sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Paluu arkeen, juhlaan ja remppaan


Lomalta paluu. Einestä ruokakaupasta. Ei tee mieli kokata eikä ehdi. Pesin ja ripustin viidet pyykit ja latasin tietokoneelle 700 valokuvaa. Etu- ja takapihaan oli pakko antaa vettä letkulla, koska hortensia oli käpristymässä kuumuuteen. 

Palatessa täällä oli oikeasti 34 astetta, enemmän kuin Kreikassa oli koko loman aikana! Jotenkin törkeää, että puuskutat siellä kymmenen päivää 31 asteessa ja kotona onkin 34 ja 32 ja 30 asteen päivät vastassa. Ja rutikuivaa taas. Kysyn, pitääkö olla joka kesä nykyään se sama homma, että kasvit käpristyvät paahteeseen ja kuivuuteen. Eikö ole enää normaaleja kesiä, jolloin sataa vähän väliä? 


No, parin viikon sisään tästä alkoi sadekausi ja on satanut aika monta kaatosadekuuroa päivittäin. Nyt vettä riittää taas.



Pesin myös kaikki talouden silmälasit ultraäänilaitteella. Töhnät irti.


Töihin meno ahdisti aivan hirveästi ja teki mieli vaan kääntyä kesken matkan ja mennä takaisin kotiin eikä koskaan enää palata työpaikalle. Menin kuitenkin. Ensin siellä oli tekniset ongelmat vastassa, tietokone ei meinannut ladata eikä ottaa yhteyttä monitoreihin ja siinä meni ensimmäinen tunti tajuta, että joku on säätänyt kaapeleita ja tökännyt yhden johdon latausaseman väärään reikään. Kiva että mun tavarat hajotetaan mun loman aikana. Selvisi, että se oli ollut jopa osaston tietokone-ekspertti yrittäessään korjata ja testailla muiden ongelmia. Huppista.


Onneksi toimiston seinällä on inspiroivia huoneentauluja.

Sitten päästiin remonttihommiin. Ei omiin, vaan miehen siskontyttö on poikaystävineen ostanut rivitaloasunnon vuodelta 1979 ja sinne pyydettiin kaikki kynnelle kykenevät maalaus- ja pintaremonttiavuksi. Siellä pitäisi hioa ja maalata ties sun mitä.


Nähtiin kämppä. Onhan se vähän vanha ja kulunut. Mutta on siellä ihan hyvin tilaa. Yläkerrassa on 3 huonetta ja kiva moderni kylppäri ammeineen ja leveine kahden paikan lavuaareineen, parempi kuin meillä, ja sen päällä vielä ikkunallinen ullakkohuone, jossa on pyykkinarut ja paljon säilytyskaappeja ja jota voisi oikeasti käyttää moneen asiaan ja jopa oleiluun. On myös autotalli, mikä on ihan luksusta minun silmissäni, ja sen vieressä pihavarasto. On etupihaa ja takapihaa.


Ekalla keikalla lähinnä kannoin klapeja pakettiautoon. Pihalla pienittiin pyörösahalla palkkeja, jotka oli turhina irrotettu olohuoneen katosta, ja ne olivat käypää polttopuuta tytön vanhempien lämmitysuuniin talveksi. Hirveät halkopinot, joita tetristin tavaratilaan.



Laitoin itse sekaisin pinkkiä ja liilaa tukkaan kampaaja-aikaa odotellessa.

Myöhemmin mieheni maalasi olohuoneen katon ja minä eteissopen monine mutkineen ja oviaukkoineen. Kaikki pitää aina maalata kahteen kertaan, se on armotonta. 


Oli aika monta vaihetta vielä. Minusta se näytti aika loputtomalta ja lannistavalta, siltä ettei mikään riitä, aina on vielä 100 asiaa tekemättä. Uudelleen rapattuja olohuoneen seiniä ei voinut alkaa maalata ennen kuin ne on hiottu hiomapaperilla ja puhdistettu kosteilla rievuilla, siis mitä hittoa ja kuka senkin käsin tekee. Katto piti maalata toiseen kertaan ja sitten olohuoneen kaikki seinät kahteen kertaan. Keittiö piti asentaa, kaapinovia on maalattu ja uunia puhdistettu muissa osoitteissa ja ne piti tuoda takaisin ja koko keittiö kuurata.


