Touhulan ihannemaailma

Voin raportoida, että viime vuonna minulla oli 7 kertaa flunssa eli jokin räkätauti eli nuhavirus. Tänä vuonna yhden kerran. Että mitä tein eri lailla, mitä muutin, jotta tämän saavutin? Ruokavalio, liikunta, ulkoilu, hivenaineet ja vitamiinit, lepo? 

En tiedä. En ole muuttanut mitään. Ei aavistustakaan. Follow me for more lifestyle tips.

Puhelimeni ehdotti taustakuvaksi Jipin naapurikyylä-kuvaa ja se on niin hauska, että vaihdoin sen. Nyt kyllä naurattaa joka kerta kun avaa puhelimen.

Aamuruuhkassa näin kaksi positiivista asiaa. Kunnollista yhteiskuntaa. Hyödyllistä työtä. 

Ensin ajoi kuormuri ja peräkärry ohi, firmasta joka rakentaa ”puisia leikkimökkejä”. Joku on siis tilannut pihalleen puisen leikkimökin. Ja nyt joku ajaa rakentamaan sitä tänään. Tarvikkeet ja laudat on valikoituna peräkärryyn. Ja se on hänen tämän päivän työnsä, rakentaa jollekin naperolle leikkimökki. Kuinka ilahduttavaa. Mieti jos se olisikin sun työ. Rakentaa lapsille iloa. Tämäkin on mahdollista. Kaiken maailman kurjuuden keskellä. Sekin voi olla jonkun ammatti ja jonkun firma. Ilahduttaa lapsia. Onpa lohduttavaa.

Seuraavassa risteyksessä ajoi taas firman kuormuri ohi, logo ja teksti: ”Hevosten kengittäjä”. No, siinäkin on erilainen työ. Välttämätön ja tarpeellinen, ja erikoisosaaminen. Kuinka tervehenkistä. 

Lisäksi kengittäjän sukunimi Hinke muistutti hevosten pitämää ääntä eli hirnumista hollanniksi, joka on ”hinniken”. Sattuma. 

Noita ammattiin sopivia nimiä on muuten hirveän paljon. Niitä on kerätty pitkäksi listaksi Hollannissa. Suomessa vaikka kasvitieteilijä Aarno Kasvi, ja sitten oli se joku Ilves, eläintieteilijä. Täällä on uutisten haastattelussa välillä Siipikarjankasvattajien Kattojärjestön Puheenjohtaja, jonka sukunimi on De Haan eli Kukko.

Noista kunnon ammateista tuli sellainen fiilis, että yhteiskunta olisi iloinen ja toimisi. Miltä se ei aina tunnu kaikessa sekavuudessaan ja arjen harmaudessaan. 

Tuli mieleen se nettimeemi, että joltain oli terapiassa psykologi kysynyt, että ”no miksi olet koko ajan niin pettynyt elämään, minkälaiset sitten olivat odotuksesi?” Ja vastauksena oli kuva, että no tällaista olin kaavaillut elämän olevan: Richard Scarryn kuvakirjasta kirjavaa, iloista kaupunkivilinää ja hahmoja touhuissaan; tuossa kadunlakaisijakissa vilkuttaa ja hymyilee kaikille, tuossa postimieskarhu kantaa tyytyväisenä pinoa paketteja punaiseen söpöön postikonttorin taloon, tuossa bussinkuljettaja-apina naureskellen poimii kyytiin innokkaita koululaisia, ja tuolla tiikeritäti myy hedelmäkojussa kauniita kiiltäviä hedelmäkekoja. 

Siis keksin nämä esimerkit itse, olen kyllä Richard Scarryjä lukenut. Vastaavia yksityiskohtia pullollaan. Mutta se viba, että on värikästä, turvallista, sympaattista, kaikilla on oma roolinsa ja kaikki näyttävät siinä onnellisilta, ja jokainen hoitaa oman selkeän ja hyödyllisen ammattinsa ja on tyytyväinen ja avulias. Ja aurinko paistaa ja puisto on hoidettu ja liikenne sujuu ja kaikilla on mukava pikku talonsa, jossa asuu. Niin ymmärrän fiiliksen, ja ymmärrän, ettei se ihan vastaa nykyajan todellisuuden sekavuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Mutta tuo, että joku rakentaa leikkimökkejä ja toinen kengittää hevosia, se antaa häivähdyksen sellaisesta paremmasta, yksinkertaisesta yhteiskunnasta positiivisella pohjalla.

Myös iloista elämää muumipalapelissä.

Mitä tässä on tehty, käyty patsastelemassa keskustan markkinoilla lähinnä. Kuusi päivää vuosittaista hulinaa. Olihan sielläkin sentään aika iloista, kun kaikki on rakennettu hauskanpitoa varten.

Tivolilaitteita katson vain vierestä, mutta kiva kun uskalikot ovat pyörityksessä. Minä menen sinne lähinnä syömään. Eipä tarvitse kokata niinä iltoina. 

Askeleitakin kertyy paljon sinne kävellessä. Kakofoniahan siellä on karsea. Mutta kun tietää sen faktana etukäteen, niin kestän. 

Olutta kansalle.

Kapybaroja voi voittaa.

Minun ei jostain syystä tehnyt ollenkaan mieli mitään kalaa koko aikana, joten en syönyt kibbeling-kalapaloja kertaakaan. Sen sijaan löysin kivan uuden pastakojun. Ensin en edes vilkaissut, mikä se koju on. Oletin, että se on joku turha ranskispaikka, joka oli viime vuonna huono. Kunnes illalla selasin paikallisradion facebookiin lataamia kymmeniä kuvia ja näin niistä, että hei, pastaa juustokiekosta, missä toi on. Kuvasta näki sijainnin: ai tossa, missasin kokonaan.

Maailmalla on tunnettu sellainen italialaisravintolan konsepti, että isoon parmesaanikiekkoon on kaivettu kuoppa, ja juustosta raaputellaan muruja ja spagettiannos pyöritellään juustokiekon sisässä jonkun tarjoilukärryn päällä ja tarjotaan sitten heti pöytään juustotettuna. Näin sellaisen vasta Aruballa ekaa kertaa. Saksan italialaisravintoloissa se on kuulemma useinkin läsnä. Ja nyt se oli Venrayssa kojussa. 

Saksasta olivat tulleet. Pennepastaa kermassa ja parmesaanissa pyöriteltynä ja maustettuna, saatavilla myös herkkusienten, kirsikkatomaattien tai kanan kanssa.

Kokeilin pienen naturel-annoksen ja se koristeltiin vielä kauniisti persiljalla, basilikan lehdellä ja balsamicolla. Hyvää oli. Joten seuraavana päivänä otin ison annoksen kanalla.

Muutoin on syöty: sokerikuorrutettuja maapähkinöitä vielä lämpimänä, hattaraa, churros kanelisokerilla, poffertjes-letut, ja pikkusuolapala kahvilan terassin markkinamenyystä. Monessa paikassa ei saa tavallista ruokalistaa tilattua markkinoiden aikana, vaan yksinkertaisen valikoiman, koska on niin tupaten täyttä ja pitää olla vähän tempo yllä palvella kaikkia. 

Joten otin wontonit hoisin-pulled porkilla.

Mietin, että ei ole helppoa jonkun maalaisen ymmärtää ruokiakaan nykypäivänä. Tuossakin on kolme ulkomaan käsitettä. Minulla oli jonkinlainen mielikuva ja se riitti. Muistin, että wontonit ovat kiinalaisia täytettyjä taikinanyyttejä. Hoisin on kiinalainen suolainen tumma kastike, yksityiskohtia en tiedä, mutta se on wokkiravintolassa yksi kastikevaihtoehdoista. Ja nyhtöpossun jo useimmat tietävät.

Sokerikuorrutetut pähkinät.

Poffertjes-miniletut.

Mutta teoriassa kahvilassa oli hyvän näköinen oikea ruokalista niin että voisi sinnekin mennä joskus. Tehtiin moniakin ruokailusuunnitelmia, sitten kun on normaali arki: Ai niin, tuossa kalakaupassa voi myös syödä paistettua kalaa milloin haluaa, mutta unohdetaan se aina. Ai niin, voisihan tuota ravintolaakin joskus vielä kokeilla. Katso, tuossa on uusi burgeripaikka. Ja mites olutkapakka, pitäisi käydä vaikka ihan talvellakin joskus, niillä on niin mukavaa ja nekin tarjoilevat hei burgereita ja suolapaloja.

Maanantaina oli hektisin päivä, koska siellä oli menossa virallinen kapakkakierros eli känniset sponsoroidussa t-paidassaan. Ja koska silloin olut virtaa ennätymäiseen tahtiin, moni baari oli laittanut oman DJ:n oven eteen luomaan tunnelmaa eli tamppaamaan hardcoreteknoa sen kaiken tavallisen mökän päälle.

Kameliajoissa muistin, että Lintsillä on sama, mutta siellä ne ovat kilpahevoset jotka liikkuvat, kun osuu palloilla reikään. Narunveto on edelleen myös olemassa tuolla lasten markkina-aukiolla. Työkaveri muisteli sitä highlightina lapsuudestaan. Niin jännää oli, mikä sieltä tulee. Lintsillähän on myös edelleen narunveto. 

Ja törmäysautot ovat meillä aina. Kuulin, että työkaveri oli 12-vuotiaana tyttönä puksahtanut edellä olevaan vaunuun ja lyönyt hampaansa rattiin ja hänellä on siitä saakka ollut katkenneet etuhampaat, joissa on kruunut. Mikä legenda.