Muistoja ja perunaa

Ensin oli ihan pasca yö, mutta seuraava oli hywä yö. 

Nukuin tasan yhden tunnin sunnuntaista maanantaihin. Tunsin heti nukkumaan mennessä, että tästä tulee vaikeaa. Ja tuli. Sellanen miettimisyö, että ajatukset kiertävät kaikki mahdolliset tapahtumat ja suunnittelevat viidentoista vuoden asiat etukäteen. Sitten kaikkiin raajoihin sattuu, vaikka vain makaa paikallaan, vain siksi ettei kehokaan osaa rentoutua. Ja lopulta tulee nälkäkin ja maha alkaa kurista, koska ruoansulatus ei mene yön lepotilaan, vaan alkaa kaivata seuraavaa ateriaa, kun tässä kerta valvotaan.

Mutta seuraavana iltana menimme ekstra ajoissa nukkumaan, nukahdin aika nopeasti ja olin aivan sikeässä ja kunnon unessa koko yön. Se oli kompensaatio.

Töissä oli ruokalassa tarjolla ”Mexican burger”. Mikäköhän siitä tekee meksikolaisen? Katsoin ensin että no ni, siinä on pari maissinjyvää välissä. Ovatko he nimenneet sen näin vain siksi, että herne-maissi-paprika on Hollannissa nimetään Mexico-mix? Ja tässä oli maissia-paprikaa. Mutta selvisi, että olihan siellä myös runsaasti guacamolea. Joka tursusi välistä, kun paloittelin burgeria veitsellä.

Nyt se sössähti.

Kävin suoraan töistä vihanneskaupassa, koska ehdin ennen kuin se sulkee kello 18. Tarvitsin vihannekset lohikeittoon reseptin mukaan, ja mitä muuta kivaa marjaa tai melonia sieltä löytyy.

Olin kirjoittanut 800 kg perunoita ostoslistaan. Kiloa. Hups. Tarvitsin siis 800 grammaa. Niillä on laarissa itse poimittavana pikkuisia uusia perunoita, ja vasta kassalla on vaaka. Mietin, mitenköhän saan näppituntumalla sen 800 g tähdättyä. Mutta tunnenhan minä, millaisia ovat lähikaupan puolen kilon ja kilon pussit, niihin vertaat. 

Poimin, ja kassalla se oli 752 grammaa. Aika hyvä.

Vihanneskaupassa on hyvin raaka, täysin pakkaukseton politiikka nykyään. Tai no edistyksellinen. Sinne vaaditaan tuomaan oma kori tai kassi mukaan, eikä ole tarjolla pikku muovipusseja eikä edes paperipusseja yksiköiden pakkaamiseen. Kaikki on tarkoitus heittää omaan kassiinsa sekaisin ja purkaa ne tiskille maksettaessa. 

Marjarasioille kassa tarjoaa pienen pussin - joka oli ensin minimuovipussi, nyt paperinen sekin - etteivät vadelmat ja herukat lentele pitkin kassia ja puristu hajalle. Ja kylmiöiden esipakatut ja märät tavarat ovat kyllä muovikääreessä, kuten vesimelonin lohkot ja juuresraasteet, sekä muutama kuivahedelmätuote on rasiassa.

Kassini pohjalla pyörivät siis pikkuperunat ja kysyin, kippaanko ne tähän tiskille. Ei kun vielä parempi, tässä on vaa’an kulho, siihen vaan suoraan kassista valuttaen.

Hyvin se toimii useimmille vihannes- ja hedelmälajeille ihan ilman paketointia.

Keittoon tarvitsin myös 800 g lohta. Pakkasessa oli jo aiemmin tarjouksesta ostetut 500 g. Eli täydennys 300 g puuttui vielä. Ajattelin, että perhana, sen kokoista pakkausta ei kyllä meidän kaupastamme löydy. Siellä on aina jotain 125 g paloja, tai ehkäpä 250 g, tai iso 500 g. No, menin kalahyllylle ja siellä olikin nyt ennen näkemätön, nahaton tasan 300 g pala minulle. Uskomatonta.

Kauppakassi. Saatu sponsoroituna vihanneskaupan kampanjassa.

Edellisenä unettomana yönä nukuin noin 23.30 - 3.30 ja se oli siinä. Enempää en saanut irti, en yhtä minuuttia. 

Mutta siinäpä ehti käydä läpi maailmankulttuurin kaikki teemat. Mietin yöllä esim. kuka sen Decameronen kirjoitti. Kenen Decamerone? En keksinyt. Se sanotaan aina siinä muodossa: ”xx:n Decamerone”. Onko siinä vain kaksi tavua? Kävin läpi ihan kaikki mahdollisuudet. 

Descartesin Decamerone. Sokrateen Decamerone. Da Vincin Decamerone. Donnerin Decamerone. Hermesin. Hitlerin. Patterin. Mikkelin. Mikä helkkari se oli? Googlaan aamulla: Ai jaa. Boccaccion. Giovanni Boccaccio. En olisi muistanut koskaan tuollaista ja rakennekin meni väärin, onkin kolme tavua. Hitto. 

Ja: Ifigeneia Tauriissa. On käsittämättömän muotoinen antiikin tragedian nimi. Se on joku ihminen se Ifigeneia, siis kreikkalaiseltahan se kuulostaa, ja se Tauris tai mikä se sitten on perusmuodossaan, on paikka tai jotain. Kuka keksii tuollaisia. Vähemmästäkin sekoaa. Tämä mainittiin saksaksi Bonnin yliopiston kirjallisuuskurssilla, Iphigenia in Tauris. Elävä muisto. En ole lukenut.

Esittelen vaan uutta tukkaväriä.

Tästä pääsin Bonnin yliopiston mikrotraumoihin. Miksi minulle on erittäin tärkeää saada selvät ohjeet ja olen paniikissa, jos minun pitää alkaa tulkita jotain vajavaisista tiedoista käsin: sen todistaa Bonnin yliopiston ensimmäisen lukukauden tapaus. 

Kirjallisuuskurssilla käskettiin, että ”lukekaa kaikki ja analysoikaa se Goethen Wilhelm Meister”. Minä menen yliopiston viereiseen kirjakauppaan ja siellä on koko hyllyllinen ”Wilhelm Meisters Wanderjahre” -kirjaa, ei muuta. Wilhelm-mestarin vaellusvuodet. Ahaa, siinä Wilhelm Meister. Ostan ja luen sen. 

Palautetunnilla selviää, että kaikki muut ovat lukeneet kirjan nimeltä Wilhelm Meisters Lehrjahre. Wilhelm-mestarin oppivuodet. Oppivuodet, ei vaellusvuodet. Lehrjahre on sen ensimmäinen osa ja se tärkein kirja. Wanderjahre on toinen osa eikä kiinnostava. 

Loogisesti kaikki olivat rynnänneet ostamaan Lehrjahret loppuun ja minä näin hyllyssä enää Wanderjahrea ja luulin, että se on ainoa olemassaoleva Wilhelm Meister.

No, otin kaiken syyn, häpeän ja nolouden itselleni tietysti, kun olin niin  tyhmä. En muista, yritinkö väkisin sanoa jotain siitä kirjasta tunnilla, koska oli pakko, vaikken tiennyt, mitä siinä käsitellään. Se oli joka tapauksessa hirveää.

Vasta 20 vuotta sen jälkeen olen tajunnut, että syy oli sen opettajan, joka sanoi vain ”Lukekaa Wilhelm Meister”. Joka ei sanonut ”lukekaa Wilhelm Meisters Lehrjahre”. Ilmeisesti kaikki muut tiesivät Goethen koko bibliografian ja tiesivät heti, että niitä kirjoja on sarjassa kaksi. Minä en tiennyt. Sillon ei ollut edes internettiä, mieti. Mistä minä olisin sen arvannut? 

Jos olisin siellä nyt, olisin vihdoin kypsä sanomaan: ”Anteeksi. Kaupan hyllyssä oli pelkästään Wanderjahrea ja ostin sen. Olen lukenut väärän kirjan. Te mainitsitte vain Wilmelm Meisterin ja luulin hankkineeni oikean kirjan. Olen pahoillani, mutta minulla ei ole tästä aiheesta mitään edeltävää tietoa, joka olisi auttanut orientoitumaan.”

Siksi olen aina niin tarkkana sen kanssa, että saan kokonaiset faktat nyhdettyä joltain ulos suusta, enkä puolikkaita. Jos saan vain puolikkaita, homma menee pieleen.