maanantai 3. tammikuuta 2022

Joulun rauhaa 2021

Lensimme Amsterdamista Helsinkiin KLM:llä noin viikon joululomalle. Mikä lopulta onnistui, vaikka maat olivat sulkemassa rajojaan yhä tiukemmin uusine testivaatimuksineen juuri noinakin päivinä. 

Lennot oli KLM jo aiemmin syksyllä vaihtanut tytäryhtiönsä Cityhopperin nimiin, joka ei ole ennen tavannut Suomeen saakka lennellä. Cityhopperin laivasto koostuu pienemmistä Embraer-suihkukoneista. Eivät siis olleet saaneet KLM:n isompia koneita täyteen tälle reitille.




Auringonlasku pilvien yllä oli kaunis ja matkustamokin söpösteli purppuraisilla tunnnelmavaloilla.





Helsinki-Vantaalla oli edessä uusi terminaali ja aulan ”suomalainen saari” -luontoteos.



Joulu. Perus. Ruokaa ja oleilua pienellä porukalla vanhempieni luona. Ankara pakkanen jatkui koko viikon, ei paljon voinut vapaaehtoisesti tehdä kävelylenkkejä.



Ulkosuomalaiselle eksoottinen näky tämäkin tien pinta.

Muumipiparit hankittiin valmiina Hakaniemen kauppahallista.

Torttuja tekaistiin itse.





Kivat lahjojen jaot ja katsoin siskoni kanssa pari vanhaa valokuva-albumia, joissa oli meitä pienenä. Analysoimme muotia, muistimme nahkahapsuhameen ja samismekot, jotka tuolloin hieman ärsyttivät isosiskoa, kun piti edustaa samassa kankaassa kuin tyhmä pikkusisko-rääpäle. Ihmettelen noita 70-luvun muovisia talven tikkitakkeja, mitä ne synteettiset ja kovin ohuelta näyttävät materiaalit nyt saattoivat lämmittää pakkasella. Mutta hännällinen pyöreä koko pään peittävä lasten karvahattu oli tehokas. 


Saunassa kävimme monta kertaa ja hilluin parvekkeella -15:ssa. Ihanaa. Ei ole kylmä kun tulee saunasta. Mieheni on eri mieltä. Hän ottaa minusta vain kuvan ja mutisee sisällä, kuinka kauheaa on pelkässä pyyhkeessä ulkona seisoskelu tuossa lämpötilassa.



Lunta ei tarvinnut luoda, paitsi ihan pari senttiä vähän luutia pari kertaa. Kiva että oli valkoista vähälumisesti, kuitenkin ihan eri asia kuin musta joulu.





Vein kauralyhteen pihalampun luo, meillä sitä eivät yleensä syö linnut, vaan isot rusakot. Mutta ei tullut pupua esiin yksikään yö, aina tarkkailtiin ja lauloin pupulaulua parvekkeella. Ei auttanut. Vasta lähtömme jälkeen puput olivat äkänneet sen ja runsaasti jälkiä oli ilmestynyt sen ääreen.


Sattumalta muistin apteekin vieressä, että minunhan piti hankkia Suomesta hydrokortisonivoide kaikenlaisiin kutiseviin hyönteisenpuremiin tai puutarhan allergisiin kasvikosketuksiin, sillä sitä ei saa Hollannista kuin reseptillä. Laiton lääkkeen salakuljetus tai jotain.


Mutta paransin kai atooppisen ihottuman yhdellä Nivealla. Oikeassa kämmenselässä oli yhtäkkiä karhea iho ja punaisia läikkiä, mitä ei kuiva ilma ja pakkanen ainakaan parantanut, eikä käsien jatkuva pesu ja desinfiointi lentokentillä. Kokeilin siihen rasvaista Niveaa ja jo yhden kerran jälkeen iho oli sileämpi. 


Pari perus-Suomiruokaa ehti maistella perinteisten jouluherkkujen ohella.




Matkustaminen vaatii paljon byrokratiaa ja sääntöjen noudattamista tällä hetkellä. Oli tärkeää saada tämä keikka kotipuoleen tehtyä, esteistä huolimatta.


Hanki kimmelsi kovassa pakkasessa.


Pakkasilman halo auringon ympärillä.

Kotimatka ei mennyt ihan putkeen, siitä tässä jutussa: Epäonninen paluulento

2 kommenttia:

  1. Ai että, olisi kyllä mahtavaa istahtaa lentokoneeseen pitkästä aikaa. Tuli mieleen, kun sen verran kivat maisemat on tuolta ikkunasta! Lähiaikoina olisi varattu matkamme ajankohtainen, mutta saa nähdä, ehtiikö Omekron vielä pilaamaan sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylhäällä on tosiaan yleensä upeat maisemat. Jos ei lennä ihan pimeän aikaan. Mutta mikä siinä on, ettei meille koskaan osu rauhallista laskeutumista Helsinki-Vantaalle, vaan aina siellä sivutuulet heittelevät konetta vinoon ja ilmakuoppiin viimeiset 3 korkeuskilometriä? Aina saa pelätä turbulensseissa kädet hikoillen loppuun saakka. Onko olemassa tyyntä laskeutumista Helsinki-Vantaalle ollenkaan?

      Poista