitten löytyi kadonnut palapelini pala. Pöytätabletin alta, jonka mieheni nosti ylös. Ei ollut kaukana.

Miten onkin paljon tekemistä yhtäkkiä. Se on kiva, kun innoissaan aloittelee ja laittaa liikkeelle suunnitelmiaan, mutta niiden toteuttamisvaiheet numero 1 - 27 ovatkin sitten tehtävälistalla edessä, kas vain. Ja niitä pitää jaksaa edistää monta viikkoa tai kuukautta. Pian tulee päivä, jolloin ei yhtään huvitakaan enää kuten alussa. Mutta proggikset ovat kesken. 

Onko liian monta rautaa tulessa. Toisaalta halusinkin jo toimintaa. Ongelma on ehkä se, että energiatasoni ei ole yhtään stabiili, vaan aaltoilee. Heikompina päivinä, ja niitä on paljon, toivoisi, ettei olisi olemassa yhtäkään proggista.

Allergiakuvioni ovat muuten aika mielenkiintoiset. Siitepöly (leppä ja pähkinäpensas) selvästi aloittelee, ulkona käytyä aivastuttaa. Loogisesti ja kokemuksesta voisi olla odotettavissa herkistymistä ruoka-aineillekin tänä aikana. Silti vetelen esim. ruokalassa täysillä leipää, jossa on päällä hummusta ja saksanpähkinää, enkä saa mitään oireita. 

Analysoin, miksi tykkään siitä telkkarin siivousohjelmasta, jonka nyt löysin Hollannista. Jossa koko talo raivataan tyhjäksi ja tavarat karsitaan ja huoneet järjestetään uudelleen toimivaksi. 

No, kaiken kaikkiaan se on loppujen lopuksi feelgood-ohjelma, hyvän mielen ohjelma. Lopussa kaikki ovat onnellisia ja tyyytyväisiä. Asunto on siisti ja paljon toimivampi kuin ennen. Ja siihen päästään kivuliaan prosessin kautta, jossa tavaroiden karsiminen itkettää ja suututtaa, mutta kriisistä mennään läpi ja lopulta tulos on hieno. Ja lisäksi vielä tykkään realismista ja olen utelias näkemään, millaisissa tavallisen kategorian asunnoissa muut asuvat ja millaisia tavaroita ja säilytysjärjestelmiä heillä on.

Kontrasti on suuri siihen, kun samalla mieheni katsoo kuluttajaohjelmaa, joka tutkii elintarvikkeiden sisältämiä aineita ja pakkausten väittämiä. Tutkitaan ja hutkitaan koko tunti. Tulos on aina pettymys. Väite ei pidäkään paikkaansa; tämä leipä ei ole yhtään sen terveellisempää kuin muut. Tai tässä ei ole mitään luonnollisen autenttista, vaan jauhe tulee Kiinan tehtaalta. Jne. Totuus kaivetaan esiin ja se on aina ruma: meitä on taas huijattu. Tämä EI ole feelgood-ohjelma. 

Eikä se toinenkaan kuluttajaohjelma, joka muistuttaa Suomen Karpoa. Jossa kuvaillaan joku huijarifirman tekemä temppu ja autetaan uhria selvittämään asiansa ja irtisanomaan sopimuksensa tai saamaan rahansa takasin, ja käydään jäkättämässä firman edustajalle. Ikävää settiä sekin. Näyttää pahan ihmisessä.

Päivän kysymys: Mikä on minestronekeitto? Yhtäkkiä sen resepti oli lehdessä, jonain variaationa, ja muistin, että sehän oli kouluruokalassa joinain vuosina mukana menyyssä. Tai menossa. Se kuulostaa Italialta. Sen liemi oli kirkasta. Oliko siinä jotain pastaa mukana? Vihanneksia oli. Jos se on italialainen, mikä siitä tekee italialaistyyppisen? Mitä siihen kuuluu / miten se määritellään?

Netistä: kyllä siihen hyvinkin kuuluu pastaa. Ja papuja alunperin myös. Niitä en kyllä oikein muista koulusta. Porkkanan kyllä. Liemeen lisätään tomaattipyreetä, joka tekee siitä punertavan. Paljon vihanneksia tulee. Voi olla vegetaarinen tai esim. jauhelihalla tai kinkulla terästetty. En muista koulun tarjoamaa muotoa tarkkaan. Neutraali alue. Ei siis voinut kovin pahaa olla.

Taas tuli kylmä ja Siperian tuulet puhaltaa, tai Puolan, kuten täällä sanotaan idän suunnasta.

