Kauheesti ruokaa

Mahtava Fazer-uni on vielä kertomatta. ”Mistä tunnistaa ulkosuomalaisen? Siitä, että se näkee tällaisia unia”:

Olin jossain kaukaisessa maassa, ehkä Kaakkois-Aasiassa, hienossa hotellissa. Oli kiiltävää pintaa, valokontrasteja kuin luksuslukaaleissa on, virkailijat pitkän vastaanottotiskin takana. Kuljin nurkan taakse baaritilaan, jossa puinen tumma paneeliseinä nousi korkeuksiin.

Huomasin suklaatiskin. Oli aseteltu suklaalevyjä sekä pönttöjä joissa oli kullankiiltoisia konvehteja kääreissä: kaikki Fazeria! Hämmästyin aika lailla tästä näyttelystä. Tyylikkään myyntiasetelman takana korkealla seinällä komeili kultainen ja tummansininen suorakulmio, joka oli koottu neliölevyistä kuin isona mosaiikkina. Se kimmelsi ja siihen muodostui hienovaraisesti pölkkykirjaimilla sana FAZER. Oo, ihailin sitä niska kenossa.  

Aha, baaritiskin takana hääräsi baarimikko valkoisessa kauluspaidassa, se olisi varmaan suklaakaupan kassa samalla. Riensin sen luo täynnä riemua ja aloin kovaan ääneen selittää englanniksi, kuinka iloinen olen kun tietsä tää suklaa tulee mun kotimaasta ja se on ihan parasta maailmassa ja nyt pitää päästä ostamaan.

Tässä on selvästi joku ostanut mainostilaa unistani. Muutoin olen unissa ollut viime aikoina mm. Unkarin vuoristossa huonolla soratiellä ja Yhdysvalloissa rautatieaseman laiturilla ruska-aikaan.

Se pitää paikkansa, että joulukuu on ”runsauden aika” kuten vissiin viime vuonna bloggasin. Taas tunkee joka tuutista pakettia ja tarviketta, ruokaa ja juomaa, jota ei ole pyytänyt eikä tilannut. Miehen töistä tulee aina valtava elintarvikepaketti, minun töistäni liikekumppanilta tulee edelleen 3 viinipulloa joka joulu, ja sitten kiersi vielä vuokranantaja ovelta ovelle ja toi makean joululimpun. Spijsbrood / stol (Saksassa Stollen), jossa on rusinoita ja pähkinöitä ja keskellä pötkö mantelimassaa, puuh.

En turhaan kirjoittanut kirjaanikin mainintaa raskaanpuoleisista keskieurooppalaisista joululeivonnaisista, jotka ovat tyypillisesti hyvin massiivista ainetta. Kauhean tiivis ja painava jötikkä tämäkin, ja painoa lisää ainakin se mantelimassamakkara, joka on leivottu taikinan sisään. Päälle sirotellaan vielä pölysokeria. Ja sitten: ainakin Hollannissa oman viipaleen päälle on vielä tarkoitus sutia voita tai margariinia!

Miehen paketissa on kaikkea itse leivottavaakin, näitä turhaketuotteita, valmiita jauhosekoituksia, joihin lisätään vain vesi. Mitä en ihan ymmärrä, kun vaikkapa lettutaikina on niin helppo tehdä itse neljästä aineesta, jopa tällaisen ei-gurmeekokin kuten minun. Niin miksi sitä ostetaan pullossa, kamoon. No, kokeilin nyt sitten heti ja tein valmiista sekoituksesta paksun leivän aamupalalle. Oli se ihan hyvää.

Ehkä valitan turhaan, koska näköjään en koskaan saa aikaiseksi leipoa mitään sämpylöitä aamiaiselle, mutta valmissekoituksesta tuli tehtyä. Hmm.

Siellä on vielä joku tuollainen hedelmärusinapullan sekoitus odottamassa, ja tuli valmis tiikerikakku ja keksejä myös. Firman paketissa on aina jotain tukusta hankittuja erikseen lahjapakettia varten tuotettuja nimettömiä artikkeleita, joissa on outoja tekstejä. Kuten tämä. Jos karkin pitää erikseen vakuutella, että se maistuu hyvältä, niin alan heti epäillä. Näinköhän?

Tunnen siitä syyllisyyttä, etten ole edes kovin ilahtunut näistä lahjoista, jotka sekoittavat omat suunnitelmat ja ruokavaliot. Tulee ahistus kun ruoat eivät mahdu kaappeihin eikä niitä saa syötyä, kun on niin valtavasti. Ja mitä jos halusin tuhatvuotisen perinteen mukaan ihan itse päättää ja leipoa suomalaisia joulutorttuja jouluksi? Mutta siinä onkin saadut tuoreet pullat odottamassa velvollisuutena, että ne pitää eka syödä pois, kun ne nyt kerta ovat tuossa ja vanhenevat muuten.

Tragedia! Ei pääse syömään fazereita, kun kaikkea muuta karkkia tulee paketista liikaa. Ahistaa, kyllä ahistaa.

Ja Ellun kanatkin vaan karkailee puistossa.

