Hektiikkaa syksyyn

Luimme lähikauppamme laajentumissuunnitelmista. Remonttia tulee. Kampaamo sen vierestä poistetaan ja marketti ottaa senkin tilan itselleen. Ja vielä samassa talossa oleva leipomokin pienenee ja leipomon kylkeen tulee uusi marketin omistama erillinen tupakkakioski. 

Tällaista tapahtuu nyt kaikkialla, koska Hollannissa kiellettiin heinäkuusta saakka tupakkatuotteiden myynti ruokakaupoissa, mutta ne haluavat silti kivasti liikevaihtoa ja tuloja siitä edelleen. Se on mahdollista, jos on erillinen tupakkakauppa, jolla on oma ovi. Mitäköhän tämä tupakkakauppojen perustaminen nyt auttanee tupakoinnin vähentämiseen väestössä; nollatulos.

Hyvin pian marketin pihalle laskettiin suurella nosturilla joku kontti. Luulin, että se on rakennusmiesten taukomaja tai jtn. Mutta sinne tulikin sisään vinot leipähyllyt ja vitriini ja kassatiski, eli siitä tuli leipomon hätäkauppa remontin ajaksi! Yhteen surkeaan konttiin, mihin heidän varastonsa mahtuvat? Pian jo tyhjennettiinkin leipomon liiketilaa ja nyt siellä  puretaan täysillä rakenteita kovaäänisillä koneilla iltaa myöten ovet levällään.

Tein itselleni kokkauskaavion. Sitä oli helpompi lukea kuin pitkää reseptin tekstiä.

Miukulan peba. Unohdin sipulin.

Kaupassa oli ihan hirveä hektiikka. Oliko se se väärä kellonaika, juuri ennenkuin skidit pääsevät koulusta; alaluokilla on keskiviikkoisin hyvin lyhyt koulupäivä. Never again. Mitään en saanut katsoa ja valita rauhassa, vaan samalla hyllyllä tunki aina monta ihmistä. Joku puristeli MINUN kakejani, joita olin jo ottamassa. Hävytöntä.

Oli liikaa muuttuvia tekijöitä ja yllätyksiä. Höh, nippusipulista on hintalappu olemassa, mutta tuote on näköjään lopussa. Missä ovat raastesalaatit, ne ovat aina olleet tuossa ylähyllyllä? Nehän ovat tyystin kadonneet, eihän niin voi tehdä! Ai jaa, ne ovat tuolla alhaalla, siirretty. Miksi kaikkien vihanneskylmiöiden ovet ovat sepposellaan? Ai, niitä täytetään. Asiakas ei mahdu henkilökunnan väliin ja nyt siellä on joku mummo raasteissa tukkimassa tien minulta. 

Ei ole lanttua mutta mitä onkaan tämä koolraap, maistuukohan se? Pitäisi päättää maistuuko se vai ei, kun tässä tunkee ihmisiä enkä ehdi miettiä! Ai niin, mutta onhan se lanttu! Unohdin että hollannin koolraap on ihan eri vihannes kuin saksan Kohlrabi joka on kyssäkaali. Mitä hittoa, laktoositon kerma päivältä 27.10., tämähän on vanhentunutta! Siat, pitäisikö ilmottaa jollekin että vanhoja tuotteita hyllyssä (taas)!

Ja sitten unohdin kaaoksessa ottaa normaalin sipulin sen nippusipulini tilalle ja minun oli PAKKO käydä myöhemmin vielä hakemassa pelkkä sipuli.

Kuten tiedämme, Trump voitti vaalit. Lannistunut tunne. Että ihmiskunta ei vieläkään halua edistyä ja parantua, vaan tukeutuu sellaiseen johtajaan, joka elää negatiivisuudella, vihalla ja ihmisten loukkaamisella. Ja polkemalla naisten ihmisoikeuksia. Mutta se on kansan ääni, kansan valinta. Surullistahan se on, mutta tätä enemmistö siellä halusi. En viitsi siihen enempää omia tunteitani tuhlata, en jaksa olla pöyristynyt. Tämän todellisuuden kanssa on vain elettävä. Minkäs teet, en minä sitä voi muuttaa.

Se vain lisää välinpitämättömyyttäni uutislähetyksiä kohtaan. En kestä nähdä tuon(kaan) tyyypin vouhkaamista. Lisää aiheita, joista en enää jaksa lukea ja joita en halua katsoa. En minä näitä maailman ongelmia ratkaise.

Monilla on vähän väsynyt olo. Silloin on tärkeää levätä. Saa pitä taukoa ja levätä, jos energia on vähissä.

Pari väsynyttä.

Palapelin teko on lepoa.

Tämä on HIENO.

Vaihdoin alakerran vessan seinälle osan postikorteista. Siellä on oikein taidenäyttely historiallista kuvastoa ja kaikenlaista hupailua. 

Muutama kortti oli jotenkin tullut laikukkaaksi ihan kuin siihen olisi roiskunut vettä suoraan. Mutta ovathan ne olleet paikoillaan jo monta vuotta. Lämmittämätön kostea huone, kai ne kupristuvat ja kärsivät vähitellen. (Hollannissa alakertojen pikkuvessat ovat aina kylmiä. Niihin ei ole asennettu lämpöpatteria.) 

Löysin koristekorttipinosta sopivat tilalle. Vanhaa Hyvinkäätä, Berliini ja hauskoja eläimiä.

Helsingin kaupunginmuseosta ostetut Suomen talvet jouduin poistamaan. Lumisota 70-luvulta ja jäinen laiva sata vuotta sitten.

Nämä olivat vielä hyvässä kunnossa. Lumilapiota soittava talonmiesrouva on suosikkini.

Aero Oy meni laikukkaaksi.

Silja Linet saivat vielä jäädä.

Vanhaa Hyvinkäätä lisättiin kokoelmaan.

Punkkarikoira on vanha, kissakala uusi näyttelyssä.

Upea syyspäivä. Pelkkää aurinkoa ja ruska parhaimmillaan sunnuntaina. Kävelin puistoon, halusin sinne maagiselle harjulle jota kukaan ei selitä. Eihän Venrayssa ole kukkuloita, miten niin siellä on jyrkkä harju. Tai no tästä länteen on metsässä hiekkadyynimäisiä kohoumia, olisiko se harju yksi yksittäinen siihen maisematyyppiin kuuluva ilmiö.

Kauniisti oli syksyn lehtiä, joissa kahlata. Kipaisin harjulle. Oli rauhallista. Siellä pulputti jotain pikkulintuja puissa, en tunne sitä ääntä ja lajia ollenkaan. Hienoa, kaunista. Vihreää sammalta. Pikkusieniä kannolla. Keltaisia lehtiä. Käkkyräpuita.

Aikani patsastelin ja arvostin paikkaa. Tuli mieleen, että tällaisissa kohdissa jotkut istahtaisivat nyt johonkin kannolle nauttimaan termarista kupin kahvia. Miksen minä? No, pari faktaa: 

a) Siinä kannolla istuu jo sieni. En halua istua päälle.

b) En edes omista termaria. Koska en koskaan mene eväsretkille.

c) Siinä kun lepäilisin tarpeeksi kauan, ja vieläpä joisin kahvia, niin tulisi pissahätä ja joutuisin puskapissalle. Jota yritän välttää. Koska nämä eivät ole mitään erämaita, vaan urbaaneja puistoja, joissa kuitenkin liikkuu ihmisiä koko ajan.

Eli parempi vain tehdä se lenkki ja kääntyä kotiin.

Tämän lenkin jälkeen onkin ilma viilentynyt ja ollut hyytäviä, harmaita päiviä, jolloin tarvitsen jo myssynkin pelastamaan korvat. Viimeksi kävin kävellen ruokakaupassa ja varustauduin muuten hyvin, mutta olin sitten varannut takintaskuun koko reissulle tasan kaksi (2) paperinenäliinaa, vaikka tiedän, että nenäni alkaa aina vetistellä näin kirpeän kylmässä ilmassa. No, juuri ja juuri selvisin niiden kanssa takaisin kotiin saakka.