Lämpöä, karkkia, kakkua ja ruokaa

Nyt on siitepölyä ilmassa ja aivastuttaa. Lämpeni. Keskiviikkona oli +2 astetta päivällä, torstaina +12, perjantaina +16. Kävin ulkona ilman takkia, villapaidassa.

Nyt on yhtäkkiä se hetki, että on ihan pakko raivata piha ja etupiha. Katkaista kaikki kuolleet rangat ja hortensian kukat. Juuri vastikään oli miinus neljän yöpakkasia koko viikko, jolloin oli ihan selvää, että en todellakaan vielä ala haravoida lehtien jämiä pihasta, koska niiden alla talvehtivat hyönteiset täysillä. Mutta eivätköhän ne nyt heräile.

Krookukset kukkivat pihassa ja lumikellot puistossa - edelleen, vaikka näin jo ne samat monta viikkoa sitten kylmässä.

Kylmä aamu, auton ikkunat jäässä.

Lämpötilakehitys kolmena peräkkäisenä päivänä. Ensin pipo ja pitkät kalsarit ja kaikki varusteet, sitten takki auki ja pipo poissa, sitten ilman takkia.

Suurin katastrofini on, että nyt minulta tosissaan puuttuu yksi pala tuhannen palan pelistä. Olin tehnyt reunan valmiiksi monta päivää sitten ja siitä on valokuvakin, että se oli kokonainen. Nyt kun nostin lastulevykannen pois, yksi reunapala puuttuu. Ei mitään hajua, ovatko kissat vieneet sen jo viisi päivää sitten vai putosiko se minulta vasta kun otin sen kannen ylös. Pöydän lankkujen välissä on kivasti rakoja, joihin palat voivat pudota, mutta siellä ei näy mitään, kun katson taskulampulla. Minulla ei nyt ole oikein toivoa, että se pala löytyisi enää.

Totesin, että päiväni alkaa usein tällä lailla iloisesti, että herätyskello alkaa piipata kesken parhaiden unien ja sanon sille: ”Haista p*ska s**tana”.

Kävin itsekseni kahvilassa lounaalla. Kun tarpeeksi kauan kiertää vain kehää toimiston, kotisohvan ja ruokakaupan väliä, alkaa tehdä mieli ihmisten ilmoille ja istumaan mukavassa kahvilassa juomassa ihan mitä vain. Dirty chai latte ja Avocado burrata toast. Maximum luksus peliin kun kerrankin pääsen suuren maailman kahvilaan.

Minua ei haittaa olla siellä yksin. Jos odotan päivää, jolloin miehelläni on aikaa haahuilla kaupungilla päiväsaikaan kanssani, niin sitten en pääse koskaan kahvilaan. Koska viikolla eivät työajat mene yksiin ja viikonloppuna on usein muuta suunnitelmaa. Tosin tuo kahvila näkyy olevan nyt sunnuntaisinkin auki, ja se on mahdollisuus.

Kun listasin pieniä asioita, joilla voisin tuoda iloa arkeeni, kahvilan lisäksi yksi niistä oli saada käydä poimimassa irtokarkkeja laarista ja syödä silloin tällöin värikäs namu. No kukas estää. Nyt ehdin karkkikauppaan.

Ostin purkin. Kassa antoi minulle järkyttävän ison paperikassin kuin olisin ostanut montakin kiloa. Ja hän puhui minulle englantia. Joko hän päätteli jostain yhdestä mutisemastani sanasta, että en osaisi hollantia, tai sitten hän ei itse osannut hollantia, mitä tietysti nykyään tapahtuu siellä täällä ravintoloissa ja osin kaupoissakin.

Haha, löysin telkkariohjelman itselleni. Ihan sattumalta yhdessä lehtiartikkelissa mainittiin kaupallisen kanavan ohjelma niin, että tunnistin formaatin Suomen telkkarista. (Sieltä en muista nimeä.) Olinkin toivonut, että voisin nähdä sitä jonkun maalaisena joskus. 

Se on siivousohjelma, jossa tiimi auttaa raivaamaan jonkun perheen tavarat sillä metodilla, että talous tyhjennetään kokonaan ja kaikki omaisuus levitetään suuren hallin lattialle karsittavaksi. Talosta tulee aina järkyttävä määrä roinaa. Sitten hallissa on helppo käydä läpi yksitellen, että pitääkö tämä tosiaan muka vielä säästää. 

Lopulta huoneetkin on vähän sisustettu kauniimmin, huonekalut siirretty järkevämpiin paikkoihin, ja jäljelle jääneet tavarat laitetaan hienosti paikoilleen. 

