Päässä soi kiinaa, Ressu Redford ja "Olen neitsyt"

Kun alkoi kiinalainen sian vuosi, sain pomolta linkin animoituun possujen uudenvuodenlauluun, joka on tosi suloinen, ja autenttinen katsaus nykykiinalaiseen kulttuuriin. Pomon veli asuu Kiinassa. Toivotuslaulu söpöin eläimin. Jää melkein päähän soimaan Gong xi, gong xi... Taitaa olla eka kerta, kun päässäni soi mitään kiinaksi.

Tässä linkki, ja englantilainen tekstityskin löytyy tästä versiosta.

Muutoin voisin hyvin kuunnella Beatlesien varhaisia renkutuksia: She loves you, Paperback writer, Can’t buy me love, All my loving, Help!, Eight days a week jne. Ne ovat salaa tosi hyviä.

On taas sellainen vaihe, että päässä soi voimakkaasti popkappaleita. Tukka pystyssä katuja astelen... on pillihousuni haaroista ratkenneet. Pitkä maalaileva alku, ja sitten menevä kertosäe: Sinä ja minä liikennevaloissa... Kyä Dingo oli hyvä juu.

Haen ruuvin, jolla laitetaan vessaan naulakko ja tokaisen merkkaustussi kädessäni: It’s murder on the dancefloor... (se oli se Sophie Ellis Bextor). Kippaan villapesuainetta pesukoneeseen ja laulan: My name is Luka, I live on the second floor... ja muistan, että juuri olikin mielenkiintoinen Suzanne Vegan haastattelupätkä Hollannin telkkarissa. Tiskiä kuivatessa: Nights in white satin, never reaching the end... (Moody Blues, 1967)

Omituisin päässäsoinut oli se, kun yhtäkkiä tuli suomeksi aivoihin riipivä balladi: Kato mitä sä teit, sä jätit vain sirpaleita... eli Phil Collinsin Take a look at me now. En tiennyt tietoisesti tietäväni, että siitä on olemassa suomalainen versio. Se on jostain arkistoitunut alitajuntaan kuitenkin. Aha, se on Ressu Redford. Siis se, minkä mä muistan. En tunne uusia Cheekin ja muita versioita, joita on näköjään myös.

Ennenko unohdan: tiedän myös lisää sellaisia kappaleita, joiden mongerruksen muistaa lapsuudesta, kun ei tajunnut englantia. Kirjoitin taannoin Beatlesien Paperback Writerista (linkki). Että englantia osaamattomana saksanlukijana varsinkaan ei ollut mahdollisuutta tajuta siitä yhtään sanaa, kun se soi radiossa. Tai sitten se soi jo ennen kouluikää, jolloin vieraat kielet olivat vain summittaisia hassun kuuloisia tavuja. Kuinka siitä jälkikäteen silti hyvin muistaa, että tiesi kyllä sen menevän hitaassa kohdassa juuri näin tavutettuna: ”peippe bäkwai thöö”.

Niin, sitten oli myös George Harrisonin I’ve got my mind set on you. Ihan varmasti tuli radiosta silloin. On niin erikoisesti rytmitetty, että eihän siinäkään kuullunymmärryksestä tullut mitään. Kuulin ihan vääriäkin konsonantteja siihen. ”Aikat mamai seeee looon ju”, kuulin. Vaikka se olisi ”seetoonju” tai ”seedoonju” eli ”set on you”, niin sen t:n tai d:n muistan kuulleeni ällänä.

Ja sitten Madonna, I am a material girl eli ”ai ämmama tiirial gööl”. Ja välissä suvantokohdassa toistetaan tavua ja sanaa ihan hassusti: a material, a material, a material... Siitä tuli päässäni joku ”ämatiria, ämatiria, ämatiria...” ja ihmettelin, että on se englanti kyllä ihan hirveän omituista ja älytöntä.

Niin että ei se huono muoti ollut 70-luvulla, kun jokainen hitti ehdottomasti ja heti käännettiin suomeksi.

Hieman huvittava on ehkä Einin Olen neitsyt eli Madonnan Like a virgin.

Järisyttävin löytöni oli kuitenkin tajuta, että Tapani Kansa on tehnyt California Dreamingin nimellä Kalajoen hiekat.

Bileitä, sunnuntaikahvia ja kokovartalosärky

Miehen siskon onnistui leipoa banaanikakku vanhalla suomalaisreseptillä. En muistanut tällä kertaa huomioida sitä kulttuurieroa, että Saksassa ja Hollannissa kuiva-aineiden määrät ilmoitetaan resepteissä painoina eikä tilavuusmittoina. Esim: 250 grammaa vehnäjauhoja.

Joten reseptin ”5 dl vehnäjauhoja” herätti hämmennystä hollantilaisperheessä. Neuvoin tunkemaan sitä jauhoa johonkin sellaiseen mittakannuun, joka varmaan kaapista löytyy, toivottavasti; ja että 5 dl on puoli litraa, jos se auttaa hahmottamisessa. Taikka 500 ml on sama asia.

Muunnostaulukko kertoo, että 1 dl vehnäjauhoja painaa 65 grammaa ja siten 5 dl olisi 325 grammaa.

Minusta painomitat ovat leipoessa hirvittävän tyhmiä ja epäkäytännöllisiä, koska täytyy kaivaa jonkinlainen keittiövaaka esiin joka kerta ja sitten huomioida ja laskeskella siinä taaraa. Desi on tuhat kertaa helpompi mitata, senkun täyttää jonkin kokoisen kannun tai kulhon, jossa desien määrä lukee kyljessä. Meilläkin on kolmenlaisia desillisiä kuppeja ja kippoja tarjolla.