Huomaan tasaisena linjana sen ylipäätään, että yleensä yritän pitää asiat oman järjestykseni mukaan ja yleensä minua ärsyttää, kun se meneekin sekaisin. Yritän silloin heti tehdä korjausliikkeitä ja ymmärtää kaiken ja nähdä ja tajuta koko kentän kaikki muuttuneet elementit.

Minulla menee kai aika paljon energiaa siihen, että yritän huomaamatta ja taustalla ymmärtää ihan kaiken. En osaa muuta kuin yrittää olla selvillä aina kaikesta. En varmaan ole ihminen, joka pitää yllätyksistä.

Olin niin tyytyväinen, että nyt on joka päivä joku kotona, kun viinipakettini mahdollisesti tuodaan. Pakettien hakupisteistä on syntynyt Hollannissa suuri ongelma lockdownin takia, koska monet kaupat laittavat ovensa kiinni kokonaan. Ne eivät kulujen puolesta halua pitää pakettipalvelua auki, kun eivät kerran saa myydä omia tuotteitaan samalla, koska kaupat on käsketty sulkemaan varsinaisen toimintansa. Pakettikuljetus ruuhkautuu yhä enemmän, ja se oli jo tätä ennen vaikeuksissa ja kapasiteetin ylärajoilla. Kannattaisi siis olla kotona kun pakettia tulee, ettei se vain mene pieleen.

Niin no, sitten käytiin 40 minuutin kävelyllä ennen kuin sade alkaa, ja juuri sinä aikana oli viinipaketti käynyt ovella. Pers. Onneksi se oli vain viety naapurille.

Töissä oli pieni tietovisa etäpalaverina. ”Laittakaa jotain jouluista päälle.” Täh, ei minulla ole jouluvaatetta, joka näyttää joululta. Kipaisin hakemassa joulukuusesta yhden tähtikoristeen ja yhden puupossun, jotka ripustin korviini.

”Porsas tarjoillaan röyhelöt korvissa ja omena suussa”, kuka muistaa Peppi Pitkätossun?

Luolaelämää Hollannissa - kaikki paikat kiinni

Hollanti sulkeutuu kokonaan and I feel great. Pääsin stressin suppilosta läpi. Nämä eivät nyt mene synkassa. Katson hyväntuulisena lockdowniin.

Olen vain niin kiitollinen siitä tuntemuksesta, että rauha palaa bodiini. Tuntuu todella paljon tukevammalta kuin viime viikkojen pyörityksessä. Pystyn ottamaan vastaan tietoja ja käsittelemään reaktioitani. Hiljaisuus on laskeutunut. Ei ole enää sellainen olo koko ajan, että ”aargh, aargh, aargh, tämäkin vielä”.

Mutta nyt alkaa se luolaerakon elämä oikeasti. Muut kaupat paitsi ruokakaupat menivät kiinni tammikuun 19. päivään saakka. Se on 5 viikkoa. Myös kuntosali sulkeutui, kampaajat, museot ym.

Siitä olikin kauan, kun viimeksi olimme olleet kylän keskustassa, koska vältämme siellä liikkumista. Mutta vähän aikaa sitten kävimme ostamassa vähän taloustarvikevarastoja, ja se jääkin sitten siihen pitkäksi aikaa.

Jäävät myymättä nämä mainoslehtisten kirjat, huonekalut, astiat ja korut.

Kaupunkien ostoskatujen jouluruuhkat olivat hallitukselle liikaa. Ja johtui se sitten niistä tai muusta, tartuntaluvut ovat ihan kamalia ja haluaisin ne myös alas. Tottakai tässä on masentava olo päällä jo siitä, että tietää, että monet ihmiset sairastavat ja kuolevat.

Toimeentulopaniikki siihen päälle monille. Suru kauppiaitten puolesta, on paljon myös pienimuotoisia kivijalkaliikkeitä, joilta jää vuoden suurin liikevaihto saamatta ja joilla on kymppitonnien arvosta varastoa joulukamoja, jotka ne aikoivat myydä seuraavan kahden viikon aikana. Puutarhakaupat menivät kiinni ja ne ovat juuri nyt täynnä joulukuusia, joita ne eivät saakaan myydä ihmisille, jotka halusivat ostaa joulukuusen.

Tämä toimien nopeus on aika järkyttävä: maanantaina päivällä oli vain huhuja, illalla klo 19 vasta hallitus kertoi virallisesti, että todellakin kaupat suljetaan. Ja ne suljetaan heti keskiyöllä. Ne eivät ehdi edes yhtenä päivänä enää hoitaa bisneksiään loppuun eivätkä ihmiset saa hankkia aivan välttämättömintä aiottua hankintaa ollenkaan. Olisi nyt ollut edes yksi päivä aikaa valmistautua.

Kampaajalla juuri kävin, mutta tammikuuksi sovittu aika menee mönkään. Jos silloin vasta pääsen soittamaan niille uudestaan, niin tämä venyy kyllä tuplasti, sekä odotus että tukka.