Sain naapurilta tuoreita viikunoita. Just just tunnistin, mitä ne ovat. Olen ihan viikunatyhmä. Eipä ole paljon kokemusta. Piti oikein googlata, että miten nämä syödään. Selvisi, että pian; eivät säily kauaa. Ei tarvitse kuoria. Pesu riittää. Jonkun päätynipukan voi leikata pois jos on kova. Sitten vaan vaikka neljään palaan ja valmis.

Olen taas jäkättävä ilonpilaaja, mutta kun töissä on vaan niin tyhmiä tapahtumia, että minua ärsyttää. ”Secret Santa”: Osastolla on nyt tulossa tavaksi arpoa osallistujille summittainen pari, jolle on sitten tehtävänä hankkia pikku joululahja ja antaa se pinoon nimettömänä pikkujoulujuhlissa. Korostetaan, että lahjan olisi oltava ”sopiva” saajan mieltymysten mukaan.

Siis kiva, että joku jaksaa sen järjestää ja sitä oli viimeksikin hauskaa katsoa ja naureskella vierestä, mutta pliis, minä en pysty, en pysty hankkimaan ”sopivaa” lahjaa arvan minulle päättämälle kollegalle. Siinä on niin hurjat odotukset, että sen pitää oikeasti sopia hänen kiinnostuksiinsa, tyyliinsä tai harrastuksiinsa. Juttelenhan minä heidän kanssaan, mutta aika harvoin henkilökohtaisia. 

Mieti, että sitten saan kohteeksi jonkun miehen, josta tiedän lounastauoilta tasan sen, että hänen harrastuksiaan on jalkapallopelien katsominen, moottoripyörällä ajo ja kryptovaluuttaan sijoittaminen. Hanki siinä sitten joku ”sopiva” lahja, josta hän ilahtuu. Ihmeellisesti ihmiset olivat viime kerrallakin keksineet hauskoja ja yllättäviä juttuja; ja siinä onkin rima sen verran korkealla, että en katso pystyväni saavuttamaan sitä.

Stressitasoni on heti 200 prosentissa, kun mietin tätä. Poistin itseni listalta, en voi riskeerata, että saan mahdottoman tehtävän ja hikoilen sitä oikeasti sydäntykytysten kanssa monta viikkoa, että mitä minä nyt keksin. 

Samana ajanjaksona on niin paljon muutakin järjestettävää. Meillä pidetään miehen perhekunnan Sinterklaas tarjoiluineen ja lahjanvaihtoineen (juu, samalla arpaperiaatteella, mutta helpotuksena jokainen tekee toivomuslistan, josta saa poimia), ja on valmisteltava joulua sekä kahdet synttärijuhlat lahjoineen. En pysty käsittelemään vielä lisää hoidettavaa.

Marketissa on jo joulutähdet.

Sitten seuraavaksi tulikin koko firman joulujuhlan ilmoitus ja siihen kuuluvat arpajaiset, kuten jo monta vuotta. Niiden voitot ovat turhaa roinaa. Minulla ei ole talossa tilaa turhalle roinalle. Keittiö tursuaa keittiövälineitä ja kaapit ihan kaikkea. Hiki hatussa yritämme vähentää ja raivata tilaa. Viimeinen asia mitä tarvitsen on joku heikkolaatuinen arpajaispalkinto. Kaikki muut ovat toki innoissaan ja haluavat voittaa jotain kivaa. Minä EN voi ymmärtää, että olen muka AINOA, joka ei halua jatkuvasti lisää tavaraa.

Seuraava pointti on sitten taas, että laita se ”ugly christmas sweater” päälle ja kilpaile sillä. Ei minulla ole mitään USA:n kulttuurista tullutta ”rumaa joulupaitaa” enkä aio myöskään erikseen ostaa vaatekappaletta, jota käytän yhden kerran vuodessa! 