Ei siinä, tämä on sentään oikein kaunis ja helppokäyttöinen digitaalinen kirje- ja keittiövaaka.

Hyvä tuli kuitenkin. Dokumentti miehen siskon keittiöstä.

Miehen synttäribileissä, jotka pidetään aina yöaikaan ja kestävät noin neljään aamuyöllä, kaverit joivat tyytyväisenä Lapponian mustikkalikööriä. Yksi on oikein fani ja harmitteli suuresti, ettei sitä sarjaa saa täältä. Hän oli kiikuttanut kerran meiltä saamansa puolukkaliköörin paikalliseen suuren valikoiman alkoholi-erikoisliikkeeseen ja maistattanut siellä omistajalla pikku napsun. Omistaja oli myös kehunut aitoa makua. Mutta ei, vaikka kuinka etsii teitä ja keinoja, ei sitä saa Suomesta tänne kauppiaskaan tilattua.

Join bileissä yhden kaljan. (Eikä se ollut edes mikään belgialainen 12-prosenttinen, vaan melko normaali stout.) Parilla ihmisellä oli ollut flunssa ja he yskivät vielä. Ja on päällä ihan hirveä allergiainvaasio. Siinä ehkä syitä siihen, miksi minulla oli kamala olo sunnuntaina. Miksi päänsärky? Selkälihaskin kramppaa keskiselässä vieläkin hienoisesti. Voiko allergia aiheuttaa kokovartalosäryn? Astmakin tulee. Melko ikävä olo, kaiken kaikkiaan. Nenä on ihan tukossa ja silmiin sattuu.

Tämä on aika hirveän sairas tila, jos tämä kaikki tulee allergiasta. Ja voipunut ja uupunut samalla.

Yrittää hymyillä hän kuitenkin.

Oli +14 ja haluttiin kahvilan terassille ulos. Ilmeni, että tässä kylässä parhaat kahvilat ovat kiinni sunnuntaisin, ihan surkeaa. Juuri silloin kun ihmiset haluavat niitä käyttää. Jäätelökahvilat olivat vielä laput luukulla talviunessa, avaavat maaliskuussa. Eli harvassa olivat terassit. Ja ne harvat olivat täynnä viimeistä paikkaa myöten. Lopulta löydettiin yksi pöytä auringosta.

Aurinkolaseille alkaa olla töitä.

Ostoskadun lammaspaimen-patsas.

Kirkon rautaportti.

Eikä tämä tauti kyllä johdu kaljasta eikä flunssasta, vaan on ihan pelkkää siitepölynuhaa. Töissä on samis, pahasti allerginen, joka varovaisesti kysyi maanantaiaamuna:
- No mikä on olo, siitepölyn suhteen?
- Tota... aivan karsee.
- Mä oon ihan romuna!
- Samat sanat. Just näin meinasin myös asiaa kuvailla. Kokovartalosärky.
- Nenä ihan tukossa.
- Joo, yhtäkkiä se oli paksuna ja täynnä räkää.
- Enkä pystynyt nukkumaan kunnolla.
- Ja väsyttää! Menin yhdeksältä nukkumaan.
- Mä vedän tätä nenäsuihketta nyt.
- Ja silmiä kutittaa.
- Hirvee olo ylipäätään. Otin parasetamolia.
- Mullakin oli päänsärky ja mietin, että kaikkiko tämä on vaan allergiaa.
- Ja kuuma!
- Niin, tämähän voi nostaa lämmönkin oikeasti. Mietin myös kuumemittarin tsekkaamista yöllä. Ihan mielenkiinnosta. Ja nyt on vaihdellen kylmä ja kuuma.
- Se parasetamoli auttoi kitalaen sietämättömään kutinaan paremmin kuin allergiatabletti, josta ei tunnu olevan mitään hyötyä.
- Omituista sekin.
- Kurkkukin on arka.
- Että sellanen tosi kiva hyökkäys koko elimistöön.
- Ja koivut on vasta tulossa!
- *imee astmasuihketta* Kaatakaa kaikki puut!
- Meidän pitää mennä aavikolle.
- Nehän sanoo, että rannikon suolainen meri-ilma on hyväksi.
- Joo, maksakaa vaan mulle kahden kuukauden loma rannalla, niin menen kyllä.
- Mä vaan varovasti toivon, että tämä on joku alkushokki, joka lievenee pian.
- Niinpä.

Kevät on jo nenässä

Aurinko paistoi lämpimästi ja tuntui ekaa kertaa todelliselta kevätpäivältä; päiväsaikaan vain tosin. Yöt ovat vielä olleet pakkasella ja aamuisin saa raapia autosta jäätä. Ei kelpaa minulle riemuksi vielä.

Toisaalta, töissä ikkunalasissa ulkopuolella ryömi herännyt leppäkerttu.

Rautiainen on alkanut laulaa aamulla puussa. Tiaiset titityyvät. Mustarastas pöyhii pihassa aina välillä ja sanon ”hei kulta”. Talvehtivat peipot tappelevat ilmassa lintulaudan yllä kierroksia tehden ehkä enemmän kuin keskitalvella; jos se on kevään merkki.

Siitepöly on totta

Ystävänpäivänä alkoi virallisesti siitepölykausi. Kartoissa luki, että leppä ja pähkinäpensas ovat aloittaneet täysillä. Aivastelua, korvien kutinaa ja yöllä jopa ikävää kurkun kutinaa. Otin allergiatabletin.

Ähäh, saatan ymmärtää, miksi olin viime viikot niin loppuun väsynyt. Allergia tuloillaan. Elimistö valmistautuu hälytystilaan. Se vie energiaa. Taustalla pyörivä prosessi, terveyden epätasapaino, vaatii veronsa. Siellä tapahtuu huonoja asioita kulisseissa jo silloin, kun en suoraan huomaa niitä muista oireista.

Vaikka monia väsyttävät allergialääkkeet kovasti, niin olen tajunnut myös sen, että itse allergiakin väsyttää, sivuoireenaan. Se väsyttää jo ennen kuin on ottanut ensimmäistäkään tablettia.

Ne entisajan Teldanexit ja Tavegilit olivat kyllä ihan törkeitä unilääkkeitä ja nuokuttivat koko päivän, mutta en minä näistä nykyajan setiritseeneistä ja loratadiineista huomaa niin selvää vaikutusta. Osin ehkä, aluksi. Mutta loputon kropan itse aiheuttama väsymys koittaa siitepölykauden alussa tai jo sitä ennen. Se, että kahdeksalta illalla on kypsä ryömimään petiin ja harmittelee sitä, että jos nyt menen nukkumaan, siinä menee sitten päivän kaikki vapaa-ajan tunnit, jolloin olisi halunnut tehdä omia juttujaan töiden ja tiskausten jälkeen.

Kartanot ja linnat siellä ja täällä

Menen kuntosalille. Auringonlaskussa taivas on hempeän vaaleanpunainen puukujan oksien takana. Niin, puukuja. Tästä menee tämä joku kapea tie, joka alkaa rautaporteista ja alittaa moottoritien; eikö siellä ollut joku kartano takana? Portin pylväiden päällä on leijonapatsaat. Muistan, että ei kun siellähän on se linna, linnanraunio.

Onhan se kai aika keskieurooppalaista, että on randomisti tällaisia leijonapylväitä keskellä arkista maalaiskuntaa, ja niiden takana linnan rauniot, vaikka vieressä humisee moottoritie.

Teräsmummot

Kuntosalilla tehtiin tilaa ryhmälle. Tasapainolauta ja painavan näköinen kahvakuula asetettiin valmiiksi takasaliin. Katselin painoja ja arvelin, että joku lihaksikas yleisö tulee, joku painonnostajatyyppinen nuoriso, joka jaksaa tuollaisia. No sitten näin kuntopyörän satulasta, kun takasaliin marssikin viisi mummoa ja aloitti liikuntatunnin. Jahas. Teräsmummojen senioritunti.

Toimistolla parasta on ilmainen ruoka

Kannattaa istua valokuvastudion vieressä. Parasta on elintarvikekuvaukset. Joskus sieltä tulee ihminen ja tarjoilee suklaavohvelikeksin juuri silloin kun väsyttää ja voisi antaa periksi vohvelikeksille. Sanoen: "Mä en kestä nähdä näitä keksejä ollenkaan enää! Kuvannu niitä koko aamupäivän." Viimeksi saatiin kahteen osaan murrettuja suklaasydämiä, joita oli tarvittu ystävänpäivän kuvauksiin.

Pihasiivous tulee yllättäen

Tämä fiilis on tuttu, kun raivaat pihaa ja haravoit kevätkuntoon, niin koko ajan aivastuttaa ja nenä vuotaa vaikka kuinka tunget sitä täyteen allergiasuihketta ja otat tablettia.

Menin ulos muka vain lakaisemaan linnunsiemenmössön pois lintulaudan alta, nyt kun on ollut pari kuivaa aurinkoista päivää pitkien sadekausien jälkeen. Mutta pian huomasin, että nyt onkin juuri se oikea aika laittaa koko multamaa kevätraikkaaksi, katkaista kuolleet viime vuoden kasvit ja saniaisten lehdet, haravoida ruskeat lehdet ja tiivistynyt karike, päästää ilmaa ja valoa maan pintaan, jossa jo hyvin pian alkaa kasvaa ensimmäiset uudet lehdykät. Neljä jätesäkkiä täynnä kompostijätettä, ja ne mies vei samantien kierrätysasemalle.

Askartelin kuorellisista maapähkinöistä narun eli käsinporasin niihin piikillä reiät läpi ja pujotin ne köyteen, ja heti siihen tulivat tiaiset naputtelemaan ja katsomaan. Pähkinät olivat olleet huonossa verkossa, jonka läpi linnut eivät saa niitä nakerrettua auki. Ja huono verkko oli kiinni kranssissa, joka oli saatu lahjaksi. Auringonkukansiemeniä tiaiset saavat verkosta irti, joten annan loppujen roikkua. Jos menekki on vähäistä, niin lopulta avaan kaikki verkkopussukat ja ripottelen siemenet ruokapaikalle.

Syökääs nyt kaikki pois ennen kesää.

Siellä on jo asiakas.

Remontoijaa vähän väsyttää

Tänään mä osaan vain:
silmät kokonaan kiinni

Se oli runo. Miten voi väsyttää näin paljon. Mun silmissä on jotain häikkää. Niissä on rähmää enkä saa niitä valvetilaan ja kunnolla auki millään, edes päiväsaikaan kun kirkas aurinko paistaa. En tiedä, onko se psyykkistä, fyysistä vai psykosomaattista. Joka tapauksessa en melkein pysty nousemaan sängystä aamuisin. Liu’un unimaailmaan takaisin. Silmät kiinni on paras olotila; antakaa mun olla.

Mun aivot puhuu koko ajan.

Mulla on siinä tarpeeksi tekemistä.

Yritän istua toimistossa ja näyttää siltä kuin olisin hereillä. Ja yhdessä valokuvassa mulla oli niin tummat silmänaluset, että näytti kuin joku olisi lyönyt mulle mustan silmän. Oikeesti. Kamala. Ja se kuva oli otettu nimenomaisesti hyvin nukutun yön jälkeen! Mielenkiintoista; missä mennään; tokeneeko tämä; en tiedä.

Täytyy sanoa, että oli tosi rasittava viikonloppu. Tapahtui erittäin paljon. Tunteisiin menevää turhautumista ja ärsyyntymistä remontin venymisestä; pora hajoaa, lamppu ei onnistu, ym. Vierailu, leipominen, kahvitarjoilu; miehen siskon perhe miehen synttärikahveilla. Itsepä kutsuttiin, vaikkei remontoinnilta ehtisi. Silti oli kyllä tosi mukava ja kiva kun kävivät.

Banaanikakku kelpasi ja reseptiä pyydettiin! Suomalainen vähintäänkin 80-luvulta peräisin oleva resepti lähtee kiertoon. Vihkostani, johon olen käsin kopioinut äidin salaisista kansioista parhaita menestysleipomuksia, jotka ovat aina olleet hyviä ja tarpeeksi helppoja tehdä.

Kampaajalla kävin ja sain pinkkiä väriä tukkaan ja puhuttiin shokkiväreistä, mikä olisi mahdollista ja mikä ei; ensi kerralla blondeerataan päältä taas vähän enemmän ja siihen voi kokeilla sävytyksiä sitten uudestaan. Ravintola oli tosi hyvä perjantai-iltana (tämä). Muutoin kiire, ei ehdi syödä, tuskin ehtii käydä vessassa kun pitää porata seinää. Pesukone ei onnistu, vaan heiluu yhä enemmän. Mitä nyt.

No ei tämä livenä pinkiltä näytä, joltain punertavalta kuitenkin.

Tämä on nyt sellainen projekti, että näen vain irrallisia langan pätkiä ja päitä kaikkialla, enkä mitään, mikä olisi helppo saattaa loppuun tuosta vain. Ei tässä mitään loppua ja maalia näy vielä pitkään, pitkään aikaan. Palaset hoitaa asioita töiden välissä ovat minimaalisia. Jos ei lauantaina ehdi oikein mihinkään, pitää odottaa kokonainen viikko seuraavaa lauantaita, jotta pääsisi mööpelikauppoihin yhdessä.

Ajamista edes takaisin rautakauppaan vaihtamaan lamppua, kun eka malli ei ollut millään tavalla sovitettavissa seinään eikä siihen faktaan, että sähköjohtoja menee seinässä keskeltä lähtien sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti. Kun asentaa lamppua johdonpätkät kädessä, pitää tietysti irrottaa sulake. Ja koska on pimeä, pitää vetää pitkä jatkojohtokela alakerrasta ylös ja liittää siihen työmaalamppu, jossa on niin hutera pistoke, että se sammuskelee miten sattuu.

Toinen ruuvaa minimaalisella meisselillä sinistä johtoa sokeripalaan ja toinen kannattelee samalla lamppuhössäkkää jossain seinän lähistöllä, ettei se roiku koko painollaan pelkän sähköjohdon varassa. Hauiskramppi tutuksi. Hetkittäisiä voimattomuuden tuntuja siitä, että ihan kaikki tuntuu menevän vain persiilleen.

Betoniporat; kaakeliporat.

On oikea ihme, että saatiin seinälamppu seinään lopulta. Vaati neljän pitkän reiän poraamista kaakelien läpi. Pora savusi ja hajosi 3. reiän kohdalla, meni tylpäksi. Lainattiin kaverilta samankokoinen pora, ja se oli jo valmiiksi loppuun kulunut. Rautakauppaan sunnuntaina ostamaan uusia poria ja sitten piti neljän reiän osua tasan paikalleen pelkällä mittauksella virtuaalisesti. Ja se onnistui.

Se on siinä.

Tsemppitarroja kalenteriin.

Mies sanoi, että olen mestarimittari. Ettei olisi itse millään osannut eikä osunut. Kolmiulotteinen geometria onkin alaani. Mun on parasta hoitaa mittausasiat tässä taloudessa. Musta se on helppoa ja hauskaa, miehen mielestä mahdotonta ja epätoivoista.

Ihmeitä ovat nuo ledilamput myös sisältä. Ei ole mitään lasikupuisia lamppuja tai putkia siellä. Vaan alumiinitanko, jossa on kiinni jotain keltaisia parin millin kokoisia neliöitä; se on muka se valonlähde. Eikä paina mitään.

Toivoin, että kallis ledi sitten kestää tuhat vuotta. Ei sen lampun sisälle pystykään vaihtamaan mitään, vaan kun se hajoaa niin saa ostaa koko homman uusiksi. Mutta heti kuulin useilta tahoilta, että niiden uudet ledilamput olivat hajonneet jo vuoden päästä. Ööh.

Täällähän alkaa näyttää melkein ihmisen huoneelta.

Lamppuprojektista opin taas sen, että jos kuvittelee hoitavansa 17 pikku asiaa viikonloppuna niin ei, se meneekin niin päin, että yhteen asiaan tarvitaan 17 tuntia työtä ja loputtomasti kärsivällisyyttä ja noin neljä lisäkäyntiä rautakaupassa. Jos luulen tekeväni arki-illassa 4 asiaa, niin ei. Usko vain suosiolla, että yhteen asiaan menee päinvastoin 4 iltaa.

Hyvää sushia

Monta on sushia nähty. Markettien laatikot ovat vähän tylsän makuisia ja usein täällä laitetaan siihen rullaan, jossa on tonnikalamössöä sisällä, tilliä ulkopuolelle. En usko sen kuuluvan oikeaan japanilaiseen. Enkä tykkää tillistä hirveästi. Myös saksalainen pakastesushirasia on kokeiltu taannoin. Hm. Kaikki paremman puutteessa; kun emme asu kaupungissa, jossa voisi kävellä hakemaan tuoretta sushia miltään tiskiltä. Eikä ole sushitaksia, kuten joillain paikkakunnilla.

Paikallinen japanilaisravintola tekee parhaansa ja ruuat ovat hyviä, mutta systeemi ja tarjoilijat sekoilevat siellä niin auttamattomasti, että sinne ei ole hauska mennä. Siellä täytetään paperille pikku suupalojen tilauksia viisi kierrosta peräkkäin, mutta tilauslistat menevät sekaisin ja voi joutua odottamaan puolitoista tuntia ensimmäistä kierrostaan nälkäisenä. Saa vääriä ruokia ja omat ruuat on tarjoiltu naapuripöytään. Hermo menee.

Mutta nyt halusin kertoa ravintolasta, jossa kaikki menee putkeen. Jos liikut Hollannin kaakossa, rajaseudulla lähellä Saksaa ja pidät sushista ja muusta japanilaisesta, niin Izumi on mainio paikka. Ravintola toimii paikkakunnilla Venlo, Roermond ja Weert. Meiltä lähin on Venlo, parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä.

Remonttihössäkästä huolimatta päätimme ottaa tauon ja käydä mieheni synttäri-illallisella. Täällä, jos jossain.

Izumissakin on ennen käytetty paperisia tilauslistoja, mutta nyt siellä hoidetaan tilaukset tabletilla. Erittäin kätevää. Joka pöydällä on oma tabletti, johon klikataan ruuat ja lähetetään tilaus. Samalla tabletilla voi tilata juomat, pyytää tavalliset aterimet jos ei puikkoilu oikein onnistu, tilata lisää wasabia ja inkivääriä, ja lopuksi laskun.

Säännöt ovat: ruuista maksetaan könttäsummahinta, 24 euroa viikolla ja 26 euroa viikonloppuna per aikuinen. Juomat maksetaan per kappale siihen päälle. Aikaa on 2,5 tuntia ja aina 15 minuutin päästä voi klikata uuden ruokatilauksen menemään. Joka tilauksella jokainen pöydän henkilö voi tilata maksimissaan 5 eri ruokalajia.

Valittavana on yksittäisiä susheja, kolmen kappaleen sushisarjoja, pikkuvartaita, pikku lohifileitä, keittoja, salaatteja, pieniä liha-annoksia, lisukkeita ja jälkiruokia.

Teoreettisesti siis voisi kahteen ja puoleen tuntiin mahduttaa kymmenen tilauskierrosta ja niihin 5 ruokalajia. Voin kertoa, että viittäkymmentä ruokaa ei pysty syömään. Yleensä maha alkaa täyttyä jo kolmannella kierroksella lopullisesti. Jos tyytyy kolmeen-neljään ruokalajiin per kierros, voi jaksaa neljä kierrosta ja vielä pienen jälkiruuan päälle.

Saahan sitä tilailla, mutta tarkoitus on saada syödyksi kaikki, mitä on tullut hankkineeksi. Jos jättää annoksia syömättä, niistä laskutetaan erikseen; tuhlauksen estämiseksi ja ihan asiallisesti.

Susheissa on innovatiivista valikoimaa myös niille, jotka eivät perinteisimmistä kaloista välitä. Täytteenä on vaikka avokadoa, mangoa, kanaa, banaania, tai lohta lämpimän juuston tai tuorejuuston kanssa. Mieheni, joka ei ole erityisesti raa’an kalan ystävä – graavilohi vielä menee, mutta silli ei – löysi täältä monta sushiyhdistelmälajia, joita iloisena tilaili. ”Tämä, missä on lohimössöä sisällä, on tosi hyvä!”

Ja jos ei ole ollenkaan sushin ystävä, niin lämpimiä ruokia on ihan tarpeeksi valittavissa myöskin; grillattua lohta, aasialaisittain maustettuja lihapatoja, nuudeleita, paneroituja uppopaistettuja katkarapuja, valkosipuligambaksia, seesamkanaa, herkkusieniä...

Lautanen tulee pöytään. Ihmettelen miehelleni näkyä:
– Häh, kuka tilasi banaanisushia, sinäkö?
– Kyllä.
– Ihan tosissaan? Hullu.
– Nam, tää on hyvää!

Ruokalistakirjasta näkee ruokien yksityiskohdat ja voi niihin tutustua selailemalla, vaikka tilaus tehdäänkin sitten tabletilla.

Jotkut nimet ovat hauskoja. "Yksi inari, yksi suzuki ja yksi kani, kiitos."