Kuntosali järjestää online-ryhmätunteja, niille voisi jopa osallistua. Tämä terveys kyllä huononee, kun vain syö ja istuu eikä liiku ollenkaan. Ulkona on pimeä, sade ja kylmä niin ei paljon mene kävelylle, vaikka pitäisi silti.

Kaikki varmasti siirtävät lahjaostoksensa nettiin. Mutta niitä onlinetilauksia oli jo tätäkin ennen niin ennätyspaljon liikkeellä, että postit ja kuriirit hukkuvat töihin ja myöhästelevät ja sekoilevat. Ja nyt tulee tämä tähän päälle. Moni paketti ei enää edes ehdi jouluksi.

Onneksi ne tajusivat muutaman poikkeuksen tehdä liikkeisiin, jotka saavat olla auki. Mietin heti sitä, että moni pikkukauppa on pakettien hakupiste, UPS:n tai DHL:n tai GLS:n tai jonkun: saavatko ne toimia? Eihän se voi olla niin, että ihmisten paketit ovat siellä suljetun oven takana viisi viikkoa eivätkä he saa hakea niitä? Ja ettei kansalainen saa lähettää edes paketteja kuriirilla, koska toimipisteet ovat kiinni? Onneksi selvisi, että pakettien hakupisteet saavat olla auki. Ne eivät vaan saa myydä kauppataravaansa samalla, mikä aiheuttaa käytännön hämmennystä tietysti.

Jotkut pakettipisteet ovat huoltoasemilla. Siitä hiottiin ideaa töissä, että mitä jos laitettaisiinkin kaikki huoltoasemat kiinni viideksi viikoksi niin se ainakin vähentäisi ihmisten liikkumista. Kun bensa loppuu niin sitten ei vaan ajeta enää yhtään mihinkään. Hallitus, briljantti idea myynnissä kymppitonnilla hei.

Teetä ja etätyötä.

Villasukka ja etätyötä.

Onneksi selvisi myös aika pian, että eläinkaupat saavat olla auki. Eihän voi olla, ettei lemmikkieläimet saa ruokaa 5 viiden viikon ajan. Vaikka saahan sitäkin online, sekä joitakin lajeja ruokakaupasta. Mutta kyllä eläinten oikeudet elintarvikkeisiin ovat yhtä tärkeitä kuin ihmisten. Kemikaliokaupat saavat myös olla auki.

Selvää on, että suuri osa ostoksista ei ole elintärkeitä ja voi odottaa. Mutta ei kaikki ole turhaa. Jos vaikka joku kodinkone hajoaa ja uutta ei saa. No, online voi yrittää tilata jos mahdollista. Joillain on remontti tasan kesken ja rautakaupat menevät kiinni eikä saa tarvikkeita jatkaa... elä sitten viisi viikkoa ilman lattiaa. No tähänkin sallittiin se, että voi tilata ja saa hakea tilauksensa rautakaupasta.

Viimeksi keväällä menivät kaikki ”kontaktiammatit” kiinni, mutta nyt ne jaetaan kahteen ryhmään. Kampaajat ja kauneushoitolat joutuivat sulkemaan. Mutta hoitoalan kontaktiammatit saavat jatkaa toimintaansa, eli fysioterapeutit, hammashoitajat, optikot ja kuulolaitemyyjät. Optikkoa mietinkin, että jos rillit hajoavat, niin ei ole kyse funshoppingista jos ei näe eteensä ja haluaisi ostaa uudet.

Minullakin oli hammaslääkäriaika, joka oli varattu jo kesällä. Onneksi sinne pääsin ilman ongelmaa. Ja sielläpä oli taas hauskaa. Varotoimena kurlataan ensin nesteellä.

- Ota tosta toi vetyperoksidi.
- Ai tulee blondit hampaat vai?
- Joo.

Sitten tuli hammaslääkäriäijä, joka vetelee kyllä vitsejä aina.
- No sullahan on tukka kauniina.
- Joo, just ehdin ennen sulkua.
- Kiva. Mäkin kävin vastikään.
- Mutta ehtii tää kyllä kasvaa kauhean pitkäksi ennen kuin sinne pääsee taas.
- No, me meinattiin alkaa sivubisneksenä leikata hiuksia yhdessä hammashoitohuoneessa salaa.
- Hyvä idea!

Mieheni oli kateellinen, kun minulla ei muka koskaan ole hampaissa reikiä ja hänellä on viime kerroilla ollut. ”Mitä sulla on niin hyvät hampaat, ihan epistä, anna ne mulle.” Hah haa, minun hampaissani ei ole uusia reikiä tasan siitä syystä, että ne kaikki on paikattu jo moneen kertaan, ja uudestaan ja laajennetusti ja sitten vielä paikan vierestä ja alta. Minä olen se, jolla oli jo maitohampaissa reikiä. Minä olen se, jolle hammaslääkärit ovat aina sanoneet: hyvin on pesty hampaat ja pidetty huolta, mutta sinulla on siltikin taas 3 uutta reikää. Reikiintymisalttius on geeneissä. Ei kannata olla kateellinen.

Kaki ja etätyötä.