Täällä sen nimi on ”Je huis op orde” (Talosi järjestykseen) ja se tulee SBS6-kanavalta. Tällä hetkellä on kausien välissä tauko. Mutta mieheni tiesi, että on olemassa ilmainen nettisivu, jolta voi katsoa ohjelmia, ja siellä on vanhojen kausien arkistot tuosta vain katsottavana. Jees! Näitä aion katsoa aina kun haluan rentoutua.

Taloa aina remontoidaan melkoisella kiireellä ja lähes nollabudjetilla. Uusia huonekaluja ei hankita, mutta vanhoja kaappeja ja sänkyjä saatetaan tuunata, jakaa osiin, maalata uudestaan, päällystää sisustusfoliolla eri väriseksi tms. Jokunen seinä saatetaan maalata tai tapetoida. 

Yhdessä jaksossa selvisi järkyttävästi hollantilaisten suhtautuminen (melko yleisiin) homeongelmiin. Jonkun lipaston takaa paljastui seinästä mustia homeläikkiä. Kokenut remontoija selvitti: ”Jos tähän maalaa valkoisella päälle, niin home tulee siitä pian taas läpi. Minulla onkin tässä hiuslakkapullo. Suihkutan kunnon kerroksen hiuslakkaa homeen päälle, niin se jää sen taakse, ja sitten maalataan päälle.” No niin. Ratkaistu.

Mieheni piti sukulaisille synttärikahvit ja leivoin aleksanterinkakun. Mieheni toivoo sitä yleensä. Taikinasta tuli aika tiivis, se ei jotenkin muhevoitunut ja kohonnut tarpeeksi, vaikka paistui. Kuorrute oli liian löysää ja kakun peittämisen jälkeen valui ja valui ja valui alas reunoilta niin että kakku oli lätäkössä rumasti. 

Tällä kertaa sössin jopa värin. Olen monta kertaa saanut liian jykevän punaisen kuorrutteen marmoriraitoja varten ja nyt todella vähensin väriainetta, jotta se olisi kerrankin nätin vaaleanpunanen. No, raidat olivatkin niin haaleita, että niitä tuskin erotti valkoisesta pinnasta. Tylsää sekin.

Ja se hemmetin täyte. Kun Suomesta saa kunnollista paksua toffeeta eli kinuskia valmiina, niin täältä saa vain sellaista hyvin nestemäistä karamellikastiketta ja sen takia täytteeni on aina liian juoksevaa ja on vaikeaa lapata sitä tarpeeksi väliin.

No, silti kokonaisuuden maku oli hyvä ja viipaleet olivat siistin näköisiä leikattuna. Ja lähes koko kakku syötiin kerralla.

Kokkailua on myös harrastettu. Saimme lahjaksi kilon herkkusieniä sukulaismieheltä, joka on vihannesbisneksissä, ja improvisoin niiden ympärille uunivuoan. Tein niitä saman tien kaksi, kun sientä kerran oli niin paljon. 

Ladoin vuokaan keitettyjä perunaviipaleita, jauhelihaa, pekonia, ranskankermaa, kermaa, mozzarellaa, mausteita, persiljaa ja ne sienet, ja päälle vielä juustoraastetta. Hyvää tuli.

Yksi päivä taas halusin vihdoin keksiä ja koota itse Loaded Fries -annokset. Niissä on siis alla iso kasa ranskalaisia, seassa erilaisia maustekastikkeita ja muuta tilpehööriä, ja päällimmäisenä jokin ravitseva asia, esim. pulled porkia tai kananugetteja niin että siitä tulee kokonainen ateria. Niitä voi tuunata mihin suuntaan vain, vaikka aasialaisia makuja tai texmex.

Meillä ei ole rasvakeitintä eikä minkäänlaista muuta pöhötintä, joten teemme uuniranskalaisia pellillä. Paistoin kevätsipulin paloja hieman, kypsensin ja maustin paneroidut kanapihvit makealla chilikastikkeella ja soijakastikkeella, ja paistoin ranskikset. Kuumana sekoitin parmensaanijauhetta ja suolaa ranskiksiin, jaoin ne lautasille, sitten truuttasin päälle majoneesia ja cheddarkastiketta, leikkasin kanapihvit suikaleiksi ja asettelin ne päälle, ja vielä kevätsipulit. Tuli ravitseva ja maukas. 

Haasteena on pitää päälliset ja ranskikset yhtaikaa kuumina, jotta annos pysyy kokoamisen ajan vielä suht lämpimänä eikä ole ihan jäähtynyt tarjoiltaessa. Toinen haaste on löytää juustokastiketta. Se olisi tosi hyvää ranskalaisten päällä aina. En ole vielä Hollannin tai Saksan marketeista onnistunut löytämään. Tämä oli Suomesta ostettua ruotsalaista Kavlin burgerjuustokastiketta tuubissa.