Näin suomalaistin kotimme

Eihän suomalainen solahda jälkiä jättämättä ulkomaalaiseen kotiin tuomatta mukanaan joitakin suomalaisia järjestelyjä. On ehtoja ja vaatimuksia.

Eikä kyllä varmaan yleisesti ottaen kovin moni nainen muuta poikamieskämppään sisustamatta siellä hieman tai ”hieman” uudestaan.

Joka maassa lienee seikkoja, jotka ovat suomalaiselle pöyristyttäviä ja joista tulee heti impulssi tarttua asiaan ja korjata se. Hollannissa pahin tällainen taitaa olla se, ettei ole ollenkaan itsestäänselvää, että asunnon keittiössä on uuni.

Olen katsastanut monia vuokrakämppiä, joissa keittiö oli jotenkuten sisustettu kaapein, mutta minkäänlaista hellaa ei oltu integroitu. Oli vain työtasolla seisova yhdistelmämikro, joka oli samalla miniuuni. Että ”kyllähän ne esipaistetut sämpylät ja pakastepizzat saa tässä grilliuunissa lämmitettyä. Valitsee vain uunitoiminnon mikron sijasta.”

Ja saattoi olla irrallinen kahden sähkölevyn setti tiskipöydällä keittolevynä. Mutta jos leipoo pullia ja leipiä suuren määrän, eihän tuohon miniuuniin mahdu oikein mitään? ”Ei me koskaan leivota.”

Jaaha. Siinä kulttuurishokki.

Voisi luulla, että asia koskee opiskelijakämppiä ja nuorisoa, mutta ei se pelkästään niin ole. On ihan oikeita aikuisia, jotka elävät vain yhdistelmämikrouunin kanssa. Uuni on Hollannissa vapaaehtoinen, optionaalinen varuste.

Toisaalta asia on helpohko korjata omin kuluin, koska vuokrakämpissä ei usein ole kiinteää keittiötä, vaan jokaisen uuden asukkaan on tarkoitus nikkaroida keittiönsä ja tuoda laitteensa sinne itse. Joissakin asunnoissani oli hella valmiina, joissain ei. Poikkeuksia kaikkeen tietysti on enkä omakotitaloista enkä omistusasunnoista paljon tiedä.

No. Oma tilanteeni oli se, että asuin väliaikaisessa ratkaisussa ja oli järkevää, että muutan uuden poikaystäväni rivitaloasuntoon, jossa on oikein oma piha, ekaa kertaa minun elämässäni.

Vaikka poikaystävälläni oli takanaan kokin koulutus ja hän valmisti kunnon ruokia itselleen, hänelläkään ei ollut oikeaa uunia vaan yhdistelmämikro. Tästä käytiin heti ehdoton keskustelu. Minä en ilman uunia elä. Olen leipoja. Keittiö on järjestettävä uusiksi niin, että sinne mahtuu hella.

Kaasuhana keittiössä oli valmiina, joten ratkaisu oli hyvälaatuinen kaasuhella, jonka uuni toimii sähköllä. Erään taannoisen asunnon kaasulla toimivaan uuniin minun oli ollut hyvin vaikea tottua. Helposti asiat paistuivat ja tummuivat liikaa. En oppinut säätelemään sitä hyvin. Kaasulla toimivat keittolevyt taas eivät ole minulle ongelma.

Aloitteleva puutarhuri. Monta vuotta sitten.

Toinen suomalainen asia: ei kokolattimattoja, pliis. Niitä löytyy paljon sekä Saksasta että Hollannista. Taannoisessa Saksan vuokra-asunnossa oli pehmeä upottava kokolattiamatto kylpyhuoneessa!!

Poikaystäväni oli jo keskellä remonttiprosessia ja suunnitteilla oli, että yläkerran kokolattimatot vaihdettaisiin sileään pintaan. Makuuhuoneessa ja käytävällä oli kokolattiamatto, joka oli alkanut kulua ja repeillä.

Sitten tulin minä ja hoidimme yhdessä ne remontit. Makuuhuoneeseen valittiin klikkilaminaatti ja käytävälle muovimatto.

Rapuissakin oli ollut kokolattimatto päällä. Sen poikaystäväni oli ehtinyt jo repiä pois, muttei ollut vielä maalannut rappuja siistiksi.

Tässä kohdassa värikäs sisustaminen astui muutoksena miehiseen miehen kämppään. Minä olen aina halunnut käyttää reilulla kädellä värejä sisustuksessa ja maalaillut seiniä keltaisiksi ja turkooseiksi. Minun mukanani tuomien huonekalujen ja sisustuselementtien myötä poikaystävän asunto muuttui jo monta pykälää värikkäämmäksi.

Ratkaisut keskusteltiin läpi ja tehtiin yhteisymmärryksessä. Onneksi ilmeni, että poikaystäväni, sittemmin mieheni, kyllä pitää väreistä. Hän oli vain ajautunut tyypillisiin tummansini-musta-valko-harmaa-ratkaisuihin kummempia miettimättä.

Oikeasti hän pitää punaisesta ja oranssista. Hän ei vain koskaan ollut pysähtynyt tietoisesti miettimään lempivärejään ja mahdollisuutta sisustaa niillä. Jälkikäteen hän oli tyytyväinen, että kämppään tuli paljon väriä.

Myöhemmin vanha tummansininen nahkasohvakin vaihdettiin oranssiin kangaspäällystettyyn, ja se oranssi oli hyvin vahvasti miehen valinta ja toive.