Yhteensä katson tosi rauhallisena sitä, että elämä hiljenee yli vuodenvaihteen. Meidän jouluhaaveemme kaatuivat jo syksyllä kuitenkin siihen, ettei voi mennä Suomeen. Oli jo selvää, että hissuksiin ollaan. Eikä siinä ole mitään vikaa. Kuunnellaan musiikkia, otetaan pelit esiin ja hankitaan hyvät ruokavarastot etukäteen. Sen verran painetaan töitä kuitenkin joulun kynnykselle saakka, ettei siinä ehdi tulla tylsää, kun saa muutaman päivän olla rauhassa.

Kuuraa ja aivosumua

Täällä on...
...paistettu joulutorttuja, luumuhillosta kiitos Hampurin merimieskirkolle. 

...ihasteltu täydellistä jäälautasta, joka ilmestyi pakkasyön aikana pihalle lintujen kylpyvatiin. 

...syöty kaurapuuroa, illalliseksi.

...ihailtu kuuraa maisemassa.

 

...katseltu omituisia pilviä.

 
...ja oltu täysin sekaisin.

Monen päivän migreeni. Ja aivosumu. Odotin, että saisin olla kivutta hetken, ilman uuvuttavaa pääkipua, huonoa oloa, ja lääkkeen aiheuttamaa väsymystä.

Ihan jokainen multitasking on silloin liikaa. Mutta monta viikkoa ihan jokainen multitasking ja keskeytys on muutenkin ollut liikaa. Välillä on siunattu etätyö ja pystyn olemaan enemmän rauhassa. Mutta silti, päässäni on jatkuvasti liikaa asioita yhtaikaa silloinkin.

Olen odottanut, rauhoittuisiko tilanne jotenkin itsestään. Nyt ehkä ihan vähitellen alkaa olla toivoa siitä, että päälle jumittunut stressi vähenee.

Aivoillani on ollut vaikeuksia pysyä perässä ja prosessoida työtehtäviä, monimutkaisia tekojen jonoja, joita pitää miettiä koko ajan, miten sen tekee parhaiten ja mitä pitää ottaa huomioon. Koko ajan on ollut olo, että olen jo valmiiksi ylikuormittunut ennen kuin edes aloitan päivän.

Olen viime aikoina alkanut tehdä virheitä, eikä ihmekään. Omituisia kömmähdyksiä ja unohduksia sekä töissä että vapaa-ajalla. Esimerkiksi olin merkinnyt kaikkiin ensi vuoden kalentereihin, että Hollannin Koningsdag olisi 30.4. Mutta se on se takavuosien Beatrixin ajan Kuningattaren päivä. Nykyään Kuninkaan päivä on 27.4. ja se on ollut jo ainakin viisi vuotta siinä.

Itse vielä nauran turisteille, jotka vanhentuneen matkaoppaan ansiosta tulevat 30.4. Amsterdamiin etsimään bileitä eivätkä tiedä, että päivä meni jo. Ja nyt olenkin unohtanut asian itse täysin.

Koneella kirjoittaessa huomaan koko ajan laittavani kirjaimia väärään järjestykseen tai jättäväni kirjaimia välistä. Työmeilien teksti pitää käydä läpi ja korjata todella monta kertaa, jotta kaikki virheet on poistettu.

Toisaalta näen virheitä, joita ei olekaan. Olen todella pikkutarkka ja hyvä oikolukija, mutta viime viikkoina olen usein kuvitellut näkeväni tekstissä virheen ja sitten sitä tuijottaessani tajunnut, että kyllä ne kirjaimet ovat ihan oikeassa järjestyksessä sittenkin. En vain hahmota hyvin tällä hetkellä.

Kotona teen autopilotilla asioita väärin, koska mietin sisäisessä monologissani niin intensiivisesti jotain muuta. Huomaan ottaneeni jääkaapista jotain ihan väärää, koska en ollenkaan keskittynyt siihen, mitä teen. Olen välillä ihan varma, että hallusinoin, koska olen unohtanut tehneeni jonkun siirron. Avaan esim. jääkaapin, jossa juuri näin keltaisen mehupullon seisovan, ja aion ottaa sen mehun esiin. Mehu onkin kadonnut. Justhan se seisoi tuossa hyllyllä! Ei voi olla totta, että näin sen ihan selkeästi, ja nyt sitä ei ole! Keksinkö sen ihan itse? Mehuhallusinaatio? Sitten näen, että olenkin nostanut mehun jo tiskipöydälle. Ai jaa. En tiennyt tehneeni niin, olen unohtanut sen teon täysin.

Minulle on aina ollut vuoden loppu stressaavinta, loka-marras-joulukuu, ja nyt siinä on taas kriisi. Aina ollut joku vaikeus päällä siinä, vähintäänkin erityisen suuri turhautuminen. Niin nytkin.

Yhä tietoisemmin minulle aiheuttaa pettymyksen ja ahdistuksen tunteen se joka kerta, että en taaskaan saa keskittyä yhteen kauan kestävään ja todella monimutkaiseen työtehtävään, vaan aina kummittelee taustalla joku ihan muu tehtävä, joka pitäisi oikeastaan tehdä myös pian, tai sittenkin jo tätä ennen. Ettei ole rauhaa koskaan miettiä vain sitä yhtä. Niitä erilaisia tehtäviä on liikaa yhtaikaa päällä IHAN AINA.

