Työtä vuorotta

Kävin kävelyllä. Yhdestä pihasta kuuluu aina kanojen kotkotusta korkean pensasaidan takaa. Nyt kuulin, kuinka nuoret miehet juttelivat siellä, äänistä päätellen. Suunnittelivat jotain pihan muutoksia. Yhtäkkiä kiekui kukko. Sitten kuului huuto: ”Turpa kiinni!”

Arki: on siivottu ja pyykätty ja pyyhitty ja imuroitu ja tiskattu. Mentiin kreikkalaisen terdelle syömään kun ku oli normaalin lämmin sää. Ajettiin pyörällä. Sitten vielä yhdet erikoisoluet baarin penkillä ja oli ihan mukavaa. 

Mustikkaolut! Venlosta! Ihme, ettei Suomessa ole kukaan keksinyt mustikkaolutta, ja nyt ne tekevät sen täällä. Täällä on noita pensasmustikoiden viljelijöitä, niin siitä varmaan idea.

Mustikkaolut.

Belgialainen aina keksii oluita, joita pitää juoda jostain sarvesta tai muusta erikoislasista.

Keskustassa oli vuosittainen vanhojen autojen kokoontuminen ja ne olivat taas kauniita ja söpöjä. Pikkufiiatista ja turkoosista VW-bussista amerikanrautoihin ja jeeppeihin. Joku harrastaja on tuonut Hollannin rekkareihin vanhan tanskalaisen seuruebussin, jonka kyljessä lukee Selskabsbus.

Miehen perheen kanssa pelattiin Hitster-peliä. Se oli hauska. Musiikin tunnistusta. Tärkeintä oli osata aikajana, milloin kappale on tehty, ennen vai jälkeen tietyn vuosiluvun. Jos tietää vielä artistin ja tittelin niin saa pelimerkin. Ym. Tarvitaan sovellus ja Spotify niin voi skannata ja kuunnella. Sen voisi hankkia itselle. Oppii niiden biisien nimet, joista ei muista bändiä ym.

Töissä oli viime viikot sillä lailla surkuhupaisaa, että voisi nauraa jos ei itkettäisi, tai toisin päin. Lähin työkaverini lähti kolmen viikon lomalle ja kaikki oli valmisteltuna. Sinä aikana ei pitänyt tapahtua mitään, mikä tarvitsisi minun tekemääni päivitystä. 

No, juuri niinä viikkoina koko ajan joko dataa puuttui tai marketing keksi uusia temppuja todella akuutisti kiireessä ja ne piti täydentää ja dokumentoida just nyt. Puuhasin lähes joka päivä jotain muutoksia, oikein ennätystahtiin. Kaiken uuden piti olla valmisteltu jo suunnilleen eilen ja päivittää ihan heti taulukoihin. Ja ai niin, tarvittiin myös kustannuslaskelmat. No onneksi minulla oli jopa siihen omatekemäni ohjeet, joiden avulla pystyin vetämään nekin hihasta alle tunnissa. Ei siis normaalisti ole minun hommani ollenkaan.

Jouduin käyttämään ihan kaikkia erikoistapauksien käsittelytaitoja, joita vain olin itselleni tuhrustanut talteen. Ihan kaikkia ja vielä enemmän.

Sikäli omituista, että juuri kun on heinäkuun muka hiljainen aika, saan pyöriä hyrränä joka suuntaan. 

Kauhea pikakahvi.

Töissä oli myös taas kerran synttärikakkuja ja jopa kanelikierteitä, joissa oli amerikkalaisesti hieman ohutta sokerikuorrutusta päällä. Sehän on ihanan makeaa. Viinerin tapaan. Eihän se huono olisi soveltaa suomalaiseen korvapuustiinkaan. Niihin on vain totuttu laittamaan raesokeria sen sijaan.

Mietin, tekisikö mokkapaloja ensi synttärikseni sinne, kyllä ne varmasti tykkäisivät. Sitten mietin, että miksen leivo meille kahvimuffinseja mitä pikimmiten. Tai myös töihin joku kerta.

Minulla on ollut ihan outo mokkapalan puute nuoruuteni ajan, mutta vain eri käsitteiden takia. Jossain vaiheessa huomasin, kuinka kaikki alkoivat muistella ikuista mokkapalojen leipomista kouluaikana ja köksäntunnilla ja aikuisena lasten harrastuspiireihin ja koulujen myyjäisiin ja aina mokkapalat. Ihmettelin, miksi minä en edes tiedä, millainen on mokkapala.

Kunnes löysin reseptivihostani reseptin, joka näytti ihan mokkapaloilta. Mutta sen nimi oli kookosruudut! Koska päälle ripoteltiin kookoshiutaleita sen tavallisemman strösselin sijaan. Olen siis toki leiponut mokkapaloja silloin tällöin, mutta nimittänyt niitä kookosruuduiksi.

Kookospallot ovat myös kivat ja helpot.

Yksi kaverimme kertoi uusista töistään. Hän välittää kunnan vuokaralaisten huoltopyyntöjä  asiakaspalvelussa. Joutuu joskus vänkäämään putkifirman kanssa, että milloin teidät saisi menemään sinne tukkimaan sen vuodon kun kukaan ei tuntiin vastaa puhelimeen. 

Mietin, mitä minä sitten väännän töissä. Esimerkiksi sähköpostissa saksalaiselle alihankkijalle niin vanhanaikaisen hienostuneita ilmaisuja genetiiveineen kaikkineen, että googlaan niitä, että sanotaanko näin oikeasti vai revinkö tämän jostain hihasta. En repinyt, on se oikeaa muodollista saksaa. ”Danke der Nachfrage”. ”Anderweitig”. Aika akateemista hommaa. Olen minä kai aika kermaperse sittenkin. Tai osaan hetkittäin olla, jos vaaditaan. 

Toisaalta puhun itäwestfalenilaisille aina puolivahingossa Ruhrin murretta tietämättä, mikä niiden suhde siihen on ja ymmärtävätkö ne sen helposti. Olen oleskellut niin paljon Niederrheinilla ja Ruhrin alueen takapuolessa. Mutta he ovat tunteneet meidän tiimimme 15 vuotta ja me kaikki puhumme sitä, jos ei muuten niin itseironisena kommenttina lähialueen kansanlaadusta. 

Hollannin nykyarkkitehtuuria. Uusi asuintalo.

Jip ja Janneke kävivät eläinlääkärissä vuositarkastuksessa ja rokotuksessa. Hammasongelmia. Molemmilla on hammaskiveä todellakin jo ja ientulehdusta. Yleisiä vaivoja kissoilla, mutta ikävää, että jo 2-vuotiailla on. Huolettaa. Kuitenkin aiottiin jättää tämä sikseen ensi kertaan saakka, ellei tule suuoireita sitä ennen. Edes nukutuksessa tehtävää hammaskiven puhdistusta ei nyt katsottu tarpeelliseksi, ehkä ensi vuonna. Optio on alkaa yrittää puhdistaa niiden hampaita jollain kotimetodilla, mutta ei siitä mitään käskyä annettu ja on epäselvää, auttaako sekään lopulta mitään. 

Kissat saavat sellaisen stressin eläinlääkäristä, että ne ovat seuraavat päivät outoja. Yöllä oli monta maukukonserttia, Janneke lauloi jotain ilmeisesti alakerrassa, Jip piti vinkunaa välillä. Yöllä siis levottomuutta, mutta kun nousin aamulla töihin, kukaan ei liikahtanut senttiäkään. Silloin ne olivat vihdoin simmahtaneet sikeään uneen.

Yhtenä yönä taas oli jokin yllätysvierailija. Pimeässä yössä, mitään ei nähnyt, tunsin, että kissa tuli jalkoihini. Sitten se selvästi nousi seisomaan. Missä se on, jossain sängyllä vielä? Yleensä ne pysyvät jalkopäässä eivätkä uskalla ylemmäs.

Sitten alkoi hurina lähestyä. Joku kehrää täysillä ja tulee hitaasti kohti. Hrrr prrrr HRRRR. Hetken ajan luulin, että mieheni kuorsaa oudosti. Hän taas oli ajatellut, että minä kuorsaan oudosti. Kunnes tajuttiin, että kissa tulee.

Tunsin jo viiksikarvoja poskellani, niin  lähellä se tutki naamojamme. Ja hurisi. Oletin kehräyksen äänestä, että se olisi Jip. Mieheni taas väitti löytäneensä sen pimeässä kädellä ja silittäneensä, ja se tuntui Jannekelta. Ei tiedetä kumpi, meillä on eri olettamus. 

Söpöä, jos ne vähitellen uskaltautuvat yhä lähemmäs.

Normisää

Joulun lehdet edelleen menossa pinossa, parhaat glögit ja joulukakut. Kotiliesi oli kanteen laittanut sanan ”kylmäsavu-lohihyrrät”. Ei. Älä ainakaan siihen laita tavuviivaa. Lähtökohtaisesti se olisi yhdyssana. Ja koska siinä on vain yksi ainesosa, kylmäsavulohi, se on edelleen yhdyssana. Tavuviivalla voisi jakaa vain, jos on kaksi tasavertaista ainesosaa kuten vaikka fiktiiviset ”kerma-mansikkaleivos” tai ”porkkana-perunapiiras”. En usko, että ”kylmäsavu” on itsenäinen ainesosa.

Sitten nauroin yhtä lukijan katkeraa kommenttia edellisnumeron artikkeliin ”Joulu yhdessä”, jossa ilmeisesti kaikilla oli niin mukavaa. ”Kenen kanssa? Miten muka saan vanhan ukon jotain tekemään. Hän odottaa vain ruokaa.” Symppis. Ymmärrettävä.

Nettiuutisissa Islannista oli tärkeä juttu. Turisti oli käsittänyt väärin ja yrittänyt kypsentää Islannin perinneruokaa, fermentoitua haita, loma-asunnossaan. Jos asian tuntee, hákarl tulee syödä kylmänä ja raakana palana. Ja, jos asian tuntee, tietää, että se löyhkää omituiselta jo raakana. Aivan varmasti tulee kauhea haisu, jos sen tunkee uuniin puhisemaan. Uutisotsikossa kerrottiin talon omistajan raportoivan, että kolmen viikon päästä löyhkä talosta alkaa pikkuhiljaa hälventyä.

”Kuinka päästä Islannin yleisradion pääuutisiin”. 

Kesän olemus alkaa olla se, että voi jukenauta taasko tuolla paahtaa aurinko täysillä? Makuuhuoneessa on 27 astetta ja hikoilen ja aurinko kuumottaa verhoja TAAS. Eikö siellä pitänyt olla tänään harmaa ja sateinen päivä?

Sitten kun avaa ikkunan, että kissat pääsevät ulos, niin siellä on joku JUMPUTUS: jollain naapurilla taas jossain joku teknolaite päällä ja basso kuuluu häiritsevästi pitkin taloja.

Säätilasto paljasti telkkarissa sen, että Hollannin alkuvuosi ja alkukesä on ollut paljon tavallista aurinkoisempi. Täällä on tosiaan paistanut aurinko monta sataa tuntia keskivertovuotta enemmän. Outoa sekin. Eli tuo fillikseni on ihan fakta: aina siellä paistaa. 

Anteeksi, että sekin on mielestäni liiallista, vaikka sitten valitan taas pian pimeyttä ja harmautta koko talven. Nättiähän siellä on, tosi nättiä, ja siitä olen kiitollinen, että kesä on upean kaunis. Mutta joudun suojelemaan herkästi palavaa ihoani suht hysteerisesti auringolta; en nauti hikoilemisesta; ja minulla on aika usein migreenin jämä tai alku, jonka takia kirkkaus sattuu silmiin.

Kovimmat helteet ovat helpottaneet ja nyt täällä on aivan hämmästyttävän normaali kesäsää. Vähän päälle 20 astetta ja välillä sadekuuroja. Ihan tarpeeksi hyvä. Me tunnemme kyllä juuri tuollaiset 30 asteen jaksot, joissa Suomessa nyt kärvistellään.

Tv-kesä on ihan surkea. Ei edes hyviä uusintoja. Tosi paljon urheilua. Olemme löytäneet täytteeksi ainoastaan joitakin hyviä dokumenttisarjoja, joita tulee epäsäännöllisesti. Välillä monta putkeen ja sitten ei taas mitään. 

Tällaiset ovat jotenkin minulle kaikkein nautittavinta telkkaria. Heathrown lentokenttähenkilöstön hommat. Schipholin henkilöstön hommat. Lontoon Undergroundin tekniset hommat ja uuden linjan rakentaminen. Jonkun kentän tullitarkastukset. Välillä meillä on ollut Belgian palokuntaa ja Belgian pelastushelikopteria. Ja yksi kiva oli taannoin muuten kuljetushelikopterit Alpeilla, joiden tärkein tehtävä välillä on nostaa uutta olutvarastoa alppimajoille.

Ja nyt tulee Gordon Ramsayn Kurjat kuppilat, ikivanhoja jaksoja sekä Amerikasta että Englannista. Hän kyllä keksii värikkäitä loukkaavia ilmaisuja. Ravintolan omistaja ei voi kohteliaisuutta odottaa. ”Tää annos näyttää ihan yrjöltä.” Ja aina kiroillaan. Bloody hell. Nyt kun olemme keittiössä, mieheni kommentoi koko ajan että ”bloody hell, ja sä vaan lämmität tän mikrossa vai”. ”Bloody hell miltä tää jääkaappi näyttää.”

Korkkasin Lontoon tuliaisteet erilaisissa peltirasioissa.

Oikein hyvää mustaa teetä, näköjään Ceylonia.

Tuli oikein brittiläinen olo, kun illalla oli ”tea and biscuits”.

Kävin puutarhamyymälässä suoraan töistä, koska hortensialla on ongelma. Valkoinen takapihan hortensia on pulleassa kukassa ja roikkuu jo tosi vaakasuorassa polun päällä ja haittaa kulkua. Ei auta pikkuiset rautalankatuet enää. Ja joka kerta kun sataa, kukinnoista tulee painavampia ja oksat roikkuvat vielä alempana.

Mietin, saisikohan sen sidottua yhteen sellaisella leveällä vihreällä tukinauhalla, jota on jo käytetty ginkgopuuhun. Eikö meillä ollu siitä jämät varastossa? Ei mistään löydy. Pakko ostaa uutta. 

Ainakin hollanniksi se on oikeasti puunauha, boomband. Siitä taas tulee mieleen toinen sana, boombast eli puunkuori. Ja siitä johtui se, että koko päivän soi päässä ”Mr. Boombastic”.

Kasvitukiosastolla tajusin, että ihan kunnollinen metrin metallihäkkyrä eli perennatuki olisi ehkä se paras keino. Siistiä vihreää metallitankoa, ovatkohan kuinka kalliita? Häh, nämä maksavat vain jotain kuusi euroa. Miten niin.

Istutin tuet heti maahan ja näyttää toimivan hyvin.

Aamulla sain mainion kuvan Jipistä, kun se tarkkaili tornistaan kadun tapahtumia silmät vinoina ja niin ruhtinaallisena kaksoisleuan kanssa, etutassut pesälaatikon reunalla pupun tapaan. Naapurikyylä. Kun nämä eivät itse tajua, mikä komedia ne ovat.

Illalla tuli ukkos- ja sadekuuroja. Kissat saivat ihmetellä sitä ulkona. Molemmat pyydystivät tippuvia pisaroita aivan innoissaan. Ravistelivat tassuja. ”Niin, vesi on märkää.” Vettä lorisi oikein purona hetken ja Janneke yritti saada siitä kiinni jopa suulla haukkaamalla ristikon välistä. Molemmat pudottelivat tassulla pisaroita ja ihmettelivät. Tiede-eksperimentti, hyvin kiehtova niille.

Kissan aforismeja

Kissan aforismeja eli ajatelmia matkan varrelta kissan omistajana:

1.

Kissa on niin ylväs, että se voisi sanoa: ”Kuule ihminen, voisit aivan hyvin teititellä minua.” Tämä on parodia siitä, miten Saksassa siirrytään muodollisesti teitittelystä sinutteluun ja joku tarjoaa: ”Herra Müller, voitte kyllä sinutella minua.” Kissa taas arvostaisi aina teitittelyä omanarvontunnossaan. Katsokaa minua ylöspäin, olkaa hyvä. 

Oikeasti todellakin puhuttelen niitä välillä spontaanisti teitittelyllä. ”Janneke, oletteko Te nukkuneet hyvin?”

2.

Toki kissa on meille perheenjäsen, mutta ei sitä silti voi ihmishenkilönä pitää, koska sille pitää sanoa sellaisia asioita kuin ”älä viitsi kaluta niitä muovipakkauksia sieltä roskiksesta” tai ”ei saa juoda vettä vessanpöntöstä” tai ”älä pureskele sitä tiskiharjaa”.

3.

Tuoreina kissan vanhempina parisuhde muuttuu pian sellaiseksi, että tärkeimpänä vaihdetaan kissojen kuulumiset: Onko ne kakatettu, miten meni yö, nukkuiko hyvin vai riehuiko, onko kumpikin syönyt kunnolla, yrjösikö joku. 

4. 

Kissanomistajan rahavirrat alkavat kulkea tiettyyn suuntaan. Kotiin kertyy pahvilaatikkoja osoitteista Poezenparadijs (Kisuparatiisi) ja Miaustore.

5.

Ultimatiivinen onni on kissan pienet äännähtelyt, kun se havahtuu unestaan ja vaihtaa asentoa. Janneke vingahtelee ja urahtelee niin söpösti.

6.

Ultimatiivinen komedia on se, kun kissa makaa retkottaa selällään nukkumapesässään ja kuorsaa. Jip osaa tämän.

7. 

Aina sanotaan, kuinka mystinen ja käsittämätön olento kissa on. mutta niissähän on selkeä instant feedback -systeemi sisäänrakennettuna. Jos rapsuttelee kissaa ja se alkaa hurista, voi olla aika varma, että se tykkää siitä. Jos taas silittelee tovin eikä kehruuta ala tapahtua, sillon se ei ehkä niinkään arvosta kosketusta ja on paras lakata yrittämästä sillä kerralla.