Nykyajan pikamuoti on sitä, että tilastojen mukaan ihminen käyttää vaatekappalettaan keskimäärin 7 kertaa ennen kuin se jo heivataan. Hirveää. Minä käytän vaatteitani monta vuotta ja kymmeniä, enemmänkin satoja kertoja, ja käytän ne loppuun. Mutta firmapa kannustaa hankkimaan vaatteen, jota käytetään yksi kerta. En suostu ostamaan sellaista. Ja minä olen taas muka AINOA, joka kritisoi tätä ja näkee siinä jotain väärää.

Joulujuhlan paremmat puolet ovat ilmainen lounas ja kaakaotarjoilu. Kiitos niistä.

Olen kiittämätön sika, tiedän. Kun ihmiset tässä vaan yrittävät ilahduttaa ja järjestävät tapahtumia. 

Samalla tunnen kuitenkin nahoissani, että minun on oltava rehellinen edes itselleni ja myönnettävä epäsuositut, kärkkäät mielipiteeni edes joskus. Ainakin siinä kohdassa, jossa enemmistön myötäileminen ja kaiken pyydetyn tekeminen vaikuttaa jaksamiseeni todellisesti, tai sotii etiikkaa ja moraalia vastaan. Ehkä nyt viisikymppisenä saan priorisoida oman hyvinvointini ja vetää välillä rajojakin.

Valmista tuli.

Hämmästyttävästi juuri vuoden loppuhan onkin ihan objektiivisesti täynnä tapahtumia. Isänpäivä, kälyn ja langon synttärit, Sinterklaas, joulu; omat synttärit, kaverin ja siskon synttärit, ja lisäksi ympäristössä vaikuttaa Halloween, pyhäinpäivä, Martinpäivä, karnevaalin aloitus 11.11. ja mitä vielä, ja Amerikan Thankgsgiving ja Black Friday. Ja joulutorilla pitäisi käydä.

Tässä on 15 tapahtumaa lokakuun puolestavälistä jouluun. Todellakaan osa ei vaikuta minun elämääni mitenkään, mutta siis, mikä ruuhka kumminkin.

Kaulaliina sopi väreihin täydellisesti!

Yöllä kissat juoksivat niin, että tuoli kaatui ja minun tietokonealustani lensi jakkaralta lattialle. Aivan hyvästä syystä laitamme tietokoneet turvaan isolle pöydälle makaamaan yöksi. 

Yksi aamu Janneke tasapainoili sängyn yläpäässä ja loikkasi sieltä yöpöydälleni sen verran epäonnistuneesti, että herätyskelloni kolahti lattialle, toki rämisevän metallisen paperikorin kautta. Hienoa.

Illalla kissat olivat epäilyttävän kauan hiljaa eteisessä. Menin katsomaan; Jip pureskeli jotain myttyä. Näin, että se oli hirvittävän iso hyönteinen. Iso hämähäkki ilmeisesti koipineen, kuollut ja liikkumatta. Jip otti sen yhä uudestaan suuhunsa ja jäyti, ja sylki taas takaisin matolle. Yyh, yök. Onkohan terveellistä, jos se nielee sen. Päätin poimia sen paperilla pois.

Muutoin Jip on usein söpö hurisija, ja jos se on pesualtaassa tai tiskipöydällä, saan helliä sitä vapaasti. Laitan poskea sen kylkeen. Haistoin Jipin turkkia ja sehän tuoksui ihanalle! Kukkasille ja parfyymille! Hyvin hienostuneelle. 

Juuri näin netissä tällaisen ihmettelyn, että mitenköhän kissat tekevät sen: Ne syövät jotain säilykelihaa ja niiden hengitys haisee, sitten ne nuolevat turkkiaan tonnikalalta löyhkäävällä kielellään, ja - tadaa - tuoksena niiden turkki tuoksuu niin miellyttävälle ja elegantille.

Netistä poimittu; tekijä ei nyt ole tiedossa.