Se rauhoitti jo tilannetta ainakin minun päässäni, että siellä kävi oikea remppaäijä katsastamassa ovenkarmit ja mahdollisesti ulko-ovetkin. Parempi että ammattilainen lakkaa niistä kunnollisia. Saas nähdä jaksavatko he maksaa eli kuinka persiilleen lennättävä summa sieltä tarjouksesta tulee, kun ammattilainen sanoi tarvitsevansa 3 päivää tai ainakin 2 ja puoli kaiken sen teippaamiseen ja maalaamiseen. Kaikki sisäoviaukot plus paljon muuta.


Mutta pääosin kaikki onnistui ajoissa ja nyt on muutto jo lähes hoidettu. Jälkikäteen riittää pikku työmaita varmaan vielä kuukausiksi.


Ilahdus: tänne ilmestyi laktoositonta ranskankermaa, kiitos Arlan. Mahani tykkää.

Maailman kauneinta pastaa eli värjättyä farfallea.


Tuli myös kutsu yhden tutun naisen 50-vuotissynttäreille, vanhoja mieheni luokkakaveripiirejä. Oli oikein vuokrattu sali ja se oli aika täynnä vieraita. Tiskiltä sai ensin kakkukahvit perinteiseen tapaan. 


Kahvia ja kakkua, joka on meillä läänin perinteistä marja- tai hedelmäpiirakkaa.

Muutenkin tarjoilu meni perinteisten hollantilaisten synttärijuhlien kaavan mukaan prikulleen. Dokumentoin kulun. Eli kahvien jälkeen saa alkaa juoda kaljaa. Sen kyytipoikana on kulhoissa sipsejä - yleensä paprikalla maustettuja - ja suolatikkuja. 




Ja illan edetessä viimeisessä vaiheessa lämpenee rasvakeitin ja sitten saa friteerattuja suupaloja kuten bitterballeneita majoneesilla tai sinapilla. 



Jossain vaiheessa juhlakansa veti myös letkatanssia kädet toistensa harteilla eli ”poloneesia” ympäri salia murrehumpan tahdissa. Myös hyvin perinteisesti sukulaisporukka esitti päivänsankarille laulun ja laittoi hänelle hassun hatun päähän ja sellaista.





Synttärisankari harrastaa line dancingiä juuri siinä tanssikoulussa, jossa bileet pidettiin, ja siellä oli monta kurssiryhmäläistä. Liittyen harrastukseen soi aika paljon vanhaa kantrimusaa ja rocknrollia, josta totesimme, että 50-60-luvun musa on jopa meille vanhoille liian vanhaa.


Maanantaiaamuna kun ajoin moottoritiellä, ilmeisesti rekan perästä lensi kivi tuulilasiini ylös keskelle, aika kovaa poksahti. Siihen tuli pyöreä jälki. Sitä sitten selvittelemään autovakuutusyhtiön sovelluksella puhelimen kautta. 



Apissa voi suoraan ilmoittaa, että kivi on käynyt, ja voi suoraan valita paikkakunnaltaan tuulilasikorjaamon. Täytin kokonaisen online-lomakkeen ja liitin siihen valokuvia. Myöhemmin Venrayn Autoglaz soitti ja heille oli vakuutusyhtiö kuulemma sanonut, että koko tuulilasi pitää vaihtaa. Ihmettelin, he selvittivät sen, ja sitten se oli muutettukin vain korjaukseksi. Meilissä luki vielä väärin, että maksaisin itse omavastuuosuuden, mutta ei se näin mene. Korjaus on kokonaan ilmainen minun vakuutuksessani. Omavastuu olisi vain, jos koko lasi vaihdettaisiin. Soitin ja tsekkasivat senkin sitten. Koko päivä puuhaa saada kaikki selvitettyä.



Firmalla oli halli heti autopesun kulman takana. Se on se diskoautopesu, jossa välkkyvät värivalot. Ne ovatkin ihan samaa firmaa. Tuulilasin odotustilasta oli sivuovi suoraan autopesutunneliin ja sama henkilökunta kävelee pesulan puolelta korjaushalliin. 


Luin lehteä odotusaulassa.

Sivuovi autopesuun.