Tiedetään, priorisointi ja laita jonoon. Mutta a) aivoni eivät pysty siihen, ne alkavat kuitenkin jauhaa myös sitä toista tehtävää ja suunnitella sitä yhtaikaa ja b) päälle tulevat töissä keskeytykset livenä, kun muut alkavat puhua kolmea lisäasiaa kaiken päälle tai tulevat kysymään jotain.

Vasta, kun aivokapasiteetti alkaa täyttyä ja suorituskyky rakoilla, tajuaa, kuinka paljon hämmästyttäviä ja monimutkaisia tekoja niillä suorittaakaan ihan joka päivä. Mihin kaikkeen sitä yleensä pystyy. Aivan joka päivähän minä mm. operoin usealla eri kielellä, vähintään kahdella ja mahdolliseti neljällä. Ja keskityn kymmeniin ellei satoihin pikku tehtäviin, jotka vaihtelevat laidasta laitaan.

Minä niin odotan parempaa aikaa ja selkeämpää aikaa. Tällä hetkellä yritän mennä oikeaan suuntaan arvostamalla kamalasti kaikkea pientä hyvää ja kaunista. Pysähdyn myös ilon hetkiin ja arvostan erityisesti, jos jokin naurattaa, yksin tai mieheni kanssa. Tarvitaan naurua, tarvitaan iloa, koska se uhkaa kadota näkyvistä näinä aikoina.

Hauskaa ja tähän hetkeen pysäyttävää ja rentouttavaa on seurata ulkolintuja ruokintapaikoillamme pihassa. Siellä on valtava trafiikki. On yhtaikaa sini- ja talitiaiset, talvehtivat peipot, punarinta joka osaa käyttää siiloakin, rautiainen joka aina tarkistaa maaperää samoilla nurkilla, ja varpuset koko parvena. Varpusrouvat tyytyväiset oksilla ääntelee. Mustarastaat tonkivat maata ja lintulautaa. Välillä isot kyyhkyt laskeutuvat. Peippoja on jo ainakin 4, uroita ja naaraita. Lisätään vielä viherpeippo listaan.

Onneksi ne kaikki tajuavat olla suht harmonisesti rinnakkain. Samalla metrillä monta lajia, ei tappeluita. Varpunen ja peippo kohtaavat kylpyammeella, peippo pyrähtää vapaaehtoisesti pois.

Harakat vähän kauhistuttavat, että mitä ne ryöväävät ja hajottavat ja ottavatko ne koko maapähkinäverkon irti koukusta mukaansa. Mutta eivät ne olekaan kuin vähän nyppineet siemeniä tähän mennessä. Ne voi pitää tyytyväisenä vaikka kourallisella kaurahiutaleita.

Lisäksi ne tekivät uroteon. Oranssi kissa ilmestyi pihaan ja kaksi harakkaa ottivat sen jobin tehtäväkseen, jonka ne aina tekevät: räkyttävät hulluna ja seuraavat ja kiusaavat kissaa. Ne räksyttivät sille metrin päästä, ja kissa lähti pian luikkimaan aidan ali pois pihasta kun se ei kestänyt niitä.

Sanoin harakoille, että mieluummin minä teidät otan pihaan kuin kissan. Kissa on todellinen vaara ruokintasesonkina, jos pikkulinnut eivät tajua paeta ajoissa.

Paksu kyyhky huhuilee aidalla, eli ehkä se onkin jo kevät.

Kirjan viimeinen puristus

Eihän se niin mennyt, että jumit loppuisivat ja asiat alkaisivat kaikki sujua, kuten viimeksi jo erehdyin luulemaan. Oli vielä hyvin tärkeä paketti odotettavana eli kirjani mallikappale, jonka tarkistaisin, hyväksyisin ja sitten kirja voitaisiin julkaista.

Ei, ei, ei. Kahden viikon epätoivoisen odottelun jälkeen soitin valmistajalle ja selvisi, että lähetys on ollut jo lähes kaksi viikkoa matkalla. Se oli juuttunut kuriirin lajittelukeskukseen pyörimään ympyrää. Siihen saatiin liikettä vain tekemällä tutkintapyyntö.

Turhautumisen huippu. Miksei minulle suoda, että se kirja ilmestyisi? Miksi minua kiusataan näin monta kertaa ja miksi siinä näkyy olevan joku ylitsepääsemätön este, että saisin tämän kirjan julki koskaan? Johtuuko kaikki minusta? Mitä teen väärin? Varsinkin on ihan idioottimaista, että joku täysin turha kuriiri saa päättää kirjani kohtalosta, siitä, milloin se ilmestyy koko Suomen markkinoille. Että se teillä on käsissänne ja sen pilaatte. Te ette tiedä, kuinka tärkeä tämä paketti on.

Miksi aina silloin, kun jotain elintärkeää tapahtuu, se on lopulta kiinni jostain kuriirista ja sen kyvystä viedä paketteja perille?

Umpikujaa ja noidankehää paketin liikkeissä.

Täysi epätoivo iski. Miten minun koko unelmani ja suunnitelmani voi olla taas palasina, tuhansina palasina? Teenkö minä tämän itselleni? Onko tämä symbolista? Että vielä tämän kidutuksen ja megakärsivällisyyden osoituksen jälkeenkin joudun odottamaan vielä lisää taas tuntemattoman ajan. Eikö tämä painajainen lopu koskaan?

Illalla ulisin miehelleni, että miten voi joku paskakuriiri päättää mun elämästä ja miten niin mä olen sellaisen armoilla ja miten niin mä en oikeastaan itse päätä yhtään mistään mun elämässä vaan aina joku muu taho päättää mun puolesta asioiden kulun ja VITTU MITÄ TURHAA PASKAA koko pakettijuttu ja mä haluaisin nyt murhata jonkun, nyt haluaisin oikeasti murhata jonkun, mieluiten jonkun DHL:ltä.

Mieheni luki netistä ääneen paketin seurantaa ja siellä oli yhtäkkiä, että ”pakettia toimitetaan tänään... paketti on löytynyt inventaariossa... paketti ei tänään ehtinyt jakelukierrokselle....... paketti toimitetaan huomenna oikeasti...” Minä vain hyperventiloin, että en usko, en usko mihinkään enää, en usko mihinkään hyvään maailmassa enää, koska minut on jo täysin petetty.

No. Sitten se paketti oikeasti tuli heti seuraavana päivänä. Mutta myöhästyihän se aivan absurdisti ja turhaan lähes kaksi viikkoa, kaksi raastavaa odotuksen viikkoa.

Tottakai päänsärky ja migreeni alkoi saman tien stressistä ja kriisistä. Kun laitoin kirjan todellakin julkaisuun, ei paljon ollut juhlatunnelmaa, koska taistelin migreeniä ja väsymystä vastaan.

Minä sanon vaan: Hermoromahduskin olisi hauskempi kokea, jos ei siihenkin liittyisi migreeniä kärsittäväksi! Kaiken päälle sietämätön kokovartalojomo. Milloin saisin kokea ja käsitellä edes tunteeni rauhassa ilman että päänsärky vie taas kaiken huomion!

Nyt tapahtuu sitten paljon, mitä pidän silmällä. Kirja ilmestyy yhä uusiin myyntikanaviin ja on jo ainakin kolmessa verkkokaupassa, joihin löytyy linkit tästä edellisestä blogiartikkelista. Ja sitten odotan e-kirjan valmistumista. Itse hoidan markkinoinnin eli levittelen tietoa somessa siellä täällä relevanteille ryhmille.

Hahaha, tietysti valmiista kirjasta löytyi yksi tavutusvirhe. Tavutus oli tekstin tasauksen takia pakko tehdä automaattisesti ja sitten käydä tarkistamassa usealta tuhannelta riviltä ja korjata käsin ne virheet, jotka tietokoneohjelma tekee, kuten laittaa tavuviivan kaksoisvokaalin keskelle. Yhtä sellaista en ollut huomannut. Mutta se on ihan normaalia. Vaikka olisi oikolukenut kaiken 57 kertaa ajatuksella, siellä on aina jotain.

Päivitän kirjailijasivulleni tuoreeltaan kaikki uudet linkit myyntipaikoista sekä infoan, kun e-kirja on valmis. Ajantasaiset uutiset kirjan saatavuudesta löytyvät siis helposti aina kirjailijasivultani liisarauhakoski.net.

Kirjani on julkaistu!

 

Vihdoin. Kirjani on nyt myynnissä ja tilattavissa Books on Demandin omasta verkkokaupasta. Pehmeäkantinen, 260 sivua, 12,90 euroa.

Fyysinen pokkari toimitetaan tilaajalle postitse, kun tilaat tästä. Standardilähetyksen postikulut ovat 2,50 euroa.

Tässä linkki verkkokauppaan.

E-kirjakin on valmistelussa, siinä kestää noin kaksi viikkoa. Ilmoittelen, kun myös e-kirja on saatavilla. 

Mutta halusin tuoreeltaan kertoa, että kirja on saatavissa juuri nyt.

Päivitys 11.12. :

Nyt kirjaa saa myös booky-verkkokaupasta, tässä linkki

ja Adlibris-verkkokaupasta, tässä linkki.

Pidä silmällä kirjailijasivuani liisarauhakoski.net, sinne päivitän kaikki uudet myyntikanavat ja muutenkin kerron tulevista suunnitelmista ja kirjoista.

