Työ voi olla ihan hirveän rasittavaa ja turhauttavaa. Yleensä se on sitä silloin, kun on pakko ottaa yhteyttä kopiokonefirmaan ja kaikki menee taas pieleen.
Tai silloin, kun joku kirjanpidon assistentti kettuilee Romaniasta käsin henkilökohtaisesti mulle, vaikka nimenomaan selitin sille jo, että ei ollut mun syy, että meillä kaikilla on ylimääräistä työtä. Read my previous e-mail. Osaaks ne lukee? Joskus tuntuu, ettei ne osaa englantia. Niin siinähän selität parhaalla Oxfordin englannillas ja selkokielellä, että näin ja näin. Jos ei ne kuitenkaan tajua siitä mitään.
Niin sellaisina hetkinä on sellainen tunnelma, että I quit my job ja se johtuu susta pikku assistentti.
Ja joka kerta kun mulla on joku asia kopiokoneen asiakaspalvelulle, niin se menee niin, että saan olla soittamassa niille kahden viikon ajan, koska ne lupaa asioita, jotka ei tapahdu.
(Varoitus, tämä turhautunut kirjoitus aiheuttaa pahaa tuulta.)
Siis mulle kiirelähetyksenä laitetut värikasetit oli muka toimitettu tiistaina, mut eipä näkynyt. Sitten ne myönsi ihan itse puhelimessa:
- Ne on toimitettu talonumeroon 33 A tiistaina.
Siis mikä helkatin A?
- Me ollaan 33 ilman kirjaimia. A on joku muu.
- No kysy sieltä. Se on naapuri.
- En mä tiedä, kuka täällä on 33 A. Mun pitäisi alkaa etsiä Google mapsista, että mikä firma se on.
- Mutta se paketti on siellä. Kuriiri vei sen sinne.
- Eihän se voi olla mun ongelma. Tämä on iso teollisuusalue, en mä ala kulkea täällä pitkin poikin kilometrikaupalla etsimässä mun tavaraa, joka on viety väärään osoitteeseen johonkin tuntemattomaan firmaan.
- Mutta jos koitat tsekkaa sen niiltä naapureilta kuitenkin ensin.
Olen jopa niin ihmeellinen, että otan selvää, että 33 A on toi iso jakelukeskus, johon tulee rekkoja. Soitan sinne, mies tsekkaa niiden vastaanotossa niiden tavarakasan ja sanoo, ettei näe kuvailuun sopivaa pakettia.
Okei. Tein kaikkeni, enemmän kuin asiakkaalta voi edellyttää. Mitä vielä?
Kävin emotionaalisesti valittamassa kiinteistöpalvelun miehelle, että Xerox kusee. Hän ymmärsi. Ja tiesi muilla olevan samanlaisia ongelmia.
Ja sitten hän sanoo tähän kuuluisat sanat:
- Ahhahhaa joo, tätä ne on tehneet jo vuosia, että meidän kamat viedään 33 A:han!
- Eli siis me maksetaan laskut meidän varaosista ja ne kärrää ne muualle? Eihän tämä voi olla oikein.
- Tämä on meidän ATK-osaston sopimus niiden kanssa. Niiden pitäisi välittää. Mutta täällähän on tuskin ketään ATK:sta jäljellä nykyään enää. Joten ei kukaan välitä.
Noni, hienoa.
Jaksoin soittaa vielä kerran helpdeskiin. Tuntee jo saavansa hankalan asiakkaan maineen, mutta se johtuu siitä, etteivät ne tee mitä lupaavat. Ja sitten on pakko kysyä perään, koska ongelma ei ole ratkaistu vieläkään. Alkaa jo kuulla äänensävystä, että ne on, että ei jumankekka toi hullu soittaa taas.
Mutta ei ole kuule mun vika! Ja nyt lähetystä ei ole edelleen kuulunut. On siis näköjään täysin mahdotonta toimittaa ne siihen osoitteeseen, joka paketin päällä lukee. Olen haalinut varaosia muilta osastoilta ja niin joutuu kuulemma tekemään moni muukin.
Toisekseen minulle oli luvattu teknikko korjaamaan kopiokoneen vaivat. Siinäkin asiassa oli häikkää, koska en saanut vahvistumeilejä eikä se asiakaspalvelun pahin Jan-Jaap löytänyt toimeksiantoa systeemistään. Hän alkoi änkyttää, että tämä näyttää ihan omituiselta koko höskä ja ei täällä lue mitään ja sun pitää soittaa sille toiselle toimijalle Breukeleniin, jonka kanssa SÄ olet ALLEKIRJOITTANUT SOPIMUKSEN.
Siis mitä, siis mikä? Mä en ole allekirjoittanut yhtään mitään, vaan olen yksi kahdestakymmenestä yhteyshenkilöstä. Tämä on ihan isommissa käsissä, en mä ole meidän firma, vaan sen viimeisimmän tason pikku murunen. Ei mulla ole mitään valtaa mihinkään sopimuksiin. Tämä on se ainoa asiakaspalvelunumero, johon meidän orjien on käsketty soittaa. Enemmästä en tiedä. Kamoon, pliis.
Niin turhauttavaa. Jan-Jaap on mun haukkumanimi sille. Oikeastaan luulin, että se sanoi ekalla kerralla nimekseen Jan, jolloin toivoin, että ensi kerralla pliis anna siellä olla joku muu kuin Jan. No siellä oli Jaap, mutta se olikin sama. Ekalla kerralla oli Jasper tai Kasper, se oli ymmärtäväisempi. Kun nyt Jan olikin Jaap, niin sehän sopii, koska yhdistelmänimi Jan-Jaap on yleinen hollannissa. Minulle se tosin kuulostaa vähän sellaiselta kuin ”Urpo”. Vaikkei se oikeasti ole haukkumanimi.
Joten en oikein jaksanut uskoa, että se teknikkokaan koskaan tulee. Toivoin torstain, toivoin perjantain.
Lopetin viimeisen toivomisen klo 15 perjantaina. Klo 15.18 reception soitti, että nyt se on täällä.
Ja siitä olin luvannut itselleni olla iloinen. Kun edes se teknikko tulisi, niin osa ongelmista olisi ratkaistu. Teknikot ovat ystävällisiä ja tekevät hommansa, niissä ei ole mitään vikaa.
Se oli vanha tuttu indonesialainen kiharatukka. Sellainen hiljaisella äänellä puhuva lempeän oloinen. Hän näyttää minulle mielellään koneen sisuksia ja antaa neuvoja. Ja minusta on kiva nähdä, mitä koneessa on ja mitä siellä tapahtuu. ”Ohoh, noi pisteet johtuu tästä magenta drum cartridgesta? Vau. Ja sitä ei voi mitenkään putsata? Ai täytyy vaihtaa.”
Nyt sieltä tuli ihan spektakulääri osa ulos, sellainen laatikon kokoinen plätty, jossa muovinen filmi kelaa suorakulmion ympäri, ihan villiä. Sellaista mikrofilmimatskua. Monikin osa kaipasi vaihtamista tai vähintään puhdistusta.
Äijä ajaa Maastrichtista saakka korjauskeikoille.
Lopuksi hän halusi vessaan ja erehdyksessä osoitin ensin spontaanisti naistenvessan ovea. Eiku... siis tuolla nurkan takana.
Mies katsoi sitä naissymbolia ja tokaisi viikon lauseen:
- Hehe, en mä ole vielä käynyt korjausleikkauksessa.
Siis sukupuolen vaihdossa. Siis... ”vielä”? Että on suunnitelmissa? Siinä jää miettimään, tarkoittikohan tosissaan. Yksi työkaveri jo oikeasti muuttikin itsensä miehestä naiseksi. Mutta vähän huvittavaa, kun kopiokoneen korjaaja tällaisen tokaisee ujosti mutisten. Ei sitä nykyään koskaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti