maanantai 22. helmikuuta 2021

Auto liikkuu, kroppa ei

 

Talviajon kurssi. Liikutin autoa silloin kun vielä oli hanki ja pakkanen päällä. Auto oli seissyt yli viikon kireässä pakkasessa lumikasana koskematta. Olisi ehkä kätevää kokeilla, ennen kuin vasta aamulla ensi kertaa töihin lähtiessä, a) käynnistyykö auto b) liikkuuko auto hangesta tielle ja c) pystynkö ajamaan kaduilla.

Käytiin miehen kanssa eläinkaupassa hakemassa tipunsiemeniä. Sillä matkalla ehtii akkukin latautua hyvin ja kaikki osat vähäsen lämmetä, jarrupaloista pyyhkiytyä ruoste, ja ilmastointi puhaltaa kosteutta pois sisätiloista.

Onneksi putsasin jo lumilaatat pois auringon paistaessa ja auto oli lähes lumeton. Ovet aukesivat kalahtaen jäisenä. Varsinkin matkustajan ovi: ”Krak, oho, hehe.” Moottori käynnistyi heti. Ihailtiin: ”Ooh, no niin. It’s a Suzuki.”

Tämä oli vasta ensimmäisen pikku lumisateen jälkeen.


Olin liian laiska lapioimaan auton takaa hankea pois, joten yritin tunkea kasauman yli takaperin. Peruutusvaihteella jynssäsin. Renkaat sutivat ja vastuksena oli selvä kukkula heti takarenkaiden takana. Sentti sentiltä raivasin uraa ja pääsin kadulle.

Vähänkään isommilla kaduilla oli asfalttipinta jo vapaana, kadut vain kapeina auratuista lumikökkäreiden valleista. Ihan suomalainen näky, loskaa metrin pinona.

Joillain kaduilla oli puoliksi vielä jäätä urissa tai korkea jäälinjamöykky keskellä pitkittäin, piti vähän katsoa miten ajaa. Ja maantiepätkällä näkyivät routavauriot eli kuoppia, joista asfaltti murenee. Näitä on nyt paljon moottoriteillä eli siellä pitää varoa reikiä.

Mutta hyvin ajoin ja fiiliksen mukaan, enkä joutunut mihinkään ongelmiin.


Bensiksen autonpesupaikka oli ihan jääkökkönä.


Että mä olen väsynyt. Nukuttaa klo 19 alkaen ja vaikkei tee mitään, niin hujauksessa on nukkuma-aika muutenkin. Miten niin on jo kymmenen, mihin se meni?

Nukun yleensä täysillä yön, mutta joka kerta aamulla, mihin aikaan tahansa se sitten onkaan, tuntuu, että hyvin voisin nukkua vielä 3 tai 4 tuntia.

Siitepölyaikakin on tosissaan alkanut ja olen saanut ensimmäiset kurkun kutinat ja kunnon aivastuskohtaukset lepän siitepölystä. Allergia-ajan alku varhaiskeväällä perinteisesti väsyttää minua ihan karseasti, puhtaasti fyysisenä oireena, monen viikon ajan. Luulen että se jakso on alkanut.

Tänään kun herätyskello piipitti, olin siitä ihan sillee kauhistunut ja loukkaantunut, että eihän tämä nyt voi olla, että ei muka ole sunnuntai. Vaan joku perseen arkipäivä ja joku pakottaa minut nousemaan sängystä.

Varhainen lintu ei nyt nappaa.

Lovelyä, etäkokous!


Etätyöpäivinä tuntuu siltä, että käsky on nimenomaan istua sillä perseellään 8 tuntia eikä saa hetkeksikään nousta venyttelemään eikä nyt ainakaan ulos kävelylle. Koska oikeasti joka hetki joku voi soittaa Teamsissä tai kysyä chatissä. Ja ei haluaisi olla punaisena statuksena just silloin, vaan aina valmiina. VPN katkaisee yhteyden jos ei liikuta hiirtä varttiin, joten miten sitä uskaltaa edes rauhassa pitää lounastauon?

Lihakseni surkastuvat tähän lockdown-elämään! Kotona koneen ääressä liikun vielä vähemmän kuin toimistossa koneen ääressä. Siellä on sentään pidempi matka vessaan.

Sinne meni kuntosalikin meinaan. Lopetettiin jäsenyys. Ne vaan ottavat tililtä jäsenmaksua kuukausittain, vaikka voidaan käyttää nolla niiden palvelua. Hallitus on määrännyt kaikki kuntosalit kiinni jouluun puolestavälistä saakka eikä näy minkäänlaista puhetta, että ne joskus avattaisiin taas.

