Arki palaa ja vähän juhlakin

Naapuri huuteli aidan takaa ottaneensa pistokkaita upeasta syreenistäni, joka leveili naapuritontille saakka. 

Unessa olin Bahamasilla, joka oli vain yksi saari tropiikin paahteessa, mutta siellä olikin kylä, jonka nimi oli Saaremaa. Koska sillä oli kuulemma virolaiset juuret. Toivoin, että löydän jostain kyltin, jossa lukee isolla Saaremaa keskellä eksoottista puskaa niin saan siitä kuvan kotiin ihmeteltäväksi.

Normimeininki siis ja paluu arkeen.

Heti paluujunassa Amsterdamista innostuin kokkaamaan. Näin puhelimellani helpon lohipastavuoan ohjeen, otin kuvakaappauksen ja inspiroiduin, että mennäänpä kauppaan ja haetaan aineet. Sitten tein lohta ja fusillia innoissani. Ja olikin hauska tunne kokata omassa keittiössä ihan itse ruokaa vaihteeksi, viikon ravintola- ja valmisruoan jälkeen. Varsinkin tuollaista yksinkertaista, joka on hallittavissa ulkomuistista.

Kissaakin kiinnostaa lohi-pinaattivuoka.

Jouduin heti toimistolle töihin. Lopulta se oli ihan kiva päivä ja täynnä tekemistä. Mutta kukaan ei ehtinyt kävelylle ja se alkoi kyrsiä myös istumalihasta iltapäivällä, kun ei tullut liikuntaa. En lopulta muistanut mennä itseksenikään.

Käytiin yksi ilta katsomassa meidän viereistämme tietyömaata. Ensimmäinen asfalttikerros on jo laitettu ja uusi katoksellinen bussipysäkki asennettu. Mutta koska yksi pätkä katua on vasta kunnostuksen alkutekijöissään ja kaivettu hiekkakuopaksi, koko risteysalue on vielä kolme kuukautta suljettu liikenteeltä joka suuntaan.

Oli yöpakkanen niin että sain raapia auton ikkunat aamulla. Myös täällä tuulee pohjoisesta ja on liian kylmää.

Lähes täysi kuu paisteli illalla kirkkaasti niin että loiste näkyi sisälle saakka pimeässä huoneessa. Meinasin, että nyt voivat kissat tulla hulluiksi. 

No, keskiyöllä alkaa kuulua isoa maukunaa. Meidänkö kissat huutavat? Ei, se kuuluu ikkunan raosta ulkoa. Pihalta. Kuka hemmetti siellä möykkää?

Valaisen taskulampulla keittiön ikkunan läpi. Pihaovemme takana istuu tuttu muhkea pitkäkarvainen korttelin kissa ja sen vieressä toinen aika isokokoinen kissa, ja ne huutavat toisilleen täysillä.

Yritän huitoa niille ikkunan läpi, että menkäähän muualle, mutta ne vain käynnistävät konsertin uudestaan. Pakko laittaa pihatossut jalkaan ja mennä ajamaan ne tosissaan pois. Onks pakko just tässä meillä pitää tuo kokous.

Tämä kortin skenario pitää välillä paikkansa.

Meillä ainoastaan pakataan sisko kassiin, ei muuta hulluutta.

Lähdettiin Amsterdamiin tämän vuoden euroviisuartistien konserttiin eli pre-partyyn. Jonossa oli lämpimämpi kuin viime vuonna siellä samalla tuulisella aukiolla Johann Cruyff Arenan eli jalkapallostadionin vieressä. Ihmisillä oli viisuaiheisia paitoja ja pukuja, jotkut selvästi tukivat Alankomaiden Joost Kleiniä sähkönsinisissä puvuissa, joillain luki Baby Lasagna (Kroatia) housunlahkeessa, jollain oli Nemo-paita (Sveitsi). Ja useilla oli Windows 95 -paita ja/tai farkkushortsit ja jopa ne sukat sandaaleissa, sekä miehillä että naisilla.

Alkudiskossa kuultiin mm. Käärijää ja kaikki huusivat Cha cha cha ja se oli edelleen megahitti. Taukonumerona kuultiin ja nähtiin Alexander Rybak ja Fairytale. 

Alexander Rybak.

Disko-DJ.

Takanamme oli yhdessä vaiheessa sellainen fani, joka osasi huutaa mukana jokaisen maan kappaleen koko tekstin alkukielellä korrektisti lausuttuna. Tässä olen ehkä poikkeus ihmiskunnassa, että minua ei haittaa vaikka joku huutaa nuotin vierestä kappaletta, vaan minusta se on söpöä, että ollaan niin innoissaan ja suodaan itselle ilmaisun vapaus. Ei siellä valtavan melutason hallissa kuitenkaan ole akustiikka niin kohdillaan, että oikeasti voisin nyanssein kuulla laulajan kunnolla, niin sama se mitä fanit siihen kirkuvat sekaan. Sehän on hienoa kun heittäytyy. Lisäksi kunnioitan sitä omistautumista, että tekstit opetellaan oikeasti.