Ne raput minä maalasin sitten vihreäksi ja oranssiksi.

Takaisin suomalaisen asumistoiveisiin: Sisälämpötila. Hollantilaiset säästelevät lämmityskuluistaan ja vääntävät patterit pienemmälle yöksi. Monet laittavat lämmityksen päältä pois yöksi ja lämpötila laskee 17-18:een aamuun mennessä. No problem. Sitten aamulla vasta käännetään termostaattia ylös ja aletaan lämmittää. Päivälämpötilaksi riittää noin 20.

No huh huh! Ei, nahoissani on suomalainen kulttuuri, että ulkona on ihan tarpeeksi sitä kylmää, joten sisällä en halua palella. Olen tottunut siihen, että sisällä voi käyttää vaikka t-paitaa ja siellä on 23-24 astetta.

Se olisi paahtava kuumuus hollantilaiselle. Hollantilaisen silmissä dollariniput lentelevät hukkaan jokaisella termostaatin lämpötilannostolla, eli jokainen puoli celsiusta ylös peruslämpötilassa maksaa selvää rahaa. (Sivuhuomautus: jospa vain talot eristettäisiin kunnolla, mukaanlukien moninkertaiset ikkunalasit ja pokat joista ei tuuli ulvo välistä, olisi halvempaa ja helpompaa lämmittää se kämppä kunnolla! Mutta se on selvästi liikaa vaadittu.)

Kompromissin paikka. Meillä on termostaatissa 21,5 astetta yöt ja päivät. Se on lämpimämpi kuin mihin keskivertohollantilainen on tottunut.

Yleensä 21,5 astetta riittää, mutta joinain hetkinä minua paleltaa.

Alakerran pikkuvessassa on hyytävän kylmä, koska siellä ei ole lämpöpatteria ja sen ikkunassa on vain yksi kerros lasia. Minusta on ala-arvoista, että sisävessassa täytyy palella kuin huussissa. Olisin halunnut sinne lämpöpatterin, mutta sitä ei tuosta vain hankita. Millä asentaa lämpöpattereihin laajennus, kun lähin patteri on eteisessä käytävän toisella puolella. Mistäköhän ne putket vetäisi vuokra-asunnossa huomaamattomasti, lattian poikki vai kattoon?

Porattiin vain reikä seinän läpi, jotta saatiin sähköjohto siitä vessaan (eihän siellä tietenkään ollut töpseliäkään!) ja ripustettiin seinälle pieni sähkölämmitin, jonka voi laittaa pariksi minuutiksi päälle silloin kun on vessassa. Minusta se oli ihan mukava, mutta lopulta mies piti sitä jotenkin vaarallisena. Haisi kuumalta pölyltä aina kun sen käynnisti. Jos se tuikahtaakin tuleen tai siihen roiskuu vettä pesualtaasta. Pitkin hampain suostuin sen poistamiseen parin vuoden jälkeen.

Pakko sitten vain kestää kylmyyttä. Onneksi en kovin pitkiä aikoja joudu viettämään vessassa. Ja jos ei yhtään kestä, voi mennä yläkertaan kylppärin vessaan. Siellä on lämmintä.

En edelleenkään ymmärrä näitä hollantilaisia pikkuvessoja, joissa ei ole lämpöpatteria ja joissa minihanasta tulee vain jääkylmää vettä. Mutta sen kanssa on elettävä.

Haaveeksi jää tietysti oma sauna... mutta se tyssää tilan puutteeseen ja käytännön seikkoihin.

Suomalainen tapa on, että kotona ollaan sukkasillaan. Sen sovimme yhdessä. Meillä on molemmilla kiva kokoelma äitini kutomia villasukkia, ja ne ovat ympäri vuoden käytössä kotisukkina. Mieheni käytti kovapohjaisia tohveleita sitä ennen. Se on hyvin yleistä, sitä olen nähnyt paljon Saksassakin. ”Sisäkengät” eli jonkinlaiset reinot, jotka kopisevat lattiaa vasten. Olisi sekin kai ihan okei, mutta kunnon kotoinen olo tulee vasta sukista.

Aina, kun ulkomaalainen tutustuu suomalaiseen talouteen, nousee esille lakanoiden veto eli rituaalitanssi. Kyllä, tämän opin äidiltä. Eikö jokainen suomalainen opi sukupolvesta toiseen. Pudistelu, tiukka veto kulmista, tietynlainen taittelumalli ja koreografia. Yritin opettaa sen miehelleni eikä siitä täydellistä tullut.

Olen tarpeeksi lukenut eri maiden huonosti eristetyistä, kosteista taloista sekä hankaluuksista saada hanasta lämmintä vettä vaikka suihkua varten. Boilereista, joita täytyy esilämmittää tunteja aiemmin. Tiedän, että asiat voisivat olla huonomminkin. Olen siis iloinen, että talomme on edes puolittain järkevästi eristetty ja varsinkin olen onnellinen hyvästä lämmitysjärjestelmästämme, joka läpivirtaussysteemillä kuumentaa käyttöveden nopeasti ja tehokaasti ja ilman pelkoa siitä, että lämmin vesi loppuu kesken. 

Aivan äskettäin tapahtui uskomaton suomalaistuminen. Mieheni seisoi hämmentyneenä olohuoneessa: ”Miten täällä on niin vilpoista... eihän meidän termostaatti ole kuin 21,5 asteessa! Miten se on niin alhaalla... Mä vähän väänsin sitä lämpimämmälle.”