Tilaukset tulevat uskomattoman nopeasti. Jo kahden minuutin päästä klikkaamisesta saattaa alkaa ilmestyä kippoja ja pikkulautasia pöytään. Niitä tulee sitten ripotellen kunnes kaikki on toimitettu. 

Ruuat ovat kaikki herkullisia, muuta ei voi sanoa. Ja kauniisti tarjoiltuja. Sen ovat huomanneet muutkin, koska puoti on ihan täynnä ainakin viikonloppuisin, ja lienee melko välttämätöntä varata pöytä etukäteen nettisivulta. Yhtä lailla tiistai-iltanakin näytti tupaten täydeltä, kun kävimme täällä työillallisella.

Ravintolan vieressä on myös hakutiski, josta saa tilata sushia kotiin.

Tämä on sellainen uusi lemppari, johon tekee mieli satsata aina, kun on jotain juhlittavaa tai muuten kapasiteettia käydä ravintolassa.

Kylppäriremontti Osa 3: Loppusuora ja kaaoksen tuntu

Jatkokertomus jatkuu. Osa 1 on tässä linkissä, osa 2 tässä, ja suunitteluvaihetta tässä.


Remontin 12. päivä / maanantai: Pikkuvessa romuksi

Remontti siirtyy alakertaan. Sunnuntaina tyhjennettiin pikkuvessa kokonaan, ja eteisen seiniä kaikesta pölyyntyvästä koristeesta. Vessasta lähti sitten maanantaina lattia, kaakelit ja pönttö.

Yläkerran kylpyhuone valmistui: maalari, sähkömies ja kittari.

Ja jos saisi vielä viimeisen pätkän uuden yläkerran vessanpöntön vesijohtoa, kiitos. Meinasi tulla pattitilanne, kun alavessan pönttö oli jo murskana kadulla romulavalla ja ylävessa ei vielä käyttökunnossa, tankki tyhjänä. Tätä piti mieheni vähän kysellä perään, jotta poika toi viimeisen puuttuvan putken.

Kuulonsuojaimet eivät kuulune lopulliseen kokonaisuuteen.

Nyt kylppärissä on valkoinen katto. Taas epäselvä kommunikaatio: ”Ei me maalata mitään”, sanottiin etukäteen; mutta miksiköhän suunnitelmassa lukee maalari maanantaiksi? Eli maalasi sittenkin.

Nyt mietitään sitä, maalataanko me sitä kattoa itse värillä vai jätetäänkö sikseen. Onhan se nyt siisti. Voisi myös maalata vain ne puulistat reunoilta väripilkuksi. Ikkunanpokat ainakin on pakko maalata, koska niistä liuotimme jo vanhat lakat eivätkä ne kuuluneet maalarin alueeseen.

Nyt olisi ylipäätään joka ilta tarjolla liikaa puuhaa, josta on vaara stressaantua, jos miettii kaikkia vaiheita yhtaikaa. Nyt kun remonttimiehet alkavat melkein poistua, ovat kaikki loput päätökset ja teot meidän omilla harteillamme; ja sekös painaa. Henkisesti.

Mikä seinälamppu tähän?

Haluttiin alkaa pestä pyykkiä. Pesukoneen alle on hankittu koroke, joka on mieheni ehdoton vaatimus, jotta lattian voi pestä myös pesukoneen alta raahaamatta konetta edes takaisin. Kaveri tuli auttamaan nostamaan koneen kehikon päälle. Ruuvailin pesukoneen tassuja, jottei kone heilu diagonaalisesti siksi, että yksi tassu on lyhempi kuin muut. Ruuvijalat ovat terävän monikulmaiset ja jäykät kiertää. Käsiin sattuu vaikka ottaisi nahkaiset puutarhahanskat. Ei siihen löydy sopivaa jakoavainta, vaikka jalkoja pitäisi sellaisella muka vääntää. Mustelmia käsissä. Tunnin hikoilu. Tää on niin tätä.

Pesukone tärisee sivusuunnassa testipesulla. Kai se aina jonkin verran heiluu, mutta tämä ei nyt ole ihan hyvä. Ei se olekaan vatupassin mukaan ihan linjassa. Nyt pitäisi vasenta laitaa laskea. Äääh ääh.


13. päivä / tiistai: Pölyä, valoa ja ilmaa

Alavessassa kävi vain putkiseinämies asentamassa pesualtaan viemäriputken seinän sisään.

Pytty odottaa vielä olohuoneessa.

Huomasimme, että valo olisi ihan kätevä juttu olla olemassa. Mieheni hankki kylpyhuoneen kattoon halvan peruslampun väiaikaisesti roikkumaan.

Yläkerrasta poistuivat lattiasuojaukset. Kiitos Iivanan, se paksu folio piti kauniin sinisen lattiamme kunnossa remontin alla. Imurilla vedin katosta alkaen seinät, ja rätillä pyyhin ovet ja kaikki. Heti, kun rätin jälki kuivui, ovi näytti taas laastipölyiseltä. Kuinkahan monta kertaa sitä pitää yrittää?

Vaivana on pyyhekuivainpatterin asennuksen jälkeen ilma pattereissa. Lorisee puro siellä. On ainakin kahdeksan kertaa yritetty ilmata, ja aina vain kurisee. Opettelin sen nyt itsekin ja se on juuri niin helppoa kuin uskoinkin. Likaista patterivettä pitää ottaa pyyhkeellä vastaan. Oikealla hetkellä, juuri kun systeemi alkaa pumpata vettä, kannattaa päästellä. Jatkan ja jatkan ilmaamista ja kuuntelen, mikä on tilanne.


14. päivä / keskiviikko: Tekemistä riittää ja pesukone aiheuttaa epätoivoa

No, ehkei vieläkään kannata siivota finaalisti yhtään mitään, koska vielä huomenna ovat remonttimiehet talossa. Vasta ku ne ovat oikeasti poissa, voi olla varma, että pölyä ei enää tule. Tekevät sementtisaappaillaan kengänjälkiä läpi olohuoneen hakiessaan vettä ämpäriin keittiöstä. Tai käyvät pissalla ylhäällä. Jälkiä saa vielä putsata matoilta ja lattioilta. Vielä kaakelointivaiheessa nousee pölypilvi, kun laastia sekoitetaan laitteella saavissa.

Mutta kaakeli-Bert on ihan kiva. Duunariasioiden ytimessä ollaan, kun päästiin haukkumaan pääministeri Mark Rutteä kahvilla. (Kirjoitan ä:llä, koska ajattelen nimen hollantilaisittain lausuttuna ”Rytte”.)

Bert tuli sisään kynnys kädessään. Heitin ihan läppänä: ”Mikä toi on, graniittipalkki?” –”Öö, joo.” –”Ihan aitoa kiveä!” –”Kyllä näin on.”

Iivana has left the studios. Bert meni kontilleen ja alkoi kerätä eteisen lattialta viimeistä suojausta pois. Jaaha, se oli siinä. Saatiin laminaattimme takaisin.

Silti todellisuus tulee olemaan vielä pitkään tätä: Astun johonkin. Mikä on sukan alla? Jaaha, sementtimuru.

Henkinen taisto kovenee lähinnä siitä, mitä kaikkia päätöksiä pitää tehdä. Hankitaanko peilikaappi? Ja minkälaisia kaappeja mihin ylipäätään? Maalataanko se katto vai ei, ja jos maalataan, se kannattaisi tehdä heti alkuun. Ja siitä, että ihan kaikki on tärkeää toiminnan kannalta: peili, kaapit tavaroille, kunnon lamppu, pesukone tasapainoon, suihkuseinät, jottei vesi roisku... Kaiken haluaisi hoitaa samantien ensimmäisenä, mutta aikaa on tuskin ollenkaan, kun käydään töissä päivät.

Sisustuksen lisäksi pitäisi täyttää kaikki vanhat tavarat takaisin paikoilleen käytävään ja eteiseen, porata vessapaperiteline ja käsipyyhekoukku paikalleen, pestä kylpyhuoneen ikkuna laastipölystä ja asentaa siihen uusi hyttysverkko, ripustaa verho takaisin käytävään...

En ylettynyt ripustamaan verhoa yksin takaisin keittiötikkailla. Meillä on yläkerrassa ihan älytön huonekorkeus! Jotain 2,80. Olisivat laittaneet taloon mieluummin normaalin huonekorkeuden ja sen päälle vielä käyttökelpoisen ullakon. Neliöitä on niukasti, mutta ylöspäin niitä tuhlaillaan.

Niin, ja tuolla katonrajassa on siis pienehköt ikkunat kadun puolella niin korkealla, etten näe niistä katsomaan ulos kiipeämättä jakkaralle. Ikkunalauta on päälakeni korkeudella. Älykäs?

Kaappiasiaan löytyi toivoa netistä. Turkoosit ovet, jees jees. Ne ovat suunnilleen maailman ainoita värillisiä kylppärinkaappeja, ja niitä saa vain online. Toimitusaika 3-4 viikkoa. Kai ne on tilattava. Tietää mitä saa.

Nyt ollaan sodassa pesukoneen kanssa. Yritettiin saada sitä taas suoraksi. Se tuntui tukevalta ja tyhjänä linkosi 1400 kierrosta ilman ongelmia. Mutta heti kun pesee testipyykin, se väpäjää kuin hullu. Sen näkee, että liike ja ongelma tulee koneesta eikä telineestä. Koroke päinvastoin yrittää pehmentää ja tasoittaa. Olisiko kone vähitellen liian vanha. Mutta kuka sen takaa ja millä, että jos ostetaan uusi, se pysyy paikoillaan? Kuinka paljon ne saavat täristä? Tämä heiluu kyllä yksinkertaisesti liikaa. En aikoisi olla joka kerta paikalla vahtimassa, kun se linkoaa, ettei se kävele telineensä kanssa johonkin.

Tämä on nyt sellainen tapaus, johon voi tuhlata aikaa joka ilta, ilta toisensa perään, ja taas testata, ja vieläkin se tärisee. Loputon ongelma, jota ei saa ratkaistua, vaikka kuinka parhaansa tekee.

Vähän sama tapaus kuin pattereiden ilmaaminen. Aina uudestaan päästellään sieltä pieruja ulos, ja vieläkin se lorisee kuin puro.


15. päivä / torstai: Nyt kaikki äijät ulos, ja ottakaa se romulava mukaanne!

Sellainen virstanpylväs sentään on tänään, että vikaa kertaa remppamiehet tulevat. Virallinen projektin luovutus, asukkaan allekirjoitus ja avaimen takaisin anto omin käsiin. Mieheni on paikalla Bertin kanssa.