Melutasosta puheen ollen, olin kokonaan unohtanut, että kannattaisi ottaa korvatulpat mukaan. Käytävällä oli korvatulppa-automaatti ja kävin harkitsemassa. 13,95 maksoivat musiikkikorvatulpat, se malli joka minulla onkin jo kotona ja jossa on sisällä teräksenkova suora putki, jonka takia ne sattuvat korviin. Siinä kohtaa saituus iski: en halua maksaa 14 euroa tulpista, joista tiedän, että ne sattuvat ja lisäksi minulla on jo sellaiset. Eiköhän nenäliinan palasta saa pyöräytettyä yhtä toimivat tulpat korviin. Kyllä sai. Niillä mentiin.

Joillain mailla oli omat faniporukat eli karjuivat täysillä kun tuli vaikka Sveitsi, tai Italia. Norjan Gåte on mielestäni ihan mahtava. Suomi sekoili jo alkupäässä ja kyllä sitä laulettiin mukana, mutta ne nyt vaan jäävät jonnekin keskitasolle tänä vuonna. Top-kymppi on jotain ihan muuta. Ranskan balladille hurrattiin ihan ylenmääräisesti enkä taas tajua, miksi balladi on muka niin jännittävä.

Väliajalla oli tekninen häiriö eli tauon jälkeen näyttämövalaistus ei toiminutkaan enää. Odoteltiin 10 minuuttia ja sitten he saivat taas piuhat kiinni.

Hollannin Joost Klein jätettiin viimeiseksi, koska tietysti hän on kotiyleisön suosikki ja sai päättää shown. Kappaleensa jälkeen hän heitti muutaman kommentin ja sanoi ennen kaikkea tämän 6000-päisen yleisön edessä: ”As a wise man once said: it’s crazy, it’s party!”

Siellä tuli seistyä kuusi tuntia ilman taukoa, ja sen kyllä huomasi jaloista. Alkoi kivistää illan mittaan. Ensin ulkona jonossa, sitten salissa koko tilaisuus. Huomattiin, että ehkä ollaan vanhoja ja ehkä ensi kerralla voisi yrittää saada istumapaikat parvelta ja säästää koipiaan ja selkäänsä.

Yhdeltä yöllä oltiin kotona.

Nyt seurataan, mitä tapahtuu, kun Hollannin Joost Klein puuhaili jotain Käärijän kanssa Helsingissä usean päivän ajan. Tuleeko heiltä joku yhteislevytys? Vai hakiko Joost vain viisuneuvoja ja valmennusta edellisvuoden konkarilta?

Kissat ovat oppineet kiipeämään pyykkitelineen ritilöille ja ei ihme, että pyykkejä makaa joskus lattialla. Janneke saattaa ottaa yöllä kostean sukan alas narulta ja viedä sen käytävälle. Muuten ovat suht normaaleja. 

Janneke pitää todella kovan maukukonsertin aina kun se on löytänyt jonkun saaliin ja ylpeänä vie sitä johonkin. Kun olin Amsterdamissa, mieheni kuuli rapuista jonkun tulevan, kauhea miukumauku, ja sitten Janneke marssii sisään ovesta mieheni alushousut suussaan. 

Sekin oli hauska, kun kuului töminää rapuista, hankala kulku, joku ähisee sieltä alas. Mikä sieltä nyt tulee...? Ilmestyy Janneke, joka raahaa vaivalloisesti mukanaan kokonaista minun kotipaitaani. Asettelee sen juhlallisesti lattialle ja esittelee: miu mau mauu.

Yhdellä pöydällä on ollut puulaatikko, joka on pehmustettu kissanpediksi. Ei ole kelvannut, ne eivät koskaan mene siihen. Keksimme siirtää sen hyllykköön. Ja yhtäkkiä laatikko olikin hirveän kiinnostava. Sinne puikahdetaan ja siellä myllätään pehmusteita ja tapellaan, ja otetaan nokoset.

 Jip istui myös pihavarastossa kukkaruukkuna hyllyllä.

Laatikosta tulee tassua naamaan.

Vesileikit selvästi kiinnostavat. Jannekelle olen laskenut pari senttiä vettä keittiön pesualtaaseen ja laittanut siihen uimaan muovialusen. Se tuijottaa sitä vettä tunnin, laittaa etutassua varovasti veteen, taputtelee kelluvaa esinettä, ihmettelee. Vesi-insinööri oppii.