Kirjan esittely:

Vähän erilainen maantietopaketti. Tästä kirjasta selviää muutama totuus belgialaisista, Hollannin rumimmasta kaivoskaupungista, Saksan byrokratiasta ja Maastrichtin mongerruksesta. Suorat sanat lauotaan hollantilaisten elämälle vieraista etunimistä, rakennusten laadusta ja humppahiteistä. Mutta löytyy myös paratiisimainen laakso, jonka hiljaisuudessa kuuluu vain se ääni, kun lehmä riipii turvallaan ruohoa maasta. Kaiken ohessa henkilökohtaista tilitystä, pätkätyöläisen arkea, hulvatonta huumoria ja huomioita popmusiikista.
Tapahtumapaikkana on rajaseutu, Hollannin kauimmainen kaakkoisnurkka, jossa on mäkimaastoa ja jossa todella puhutaan vuori-ilmastosta, koska siellä on jopa 300-metrinen kukkula.
Kirja käsittelee Hollannissa asumisen ensimmäisiä vuosia ja sitä, miltä Hollanti tuntuu edelliseen asuinpaikkaan Saksaan verrattuna. Kertoja on muuttanut kolmekymppisenä Hollantiin saksalaisen avomiehensä kanssa.
Pirskahteleva tarina esittelee runsaasti erilaisia aiheita ja piirtää aikajanalla kuvan vuosien etenemisestä ja Hollannissa olemiseen tottumisesta.

Kirjan esittelyvideon voit katsoa tästä linkistä.

Peba ja pää jumissa

Keskusteluja etätöissä. Otetaan kahvit. Mies:
- Oletko sä vielä töissä oikeastaan?
- No olen tietysti noin viiteen saakka.
- Öö, no mitä sä teet tässä sitten ruokapöydän ääressä?
- Miten olis vaikka: kahvitauko?
- Hop hop, töihin siitä äkkiä koneen ääreen.
Kiva kun pomon pikku kätyri pitää mulle jöötä kotona. Täytynee selvittää sille työaikasopimus ja laillinen kahvitauko.

Keskusteluja Fazerin lontoonrae-suklaalevyn äärellä, jonka saimme vanhemmiltani paketissa. Ilahdun:
- Hei tää on hyvä... nää on hyviä karkkeja.
- Jaahas, että onko se muka vain sun suklaalevy yhtäkkiä?
Osoitan sormella tarkalleen kääreen kuvaa.
- Noo... näissä karkeissa on siis lakusisus...
- Ää, laku, no hyh. Okei, tää on sun.
- No ni.
Höhö, hyvin pelattu.

Suomea paketissa

Ulkona on hirvittävän kylmä ja siellä sataa, joten en lähde edes kävelylle. Öisin on nyt pakkasia. ”Auton raapiminen aamulla ei ole mun lempparisesonki.” ”Ei munkaan.”

Käytiin salilla ja onneksi sentään liikuin siellä, koska muut päivät vain istun. Ehkä pebani sai shokin kun yhtäkkiä liikutin sitä crosstrainerilla ja porraskoneessa, koska nyt minulla on alaselkäkipua ja jopa häntäluun tienoilla vihlova lihasjumi noidannuolen tapaan.

Yhden sortin ihme, että kuntosali on ylipäätään vielä auki. Koska lähes kaikki muu on Hollannissa kiinni. Tuhansin rajoituksin tosin, mutta kuitenkin, siellä saa käyttää lihaslaitetta kun on varannut ajan. En tosin voi ennustaa, kuinka kauan tulevaisuuteen, kun tauti vain jatkuu.

Urheilun jälkeen on hyvä laittaa pörröinen oloasu päälle. Potkupuku kuvastaa koronatalven muotia.

Käytiin ostamassa hyvä varasto erilaista tipunruokaa ja aloitettiin piharuokinta. Kaupassa oli hirveän iso lintulauta, sellainen kolmimetrinen olkikattoinen talo paalun päällä, jösses. Kuvituskuvana sen laidalla oli pahvista leikattu jumalattoman iso sinitiainen.

Laitettiin tosi monta ruokapaikkaa pihaan. Lintulauta ja sen alle roikkumaan maapähkinäverkko. Siemensiilo seinälle koukkuun. Sidoin hirssinpalkoa syreenin oksaan narulla. Ja taliruokapurkki aidalle metallitelineeseeen, joka on kuin häkki, joka estää harakoita repimästä koko lasitölkin ulos ja maahan sirpaleiksi. Mitä tapahtui avoimessa telineessä alkuunsa kunnes löysimme tämän keinon.

Tietysti harakka näki kaiken sen ruoan ensimmäisenä, kräkä-hullu. Räkättävät keskellä aamuyötä ja kokoontuvat puuhun 14 kpl, niitä on aivan hirveän paljon täällä nykyään. Ne kävivät noukkimassa kokonaiset maapähkinät päältä pois.

Punarinta tuli tosi nopeasti ja sitten tali- ja sinitiaiset. Tiaiset tutkivat heti kaikki paikat, siilon ja pähkinäpussin ja laudan ja hirssin. Varpuset katselivat mutta eivät uskaltaneet vielä lintulaudalle. Rautiainen kävi maassa. Kolme mustarastasta. Paljon on uusia tiaisia, jotka eivät ihan vielä tajua, miten taliruokapurkkiin pääsee. ”Rautiainen, sano sä nyt noille miten se toimii kun oot niin fiksu!”

Oli hauskoja lintujenruoka-nalleja ja kanoja.

Äijät kävivät mittaamassa yläkerran ikkunat. Ne voisivat vaihtaa niihin tuplalasit samoihin raameihin. Mieheni järkkäsi ne kun kuuli, ettei taloyhtiöllä ole mitään suunnitelmaa koskaan vaihtaa yksinkertaisia ikkunaruutuja parempiin. Voitaisiin tehdä se itse, mutta pitää kuulla, paljonko vuokra nousisi siitä.

Luulin kyllä, että ne vaihtaisivat sekä ikkunat että raamit. Nämä pokatkin ovat niin surkeat, välistä viuhuu tuuli sisään. Eli kuinka paljon se auttaa ne pelkät lasit, en tiedä. Ärsyttävää on joka tapauksessa, että ikkunat ovat koko talven pisaroilla ja huurussa sisältä ainakin joka aamu kylmän yön jälkeen. Myös ulko-ovi on yksilasinen ja surkea, siihenkin saisi tuplat. Ulko-ovi on alakerran heikoin lenkki.

Siinä se nyt huurustelee keskenään kylmänä iltana.

Lintuyhdistyksen lehdessä oli taas paljon valokuvia suomalaisesta lähteestä. Keskiaukeaman julisteyttö oli pyy, myös suomalaisen valokuvaajan Markus Varesvuon.

Mulle sanottiin pahasti optikolla. Olen nyt 6 kk lukenut noita ohjeita kaikista paikoista, joihin tehdään varauksia, oli se sitten lääkäri, flunssarokotus tai kuntosalin varattu vuoro. Ne kaikki sanovat: älä vain tule liian aikaisin paikalle, turhaan hengaamaan, vaan hyvin tarkalleen ajankohtana, jottei synny turhaa ruuhkaa. No niin, sitä yritin sitten kiltisti soveltaa optikkoonkin, vaikkei sitä siinä lukenut. Lähdin aika viime tipassa.

Ja sitten tuli just ohi hautajaissaattue. Ruumisauto ja sen perässä muita autoja. Sellaisen väliin ei saa tunkea eikä ohitella, se on pyhä täällä. Ja ne lähtevät matelemaan 10 km/h Stationswegiä. Vainaja oli ehkä joku tunnettukin yhdistyksen tai paikallisurheilun hahmo tms. koska kadun varrella seisoi ihmisiä osoittamassa kunnioitusta ja niillä oli joku keltainen joukkuehuivi kaulassa kaikilla.

No, Stationsweg poissa pelistä. Jouduin kääntymään vasemmalle ja ajamaan kauas asemalle saakka, koska vasta sieltä pääsee pitkän mutkan kautta vaihtoehtoiselle kadulle, joka vie keskustaan. Harhailin vielä kortteleissa paniikissani, kun luulin keksiväni oikotien, mutta se meni pieleen yksisuuntaisilla kaduilla.

Joten tulin 5 minuuttia myöhässä ja optikko oli täynnä muuta asiakasryhmää. Ja sitten ne känisivät minulle. ”Joudutte nyt vähän odottamaan, kun kerta tulitte myöhässä niin me jatkoimme tässä muiden asiakkaiden palvelemista.”

Vittu yhden kerran elämässäni tulen myöhässä mihinkään ja heti valitetaan! Ja vielä silleen, että yritin noudattaa tätä koronasääntöä ja olla tulematta liian aikaisin ja se johtui siitä.

Vähän sellainen katkeruus, että mä oikeasti OLEN TEHNYT PARHAANI noudattaakseni jokaikistä sääntöä viimeisen 9 kuukauden ajan ja tässä tulos: taas teen väärin.

Muutenkin on nyt niin paljon barrikadeja kaupoissa vastassa ja kilpiä ja käsidesiä ja määräyksiä ottaa ostoskori ja maksimiasiakasmääriä, munko ne pitää laskea ketä siellä on, ja nuolia ja ”seiso tässä ja odota” -kylttejä, että en osaa enkä saa kohta mennä yhteenkään liikkeeseen sisään. Yritän lukea kaikki yksilölliset säännöt ja tajuta ne, mutta en ehdi, kun takana tungetaan jo. Jään siihen sääntöviidakkoa sisäistämään kynnykselle, kun en tiedä, saanko nyt mennä sisään vai en vai millä ehdolla.

Hämmennyin näistä kukkuloista yhdessä puistossa. Mitä hittoa. Miksi täällä on näin korkea harju, Hollannissa?

Olen muutenkin ihan jumissa. Joulukuu ei ole parasta aikaani, ei ole koskaan ollut. Lakkaan kykenemästä kirjoittaa oikein mitään enkä tiedä, mihin edes haluaisin ryhtyä ja sen sijaan selaan nettiä ja aika rientää silti ihan hulluna enkä saa siitä kiinni enkä pysy perässä.

Mutta ehkä 80% mun vitutuksesta loppuu siihen, jos se mun kirjan lopullinen mallikappale vihdoin tulisi painosta. Sen olisi pitänyt tulla jo. Odotan, odotan, odotan. Mä vannon, mä vannon, että sitten kun se tulee niin juon siltä istumalta shamppanjapullon kokonaan tyhjäksi.