Minua väsyttää kamalasti. Klo 7.35 sieltä tultiin jo sisään eilenkin ja piti olla tolpillaan. Makasin kuolemanväsyneenä sängyssä ja eiku kampean itseni ylös sängystä taas. Ja tänä aamuna mietin, että jos vartin vielä saisi maata... mutta ei, siis sieltähän tulee joku yleismies Janssen vielä tänäänkin. Vieläkin. Jos ne katkaisevat veden, jotta saavat asennettua alavessan pesualtaan, niin paras olla tehnyt sen aamupalansa sitä ennen ja ottanut vaikka kannun vettä hanasta varuiksi.

Alkaa oikeasti riittää se, että joka arkipäivä kotona ramppaa vieraita miehiä. Onneksi tämä on tänään ohi. Kaksi viikkoa.

Romulava haettiin myös pois. Heippa.

Siirrettiin yläkäytävän tavarat ja koristukset takaisin makuuhuoneneen nurkista.

Pitäisikin muistaa käyttää näitä kivoja kaulakoruja paljon useammin.

Oma piirrokseni: seeprapeippo.

Omaa puoliabstraktia tuotantoa.

Muutos ja aivot

Tietsä mikä rasittaa myös? Rutiinien puute. Olen ihan varma, että remonttiin kuuluvat muutokset väsyttävät minua lisää, koska se kuluttaa aivokapasiteettia. Se, ettei tiedä, missä huoneessa mikäkin esine on ja missä huoneessa aion föönata tukkani, keittiössä vai ehkä sittenkin jo yläkerrassa. Että asiat ja paikat muuttuvat päivittäin.

Mihin on helpompi laittaa väliaikainen peili? Missä on tilaa säilyttää tavaraa? Ovatko ne pyykkikorit vielä työhuoneessa vai palautettu komeroon? Missä ovat hammastikut, ai vielä olohuoneessa?

Tarvitsen uuden laastarin. Se on lipastossa, jonka yhdessä laatikossa on lääkeasiat. Marssin siis makuuhuoneeseen, koska siellä se lipasto on. Tyhjä. Ei olekaan enää. Lipasto palautettiinkin eilen käytävälle. En muista, en hahmota. Olin juuri tottunut väliaikaiseen tilanteeseen.

Me molemmat hapuilemme kylppärin ovella narua käsiimme, josta vetää valo päälle. Ei ole narua enää. On oikea kytkin seinässä.


Naapurista kuuluu

Naapureista kuuluu: siis aika pian kuuluu seinän läpi. Kahden viikon päästä alkaa vasemman naapurinrouvan remontti. Huokaus. Sinne meni taas aamu-unet myös vapaapäiviltä. Nyt tiedetään, että meluaminen alkaa joka päivä aika pian 7.30 jälkeen.
Ja ”seinän läpi”; no toivottavasti eivät tee reikää seinään meidän puolelle saakka sieltä käsin!

Joskus myöhemmin on sitten varmasti vuorossa oikeanpuoleinen naapuri. Ja siitä seuraava oikealla, joka tulee myös kuulumaan meille saakka. Kyseinen mies nimittäin informoi kadulla tavatessamme, että meidän remontti oli kuulostanut hänelle siltä kuin olisivat ihan seinänaapurissa. Eli sama meille toisinpäin sitten kun aloittavat siellä.

Meitä ennen remontoidusta, eri talosta, kuulimme työmiehiltä sellaista faktaa, että siellä olivat olleet väliseinät aika pahassakin kunnossa l. romahduspisteessä. Meillä nyt ehkä tuli pari palaa kevytbetoniharkkoa alas, mutta siellä oli ollut useassa sisäseinässä halkeamia. Ja kuulimme siitä mahdollisuudesta, että kun vanha lämpöpatteri irroitetaan ja laitetaan uusi kiinni systeemiin, saattaa koko lämmitysjärjestelmä hajota ja sitten tarvitaan erikoiskorjauksia, ja kämppä viilenee sillaikaa. Eli olemme iloisia, että meillä oli parempi onni eikä ongelmia sen suhteen.


Sisustuksen ensi askelia

Tilattiin suihkuseinät. Siivottiin eteisestä pölyt ja sisustettiin vessaa: kattolampun ähellys, vessapaperitelineen poraus, koristejulisteita.

Suomalaiset saunamiehet pitää myöhemmin vielä saada johonkin kohtaan takaisin. Kaapelitehtaan saunaklubin kuva saunakalenterista noin vuodelta 2000. Ostin kalenterin Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisistä ja säästin siitä lopulta tämän yhden kuvan irtoleikkeenä. Tällä on järkytetty ulkomaalaisia vessavierailijoita kautta vuosien. Iloiset miehet altaassa.

Keksin, että kylppäristä turhaksi jäänyt seinähylly sopiikin nyt ratkaisuksi vessaan. Sen voin vaikka maalata uudestaan. Hyllykkökin on historiallinen esine, puolikkaaksi sahattu entinen CD-teline, jonka ostin opiskelijana Stockmannilta 90-luvulla.

Saan myös koristemaalata ison peilin kehykset ja pienen ikkunaluukkupeilin. Jee. Hauskaa. Kunhan ehdin.

Niin, ja makuuhuoneen seinä näyttää reikien pakkauksen jälkeen nyt tältä.

Nyt en enää laske remonttipäiviä. Henkilökunta on poistunut. Loppujen sisustamiseen menee vielä viikkoja; odotellaan kaappeja ja suihkuseiniä saapuvaksi ja niiden asennusta. Myöhemmin saa sitten jotain hyviä järkyttäviä ”ennen ja jälkeen” -kuvapareja, kun on oikeasti kaikki yksityiskohdat parhaimmillaan.