Jotenkin sähläämistä. Kaikkea tekemässä oli 4 eri miestä yhtaikaa. Yksi kävelee paperin kanssa tuonne ja toinen saman paperin kanssa takaisin. Yksi alkaa ojentaa minulle auton avainta, että tässä olis, pysäköin tohon - Öö, ei tää kyllä oo mun avain (katson kun kämmenellä lukee Kia)... - Ai jaa joo, missäs se olikaan... ai juu, jätin sen tonne autoon. 


Sitten pitäisi tulostaa paperi allekirjoitettavaksi. Nuori mies ei saa tietokonetta päälle, ruutu on mustana. Vanha mies löytää napin ja saa koneen käyntiin, mutta siihen pitää näpytellä salasana. Tuntematon. Soittaa toiseen rakennukseen, joku on siellä asettanut uuden salasanan. Saa puhelimitse salasanan. Ei aukene vieläkään, väärä. Lähtee toiseen rakennukseen printtaamaan paperia. Takaisin tulee taas eri äijä sen paperin kanssa. Voi hyvänen aika sentään. Mutta korjattua se tuli.



Menestys on se, että siniset kukat etupihassa kukkivat kaikki. Tuli oikeasti kukkahuiskuloita uusiin herkkiin nokkoslehtisiinkin kasveihin, jotka istutin viime syksyllä. Ohdakkeet kukkivat ja kimalaiset käyvät.





4 kommenttia:

  1. Ohhoh. Olet loman tarpeessa jo heti loman jälkeen.Sähläys alkoi jo heti kotimatkalle lähtiessä. Yleensä kaikki huono ja epäonni kasaantuu peräkkäin- ainakin minulla. Kun sen jaksaa kestää, niin sitten on rauha pitkäksi ajaksi. Onpa ihanaa, että miehesi siskontytöllä on noin hyviä sukulaisia talkoita tekemään. Suomalaisethan ovat aina avuliaita ja valmiita talkoisiin. Minäkin. Omituiset talkoot olivat pääsiäislauantaina veljen talorakennustyömaalla. En saanut edes kiitosta, ja isäntä söi minun eväänikin, kun oli liian saita kävelemään lähikauppaan. Emäntä ei vaivautunut pikkupakkasessa edes paikalle, eikä lähes aikuisia lapsia kai raaskinut käskeä työhön oman kodin hyväksi. Viluissani ja nälkäisenä ajelin tunnin kortteeriin saunaan ja murkinalle. Olen kuulemma vieraantunut suomalaisesta yhteiskunnasta. "Niin aina" sanoo satakuntalainen kaksiselitteisesti. Opin ainakin sanomaan "ei".
    Joo, Saksassa suosittu hollantilainen Rudi Carell lauloi 1975 hitin "Wann wird´s mal wieder richtig Sommer?" Muistui mieleeni viime yönä, kun en saanut unta ja kävin hakemassa kylpytakin lisälämmittimiseksi. Sukat jalkaan ja peiton alle! Nukuin. Hundstage, koiran päivät ja helteet ovat toistaiseksi peruutetut.
    Hyvää jatkoa, kyllä se siitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vanha kunnon Rudi Carell on tuttu tv:stä. Kuuluisa kai siitäkin, että aina jäi puheeseen vahva hollantilainen aksentti vaikka kuinka kauan teki töitä Saksan viihteessä. Jaa, oli tosiaan vähän karut talkoot nuo sitten. Se saattaa ottaa pattiin, jos huomaa, että avuliaat apulaiset tekevätkin leijonaosan työstä ja itse herrasväki tuskin sormea liikauttaa.

      Poista
  2. Huh, vakuutusasiat ovat usein enemmän tai vähemmän raskaita ja harvoin menevät erityisen jouhevasti. Itselläni olisi parikin vakuutusilmoitusta tehtävänä, saa nähdä kuinka niiden kanssa menee. Tärkeintä olisi joka tapauksessa, että saisi korvauksen, vaikka ei kovin jouhevaa olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä siihen. Tämä meni hyvin, kun vaan kahlasi sen byrokratian kerran läpi. Yhä useampi asia siirtyy hoidettavaksi puhelimen sovelluksella ja yritän pysyä mukana kehityksessä....

      Poista