On niillä onlinevideotunteja, mutta ei me niitä käytetä. 1) Ei meillä ole tilaa olohuoneessa eikä muuallakaan jumpata 2) Paikan päällä olen todennut, että saan ryhmäliikuntatunneista aina migreenikohtauksen ja siksi olenkin käyttänyt sen sijaan kuntosalin laitteita, ja en rupea siihen liikuntaan siis nytkään kotona ja 3) Eivät ne voi korvata saunaa ja uima-allasta online.

Niin harmi, ettei sinne pääse, ja ei se niistä johdu, vaan politiikasta ja tilanteesta. Aina vaan on rajoitusten pidennykset, ei mikään avaudu. En halua maksaa kuntosalia puolta vuotta tyhjästä. Tässä kestää vielä syksyyn, jos sillonkaan vielä saa oikeasti käyttää salia niin vapaasti kuin ennen muinoin. Eihän se riitä, että ne edes saisivat ylipäätään aueta, vaan niillä on kaksikymmentä eri rajoitusta ja sääntöä, jotka pitäisi kaikki päästä purkamaan. Mihin en usko enää ollenkaan.

Ennen salin täyssulkua siellä oli jo hiton hankalaa käydä: pukuhuone kielletty, suihkut kielletty, vain ajanvarauksella, vain tunniksi, saunaan 2 henkilöä ja jos on täynnä niin on täynnä, altaaseenkaan ei mahdu vaan on täyteen varattu, laitteita pitää läträtä puhdistusaineilla joka välissä, omaisuus pitää jättää levälleen aulaan. Jos näillä säännöillä avautuu niin ei edes kiinnosta, liian vaikeaa.


Joskus joudun sitten oikein heräämään normaaliaikaan ja ajamaan toimistolle.

Kun lumen sulaessa kävin töissä, moottoritiellä olikin ryhdytty radikaalisti ja ripeästi routavaurioiden korjaamiseen. Miten niin liittymässä saa ajaa vain seitsemääkymppiä... rums ja rapi rapi. Öö, tässä tiessä ei ole päällystettä enää ollenkaan, eikä kaistaviivoja. Koko päälliskerros jyrsitty pois parin kilometrin matkalta, irralliset asfaltin murut vaan lentelevät.

Aika mielenkiintoista orientoitua vapaasti tila-avaruudessa siinä tien leveydellä, että missäköhän voisi suunnilleen olla tämä oikea kaista, kun tuolla oikealla on ryömintäkaista, hmm, ehkä suunnilleen tuon levyinen.

Tämä oli onneksi oja eikä tie.

Tämä näky on nyt mennyttä.


Kävin myös autokorjaamolla, koska ilmeisesti auton lamppu oli hajalla. Ilmeisesti, koska en saanut siitä ihan selvää. Mies havainnoi, että oikea ja vasen ovat erilaiset, joku valo puuttuu. Kun yritin katsoa itse päivänvalossa, näin sen mielestäni juuri päinvastoin, vasemmalla oli mutta oikealla ei. Ihmettelin, mikseivät ne isot tuutit taas mene päälle ollenkaan, ovatko molemmat ajovalot ehkä sittenkin sammuneet.

Joten menin korjaamolle sekavan kertomuksen kanssa: tässä on joko vasen tai oikea lamppu sammunut, tai molemmat, tai ehkei sittenkään mikään, voitteko tarkistaa... en osaa tulkita ja olen tyhmä. No, yksi ajovaloista oli lopulta sammunut ja vaihdettiin.


Vielä vika lumikuva talven muistolle. Kaikki on sulanut nyt ja krookus kukkii siinä, missä oli viikkoa aiemmin paksu lumihanki.



Nyt kun oli jo 17 astetta ja kasvit alkavat itää, tuli se tunne, että haluan äkkiä hoitaa puutarhan istutukset. Ainakaan kahteen viikkoon ei ole tulossa yöpakkasia ja päivälämpötila pysyy 12 asteessa, joten en näe kovin suurta estettä aloittaa. Miksi minun pitäisi odottaa viikkokausia, että rikkaruohot peittävät maan ennen kuin saan laittaa siihen maanpeittokasvia, jonka tarkoitus on syrjäyttää ne rikkaruohot?

No, maaliskuussa voi virallisemmin alkaa avomaalle istuttaa, mutta toisaalta täällä sanotaan, että monivuotista kasvia voi kaivaa maahan milloin vain kunhan maa ei ole jäässä.

Tein tilauksen online-kasvikaupasta ja saan hakea kasvit kahden viikon päästä jostain ruusukeskuksesta Lottumin kylästä, joka on perinteinen ruusunkasvattamojen ja -jalostajien keskittymä. Aika monta sikspäkkiä taimia tulee sekä maanpeittoon että kahteen aurinkoiseen kukkapenkkiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti