Laskuvirheitä ja pakettivaikeuksia

Optikolta hain uudet aurinkolasin linssini ja minulla oli mukana mieheni saama alennuskortti 150 euroa. Hän oli hankkinut uusia lukulaseja ja saanut sen. Vaihdoin linssien väriäkin ruskeasta perusharmaaseen. Olin taannoin ihan tietoisesti halunnut sen ruskean, mutta sitten alkoi vähitellen häiritä, kun kaikki oli vääristyneesti ruskean sävyistä. 

Täysi alennus luvattiin, mutta loppusumma hämmensi. Minusta siinä oli liikaa jäljellä. Olin jo maksanut etukäteen osan, ja sairasvakuutus korvaisi satasen moniteholaseista. Maksoin nyt sitten silti, koska väitettiin että se on ihan oikein, ja kotona jatkoin miettimistä rauhassa.

Tuntui, että maksoin 60 euroa liikaa. Miten se voi olla? Kai minä sen osaan laskea, että jos 300:sta eurosta otetaan pois 150, niin jäljelle pitäisi jäädä 150 eikä 210?? Pitää mennä takaisin valittamaan. Ketuttaa.

Vanhat

Uudet

Kävin sitten, kun ehdin, optikolla ihmettelemässä, että miten minä tämmöisen loppusumman maksoin. Kovasti selvitettiin ja sitten ilmeni tietokoneelta, että siitä puuttui lopulta sittenkin se sairasvakuutuksen 100 euroa. Ne olisi pitänyt uudelleen näpytellä sinne sen jälkeen kun käyttää alennuskupongin. Siellä on kai liian monimutkaiset systeemit. 

Mutta lopulta siis linssit olivat vielä halventuneet ja minun olisi pitänyt maksaa loppusummana 110 euroa eikä ne virheelliset 210. Joten optikko oli minulle jopa satasen velkaa. Se laitettiin heti maksupäätteellä pankkikortilleni. Kiitos.

Eikö tämä ole Hassisen Koneen biisistä! ”Olet maailmalle sentään satasen velkaa!!” Se missä on Juan Carlos. On. Lempibiisini ”Odotat?!” Siis sen sijaan nyt ”maailma oli mulle satasen velkaa!” Saaks nauraa??

Tein siitä kivan pyöräretken, kun menin optikolle. Aurinko paistaa paistamistaan ainakin kuudetta viikkoa putkeen. Päätin olla reipas ja pumppasin pyörän kumit talven jäljiltä. Karvasatula oli taas pehmeä. 

Tuuli on edelleen jääkylmä eli olisi oikeasti pitänyt olla käsineet vieläkin. Joka päivä on aivan ristiriitaisesti yhtaikaa jääkylmää (ilma, tuuli ja varjopaikat, aamut) ja läkähdyttävän kuumaa (auringonpaiste, tyynet hetket, iltapäivä ja ilta). Oli silti ihanaa pyöräillä taas. 

Osasta kadunreunoja olivat kevätkukat kukkineet, mutta tuossa lähellä on upeista upein kaistale narsisseja ja tulppaaneja sekaisin, eri värisiä, se on kuin Keukenhof, niin ihana kukkapenkki. 

Minun piti testata Teams, koska Skype lopettaa parin viikon sisään ja minut pakotetaan lataamaan uusi ohjelma tai hankkimaan joku muu korvaava videopuhelu-optio. No, luulin että se Teams kettuilee minulle ainakin puoli tuntia ennen kuin se toimii. Ei. Se oli ehkä neljän minuutin homma asentaa se ja kirjautua sinne. Nyt se toimii jo.

Suomesta oli tulossa paketti DHL:llä ja se ilmoitettiin jakeluun just tasan sinä torstai-iltapäivänä, jolloin kukaan ei ole kotona. Olin kotona koko edellisen päivän, ja olisin seuraavan. Mieheni olisi ollut torstain aamupäivän kotona. Mutta ei osunut oikein.

Usein toimituksen voi muuttaa DHL-sovelluksen kautta, mutta tässä ei ollutkaan mitään nappia, mitä painaa. Etsin ja etsin ainakin kymmenen kertaa eri aikoina, että enkö tosiaan nyt voi muuttaa sitä toimituksen aikataulua tai paikkaa. En voi.

No sitten stressasin sitä töissä ja sitten se oli ovella ja sitten tuli ilmoitus, että no kai se menee sitten hakupisteeseen seuraavaksi, kun missattiin.

Illalla postiluukussa oli tästä vielä paperinen kortti, jossa luki, että ”hankipa kuule se kiva DHL-sovellus niin voit aina siirtää paketin toimitusta!” Ei vaan pidä paikkaansa! Minulla on ollut se sovellus monta vuotta ja tiedän kyllä, miten se toimii.

Lisäksi mukana oli jonkun DHL:llä erikseen kirjoittama ja printtaama epävirallinen muistutuslappu, että ”voisitteko ystävällisesti ilmoittaa mihin pakettinne toimitetaan jos ette ole kotona.” Se kuulosti aika passiivis-aggressiiviselta, että voisitteko HELKKARISSA antaa ohjeet. 

Se raivostutti. En VOINUT antaa ohjeita, vaikka minulla on se sovellus. Minä YRITIN. Mutta en saanut mahdollisuutta. Ja nyt tulee olo, että minua SYYTETÄÄN. Mitä tein väärin? MISSÄ voisin ilmoittaa eri toimituksesta, jos sovellus ei toimi? Missä ihmeessä? Mitä minun pitäisi vielä tehdä? Kirjoittaa ovelle jotain lappuja, että ”emme ole tänään kotona joten tervetuloa kaikki murtovarkaat, ja paketin voi muuten viedä hakupisteeseen”?

Ylipäänsä luulin, että siellä on sisäiset vakioproseduurit jotka määräävät, mihin paketti viedään, jos ihminen ei ole kotona. Aika useinhan ihminen ei ole kotona. Ennen oli itsestäänselvää, että no sitten on plan B, jonka kuriirifirma päättää. Miksi se ei nyt enää riitäkään ja miksi se ei ole OK?

Paska palvelu. Kuka noita heippalappuja kirjoittaa?

Huomaan, että epäoikeudenmukaisuutta ja vääriä syytöksiä minun on todella vaikea kestää emotionaalisesti. Siitä nousee niin paljon turhautunutta raivoa, etten tiedä mihin sen laittaisi.

Hain sen paketin. Olin valmistautunut, että näyttäisin siellä sen lapun ja kysyisin, ihan rauhallisesti kysyisin, että mitä minun pitää tehdä jos se sovellus ei anna optioita. Mutta siellä oli sellainen joku 18-vuotias jäbä, joka ei kuitenkaan tiedä mitään; pakettini kanssa minulla oli kädet täynnä, ja heti perääni tuli seuraava asiakas. Sisään sinne pääsee vain tulemalla uudestaan kun olisin laittanut paketin autoon, ja vain soittamalla ovikelloa, ja se tuntui liialta vaivalta vain, jotta pääsisi känisemään. Joten annoin olla. 

Mieheni oli sen sijaan sen verran reipas, että lähetti kysmyksen DHL:n oikeaan asiakaspalveluun (jossa pitäisi olla joku muu kuin chattibotti). Ilmeisesti sovelluksessa on

silloin tällöin puutteita eikä se aina anna optioita. Ei sieltä kai sen enempää vastausta tullut.

Ja muuten, paketti oli lähetetty Suomesta ihan Suomen Postilla, jolloin ennen vanhaan oletusarvona oli, että sen tuo täällä päässä PostNL. Nykyään paketit siirtyvät varmaankin Saksan kautta matkatessaan DHL:n käsiin loppukuljetukseen. Sitäkään palveluntarjoajaa minä en vastaanottajana valitse, vaan sen päättää puolestani joku muu.

Pääasia kai, että paketti tuli. Sainkin sitten vanhemmiltani uuden mallin keltaisen Teema-kulhon korvaamaan sen, jonka hajotin. Sävy on vähän tummempi kuin ne meidän vanhamme, mutta hyvin samankaltainen. Niitä on siis vielä olemassa. Tuotannon muotti on selvästi päivitetty eli uusi kulho on ehkä pari milliä vanhoja isompi ja tukevampi, mutta kyllä ne voi edelleen pinota toistensa kanssa.

Saimme myös Mignonia pääsiäiseen, yksi oli kuoriutunut kokonaan matkan varrella kuten ne usein tekevät. Ja paljon muuta kivaa, muumipalapelin, suklaata, namua, lehtiä, ja Fiskarsin erittäin terävän vihannesveitsen. Kokeilin sitä jo fenkoliin ja se leikkasi todella helposti kovankin vihanneksen. Hyödyllinen, mutta vaarallinen jos osuu sormeen.

Kissat tykkäsivät tietysti pahvilaatikosta ja nuuskivat kaikki tavarat.

Naisten viikonloppu

 

Huh, olipa viikonloppu. Olin toista kertaa vuosittaisilla Suomalaisen Naisen Päivillä. Tällä kertaa kävi tuuri, sillä ne pidettiin melkein naapurissa Parkhotel Horstissa. Paikka vaihtuu joka vuosi. 

Vaikka ne pidetään Hollannissa, osallistua saa mistä maasta tahansa, jos vain jaksaa matkustaa paikan päälle. Naisia tulee vaihtelevasti esim. Saksasta, Englannista, Luxemburgista, Belgiasta ja Ranskasta saakka. Osallistujia oli tällä kertaa 80. Tietoja löytyy nettisivulta naisenpaivat.nl tai vaikka instagramista tililtä naisenpaivat.

Kissa auttaa aina pakkaamisessa istumalla vaatepinon päällä.

Kissa, apua, ethän istu kynsien kanssa sukkahousujen päällä? Kyllä???

Viikonloppu täynnä ohjelmaa. Parkhotel Horst oli neljän tähden hotelli, siisti ja moderni. Meillä oli kokonaan alakerta käytössä torina ja luentosaleina. Komeasti sieltä näkyy pikkujärvi ikkunoista ja kimaltelee auringossa. Minulla oli iso huone ja kulmassa miniparveke. Hiljaista ja äänieristettyä yöllä.

Alakerrassa tapahtuu.

Komeat sohvat vastaanottoaulassa.

Kokoontuminen yhteiskuvaan.

Hotellihuone.

Lotta-Sofia Saahko oli lennätetty Suomesta esitelmöimään ja hänellä oli koskettava oma tarinansa. Ostin häneltä ”Koti kulttuurien välissä” -kirjan tilaisuuden jälkeen, sen henkilökohtaisimman muistelun kasvamisesta eri maissa. Työpajoja oli tarjolla ja lauantaina ehti osallistua kahteen perättäiseen. Opin hormoneista ja hyvinvoinnista ja jaoimme toisillemme stressinpoistovinkkejä.

Tällä kertaa iltajuhlan pukeutumisteemana oli Linnan juhlat. Siinä sai käyttää luovuutta ja olla vaikka myös historiallinen linnan neito ym. Oman asuni sain yhdisteltyä omasta vaatekaapista. Vihreä mekko oli itse ommeltu, ja jotta sain aikaan pitkän juhlapuvun, laitoin sen alle vihreän rimpsuhameen, joka sopi hyvin yhteen. Sitten haalin kaikkia romanttisia hörsöilykoristeluja asusteiksi eli ihanat silkkihuovutetut rannelämmikkeet ja leijuvan sifonkihuivin, jota ei paljon arjessa tule käytettyä.

Ravintolasalissa, joka oli koko aula vastaanoton takana, oli aika paha akustiikka eli mökä, kun 80 naista huutaa yhtaikaa. Niin se taitaa aina olla, oli millainen ravintola tahansa, joka on tupaten täynnä. Oli hyviä keskusteluja.

Valtavasti jutteluja monista aiheista sekä lounaalla että illallisella. Mielenkiintoisia kokemuksia ja reissuja ja muuttoja on kaikilla takana, ja ammatteja ja yrityksiä. Voi että.

Musiikkia oli moneen otteeseen: Finlandiaa haitarilla illallisen välissä, Trio Nostalgia soitti vanhoja iskelmiä ja klassikkoja; Satumaata laulettiin mukana. Ja Letkajenkka mentiin ja totesin, että hyppely on ihan hirveää kardioliikuntaa eli hengästyn hyvin nopeasti. Siis jos haluan nopeaa tehokasta kotijumppaa, niin tee pari jenkkaa.

Diskossa tuli testattua, sopivatko uusin Erika Vikman ja KAJ tanssilattialle, ja sopivathan ne. Lisäksi hoilattiin Heili Karjalasta ja paljon muuta. KAJ:n saunabiisissä kuuluu kunnon kaiutttimilla basso, että ruotsalaiset tuottajat ovat sinne kyllä taikoneet toimivat rumpukoneet mukaan, mikä tekee siitä houkuttelevamman kuin pelkkä humppa. Cha cha cha toimi myös edelleen.

Hankalaa hengityselimilleni, että minun tulee huudettua mukana sanasta sanaan noita tutuimpia biisejä, samalla kun tanssin. Intensiivistä urheilua. Tiskiltä sai onneksi heti valmiina vesilasin kun tarvitsi sen hengästymiseen. 

Kaikkia suomihittejä en toki tunne, siis niin että niistä olisi emotionaalinen muistijälki. Silloin joskus 90-2000-luvulla en paljon kuunnellut mitään räppejä enkä mitään Cheekin Sokka irtejä. Lisäksi Kaija Koo on aina mennyt suoraan minun ohitseni. Enkä ollut enää pitkään aikaan ollut Suomessa silloin kun PMMP oli suosittu.

Kesken Dingon Levottoman tuhkimon menivät sähköt DJ:n pöydästä eli tuli hiljaista ja diskovalot sammuivat. Verhon takaa tuli henkilökunta, että sori, se olin minä. Olivat yrittäneet kytkeä jotain salin laidalla. Odotellessa aloimme laulaa itse sitä Dingoa ja hoilasimme tanssilattialla keskenämme keskeiset palat.

Paikalla oli myös saatavilla Suomi-karkkeja, ja Fazerin levyt myytiin kokonaan loppuun, samoin harvinaiset mignon-munat. Salmarin minipullot toivat Suomi-tunnelmaa diskoon. Ilmaista viinaa ei ole... paitsi on. Sponsoribägissä oli Kyrön gini 5 cl.   

Sunnuntaina oli sitten varsinainen myyntitori käsityöläisille ja yrittäjille. Hauskaa, että taas muutama uusi lukija löysi kirjoistani oman kiinnostavan teemansa ja samaistumisen kohteensa. Juteltiin ysärimenneisyydestä ja 80-luvusta. 

Tuli vähän kuiva kurkku siitä kun piti olla kovaääninen ravintolassa, ja loput siitä kun huusi ja tanssi diskossa täysillä. Käheä ääni aamulla, ja kurkkukipua yöllä. Aika rankkaa siis.

Kirjatorille

Meidän pihaamme vastapäätä vaihdetaan nyt kattoa rivitalosta. Siellä kilkatellaan ja pinotaan vanhoja kattotiiliä pois. Kattoremontti tulee jo lähelle. Voihan se mennäkin niin, että kattoremppa tulee ensin eikä se menekään käsi kädessä ikkunanvaihdon kanssa kuten sattumalta kaverimme talossa.

Kuvassa näkee myös, mitä tapahtuu silloin kun vuokratalosta yksi on ostanut asuntonsa omaksi eikä osallistu kollektiiviseen projektiin. Yksi välissä oleva osio kattoa jätetään sellaisekseen.

Nyt on kuunneltu euroviisulistaa pari kertaa niin että biisit soivat alitajunnassa. Satunnaisia pätkiä kelaa päässä kesken kaiken. Töissä oli sellainen hetki, että olisin voinut sanoa: - ”No nyt mulla soi Itävallan viisu päässä” - ”Onko se huono asia?” - No, armoa, se on tenorin aaria hirveän korkealta, eli on se vähän intensiivinen.” Päässä on soinut mm. dramaattinen Puola ja melankolinen Liettua, ja yhtäkkiä oli joku tosi nätti ja muistin, että se on Sveitsi se herkkä söpöily.

Aprillipilat ovat muutenkin lähinnä tyhmiä, mutta somen algoritmit pilaavat niistä viimeisenkin yrityksen. Monta päivää jälkikäteen facebook tai instagram nostaa esiin vitsipostauksia ja silloin tulee vitsi ihan vääränä päivänä liian myöhään, ja silloin se on vieläkin tyhmempää. Nyt pitää sitten usean viikon verran aina tsekata, että miltä päivältä tämä ilmoitus olikaan, oliko huhtikuun ensimmäinen.  

Leivoin taas yhden toistuvan klassikon, unelmatortun eli kaakaoisen kääretortun, jossa on vaniljanmakuinen voitäyte.

Hyvä tuli. Ihmeellisesti se pohja aina onnistuu, vaikka se tuntuu raakana niin paperinohuelta kerrokselta. Ja se paistuu todellakin viidessä minuutissa. Ei parane lähteä kovin kauas uunista sillaikaa. Ja vaikka minun leivinjauheeni on mennyt jotenkin kökkäreiseksi, niin se kohosi silti.

Muut olivat viikonloppuna kaikki kävelemässä tai vetämässä puolimaratonia Venlossa suuressa suositussa juoksutapahtumassa, mutta minä mieluummin leivon ja syön voikreemiä. 

Siellä oli oikeasti useita kymmeniä työkavereita sekä miehen sukulaiset osallistumassa, ja vielä lisää tuttuja kannustamassa kadun varrella. Mutta sen lisäksi että en ole urheilullinen, minun käsitykseni huvista ei ole kovaääninen massatapahtuman tungos. Aika moni intressini menee sellaisen ohi vapaa-ajanviettotapana.

Kyllä täällä kokataan myös terveellisesti. Laitoin lohivuokaan pinaattia ja se on aina sama vitsi, vaikka ostaisi pienimmän pussin, pinaatti täyttää koko kulhon kerralla. Pinaatin pienin yksikkö on kuutiometri. Ja mitä siitä jää jäljelle kypsennyksen jälkeen? Yksi riekale.

Tiivisty!

Tuulee. Tuolla on aika usein optisesti kaunis sää, joka ei olekaan kelvollinen, jos menee ulos. Joko tuulee häiritsevän rajusti, tai tuuli on jääkylmä, tai siellä on yleisesti inhottavan viileää täydestä auringonpaisteesta huolimatta. Aamuisin on +4 eli jääkylmä edelleen. En laita talvitakkeja pois varastoon vielä. 

Tämä kevään kirkas matala aurinko on minulle melkein liikaa. Se on todella intensiivinen.

Maanviljelijät valittavat. On ollut uskomattoman kuivaa ja auringonpaisteista kuukausi. Vettä puuttuu. Maanpinta on kuivunut. Peltoja pitää kastella, jotta taimet lähtevät kasvamaan. Kova tuuli puhaltaa kylvettyjä siemeniä paljaaksi kuivana pölisevällä pellolla ja kylvöjä menee pieleen. Luvassakaan ei ole sateita moneen viikkoon. Lisäksi ennusteessa on taas täydet 14 päivää pelkkää pohjoistuulta joka päivä. Se on minusta törkeää.

Koivu alkoi kukkia. Sen verran se vaikutti, että aivastuskohtauksia tulee useammin ja nenä vuotaa useammin ja otan enemmän nenäsuihketta.

Lisäksi jäätävä väsymys alkoi saman tien. Ei se ollut näin pahaa lepän aikana. Nukahdan pystyyn töissä koko iltapäivän ajan. Nukahdan pystyyn myös illalla kotona. Jos otan nokoset, on vaikeaa herätä niiltä ollenkaan enää. 

Menin esim. nokosille kello 20.30, koska silmät painuivat väkisin kiinni. Ei siinä voi järkeillä, että ”kohta on kuitenkin nukkuma-aika ja sekoitan yöuneni”, jos nukahtaa kertakaikkiaan siihen paikkaan. Kello 21.40 nousin ja palasin alakertaan, mutta huomasin, että aivot eivät toimi ja olen unitilassa edelleen. Mieheni sanoi, että no voisihan sitä vaikka siivota ja mennä nukkumaan nytkin. Joten tein vain iltapesut ja olin taas nukkumassa kello 22 alkaen. Unentarve oli siis 20.30 - 7.30 eli 11 tuntia.

Eikä se yksi yhdentoista tunnin nukkuminen mitään auta. Silti nukahtelin töissä, ja seuraavana iltana kello 20 olin taas aivan mennyttä. Tämä vaatisi nyt kai jatkuvasti yhdentoista tunnin yöunet PLUS päivänokoset. Että sinne meni niinku normaali elämä.

Kissatkin ovat aina valmiina nokosille.

Kohta on taas Suomalaisen Naisen Päivät, joissa on lauantain ja sunnuntain ajan ohjelmaa ulkosuomalaisile naisille Hollannista ja muualta. Paikkana on iso kongressihotelli, johon mahtuu koko joukko workshop- ja luentotiloineen ja illallisineen. Tällä kertaa se on sattumalta vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä meiltä.

Mietin, laitanko tällä kertaa kirjamyyntipöydän pystyyn. Harvoinpa minulla on mahdollisuutta kohdata suomenkieliset lukijat suoraan. Voisinkin nyt laittaa tarjolle kaikkia neljää titteliäni.

Tarkistin varastolaatikkoni. Nolla kappaletta kahta uutta kirjaa. Öh. Olisi hyvä olla pikku pino jokaista. Tein tilauksen. Jotenkin ne kaksi nimikettä oli onnistuttu jakamaan jopa neljäksi paketiksi. UPS:ltä tuli meilejä jokaisen toimitusajasta erikseen, mutta lopulta onneksi kaiken toi sama kuriiri yhdessä pinossa. 

Kirjat olivat kaikki hyvässä kunnossa. Tällaiset pahvipakkausmetodit siis toimivat kyllä hyvin.

Tajusin, että minulla ei ole pitkään aikaan ollut kaikkia neljää kirjaa kotona varastossa ja minulta on puuttunut sellainen valokuva, jossa poseeraan niiden kaikkien kanssa. Promootio pystyyn.

Joku hiipii taustalla.

Nyt kokosin kirjapöydän ja löysin itseni taas askartelemasta liimapuikon kanssa jotain hintalappuja. Tämä on jotenkin aina kotikutoista tämä minun meininkini. Alkaen itse kirjojen tekemisestä tietystikin. 

Sitten muistin että ai niin, nämä minun nerokkaat kirjalaatikkoni eivät edes mahdu rullalaukkuun ja minun on pakko kasata puolet kirjoista sellaisenaan kassiin. Vaivaiset seitsemän kirjaa per nimike ei ole fiiliksen mukaan yhtään mitään, mutta se on kuitenkin 28 pokkaria ja se lasti painaa tuhottomasti, ja vie kovasti tilaa. Enemmän kuin luulisi.

Nyt soi Espanjan viisu päässä... Muuten, Erika Vikman oli Hollannin ykköstelkkarin suositussa talkshowssa eilen. Esitti biisinsä lyhytversiona ja oli hetken haastattelupöydässä parin viisuekspertin kanssa. Hyvää mainosta.